Antti Wihuri
Antti Taavetti (Anton David) Wihuri (vuoteen 1906 Jansson; 9. lokakuuta 1883 Kustavi – 28. joulukuuta 1962 Helsinki) oli suomalainen laivanvarustaja ja merenkulkuneuvos. Vuonna 1942 hän perusti yhdessä ensimmäisen puolisonsa Jenny Wihurin kanssa Jenny ja Antti Wihurin rahaston, joka on merkittävä suomalainen taiteen ja tutkimuksen tukija.
Antti Wihuri | |
---|---|
![]() Jenny ja Antti Wihuri |
|
Henkilötiedot | |
Muut nimet | Antti Taavetti Wihuri |
Syntynyt | 9. lokakuuta 1883 Kustavi |
Kuollut | 28. joulukuuta 1962 (79 vuotta) Helsinki |
Muut tiedot | |
Yritys | Wihuri |
Elämäkerta Muokkaa
Wihuri syntyi Kustavissa laivanvarustaja David Janssonin ja Josefina Österbergin poikana. Vanhemmat olivat kihloissa vuodesta 1882, mutta eivät ehtineet avioitua ennen Janssonin kuolemaa kesäkuussa 1883. Wihuri lähti vuonna 1895, vain vähän yli 10-vuotiaana, merille ja kouluttautui ensin perämieheksi ja myöhemmin merikapteeniksi.[1]
Hän työskenteli myös ahtausalalla ja laivameklarina. Wihuri perusti ensimmäisen varustamonsa Raaheen vuonna 1916.[2] Saman vuoden marraskuussa hän osti ensimmäisen oman laivansa, puukuunari Annan. Näihin aikoihin Wihuri myös solmi avioliiton raahelaisen kauppiaan tyttären Jenny Mäkelän kanssa.[3]
Varustamo menestyi hyvin ja Wihurit päättivät lahjoittaa rahojaan hyviin tarkoituksiin. Talvisodan edellä ja sen aikana he tekivät huomattavia lahjoituksia puolustusvoimille. Wihuri sai merenkulkuneuvoksen arvonimen vuonna 1939, ja hänet vihittiin Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppatieteiden kunniatohtoriksi vuonna 1955.
1920-luvulla Antti Wihuri hankki huomattavan osakkuuden raumalaisesta John Nurmisen laivaus- ja huolintayhtiöstä. Kun Nurmisen yhtiö joutui 1930-luvun alun pulavuosina vaikeuksiin, Wihuri lunasti koko yhtiön itselleen ja muutti sen nimen Merihuolto Oy:ksi. John Nurminen puolestaan perusti uuden, jälleen hänen omaa nimeään kantaneen huolintaliikkeen.[3]
Jenny ja Antti Wihurilla ei ollut omia lapsia, mutta he adoptoivat kaksi poikaa, Reijon ja Pentin, joiden isä oli kaatunut talvisodassa. Vuonna 1943 leskeksi jäänyt Antti Wihuri tapasi Suomen Tukkukauppiaiden Liiton kokouksessa Hotelli Kämpissä Helsingissä kevättalvella 1945 Rakel Aarnion, joka niin ikään oli jäänyt leskeksi hieman aiemmin. He avioituivat vielä samana vuonna.[3]
Wihuri perusti vuonna 1953 Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston, joka on jakanut huomattaville säveltäjille myönnettävää Sibelius-palkintoa vuodesta 1953 lähtien sekä kuuluisille tiedemiehille jaettavaa Wihurin kansainvälistä palkintoa vuodesta 1958 lähtien. Kummankin Wihurin perustaman rahaston apurahojen ja palkintojen jako suoritetaan Wihurin määräyksen mukaisesti hänen syntymäpäivänään 9. lokakuuta.
Toisen maailmansodan jälkeen Wihuri laajensi toimintaansa laivanvarustuksen lisäksi muillekin aloille niin, että lopulta hän omisti parikymmentä yritystä, muun muassa Teijon tehtaat Perniössä ja Volkswagen-autoja maahantuoneen Autola Oy:n. Nämä yhdistettiin vuonna 1961 Rakel Wihurin liiketoimintoihin, joista yhdessä tuli Wihuri-yhtymä (nykyinen Wihuri Oy). Wihuri toimi omistamiensa yritysten johdossa kuolemaansa saakka. Wihuri Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii nykyisin Rakel Wihurin poika Antti Aarnio-Wihuri.
Wihuri toimi pitkän ajanjakson Suomen Meripelastusseuran valtuuskunnan eli järjestön korkeimman päättävän elimen puheenjohtajana. Hänet nähtiin usein pelastusalusten komentosilloilla – eikä vain edustustehtävissä vaan toimivana kapteenina.
Wihuri oli hyvin pidetty kapteeni, joskin maankuulu äärimmäisen tiukasta kurinpidostaan.
Hänen aikanaan seura sai useitakin huippuluokan pelastusristeilijöitä: vuonna 1956 valmistuneen Helsinkiin sijoitetun pelastusristeilijä Harmajan ja vuonna 1961 Kotkaa varten rakennetun pelastusristelijän Niilo Saarinen.
Kulosaaressa sijaitsee Wihurin muistoksi nimetty Wihurinaukio. Suomen Meripelastusseuran Helsinkiin sijoitettu uusi pelastusristeilijä on kastettu Jenny Wihuriksi Wihurin ensimmäisen vaimon Jenny Wihurin mukaan.
Lähteet Muokkaa
- ↑ Wakkanet
- ↑ Wihurin rahasto (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Halonen, Jukka: Seikkailija rakensi oman imperiuminsa. Mahtisuvut: Iltalehden erikoislehti 2016, s. 73–74. Alma Media.
Kirjallisuutta Muokkaa
- Otavan iso tietosanakirja, osa 9. 1965.
- Poukka, Pentti: Antti Wihuri − kapteeni laivassa. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07519-5
- Uola, Mikko: ”Wihuri, Antti (1883–1962)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 497–499. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla Muokkaa
- Wihuri, Antti hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Kuuden markan kuukausipalkalla kyllä laiva kääntyy suomenkin kielellä. Antti Vihuri merikapteeni, laivanvarustaja ja innokas purjehtija, Seura, 20.11.1935, nro 47, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot