Avaa päävalikko

Kansallissosialismi Suomessa on ollut usean ryhmittymän tavoittelema poliittinen järjestelmä.

Sisällysluettelo

1900-lukuMuokkaa

1930- ja 1940-lukuMuokkaa

Suomessa toimi 1930- ja 1940-luvulla useita pieniä kansallissosialistisia järjestöjä, jotka ottivat mallia saksalaisista natseista ja pitivät yhteyksiä näihin. Tunnetuimpia järjestöistä olivat Arvi Kalstan johtamat Suomen Kansan Järjestö (1933–1936) ja Kansallissosialistien Järjestö (1940–1944), Teo Snellmanin Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö (1940–1944) ja Yrjö Raikkaan Suomen Kansallissosialistit (1941–1944). Muita olivat esimerkiksi Aseveljien Työjärjestö (1942), Isänmaallinen Kansanpuolue (1932–1933), Suomalaissosialistinen Työväen Puolue (1934–1944) ja Suomen Työrintama (1936–1939). Yrjö Ruudun johtama Suomen Kansallissosialistinen Liitto (1932–1937) ei nimestään huolimatta kannattanut saksalaistyyppistä kansallissosialismia, ja se vaihtoi 1933 nimensä Suomalaissosialistiseksi puolueeksi. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa kansallissosialistit saivat koko maassa yhteensä noin 4 000 ääntä.

Varsinaisten kansallissosialististen liikkeiden ulkopuolella Suomen ilmapiirissä oli 1930-luvulla ja sota-aikana jonkin verran natsi-Saksaa myötäileviä ja ihannoivia äänenpainoja. Esimerkiksi poliisien ammattilehdissä käsiteltiin Saksan poliisiurheilua ja Reinhard Heydrichin perustamaa ”kansalaisten raportointipalvelua” (Volksmeldedienst) kritiikittömästi ja Gestapon tehokkuutta korostaen.[1][2]

Suomessa vaikuttaneet merkittävät oikeistoradikaalit liikkeet eivät olleet yleisesti ottaen niinkään kansallissosialistisia, vaan pikemminkin lähempänä fasismia. Tunnetuimmat suomalaiset oikeistoradikaalit liikkeet olivat Suomen Suojeluliitto, Lapuan liike ja Isänmaallinen Kansanliike (IKL). Näistä Lapuan liike ja sen parlamentaarinen seuraaja IKL halusivat tiukkaa valtiovaltaa ja vahvaa johtajuutta.

Adolf Hitler: TaisteluniMuokkaa

Pääartikkeli: Taisteluni

Suomen Kansan Järjestö tarjosi jo vuonna 1934 Adolf Hitlerin Taisteluni-teoksen käännösoikeuksia kustannusyhtiö Otavalle, mutta tämä kieltäytyi. Valtaosalle suomalaisista Hitler oli tuolloin vielä tuntematon pyrkyri, jonka ei uskottu pysyvän kauankaan vallassa. Toinen Suomen suurimmista kustannusyhtiöistä, WSOY, sai teoksen julkaisuoikeudet välirauhan aikana kesällä 1940 sen jälkeen, kun saksalainen kustantamo oli hyväksynyt kääntäjäksi Lauri Hirvensalon WSOY:n varmistettua tämän ”arjalaisen” sukutaustan. Taisteluni-teoksen kahta osaa ja yhdistettyä laitosta myytiin vuosina 1941–1944 Suomen oloissa suuri määrä, 32 000 kappaletta, ja professori V. A. Koskenniemi kirjoitti siitä ylistävän arvion Uusi Suomi -lehteen. Kuitenkin vain harvat suomalaiset lukijat lienevät jaksaneet kahlata teoksen raskaan tekstin kokonaan läpi, eikä teos synnyttänyt Suomessa mitään kansallissosialistista liikehdintää.[3]

1900-luvun jälkipuoliskoMuokkaa

Toisen maailmansodan jälkeisistä suomalaisista kansallissosialisteiksi julistautuneista henkilöistä tunnetuin lienee Turussa ja Naantalissa vaikuttanut Pekka Siitoin, joka johti ensin Isänmaallista Kansanrintamaa, joka sittemmin lakkautettiin ja jonka tilalle perustettiin rekisteröimätön Kansallis-demokraattinen Puolue. Siitoimen kansallissosialismi nojasi vahvasti 1930-luvun Saksan ihannointiin ja nostalgiaan, eikä se saavuttanut mainittavaa kannatusta edes muiden kansallissosialistien keskuudessa.

Myös Väinö Kuisman aiemmin johtama Suomi – Isänmaa -puolue (nyk. Suomen Isänmaallinen Kansanliike, aiemmin tunnettu nimillä Arjalainen Germaaniveljeskunta, Isänmaallinen Oikeisto ja Suomi Nousee – Kansa Yhdistyy) sai vaikutteita kansallissosialismista, vaikka se määrittelikin ideologiansa nimikkeellä kalevalainen nationalismi.

2000-lukuMuokkaa

2000-luvulla Suomessa on toiminut joitakin pieniä rekisteröimättömiä ryhmittymiä, joista osa on ollut ideologisesti kansallissosialismia lähellä, kuten Rautainen Kansallissosialismilähde? ja Aamutähti[4], ja osa suoraan kansallissosialistista maailmankatsomusta julistavia, kuten Suomen Vastarintaliike[5].

Vuonna 2018 tuli julkisuuteen kansallissosialistinen puoluehanke nimeltä Kansan yhtenäisyys, joka kerää parhaillaan kannattajakortteja puoluerekisteriin merkitsemistä varten.[6]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Poliisiurheilusta Saksassa. (digi.kansalliskirjasto.fi -tietokannan aineistot) Poliisimies: poliisijärjestöjen äänenkannattaja, 15.12.1938, nro 23–24.
  2. Vakoojien vakooja. (digi.kansalliskirjasto.fi -tietokannan aineistot) Suomen Poliisilehti, 1.5.1940, nro 9.
  3. Jarl Hellemann: Kustantajan näkökulma: kirjoituksia kirjallisuuden reunalta, s. 236–238. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-16145-8.
  4. Aamutähti aamutahti.net. Viitattu 17.12.2018.
  5. Vastarintaliikkeen poliittinen manifesti vastarinta.com. 2016. Viitattu 17.12.2018.
  6. Ilmo Ilkka, Rami Nieminen: Lakkautetun natsijärjestön aktiivit perustivat uuden yhdistyksen – tavoitteena kansallissosialistinen puolue Turun Sanomat. 11.6.2018. Viitattu 17.12.2018.