Wikipedia

Jevgeni Baratynski

Jevgeni Abramovitš Baratynski, myös Boratynski[1] (ven. Евге́ний Абра́мович Бараты́нский; 2. maaliskuuta (J: 19. helmikuuta)[2][3][4] 1800[5][6] Vjažljan kylä, Kirsanovskin piiri, Tambovin kuvernementti, Venäjä – 11. heinäkuuta (J: 29. kesäkuuta)1844[5] Napoli[3][2][4][6]) oli venäläinen runoilija.

Jevgeni Baratynski

Suku, lapsuus ja perheMuokkaa

Jevgeni Baratynskin syntyi 1600-luvun lopulla Venäjälle muuttaneeseen Boratynskyn aatelissukuun, joka oli kotoisin Chłopicen kylästä, Jarosławin piirikunnan eli Jaroslavlin kuvernementin, Ala-Karpatian voivodikunnasta, muinaisen venäläisen Przemyślin piirikunnassa Kaakkois-Puolasta.[4]

Hänen isänsä oli kenraaliluutnantti Abram Andrejevitš Baratynski (1767-1810), joka osallistui Kustaa III:n sotaan (1788-1790), kuului keisari Paavali I:n seurueeseen ja oli henkivartiokaartin krenatöörien komentaja sekä rykmentti ja Estland-divisioonan tarkastaja.[7] Äiti Aleksandra Fjodorovna Tšerepanova (1776-1852) oli Pietari-Paavalin linnoituksen komentajan Fjodor Stepanovitš Tšerepanovin (k. ennen 1812) ja Avdotja Sergejevnan (n. 1746 - n. 1814) tytär. Hän valmistui Smolna-instituutista, jossa oli tutustunut Abramin sisareen Mariaan[8] ja oli keisarinna Maria Fjodorovnan kunnianeito (ven. фрейлине).[9]

Heille syntyi kuusi aikuiseksi elänyyttä lasta, joista Jevgeni oli vanhin. Nuoremmat veljet: kenraaliluutnantti, Jaroslavlin ja Kazanin kuvernööri, senaattori Nikolai Baratynski (1802-1859) ja runoilija Sergei Baratynski (1807-1866), joka jäi asumaan kotikartanoon.[8]

Vuonna 1796 Paavali I lahjoitti Abram Baratynskille ja hänen veljelleen suuren kartanon ja 2 000 miespuolista maaorjaa eli sielua Vjažljan kylän Kirsanovskin alueella Tambovin kuvernementissa, jossa tuleva runoilija syntyi. Vuonna 1804 Abram Andrejevitš muutti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Vjažljasta viiden virstan (noin 5 km) päähän rakennuttamaansa Maran kartanoon samassa Kirsanovin piirissä, ja täällä Baratynski vietti varhaislapsuutensa.[9]

 
Runoilijan isä Abram Andrejevitš Baratynski, 1780-luku
 
Maran kartano ennen vuotta 1917

Baratynski meni naimisiin kenraalimajuri Lev Nikolajevitš Engelhardtin vanhimman tyttären Anastasia Lvovna Engelhardtin (1804-1860) kanssa vuonna 1826, jonka oli tavannut Denis Davydovin välityksellä, jonka vaimon setä Engelhardt oli. Anastasiaa ei pidetty kauniina, mutta hän oli älykäs ja hänellä oli kehittynyt kirjallinen maku. Vaimo luki runoilijan tekstejä ja kommentoi niitä. Hänen hermostunut luonteensa aiheutti Baratynskylle paljon kärsimystä ja vaikutti siihen, että monet ystävät karttoivat häntä.[10][11] Avioliitto takasi hänelle taloudellisen vakauden ja hyvän aseman Moskovan seurapiireissä. [12]

Dekabristikapinan jälkeen Baratynski, toisin kuin Puškin, piti runoilijalle mahdottomaksi osallistumista päivänpolitiikkaan.[13] Hän asui Moskovassa tai vaimonsa perintömaatilalla Muranovossa Moskovan pohjoispuolella tai Kazanissa.[14] Hänen kirjeenvaihtonsa 1830-1840-lukujen vaihteessa antaa vaikutelman innokkaasta maanomistajasta ja huolehtivaisesta isästä. Hän rakennutti Muranovoon talon lähelle Talitsia, Kolminaisuuden ja Sergein luostaria, siirsi sinne tehtaan, perusti sahan ja istutti uuden metsän. Hänelle ja hänen vaimolleen Anastasia Lvovnalle syntyi yhdeksän lasta,[15] joista kuusi eli aikuiseksi: Alexandra Jevgenijevna Boratynskaja (1826-1874), Lev Jevgenievitš Boratynski (1829-1906), Dmitri Jevgenijevitš Boratynski (1834-1869), Nikolai Jevgenijevitš Boratynski (1835-1898), Julija Jevgenijevna Saltykova (1837-1874) ja Zinaida Jevgenijevna Gerken (1840-1916).lähde?

