Kuolajärven pataljoona

Kuusamon komennuskunnan päällystöä Vuorikylässä Kuolajärvellä.

Kuolajärven pataljoona oli Suomen sisällissodan koillisrintamalla keväällä 1918 Itä-Lapissa nykyisen Sallan itäpuolella valkoisten puolella toiminut erillisosasto. Se sai alkunsa, kun maaliskuun alussa 1918 everstiluutnantti Carl Wilhelm Malm Kuopiossa värväsi vapaaehtoisia eteläiseen Vienan Karjalaan suuntautuvaa retkikuntaa silmällä pitäen, ja Rovaniemellä järjestelivät asioita samoilta tiimoilta jääkäriluutnantti Oiva Willamo ja jääkäriyliluutnantti K. M. Wallenius. Ylipäällikkö kenraali Mannerheim nimesi Walleniuksen Kuusamon komennuskunnan ja Kuolajärven pataljoonan komentajaksi 11. maaliskuuta 1918. Samansuuntaisia suunnitelmia oli myös jääkäriluutnantti Vilho Suvirinteellä ja Konrad Laaksosella. Kuolajärvi oli Sallan kunnan tuolloinen nimi; suuri osa kunnasta sijaitsee sittemmin Neuvostoliitolle luovutetulla alueella.

Wallenius määräsi Oiva Willamon Kuolajärven pataljoonan komentajaksi[1], ja järjesteli itse pataljoonan asioita Rovaniemellä. Wallenius puolestaan otti komennon Kuusamon retkikunnassa. Kuolajärven pataljoona koottiin Peräpohjolan, Turtolan, Ylitornion, Karungin, Rovaniemen, Kemijärven, Kittilän, Sodankylän ja Kuolajärven miehistä sekä jääkäriyliluutnantti Starkin Oulusta tuomasta 350 asevelvollisen joukosta.

Maaliskuun loppuun mennessä oli Willamon joukko kasvanut 1300 mieheen, joka jaettiin neljään komppaniaan. Näistä konekiväärikomppaniaa komensi jääkärivänrikki V. Sellgrén ja muita komppanioita jääkäriyliluutnantti Lauri Stark (25. maaliskuuta 1918 alkaen) sekä jääkärivänrikit P. A. Autti (20. maaliskuuta alkaen, siirrettiin myöhemmin Sallan Rykmenttiin) ja Jalmari Bernhard Pajakka ent. Id (16. huhtikuuta alkaen). Pataljoonan aseistus koostui venäläisistä ja ruotsalaisista sotilaskivääreistä.

Kesän jälkeen Kuolan pataljoona yhdistettiin Sallan rykmenttiin ja edelleen Lapin I Rajavartiopataljoonaan, joka toimi Suomen koillisrajan vartijana sotien jälkeen.

Pataljoonassa palvelleita Saksassa koulutuksen saaneita jääkäreitäMuokkaa

Joukkueenjohtajana jääkärivaravääpeli 1. komppaniassa Uuno Leonard Lahtinen, joukkueenjohtajana jääkärivääpeli Edvard Bruhn (2. toukokuuta alkaen), 1. komppanian päällikkönä jääkäriyliluutnantti Tauno Ilmoniemi (siirrettiin huhtikuun lopussa Sallan Rykmentin esikuntapäälliköksi), jääkärivaravääpeli Uuno Nikolai Liljeberg (26. maaliskuuta alkaen), joukkueenjohtajana 2. komppaniassa jääkärivaravääpeli Johan Eemeli Paavilainen, koulutusaliupseerina ja joukkueen varajohtajana 2. komppaniassa jääkärialiupseeri Matti Eemeli Palosaari, joukkueen varajohtajana 2. komppaniassa jääkärialiupseeri Antti Pitkänen (kaatui 7. huhtikuuta 1918), komppanian vääpelinä ja 7. huhtikuuta alkaen joukkueenjohtajana jääkärivaravääpeli Yrjö Oskari Sairio, joukkueenjohtajana 2. komppaniassa jääkärivaravääpeli Juho Väinö Grönqvist myöh. Sattuma, joukkueen varajohtajana 2. komppaniassa jääkärivääpeli Emil Suni, joukkueenjohtajana 3. komppaniassa jääkärivaravääpeli Kaarlo Akseli Svärd, konekiväärikomppanian päällikkönä jääkärivänrikki Väinö Vilhelm Sellgren myöh. Talasjoki (25. maaliskuuta 1918 alkaen), 2. pataljoonan 2. komppaniassa ryhmänjohtajana jääkärialiupseeri Vilho Torniainen (24. maaliskuuta alkaen).

Pataljoonan taistelut sisällissodassaMuokkaa

  • 7. huhtikuuta 1918 käytiin taistelu Alakurtin ja Tolvajärven välisellä talvitiellä Kuivitsalammella, jossa pataljoona tuli yllätetyksi ja taistelussa kaatui muiden muassa jääkärivääpeli A. Pitkänen, joukkueenjohtajat A. Kurth ja Patala ja jääkäriyliluutnantti Stark haavoittui vakavasti. Kokonaistappiot olivat 22 kaatunutta, noin 30 haavoittunutta ja toistakymmentä punaisten vangiksi jäänyttä.
  • 18. huhtikuuta 1918 kaytiin Kilislammella taistelu, joka koitui sekin pataljoonan tappioksi. Siihen osallistui kolme osastoa joita johtivat O. Willamo (koko joukon johtaja), jääkäriyliluutnantti T. Ilmoniemi sekä P. A. Autti. Taistelun tappiot olivat neljä kaatunutta, yhdeksän haavoittunutta sekä yksi vihollisen asemiin haavoittuneena jäänyt sotilas, joka ampui itsensä.

LähteetMuokkaa

  • Donner, Svedlin ja Nurmio (toim.), Suomen vapaussota VIII, Gummerus oy, Jyväskylä 1927.
  • Puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto (toimittanut): Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1938.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.
  • Haapala, Pertti & Hoppu, Tuomas (toim.): Sisällissodan pikkujättiläinen, s. 156. Porvoo: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35452-0.

ViitteetMuokkaa

  1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938, 873