Suomen Valtakunnan Liitto

suomalainen järjestö

Suomen Valtakunnan Liitto (lyh. SVL) oli jatkosodan aikana Suomessa toiminut järjestö, jonka tehtävänä oli koota natsi-Saksaan myönteisesti suhtautuneet tahot saman katto-organisaation alle ja samalla lähentää niitä toisiinsa. SVL:n lopullisena tavoitteena oli voitetun sodan jälkeen muodostaa Suomeen Saksan tapainen yksipuoluejärjestelmä. SVL toimi kuitenkin koko sodan ajan matalalla profiililla, eikä sillä ollut vaikutusvaltaa. Järjestöä ei myöskään merkitty yhdistysrekisteriin, vaan sen oli tarkoitus aloittaa julkinen toimintansa vasta sodan jälkeen. SVL:n puheenjohtajana toimi professori Mauno Vannas ja toisena johtohahmona on usein pidetty professori Rolf Nevanlinnaa, vaikka hänen roolinsa onkin jäänyt epäselväksi.[1][2]

HistoriaMuokkaa

PerustaminenMuokkaa

 
Lääkintäeversti Mauno Vannas jatkosodan aikana.

Saksan sotamenestyksen myötä Suomen natsimieliset piirit ryhtyivät aktivoimaan toimintaansa vuoden 1940 lopussa. Suomen Valtakunnan Liiton perustajina toimivat IKL:n aktiivit ja sitä lähellä olevat henkilöt. Heidän tarkoituksenaan oli vahvistaa poliittista asemaansa Suomen valtiollisessa elämässä uudessa natsi-Saksan hallitsemassa Euroopassa. Tavoitteena oli koota saman sateenvarjo-organisaation alle kaikki Suomen natsimieliset järjestöt ja ryhmittymät. SVL:n piti myös lähentää eri poliittisia puolueita, niin että lopulta Suomessa olisi Saksan mallin mukaisesti ainoastaan yksi maata johtava puolue.[1]

Mikko Uolan vuonna 1982 julkaistun IKL:n historian mukaan SVL:n oli tarkoitus toimia sen ”vara-liikkeenä” ja taata kansallismielisen toiminnan jatkuvuus myös tilanteessa, jossa IKL joutuisi niin sanottujen Kekkosen konstien takia valtiovallan kieltämäksi.[3] Myöhemmin Uola on luonnehtinut järjestöä ennen muuta akateemisten piirien löyhäksi yhteenliittymäksi, joka ajoi kansallisia arvoja ja oli omaksunut natsien ideologiasta muun muassa salaseurojen ja juutalaisuuden vastaisia näkemyksiä.[4] Rolf Nevanlinnan elämäkerran kirjoittaneen Olli Lehdon mukaan järjestöä ei kuitenkaan voi pitää erityisen yliopistopainotteisena, vaan käsitys on syntynyt kahden professorin Vannaksen ja Nevanlinnan mukanaolosta.[1]

Mauno Vannas luonnosteli tammikuussa 1942 SVL:n periaateohjelman, jota käytettiin hyväksi jäsenhankinnassa. Lopullinen ohjelma oli tarkoitus hyväksyä vasta voitokkaan sodan jälkeen pidettävässä perustavassa kokouksessa.[1] Periaateohjelman mukaan SVL:n päämääränä oli ”valtakunnan sisäinen lujittaminen ja hajallaan joutuneiden Suomen heimojen kokoaminen suureen yhteiseen isänmaahan ja tämän laajentuneen isänmaan rakentaminen työn ja oikeuden kestävälle pohjalle”.[5] Ohjelma sisälsi 18 kohtaa, jotka kytkivät sen selkeästi natsi-Saksan tavoitteisiin. Ne sisälsivät muun muassa väestönkasvun rotu- ja perinnöllisyysoppien mukaisesti sekä Suomen vapauttamisen kaikesta juutalaisesta vaikutuksesta.[1] Periaateohjelman allekirjoittivat muun muassa kuvanveistäjät Wäinö Aaltonen ja Jussi Mäntynen, säveltäjä Yrjö Kilpinen, geologi Väinö Auer, kirjailija Lauri Haarla, kielitieteilijä J. J. Mikkola, elokuvaohjaaja Risto Orko ja kansatieteilijä Väinö Salminen. Se käännettiin myös saksaksi ja toimitettiin muun muassa Heinrich Himmlerille ja Alfred Rosenbergille. Järjestölle hankittiin varoja rahankeräyksellä, johon osallistui liike-elämän vaikuttajia, kuten laivanvarustaja Antti Wihuri.[2]