Saatuaan talonsa valmiiksi ja metsän kasvamaan hän lähti vuonna 1843 vaimonsa (joka nähtävästi ei ollut enää uudelleen raskaana) ja kolmen vanhimman lapsensa kanssa pitkään haaveilemalleen ulkomaanmatkalle Berliiniin, Potsdamiin, Leipzigiin, Dresdeniin, Frankfurtiin, Mainziin ja Kölniin sekä Pariisiin, jossa vietettiin talvikausi 1843-1844 ja tavattiin monia kirjailijoita kuten Alfred de Vigny, Prosper Mérimée, Alphonse de Lamartine ja Charles Nodier, jonka runoja Baratynski oli kääntänyt venäjäksi. Eurooppa ei täyttänyt Baratynskin toiveita: hän oli pettynyt tulevaisuudenuskon, laajojen aromaisemien ja virkistävän talvisen ilmaston puuttumiseen sekä gregoriaaniseen ajanlaskuun, joka oli 12 päivää Venäjää edellä.[16]

Baratynski kuoli äkillisesti 44-vuotiaana Napolissa heinäkuussa 1844. Napolissa vaimo Anastasia Lvovna sai hermokohtauksen, jota oli tapahtunut hänelle aiemminkin. Tällä oli voimakas vaikutus Baratynskiin, ja hänen usein toistuva päänsärkynsä voimistui. Seuraavana päivänä hän kuoli äkillisesti.[17] Perhe oli saapunut Marseilles´sta laivalla Italiaan saman vuoden huhtikuussa. Myös hänen isänsä oli kuollut äkillisesti ja samanikäisenä.[9]

Anastasia Lvovna asui viimeiset vuotensa 1857-1860 poikansa Nikolain ja muitten lastensa kanssa Italiassa ja Sveitsissä.[18]

Koulutus ja aika paašikoulussaMuokkaa

 
Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Paašijoukot, päärakennus (ent. Vorontsovin palatsi) Pietari, n. 1858. Litografia J. Charlemagnen piirustuksen mukaan .

Jevgenin setä oli italialainen Giacinto Borghese, joten poika tutustui italian kieleen varhain. Hän puhui myös ranskaa, joka oli Baratynskien kotikieli ja kirjoitti kirjeitä ranskaksi 8-vuotiaasta lähtien. Vuonna 1808 Baratynski lähetettiin yksityiseen saksalaiseen sisäoppilaitokseen Pietariin valmistautumaan henkivartiokaartin upseereja kouluttavan Keisarillisen paašikoulun sotilasoppilaitoksen sisäänpääsyyn. Sisäoppilaitoksessa hän tutustui saksan kieleen.[9] Hän ei kuitenkaan oppinut venäjän kielen kielioppia eikä käyttänyt koskaan muita välimerkkejä kuin pilkkua. Anton Delvig antoi Baratynskin runot usein oman vaimonsa Sofia Mihailovna Saltykovan oikoluettaviksi.[19]

Paašikoulu kuului Venäjän keisarikunnan arvostetuimpiin oppilaitoksiin, jonka tavoitteena oli antaa aatelisperheiden pojille mahdollisuus saavuttaa I-III luokan ylimmät sotilasarvot (kaartin eversti, kenraaliluutnantti, kenraali, marsalkka). Vanhemmat olivat muuttaneet vuonna 1808 Moskovaan, jossa hänen isänsä kuoli äkillisesti maaliskuussa 1810. Jevgeni pääsi opiskelemaan paašikouluun vuonna 1812 ja halusi meriupseeriksi.[9]

