Avaa päävalikko

Kinotour on kiertävä elokuvateatteri Varsinais-Suomessa[1][2]. Se järjestää elokuvanäytäntöjä kunnissa, joissa ei ole omaa elokuvateatteria. Näytännöt ovat pääosin lastenelokuvia, joita esitetään julkisissa yleisötiloissa ja kouluissa.lähde? Kinotour järjestää elokuville myös suuria ulkoilmanäytäntöjä[1][2].

Kinotour esittää elokuvia ainakin Naantalissa, Kyrössä, Liedossa, Marttilassa, Nousiaisissa, Piikkiössä, Taivassalossa, Koski Tl:ssä, Oripäässä, Mynämäellä, Säkylässä, Ypäjällä, Karkkilassa ja Aurassa[3]. Kinotourilla on ollut esitystoimintaa yli 20 kunnassalähde?. Kinotour oli mukana Karkkilassa syksyllä 2017 järjestetyillä elokuvafestivaaleilla, jonka muita yhteistyötahoja olivat Elokuvakerho Kino Iglu, Karkkilan nuoriso- ja kulttuuritoimi ja työväenopisto, Lukeva ry, mediapaja Werstas, Ruukinpaja, Lyhty ry ja Sodankylän elokuvajuhlat[4].

Kinotour on perustettu vuonna 1998, ja se kuuluu nykyisin vuonna 2014 perustettuun Cinemahouse Oy:hyn, joka hoitaa myös Laitilan Kinoa ja vuonna 2016 avattua Kaarinan kolmisaliteatteria Kino Piispanristiä sekä avaa vuoden 2018 alkupuolella uudelleen Turun Humalistonkadulla sijaitsevan Diana-elokuvateatterin, jonka tiloissa on viimeksi toiminut jazzklubi Monk[1].

LähteetMuokkaa

  1. a b c Elokuvateatteri Diana herätetään henkiin Aamuset. 22.11.2017. Viitattu 29.12.2017.
  2. a b Keski-Korpela, Nina: Hitchcock huimaa Aulangolla Yle Uutiset. 19.8.2009. Viitattu 29.12.2017.
  3. Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukino ry. Viitattu 29.12.2017.
  4. Elokuvakerho Kino Iglu Karkkilan kaupunki. Viitattu 29.12.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.