Mikko Uola

suomalainen valtiotieteilijä ja historioitsija

Mikko Juha Uola (s. 26. elokuuta 1943 Eurajoki) on toimittaja, valtiotieteen tohtori ja vuodesta 1997 alkaen Turun yliopiston poliittisen historian dosentti. Uola valmistui Turun yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1969 ja lisensiaatiksi vuonna 1972. Hän toimi vuosina 1974–1980 Tampereen kaupunginarkistonhoitajana ja vuodesta 1980 vuoteen 1992 Raumalla ilmestyneen Länsi-Suomi-lehden päätoimittajana. Vuonna 1995 Uola väitteli valtiotieteen tohtoriksi. Sanomalehtiuransa jälkeen hän toimi pitkään päätoimisena tietokirjailijana sekä toimi Vapaussodan Perinneliiton julkaiseman Vapaussoturi-lehden päätoimittajana 1992-2007.

Mikko Uola vuonna 2013.

Uola on julkaissut monia tutkimuksia erityisesti 1930-luvulla Suomessa toimineista oikeistoliikkeistä, vuosien 1917-1918 poliittisesta väkivallasta, suojeluskuntajärjestöstä sekä yrityshistorioita.

Teoksia

muokkaa
  • Isänmaallisen kansanliikkeen synty 1932–33. Turun yliopiston Suomen historian laitos 1969
  • Turun yliopiston opettajat ja virkamiehet 1920–1969. Turun yliopisto 1970
  • Hämeenlinnan lyseo 1873–1972, toimittaja Mikko Uola. Karisto 1973
  • Suomi ja Etelä-Afrikka : kanssakäyminen ja käsitykset toisesta osapuolesta 1800-luvulta apartheid-kysymyksen kärjistymiseen. Alea-kirja 1974
  • Tampere - silloin, eilen..., toimittaja Mikko Uola. Kustannuspiste 1977
  • Neljännesvuosisata vapaussoturityötä : Vapaussoturien huoltosäätiö 1954–1979. Vapaussoturien huoltosäätiö 1979
  • Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen kansanliike 1932–1944. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06982-9.
  • Puhelin 100 vuotta Rauman seudulla, Rauman Seudun Puhelin Oy 1885–1985. Rauman Seudun Puhelin Oy 1985
  • Rintamamiesten liitto. Vapaussoturien huoltosäätiö 1988
  • Länsi-Suomi 1905–1990. Länsi-Suomi 1990
  • Raumalaiset Suomea suojaamassa : Rauman suojeluskunta ja lotat 1917–1944 : Rauman mlk:n suojeluskunta ja lotat 1917–1944 : Raumanlinna oy 1932–1993 : Vakka-Suomen nuorisosäätiö 1944–1994. Vakka-Suomen nuorisosäätiö, Rauma 1994
  • Suomen ilmailuliitto 75 vuotta : 1919–1994. Suomen ilmailuliitto 1994
  • Suomi ja keskuksen valtakunta : Suomen suhteet Kiinan tasavaltaan 1919–1949. 1995
  • "Meidän isä on töissä telakalla" : Rauma-Repolan laivanrakennus 1945–1991. Otava 1996
  • Ernesti Hentunen - tasavallan hovinarri : suomalaisen populismin juurilla. Turun yliopisto 1997
  • "Seinää vasten vain!" : poliittisen väkivallan motiivit Suomessa 1917–18. Otava 1998
  • ”Suomi sitoutuu hajottamaan...” Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella. (Historiallisia tutkimuksia 205) Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1999. ISBN 951-710-119-8.
  • Merenkulun opetusta Raumalla 1880–2000 : kapteenej, styyrmannej, tervatui trossej ja taeva merkei. Satakunnan ammattikorkeakoulu, merenkulun Rauman yksikkö 2000
  • Hollming 1945–2000 : sotakorvausveistämöstä monialakonserniksi. Hollming 2001
  • Jääkärikenraalin vuosisata : Väinö Valve 1895–1995. SKS 2001
  • Marskin ryyppy : marsalkkamme juomakulttuuria chevalier-kaartista ylipäällikön ruokapöytään. SKS 2002
  • Kansanvalta koetuksella, tekijät Vesa Vares, Mikko Uola, Mikko Majander, Suomen eduskunta 100 vuotta sarja osa 3. Suomen eduskunta 2006
  • Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Minerva Kustannus 2010
  • Petsamo 1939-1944. Minerva Kustannus 2012
  • Unelma kommunistisesta Suomesta 1944-1953. Minerva Kustannus 2013
  • Eritahtiset aseveljet. Suomi ja muut Saksan puolella taistelleet 1939-1944. Docendo 2015
  • Suojeluskunnan perinnöllä maakunnan hyväksi. Varsinais-Suomen Maakuntasäätu´iö 1944-2015. 2915.
  • Kotkanpojan lentoonlähtö. Suomen ilmavoimien varhaisvuodet 1918-1923. Koala 2018,
  • Kunnian miehet. 75 vuotta suomalaisten Waffen-SS-vapaaehtoisten asevelitoimintaa 1943-2018. Veljesapu-Perinneyhdistys 2019.
  • Lahtarin hengen hinta. Punakaartin väkivalta Varsinais-Suomessa 1917-1918. 2019.
  • Suomalaisella Pohjalla. Vuosisata turkulaista klubielämää 1920-2020. Suomalainen Pohja ry 2020.
  • Joka miekkaan tarttuu.. Punakaartin väkivalta poääkaupunkiseudulla 1917-1918. 2020.
  • Meitä muisto velvoittaa. Ähtärin suojeluskunta ja lotat 1917-1944. Scirocco Oy 2022.
  • Turvaks armaan synnyinmaan. Turun suojeluskunnat 1917-1944. Scirocco Oy 2023.

Lähteet

muokkaa
  • Kuka kukin on 2015. Helsinki: Otava., Kansalliskirjaston Fennica-tietokanta.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.