Kevään 1814 jälkeen Baratynskin akateemiset suoritukset ja käytös muuttuivat epätasaiseksi. Toveriseura, joiden joukkoon 14-vuotias Baratynski joutui, piti hauskaa vitsikkäillä tempuilla, ärsytteli esimiehiä ja opettajia ja loi Schillerin "Rosvojen" vaikutuksesta "Kostajayhdistyksen". Baratynski itse kirjoitti: "Ajatus olla katsomatta mitään, kukistaa kaikki pakotteet ilahdutti minua; riemukas vapaudentunne innosti sieluani." Helmikuussa 1816 kuriton teini Baratynski ja hänen ystävänsä Dmitri Kanikov varastivat yhden rikoskumppaninsa isän, kamariherra Priklonskin toimistosta (rikoskumppani antoi avaimen) kultareunaisen kilpikonnanluisen nuuskarasian ja 500 ruplaa, jotka he olivat käyttäneet vangitsemishetkellä lähes kokonaan. Tapaus aiheutti valtavan skandaalin, josta tieto saavutti keisari Aleksanteri I:n.[20]

Baratynski ja Kanikov erotettiin 26. helmikuuta 1816 annetulla määräyksellä paašikoulusta ja lähetettiin sukulaistensa luo, "Heitä ei oteta siviili- tai asepalvelukseen, elleivät he halua korvata tekojaan ja pyytää palvelukseen tavallisiksi sotilaiksi." Tämä seikkailu johti suunnanmuutokseen Baratynskin elämässä ja vakavaan psyyykkiseen traumaan, joka heijastui myöhemmin hänen runoissaan surullisuutena. Pääkaupungista lähdön jälkeen 16-vuotias Baratynski jatkoi jo paašikoulun aikana aloitettua kirjoittamistaan, asui useita vuosia joko äitinsä kanssa Maran kartanossa tai setänsä, vara-amiraali Bogdan Andrejevitš Baratynskin luona Podvoiskin kylässä Smolenskin kuvernementissä.[21]

 
Vaimo Anastasia Lvovna Baratynskaja, Joseph-Eustathius Vivien 1826

Kirjallisen uran alku ja sotilasura SuomessaMuokkaa

Helmikuussa 1819 Baratynski astui palvelukseen henkivartiokaartin jääkärirykmentin alokkaana. Hänet esiteltiin Anton Delvigille, jonka kanssa hän vuokrasi yhteisen asunnon, koska hänen ei aatelisena tarvinnut asua kasarmilla eikä käyttää palveluksen ulkopuolella univormua. Delvigin kautta hän tutustui Aleksandr Puškiniin ja Pjotr Vjazemskiin. Baratynski tapasi myös Wilhelm Küchelbeckerin, runoilija Nikolai Gneditšin (1784-1833) sekä muita kirjailijoita ja alkoi julkaista tekstejään: viestejä "Gneditsinille", "Delvigille", "Kuchelbeckerille", elegioita, madrigaaleja ja epigrammeja. Hän osallistui ystäviensä runo-iltoihin: (joita kuvataan runossa "Juhlat" ven. Пирах), Sofia Dimitrieva Ponomarjovan (1794-1824) kirjallinen salonki, Pjotr Pletnjovin kirjalliset keskiviikot ja Vasili Žukovskin kirjalliset lauantait.[22]

Baratynski vietti 1820-luvulla pitkän ajanjakson venäläisten joukkojen palveluksessa Suomessa syyllistyttään varkauteen korkea-arvoisia upseereita valmistavassa paašikoulussa Pietarissa. Hän menetti upseerinarvonsa ja ansaitakseen sen takaisin hän siirtyi aliupseerina Venäjän uuteen suuriruhtinaskuntaan. Hän palveli vuodesta 1820 lähtien Haminan, Porvoon ja Helsingin varuskunnissa.[23]

 
Nuori Jevgeni Baratynski, Joseph-Eustathius Vivien 1820-luku

Tammikuussa 1820 Baratynski ylennettiin aliupseeriksi ja siirrettiin henkivartiokaartista Savonlinnan (ven. Нейшлот, Neišlot; ruots. Nyslott) jalkaväkirykmenttiin[24][25], joka sijoitettiin Suomeen Kyminlinnaan. Rykmenttiä johti Baratynskin sukulainen everstiluutnantti Georgi Aleksejevits Lutkovski. Myöhemmin hän ystävystyi kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskin adjutanttien Nikolai Putjatan ja Aleksandr Muhanovin (1802-1834) kanssa.[26] Muhanov oli Aurora Karamzinin nuoruudenrakkaus ja kihlattu.[27] Baratynski alkoi julkaista Aleksandr Bestuževin ja Kondrati Rylejevin vuosikirjassa Poljarnaja zvezda (ven. Полярная Звезда, Pohjantähti) runoja, jotka eivät olleet modernimman ja yhteiskuntakriittisemmän tyylin dekabristien mieleen. Kuitenkin Baratynskin omaperäisyydelle annettiin tunnustusta.[28]

