Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta merikapteenista, Niilo Saarinen -nimisestä pelastusristeilijästä on oma artikkeli.

Niilo Saarinen (28. syyskuuta 1896 Kalanti4. joulukuuta 1976 Hanko)[1] oli suomalainen merikapteeni ja Suomen Meripelastusseuran pitkäaikainen päällikkö.

Saarinen lähti merelle nuorena miehenä ja sai merikapteeninkirjan Rauman Merenkulkuopistosta vuonna 1926. Saarinen oli moottorikuunari Drakenin kapteenina, kun laiva haaksirikkoutui 11. marraskuuta 1929 Utön lähellä. Viisi miehistön jäsentä menehtyi ennen kuin pelastajat pääsivät myrskyn laannuttua pelastamaan kallioluodolle jääneet miehistön jäsenet. Drakenin haaksirikon seurauksena meripelastustoimintaa alettiin uudistaa Suomessa. [2] Vuonna 1936 Meripelastusseura kutsui Saarisen valvomaan Suomen ensimmäisen pelastusaluksen rakentamista. Tämä alus, pelastusristeilijä Outoori, laskettiin vesille seuraavana keväänä ja Saarinen nimitettiin sen päälliköksi.

Hän muun muassa valvoi kaikkien vuosina 1936–1947 valmistuneiden pelastusalusten rakentamista. Näitä aluksia oli kahta mallia: yksikoneiset ja -potkuriset Anna Gadd, Haapasaari, Kokkoluoto ja Ledsund sekä kaksikoneiset ja -potkuriset Hailuoto, Hans Helenius, Merikokko, Seiskari, Siilinkari, Syväri (1945 alkaen Reposaari), Sälgrund, Tankar ja Ääninen (1945 alkaen Valsörn). Vuonna 1950 Meripelastusseuran valtuuskunta nimitti Saarisen virallisesti seuran lippukapteeniksi.[3]

Saarisen ura meripelastajana oli pitkä. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1960 ja jäi edelleen asumaan vanhaan kotitaloonsa Hangon Korkeavuorenkadulle. Seuraavana vuonna valmistui ensimmäinen jäätä murtava pelastusalus, joka nimettiin Saarisen mukaan. Kun Isokari (1965–1988 p/r Russarö) meni vuonna 1967 täyskorjaukseen, jossa siitä poistettiin mastot, vanha keulamasto lahjoitettiin Saariselle.[3]

Saarinen kuoli joulukuussa 1976, ja Meripelastusseura järjesti hänelle juhlalliset hautajaiset.[3]

Lähteet

muokkaa
  • Erkki Metsävuori: Saaristomerta ja sankareita - luku Draken ja kapteeni Niilo Saarinen, s. 110–118; Turun Sanomat Oy, 1993. ISBN 951-9129-14-6
  • Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1963: Kotkan Meripelastusyhdistyksen toiminta vuonna 1963
  • Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1976: Paul J. Lammi: Niilo Saarinen in memoriam
  • Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1978: Veijo I. Merikalla: Raahen Meripelastusyhdistyksen toiminta vuonna 1978
  • Suomen meripelastusseura, PR Niilo Saarinen (Arkistoitu – Internet Archive)
  • pv Merikokko:Pelastusalukset (Arkistoitu – Internet Archive). Meripelastus.fi

Viitteet

muokkaa
  1. Kuolleita. Helsingin Sanomat, 12.12.1976, s. 15. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille).
  2. Vakkasuomalaisia purjealuksia ja laivanvarustajia : Kaljaasi Draken (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b c Paul J Lammi: Niilo Saarinen in memoriam; Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1976