Kansallissosialistien Järjestö
Kansallissosialistien Järjestö (KSJ) oli vuosina 1940–1944 toiminut suomalainen kansallissosialistinen puolue, jota johti Arvi Kalsta. Puolueen ohjelma oli sama kuin Suomen Kansan Järjestöllä (SKJ 1933–1936), jossa monet KSJ:n aktiiveista olivat aiemmin vaikuttaneet.[1]
| Kansallissosialistien Järjestö | |
|---|---|
| KSJ | |
| Perustettu | 1940 |
| Lopetti | 1944 |
| Puheenjohtaja | Arvi Kalsta |
| Ideologia | kansallissosialismi |
Toiminta
muokkaaPerustaminen
muokkaaKSJ perustettiin lokakuun 1940 alussa, kun – aiemmin SKJ:tä johtanut mutta vuonna 1936 politikoinnin vähemmälle jättänyt – Arvi Kalsta palasi Helsinkiin ja yhteiskunnallisen toiminnan pariin. Järjestö merkittiin yhdistysrekisteriin marraskuussa nimellä Kansallissosialistit. Puoluehallitukseen kuuluivat Kalstan lisäksi Yrjö Raikas, Väinö Kari, Reino Rauanheimo ja Eino Hanhivaara. Jääkärimajuri Onni Kohonen oli yksi Kalstan läheisimpiä yhteistyökumppaneita. Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen päämääränä oli suomalaisten hyvinvoinnin parantaminen positiivisia rotuominaisuuksia korostamalla.[2]
KSJ:llä oli läheiset suhteet ruotsinkieliseen Samfundet Folkgemenskap -yhdistykseen, jota Kalsta piti KSJ:n sisarjärjestönä.[3] Teo Snellmanin johtamaa Suomen Kansallissosialistista Työjärjestöä kalstalaiset sen sijaan halveksuivat.[4]
KSJ:n Helsingin piiri aloitti toimintansa talvella 1941. Erityisesti järjestö sai kannatusta Sörnäisissä. Paikallisosastoja perustettiin Porvoossa, Porissa, Hyvinkäällä ja Riihimäellä. KSJ:n kokoukset olivat pienempiä kuin SKJ:n, koska poliittisiin tapaamisiin sai sota-aikana kerääntyä korkeintaan 30 henkilöä. Johtajiin lukeutunut Kohonen arvioi alkuvuonna 1941 että KSJ:llä oli noin 1 000 jäsentä.[2]
Järjestön kerran viikossa ilmestynyt äänenkannattaja Kansallissosialisti aloitti 4. tammikuuta 1941. Päätoimittajaksi valittiin Raikas, SKJ:n viimeinen puheenjohtaja ja sitä seuranneen Suomen Työrintaman (1936–1939) johtohahmo. Maaliskuussa 1941 lehden levikki oli noin 6 500.[2]
Keväällä 1941 KSJ oli mukana suomalaisten värväämisessä SS:ään. Puolueen pyrkimyksiä johti Väinö Kari.[5]
1942–1944
muokkaaLoppuvuonna 1941 KSJ hajosi, kun Yrjö Raikas ryhtyi kritisoimaan Kalstaa passiivisuudesta. Kalstan mielestä sota-aikana ei ollut juurikaan mahdollisuuksia laajentaa liikettä. Raikas oli toista mieltä, ja joulukuussa hän tovereineen perusti Suomen Kansallissosialistit (SKS) -järjestön, jonka äänenkannattajaksi siirtyi Raikkaan päätoimittama Kansallissosialisti. KSJ jäi siten ilman omaa lehteä. Kalsta ryhtyi oikeustoimiin Raikasta vastaan.[6]
Raikkaan lähdettyä KSJ yritti saada tukea suunnitellulle kansallissosialistiselle päivälehdelle Saksasta. Tammikuussa 1942 puolueen johto kävi keskusteluja asiasta Hans Metzgerin kanssa, mutta tämä ei lämmennyt idealle. Erityisesti Metzger vierasti KSJ:n piirissä vaikutusvaltaista Erkki Räikköstä, jota saksalainen piti onnenonkijana. Räikkönen perusti sittemmin KSJ:n tuomitseman Uusi Eurooppa -lehden. KSJ-aktiivi Yrjö von Schrowe erotettiin puolueesta, kun hän ryhtyi yhteistyöhön lehden kanssa.[6]
Syksyllä 1941 KSJ:hin liittyi varakas liikemies Eino Partanen, ja järjestö sai taloutensa kuntoon. Partanen sijoitti puolueeseen noin 70 000 markkaa. Keväällä 1943 Partanen antoi KSJ:n käyttöön kauppahuoneiston osoitteesta Keskuskatu 1. Järjestö myi liikkeessään kansallissosialistista kirjallisuutta ja muuta natsirekvisiittaa kuten Hitlerin kuvia. Tuotot menivät KSJ:llä, mutta Partanen lupasi korvata mahdolliset tappiot. KSJ:n toimisto sijaitsi Hallituskadulla. Kun järjestötoiminta väheni, vuokrattiin osa toimiston tiloista Partasen Helios-yritykselle. KSJ:n kauppa lopetti toimintansa syksyllä 1944 aselevon tultua.[6]
KSJ oli mukana monissa yrityksissä yhdistää kansallissosialistien voimat. Kesällä ja syksyllä 1941 käydyt keskustelut eivät johtaneet tuloksiin, mutta vuonna 1942 KSJ oli mukana Suomen Valtakunnan Liitto -projektissa.[7]
KSJ:llä oli saksalaisen SA:n mallin mukainen osasto, jota johti Björn Smeds. Keväällä 1942 Valpo takavarikoi Smedsin kirjeen, jossa hän pyysi Saksasta propagandamateriaalia osastonsa levitettäväksi. Suunnitelma ei toteunut. Smeds kutsuttiin kuulusteluihin, ja hän joutui allekirjoittamaan paperin, jossa hän lupasi lopettaa poliittisen toimintansa.[6] Valtiollinen poliisi seurasi KSJ:n toimintaa muutenkin aktiivisesti. Järjestön johtajien puhelimia kuunneltiin.[2]
Rauhan tultua Kalsta yritti paeta maasta, mutta viranomaiset estivät aikeet.[8] KSJ (Kansallissosialistit ry.) lakkautettiin Suomen ja Neuvostoliiton solmiman välirauhansopimuksen 21. artiklan nojalla 23. syyskuuta 1944, heti samana päivänä, kun sopimus hyväksyttiin ja astui voimaan. Samalla kiellettiin myös KSJ:n sisarjärjestö Samfundet Folkgemenskap ja useita muita äärioikeistolaisia järjestöjä.[9] Suurin osa KSJ:n arkistoista löytyi kesällä 1946 Iittalasta. Osa aineistosta poltettiin sodan jälkeen Kalstan määräyksestä.[8]
Lähteet
muokkaa- Henrik Ekberg: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944, s. 188–194. Schildts, 1991. 951-50-0522-1
Viitteet
muokkaa- ↑ Ekberg 1991, s. 188–194.
- ↑ a b c d Ekberg 1991, s. 188–190.
- ↑ Ekberg 1991, s. 196.
- ↑ Ekberg 1991, s. 176.
- ↑ Ekberg 1991, s. 147,190.
- ↑ a b c d Ekberg 1991, s. 191–193.
- ↑ Ekberg 1991, s. 190–191.
- ↑ a b Ekberg 1991, s. 274.
- ↑ Mikko Uola: "Suomi sitoutuu hajottamaan...": Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 262–271. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-710-119-8