Syksyllä 1824 Baratynski sai luvan siirtyä kenraalikuvernööri Zakrevskin päämajaan Helsinkin, jossa hän päätyi seurapiirielämän pyörteisiin. Hän ihastui kenraalikuvernöörin nuoreen vaimoon kreivitär Agrafena Zakrevskajaan (1799/1800-1879), jolla oli myöhemmin suhde Puškinin kanssa.[29] Palava intohimo näkyy hänen runoissaan: "Pallo" (ven. Бал, 1828) päähenkilö Ninassa sekä runoissa "Olen merkittävässä hurmaantumisen tilassa" (ven. Мне с упоением заметным, 1824), "Keiju" (ven. Фея, 1829), "Ei, huhu petti sinut" (ven. Нет, обманула вас молва), "Perustelua" (ven. Оправдание, 1824), "Juomme rakkauden makeaa myrkkyä" (ven. Мы пьём в любви отраву сладкую, 1824), "Olen holtiton, eikä se ole ihme ..." (ven. Я безрассуден, и не диво…., 1824) ja "Kuinka paljon olet muutamassa päivässä" (ven. Как много ты в немного дней, 1824). Keväällä 1825 Baratynski ylennettiin vihdoin aliluutnantiksi, keisari Aleksanteri I:n epäluuloisuus hänen itsenäistä ja vastarintaista runouttaan kohtaan oli jarruttanut prosessia[19], ja hän palasi takaisin Kyminlinnaan.[14]

Hän sai lomaa äitinsä sairauden vuoksi syksyllä 1825 ja matkusti Moskovaan eikä enää koskaan palannut Suomeen. Baratynski erosi armeijan palveluksesta alkuvuodesta 1826.[30] Hän toimi siviilivirkamiehenä vuoteen 1831 asti, jonka jälkeen omistautui vain omaisuutensa hoidolle ja runoudelle. Moskovassa hän kuului Pjotr Vjazemskin kirjalliseen piiriin. Hän kirjoitti enää muutaman runon vuoden 1835 jälkeen, jolloin Ivan Kirejevskin vuonna 1831 perustaman aikakauslehti Jevropejets (ven. Европейца, Eurooppalainen) ilmestyminen kiellettiin, jossa hän oli julkaissut proosaa. Hänen kootut runonsa julkaistiin 2. painoksena vuonna 1835.[31]

Runous ja perintöMuokkaa

 
Talo Muranovossa, nykyisin kotimuseona

Baratynski on kirjoittanut paitsi kauniita elegisiä runoja, muun muassa laajan romanttisen runoelman Eda vuonna 1824. Sen sankari on venäläinen husaari, joka ihastuu suomalaiseen talonpoikaistyttöön Edaan. Runoilija kuvasi runoissaan innostuneena Suomen luontoa.[5] Runot herättivät suurta ihastusta Pietarissa. Baratynskin runot ovat vaikuttaneet ratkaisevasti siihen, millaisena Suomen luonto näyttäytyy venäläisten mielikuvissa. Hän kuvaa "surumielisiä kallioita" ja "karua maisemaa" ja kuinka "graniitin maassa", asuva kansa on "puukoilla huitoen" puolustanut "vuoriensa vapautta" Venäjän sotajoukkoja vastaan.[23]

Ajastaan Suomessa hän kirjoitti näin: "Tämä alue oli runouteni ohjaaja. Runollisen ylpeyteni suurin unelma olisi, että tulevat runoilijat voisivat vierailla Suomessa muistoissani."[19]

Vuosien 1832-1838 aikana Baratynski ei kirjoittanut juurikaan vetäydyttyään maaseudulle ja vieraannuttuaan kirjallisista piireistä, hän pettyi modernismiin ja kaipasi matkustamista ulkomalille. Nikolai Gogol sanoi: "hänestä tuli vieras kaikille eikä läheinen kenellekään."[32] Hän ei halunnut saada runoudellaan vaikutusvaltaa eikä pitänyt tärkeänä puhutella yleisömassoja ajankohtaisilla aiheilla. Hänen viimeisiä vuosiaan leimasi kasvava yksinäisyys kirjallisuuden kentällä, konflikti sekä puskinilaisten pitkäaikaisten vastustajien Nikolai Polevoin (1796-1846) ja Faddei Bulgarinin että nousevien länsimielisten zapadnikien ja slavofiilien Moskvitianin -lehden (ven. Москвитя́нин) toimittajien kanssa.[33]

