Avaa päävalikko

Kalevi Keihänen

suomalainen matkatoimistoyrittäjä
Kalevi Keihänen vuonna 1967.

Kalevi Keihänen (28. kesäkuuta 1924 Vahto9. helmikuuta 1995 Helsinki) oli suomalainen matkatoimistoyrittäjä, Keihäsmatkojen johtaja ja seuramatkailun uranuurtaja.[1] Keihänen tuli tunnetuksi myös värikkäästä esiintymisestään, pitkästä tukastaan ja pukeutumisestaan – hän käytti usein chinchillaturkkia, jonka alla hänellä oli pelkät uimahousut. Turkin hinnan kerrottiin olleen 120 000 markkaa. Pukeutumistyylinsä Keihänen oli kopioinut tanskalaiselta matkatoimistoyrittäjältä Simon Spiesiltä.[2]

UraMuokkaa

Keihänen, kihniöläisen sekatavarakauppiaan poika, aloitti matkailualalla vuonna 1954 järjestämällä urheiluväelle kisamatkoja. 1950- ja 1960-luvulla Keihänen piti muutamien vuosien ajan autovuokraamoa.

1960-luvun lopulla Keihäsen vuonna 1965 perustama matkatoimisto Keihäsmatkat Oy alkoi kuljettaa suomalaisia edullisesti etelän lomakohteisiin.[1] Keihänen lennätti etelän aurinkoon vuosittain omien sanojensa mukaan 100 000 suomalaista. Keihäsmatkat Oy:n taloudellista kulta-aikaa olivat vuodet 1970–1972, mutta julkisuudessa se oli eniten viimeisinä vuosinaan 1973–1974. Kalevi Keihänen osasi käyttää julkisuutta taitavasti hyväkseen saadakseen ilmaista mainostilaa matkoilleen. Keihäsen mukaan hänen järjestämillään matkoilla matkusti tavallinen kansa, "herrat menivät omia teitään reittikoneilla".[2]

1970-luvun alussa Keihänen perusti myös oman Spear Air -lentoyhtiön, jolla oli kaksi DC-8-32-konetta, nimiltään Härmän Jätkä ja Härmän Mimmi.[1][2] Kolmas kone Reissumies oli tilauksessa, mutta konkurssin takia sen tilaus peruutettiin.

Keihänen oli kiinnostunut myös talvimatkailusta – yhdessä ystävänsä lehtikustantaja Urpo Lahtisen kanssa hän rakennutti ensimmäiset rinteet ja hiihtohissit Nilsiän Tahkovuorelle 1960-luvulla.

Vuoden 1973 öljykriisi ja suuret sijoitukset syöksivät Keihäsen vaikeuksiin. Helsingin Osakepankin lopetettua Keihäsen yhtiöiden rahoittamisen Keihäsmatkat teki konkurssihakemuksen toukokuussa 1974 ja myös lentoyhtiö joutui lopettamaan toimintansa, jolloin yli 200 työntekijää menetti työpaikkansa. Konkurssihetkellä Keihäsmatkoilla oli ulkomailla noin 1 800 asiakasta.[3] Keihänen itse syytti valtion omistamaa Finnairia yritystensä kaatumisesta.[2] Finnairin mukaan yhtiö päinvastoin tarjosi Keihäselle laajamittaista yhteistyötä ja olisi ollut jopa valmis maalauttamaan koneitaan Keihäsmatkojen väreihin. Koneiden liisaamisen sijaan Keihänen halusi oman lentoyhtiön, jonka investoinnit lopulta kaatoivat hänet.

Keihänen perusti vielä 1978 uuden Seiväsmatkat-nimisen yhtiön, joka oli kuitenkin toiminnassa vain lyhyen ajan.[1] Hän omisti Pyhäniemen lomakeskusalueen Kihniössä: Keihänen suunnitteli matkailun vetonaulaksi Kihniöön 1970-luvulla "Seipään Seksikylää", joka ei kuitenkaan koskaan toteutunut. Lähes kaikki Keihäsen Kihniössä omistamat toistakymmentä tilaa myytiin pakkohuutokaupalla kesäkuussa 1976.[4]

1980-luvulla Keihänen tuomittiin vankeuteen veropetoksesta.

Kalevi Keihänen kuoli vuonna 1995, ja hänet on haudattu Turun hautausmaalle.

KorpilinnaMuokkaa

Keihänen rakennutti perheelleen 1971–1972 Espoon Pohjois-Tapiolaan nykyisen Visakoivunkuja 6:n paikalle Korpilinna-nimisen asuintalon. Kolmikerroksisessa talossa oli 470 neliömetriä kerrosalaa, edustustiloja kuten 30 hengen kotibaari ja uima-allas. Pihalla oli lasten leikkimökki, savusauna, suihkulähde ja tekolampi jossa oli kirjolohia.[5] Talon osti vuonna 1978 pakkohuutokaupassa espoolainen Juhanilan Linja Oy:n omistanut liikennöitsijä Kauko Tyllilä. Tyllilä ei asunut talossa vaan vuokrasi sitä ulkopuolisille. Vuonna 1988 ränsistymään päässyt talo myytiin rakennusliikkeelle joka purki sen ja rakensi paikalle 12 asunnon rivitalon vuonna 1994.[6]

Keihänen populaarikulttuurissaMuokkaa

Irwin Goodmanin laulun ”Minä ja Urkki” kertosäkeessa mainitaan Keihänen, ja Juha Vainio teki laulun nimeltä ”Varsinaiset Seiväsmatkat”, joka kertoo Keihäsmatkoista. Toinen Juha Vainion kynästä kirvonnut "Seuramatkat"-iloittelu kuvaili Härmän jätkien kosteita toivioretkiä etelän lomaparatiiseihin, joista ei puutu aurinkoa ja huokeita janojuomia.

Laulun railakas julistus "Nää on suuret suomalaiset seiväsmatkat" viittasi Kalevi Keihäsen tunnettuun Keihäsmatkat-yhtiöön. Rallin levytti vuonna 1967 kotkalaisen Pertti Metsärinteen yhtyeen rumpali Reijo Tani (1931-2011). (Teksti: Jukka Lindfors.)

Kalevi Keihäsen hahmo esiintyy Seppo Sallisen esittämänä Timo Koivusalon elokuvassa Rentun ruusu, joka kertoo Irwin Goodmanin elämästä. Myös Matti Kassilan elokuvassa Meiltähän tämä käy (1973) esiintyy Kalevi Keihäseksi tunnistettava matkailukeisari Kille Kiekkonen, jota esitti Pekka Autiovuori.

Keihäsen sinappia mainostettiin 1970-luvulla Kalevi Keihäsen nimellä.lähde?

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Kalevi Keihäsen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 9.2.1995. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.2.2019.
  2. a b c d Kostiainen, Auvo – Korpela, Katariina (toim.): Mikä maa, mikä valuutta?, s. 178–184. Turun yliopisto, 1998. ISBN 951-29-1161-2.
  3. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 52. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01581-8.
  4. Keihäsen tilat vasaran alle tänään. Ilta-Sanomat 7.6.1976.
  5. Tuppurainen, Kari: Nää on suuret systeemit. Keihänen, Cassius ja Callas. Helsingin Sanomat, 29.5.1973, s. 38. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  6. Suuronen, Pekka: Keihästen Korpilinna. FlightForum 16.11.2015.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kostiainen, Auvo: ”Keihänen, Kalevi (1924–1995)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 75–77. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muuallaMuokkaa