ToimintaMuokkaa

SVL:n jäsenmäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta arviot vaihtelevat 2 000–6 000 välillä. Mukana oli yli 30 professoria. Olli Lehdon mukaan suuri osa jäsenistä ei ollut kovinkaan aatteellisia, vaan olivat lähteneet mukaan ”varmuuden vuoksi”. Järjestö toimi myös erittäin näkymättömästi, sillä toiminta oli tarkoitus käynnistää kunnolla vasta sodan päättymisen jälkeen saksalaisten joukkojen poistuttua maasta. Kun Saksan voitto alkoi vuoden 1943 aikana näyttää epätodennäköisemmältä hiipui kiinnostus SVL:n toimintaan entisestään.[1]

Suomen hallitus suhtautui SVL:oon epäluuloisesti. Maaliskuussa 1944 lääkintäeverstinä palvellut Vannas lähetettiin pääkaupungista Vilppulassa sijainneeseen sotasariaalaan, jotta järjestön toiminta saataisiin loppumaan kokonaan. Myöskään Saksan suurlähetystö ei juurikaan pitänyt SVL:oon yhteyttä. Suurlähettiläs Wipert von Blücher arveli järjestön olevan yhteyksissä ainoastaan Helsingissä vaikuttaneisiin saksalaisiin ”hämärämiehiin”, jotka toimivat itsenäisesti.[1]

Yleisradion vuonna 1998 esittämän MOT-sarjan Lääketieteen musta historia II -ohjelman mukaan järjestöllä oli suunnitelmat Norjan mallin mukaisen nukkehallituksen muodostamiseksi sekä presidentti Risto Rytin kaltaisten ”petturien” murhaamiseksi yhteistyössä saksalaisten joukkojen kanssa. MOT antaa SVL:sta kuvan kansallissosialistisena järjestönä, jonka päämääränä oli Saksan voittaessa natsimielisen hallituksen perustaminen. MOT:n mukaan järjestö korosti muun muassa rotuoppeja ja halusi hävittää juutalaiset.[6] Televisio-ohjelmaa on kuitenkin arvostelu lähdekritiikin heikkoudesta.[7]

Syksyllä 1944 hävitettiin paljon SVL:n materiaalia, joten järjestön toiminnan tutkiminen on vaikeaa. Esimerkiksi Kansallisarkistossa ei ole lainkaan SVL:a koskevaa aineistoa. Saksan arkistoista löytyy Alfred Rosenbergin luottomiehen Hans-Wilhelm Scheidtin marraskuussa 1942 laatima raportti, jossa mainitaan muun muassa Vannaksen ja Nevanlinnan johtoasema sekä aikomus käynnistää järjestön toiminta vasta sodan päätyttyä. Olli Lehdon mukaan Nevanlinna ei kuitenkaan ollut aktiivisesti mukana SVL:n toiminnassa ja myös Matti Klinge on todennut, että tämä oli vain järjestön sympatiseeraaja. Myöskään punaisen Valpon sodanjälkeisessä raportissa ei mainita hänen toimintaansa SVL:ssa.[1]

Sodan päättymisen jälkeen liittoutuneiden valvontakomissio ei määrännyt järjestöä lakkautettavaksi, koska sitä ei ollut merkitty yhdistysrekisteriin.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i Lehto, Olli: Korkeat maailmat : Rolf Nevanlinnan elämä, s. 154–157. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-11720-0-X.
  2. a b Ekberg, Henrik: Suomen valtakunnan liitto Uppslagsverket Finland. Viitattu 1.2.2021. (ruotsiksi)
  3. Uola, Mikko: Sinimusta veljeskunta : Isänmaallinen kansanliike 1932–1944. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-10698-2-9.
  4. Uola, Mikko: ”Suomi sitoutuu hajottamaan...” : Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 41–42. Historiallisia tutkimuksia 205. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-71011-9-8. Teoksen verkkoversio (PDF).
  5. Suomen valtakunnan liiton ohjelma Suomen valtakunnan liitto. 1942. Pohtiva – Poliittisten ohjelmien tietovaranto. Viitattu 9.10.2010.
  6. Lääketieteen musta historia, OSA II: käsikirjoitus MOT. 14.9.1998. Yleisradio. Viitattu 11.2.2006.
  7. Lehtola, Markku: Palanen tutkivan journalismin mustaa historiaa (PDF) 19.8.2009. Tutkivan journalismin yhdistys. Viitattu 14.2.2014.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Ekberg, Henrik: Führerns trogna följeslagare : den finländska nazismen 1932–1944. Helsingfors: Schildts, 1991. ISBN 951-50052-2-1.
  • Jokisipilä, Markku: ”Hitlerin avulla idän barbaareja vastaan” : tulkintoja suomalais-saksalaisesta aseveljeydestä. Turun yliopiston poliittisen historian tutkimuksia 13. Turku: Turun yliopisto, 1998. ISBN 951-29133-6-4.