Vuonna 1842 Baratynski julkaisi viimeisen, voimakkaimman runokokoelmansa Sumerki (ven. Сумерки, "Iltahämärä"), joka on jo 1900-luvun alulle tyypillinen syklinen teos, jossa runot muodostavat toisiaan seuraavan kokonaiskertomuksen.[34] 1800-luvun alun kriitikot pitivät Baratynskiä lahjakkaana, mutta puškinilaiseen koulukuntaan kuuluvana runoilijana. 1800-luvun loppupuolella johtava kriitikko Vissarion Belinski ei arvostanut hänen runouttaan, jota piti liian rationaalisena. Belinskin tyrmäävän arvion mukaan Baratynski kapinoi Sumerkissa tiedettä ja valistusta vastaan. Tästä teilauksesta runoilija ei toipunut koskaan.[10]

Baratynski tuli tunnetuksi elegioillaan, joita ylistivät muiden muassa Aleksandr Puškin[35] ja myöhempää runoutta arvostivat symbolistit kuten Anna Ahmatova sekä Joseph Brodsky.[36]

»Hän on meille se alkuperäinen - koska hän ajattelee. Hän olisi omaperäinen kaikkialla, koska hän ajattelee omalla tavallaan, oikein ja itsenäisesti, samalla kun hän tuntee vahvasti ja syvästi." "Он у нас оригинален — ибо мыслит. Он был бы оригинален и везде, ибо мыслит по-своему, правильно и независимо, между тем как чувствует сильно и глубоко."[35] »
(Aleksandr Puškin)

Baratynskin runoja on suomentanut Lauri Kemiläinen. Niitä on julkaistu vuonna 1846 antologiassa Venäjän runotar.[37] Ukrainalainen kirjallisuudentutkija Pavlo Fylypovytš julkaisi vuonna 1917 Baratynskia käsittelevän teoksen Žizni tvortšestvo Je. A. Boratynskogo ('Je. A. Boratynskin elämä ja teokset').[38]

Lehdet eivät kirjoittaneet runoilijan kuolemasta ja hänen hautajaisiinsa saapui vain kolme kirjailijaystävää: Pjotr Vjazemsky, Vladimir Odojevski ja Vladimir Sollogub.[13] Baratynskyn kootut teokset julkaisivat hänen poikansa vuosina 1869, 1883 ja 1884.[39] Runoilijan teoksia opiskellaan venäläisissä kouluissa ja yliopistoissa.[40][41][42]

Suomennetut runotMuokkaa

Suom. Lauri Kemiläinen
  • Suomi
  • Koski
  • Lähtö
  • Aurora Stjernvallille
  • Eda (epilogi)
  • Kuolema
  • Viimeinen runoilija
Suom. Osku Velho[43]
  • Sun suudelmasi...

Valikoima teoksia [44]Muokkaa

  • Eda, (ven. Эда), 1826; romanttinen runoelma
  • "Suomi," (ven. Финляндия, Fijnlandija), 1820
  • "Koski", (ven. Водопад, "Vesiputous"), 1821
  • "Aurora Stjernvall (Tule ulos, hengitä meille riemuiten ...)", (ven. Авроре Шернваль (Выдь, дохни нам упоеньем ...), 1824
  • "Pidot", (ven. Праздник, Пиры [tarkista venäjänkielinen kirjoitusasu]), 1826
  • Kootut runot, 1827, 1. painos
  • "Pallo", (ven. Бал), 1828
  • "Jalkavaimo", (ven. наложница, Nalozhnitsa), alunp. "Mustalaistyttö" (ven. цыганка, Tsyganka), 1831
  • "Sormus", (ven. звенеть, Zvenetj), 1831; seikkailutarina
  • Kootut runot, 1835, 2. painos Moskova
  • "Iltahämärä", (ven. Сумерки, Sumerki), 1842; runokokoelma vuosilta 1835-1842
  • "Pirosgraf", (ven. Пироскаф), 1844
  • Kootut runot, 1869 3. painos ja 1884 4. painos Kazan[44]

LähdeviitteetMuokkaa

  1. ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 1 p. 1031
  2. ↑ a b R Ахмедова: Информация как основа формирования информационно-коммуникационного пространства. Ренессанс в парадигме новаций образования и технологий в XXI веке, 30.5.2022, nro 1, s. 161–162. doi:10.47689/innovations-in-edu-vol-iss1-pp161-162. ISSN 2277-3010. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b Е.В. Горлова: Выявление основных мотивации отказа от рождения детей у современного «чайлдфри». Научный диалог: Вопросы философии, социологии, истории, политологии, 2017. ЦНК МНИФ «Общественная наука». doi:10.18411/spc-01-11-2017-04. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ a b c Konstantin Azadovsky: Articles from the Dictionary of Literary Biography Russian Writers, 1800–1917 (M.A. Sukennikov. S.N. Shil’). Literary Fact, 2018, nro 7, s. 358–384. doi:10.22455/2541-8297-2018-7-358-384. ISSN 2541-8297. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ a b c Baratynskij, Jevgeni, Tietosanakirja osa 1, palsta 855, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1909
  6. ↑ a b Cunningham, John M. & Merilo, Jaan: Yevgeny Abramovich Baratynsky. Russian poet Encyclopaedia Britannica. 22.12.2016. Encyclopædia Britannica, Inc..
  7. ↑ Абрам Андреевич Баратынский (1767—1810) Архивная копия от 29 октября 2013 на Wayback Machine // Лица. Биографический альманах. Т. 2. Составитель А. А. Ильин-Томич. — М.—СПб.: Феникс: Atheneum, 1993. baratynskiy.lit-info.ru. Arkistoitu 20.10.2016. Viitattu 29.1.2023.
  8. ↑ a b Абрам Андреевич Баратынский. Дата обращения: 25 октября 2013. Архивировано 29 октября 2013 года. podelise.ru. Arkistoitu 29.10.2013. Viitattu 31.1.2023.
  9. ↑ a b c d e Медведева И. Детство, корпус, деревня (1800—1818) Архивная копия от 20 октября 2016 на Wayback Machine // Медведева И. Ранний Баратынский // Баратынский Е. А. Полное собрание стихотворений: В 2 т. т. — Л.: Сов. писатель, 1936. Т. 1. — 1936. — С. XXXV—LXXVII baratynskiy.lit-info.ru. Arkistoitu 20.10.2016. Viitattu 29.1.2023.
  10. ↑ a b Брюсов, В. Я. / Brjusov, V. Ya.: Баратынский Е. А.. Новый энциклопедический словарь. Пг.: Изд. дело бывш. Брокгауз-Ефрон, Т. 5. // Baratynski J A. Uusi Ensyklopedinen sanakirja, Brockhaus-Efron, osa 5., s. 173—180. , 1911-1916. Teoksen verkkoversio (viitattu Arkistoitu 9. heinäkuuta 2007 Wayback Machine).
  11. ↑ ГБУ ЦГА Москвы. Ф. 2126. — Оп. 1. — Д. 1084. — С. 277. Метрические книги церкви Харитоновской в Огородниках. Дата обращения: 26 июля 2021. Архивировано 26 июля 2021 года. cgamos.ru.
  12. ↑ упреянова Е. Москва Архивная копия от 5 марта 2016 на Wayback Machine // Купреянова Е. Баратынский тридцатых годов // Баратынский Е. А. Полное собрание стихотворений: В 2 тт. — Л.: Сов. писатель, 1936. — Т. 1. — С. LXXVIII—CXVI. baratynskiy.lit-info.ru. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 31.1.2023.
  13. ↑ a b Кушнер, А.: Болящий дух врачует песнопенье… // "Kipeä henki parantaa hymnin…" Александр Кушнер — персональный сайт. / Alexander Kushner kotisivu.. 1994. Viitattu Архивная копия от 3 февраля 2014 на Wayback Machine.
  14. ↑ a b Брюсов В. Я. Баратынский Е. А. Архивная копия от 9 июня 2007 на Wayback Machine // Новый энциклопедический словарь. — Пг.: Изд. дело бывш. Брокгауз-Ефрон feb-web.ru.
  15. ↑ Амелин, М. / Amelin, M.: Угрюмая пища гения: к 200-летию Е. Баратынского / Neron synkkää ruokaa: J. Baratynskin 200-vuotisjuhlaan. Независимая газета, c. 7 / Nezavisimaya Gazeta, s. 7. 2. maaliskuuta 2000. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu Архивная копия от 8 марта 2016 на Wayback Machine. Arkistokopio 8. maaliskuuta 2016 Wayback Machinessa.
  16. ↑ Купреянова Е. / Kuprejanova, E.: Заграница. Смерть. Купреянова Е. Баратынский тридцатых годов // Ulkomailla. Kuolema. Baratynski 30-luvulta // Баратынский Е. А. Полное собрание стихотворений: В 2 тт.,Т. 1. С. LXXVIII—CXVI. // Teoksessa: Baratynski, J. A. Kootut runot: 2 osaa, osa. 1, s. LXXVIII—CXVI. Сов. писатель / Pöllöt, kirjailija, 1936. Teoksen verkkoversio (viitattu Arkistoitu 5. maaliskuuta 2016 Wayback Machine).
  17. ↑ Кушнер, А. / Kushner, A.: СРЕДЬ ДЕТЕЙ НИЧТОЖНЫХ МИРА. Заметки на полях. ОТ И ДО / Maailman lasten joukossa. Reunahuomautuksia. Sieltä ja tänne.. Новый мир. №. 10. / Novij Mir Nro 10., 1994. Teoksen verkkoversio (viitattu Arkistoitu 18. huhtikuutta 2015 Wayback Machine).
  18. ↑ Николай Евгеньевич Боратынский geni_family_tree. Viitattu 1.2.2023.
  19. ↑ a b c Biography of Baratynsky interesting facts from life. Evgeny Baratynsky interesting facts. Other biography options ief-usfeu.ru. Viitattu 1.2.2023.
  20. ↑ Истогина А. И смерть, и жизнь, и правда без покрова… О некоторых философских проблемах в поздней лирике Евгения Баратынского. Архивная копия от 2 февраля 2014 на Wayback Machine Континент, 2000. № 106. magazines.russ.ru. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 29.1.2023.
  21. ↑ Кушнер А. Заметки на полях Архивная копия от 18 апреля 2015 на Wayback Machine // Новый мир. — 1994. — №. 10. magazines.gorky.media.
  22. ↑ Истогина А. «И смерть, и жизнь, и правда без покрова…» О некоторых философских проблемах в поздней лирике Евгения Баратынского // Архивная копия от 2 февраля 2014 на Wayback Machine Континент, 2000. № 106. magazines.russ.ru. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 29.1.2023.
  23. ↑ a b Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Kultakauden runoilijoita”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 214. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
  24. ↑ Runoilija Jevgeni Baratynski Vellamo-kanava. 20.11.2020. Viitattu 2.2.2023.
  25. ↑ Venäjän sotaväki Suomessa1808-1854 :: Dokumentit :: Historiakone :: Julkaisut :: Agricola - Suomen historiaverkko agricolaverkko.fi. Viitattu 2.2.2023.
  26. ↑ Брюсов В. Я. Баратынский Е. А. Архивная копия от 9 июня 2007 на Wayback Machine // Новый энциклопедический словарь. — Пг.: Изд. дело бывш. Брокгауз-Ефрон, feb-web.ru. Arkistoitu 9.6.2007. Viitattu 31.1.2023.
  27. ↑ Lehto, Katri: [https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4614 Karamzin, Aurora (1808 - 1902) yhteiskunnallinen vaikuttaja, keisarillinen hovineiti] (Julkaisun pysyvä tunniste URN:NBN:fi-fe20051410; artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-004614 (ISSN 1799-4349, verkkojulkaisu)) kansallisbiografia.fi Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4.. 16.9.1997 (päivitetty 2.6.2016). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  28. ↑ Истогина А. «И смерть, и жизнь, и правда без покрова…» О некоторых философских проблемах в поздней лирике Евгения Баратынского // Архивная копия от 2 февраля 2014 на Wayback Machine Континент, 2000. № 106. magazines.gorky.media.
  29. ↑ Черейский, Л. A.: А. Пушкин и его окружение / АН СССР. Отд. лит. и яз. Пушкин. комис. Отв. ред. В. Э. Вацуро. 2-е изд., доп. и перераб., s. 9—526. Л.: Наука. Ленингр. отделение, 1989.
  30. ↑ Медведева, И.: «Освобождение». Ранний Баратынский. Баратынский Е. А. Полное собрание стихотворений: В 2 тт. // "Liberation". Varhainen Baratynski. Baratynski E. A. Täydellinen runokokoelma: 2 osassa., s. XXXV-LXXVII. Сов. писатель, 1936. Teoksen verkkoversio (viitattu Архивная копия от 3 февраля 2014 на Wayback Machine. Arkistokopio päivätty 3. helmikuuta 2014 Wayback Machinessa.).
  31. ↑ Купреянова, Е. / Kupreyanova, E.: Сближение с И. В. Киреевским. «Европеец». Баратынский тридцатых годов // Lähentyminen I. V. Kirejevskin kanssa. "Eurooppalainen". Baratynsky 30-luvulla. // Баратынский Е. А. Полное собрание стихотворений: В 2 т.т. Т. 1. — С. // Teoksessa: Baratynski J. A. Kootut runot: 2 osaa. Osa 1. s. LXXVIII—CXVI. 1936. Сов. писатель / Pöllöt. kirjailija. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 5. maaliskuuta 2016 Wayback Machine.
  32. ↑ Истогина, Александра / Istogina, Alexandra: «И смерть, и жизнь, и правда без покрова…» О некоторых философских пробле мах в поздней лирике Евгения Баратынского // "Ja kuolema, ja elämä ja totuus ilman suojaa ..." Joistakin filosofisista ongelmista Jevgeni Baratynskin myöhäisissä sanoituksissa. Континент, № 106 / Kontinent, Nro 6, 2000. Teoksen verkkoversio (viitattu Arkistoitu 2. helmikuuta 2014 Wayback Machine).
  33. ↑ Кублановский, Ю. / Kublanovsky, Yu.: Одиночество Баратынского: к 200-летию со дня рождения поэта // Baratynskin yksinäisyys: runoilijan 200-vuotispäivän kunniaksi. Литературная газета. № 9 / Liternaturnaja gazeta, Nro 9, 2000, s. 9.
  34. ↑ Машевский, А. / Masevski, A.: Вопросы Баратынского // Baratynskin kysymyksiä Литература. № 14. С. 8—12. / Kirjallisuus Nro 14, s. 8-2.. 2002. Viitattu 4. maaliskuuta 2016 Wayback Machine.
  35. ↑ a b Матусевич ,В. А./ Matusevits, V. A.: «Баратынский… у нас оригинален, ибо мыслит». Муза чтения. // "Baratynski ... olemme alkuperäisiä, koska hän ajattelee". Lukemisen museo, s. 85-89. M, 1991.
  36. ↑ Бродский, И. / Brodsky, I: Памяти Е. А. Баратынского // J. A. Baratynskin muistoksi. , Аrkistoitu 14. toukokuuta 2012 Wayback Machine.
  37. ↑ V. Kiparsky & Lauri Viljanen, Venäjän runotar, Helsinki Otava 1946. – 2. p. Ntamo 2013 ISBN 978-952-215-457-6 (näköisp.) Lähde: Runotietokanta. Lahti
  38. ↑ Roman Senkus: Fylypovych, Pavlo Internet Encyclopedia of Ukraine. päivitetty 2007. Viitattu 17.9.2022. (englanniksi)
  39. ↑ Брюсов, В. Я. ja Brjusov, V. Ya: Баратынский Е. А. – Новый энциклопедический словарь. Т. 5. Стб. 173—180. // Baratynski J. A. // Uusi Ensyklopedinen sanakirja, osa 5, s. 173-180. Пг.: Изд. дело бывш. Брокгауз-Ефрон / Toim. edellisen mukaan Brockhaus-Efron, 1911-1916.
  40. ↑ Желябовская, Т. / Zeliabovskaja, T.: Изучение в школе жизни и творчества Е. А. Боратынского. Областные педагогические чтения по краеведению: сб. выступлений // J. A. Boratynskin elämän ja työn opiskelu koulussa. Alueelliset pedagogiset lukemistot paikallishistoriassa: koostelma ja puheenvuoroja., s. 11-16. Tambov: M, 2000.
  41. ↑ Миронова, Н. А. / Mironova, N. A.: Е. А. Баратынский (1800—1844). Анализ стихотворения: учебно-методическое пособие для школьников и абитуриентов. // J. A. Baratynski (1800-1844). Runoanalyysi: opetusväline koululaisille ja ylioppilaille., s. 80-82. M, 2007.
  42. ↑ Зуев, Н. Н. / Zuev, N.N.: Боратынский: в помощь преподавателям, старшеклассникам и абитуриентам. // Boratynski: opettajien, lukiolaisten ​​ja ylioppilaiden avuksi. Издательство МГУ, 1999.
  43. ↑ : Umpimähkään. Porvoo, WSOY, 1922
  44. ↑ a b Евгений Баратынский. Баратынский: Хронология поэзии / Jevgeni Baratynskin runojen kronologinen järjestys litera.ru.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jevgeni_Baratynski&oldid=21255062”