Alfred de Vigny

Alfred Victor de Vigny (27. maaliskuuta 1797 Loches, Touraine, Ranska – 17. syyskuuta 1863 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen sotilas ja kirjailija.

Alfred de Vigny
Alfred Victor de Vigny
Henkilötiedot
Koko nimi	Alfred Victor de Vigny
Syntynyt	27. maaliskuuta 1797 Loches, Touraine, Ranska
Kuollut	17. syyskuuta 1863 (66 vuotta) Pariisi, Ranska
Kansalaisuus	Ranska
Ammatti	kirjailija
Kirjailija
Äidinkieli	ranska
Tuotannon kieli	ranska
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Elämä ja ura

Napoleonin voitot ja suvun perinteet saivat Vignyn lähtemään sotilasuralle. Napoleonin tappioiden jälkeen hän hylkäsi sotilasuran ja keskittyi kirjallisuuteen.

Vignyn esikoiskokoelma Poèmes ilmestyi 1822. Niihin aikoihin hän kirjoitti myös mestariteoksensa Moïse (suom. Mooses) ja Éloa, ja ne sekä Le déluge ilmestyivät ensin kokoelmassa Poèmes antiques et modernes (1826). Hän yritti vielä 1823 päästä rintamalle Espanjaa vastaan käytävässä sodassa, mutta päätyi reserviin ja kirjoitti lohdukseen runon Le cor Rolandin kuolemasta ja Walter Scottin tyylisen historiallisen romaanin Cinq-Mars ou une conjuration sous Louis XIII (1826, Cinq-mars eli Eräs salaliitto Ludvig XIII:nen aikana, suom. K. Cronstedt 1879), joka sai suuren suosion. Hän erosi armeijasta kapteenin arvoisena 1828 ja solmi samana vuonna avioliiton Lydia Bunburyn kanssa.

Vigny oli lyriikassaan romantiikan läpimurron edeltäjiä, samoin hän oli ensimmäisiä, jotka hylkäsivät pseudoklassismin säännöt ja kulki William Shakespearen jalanjälkiä. 1829 esitettiin Théâtre français’ssa Vignyn käännös Shakespearen Othellosta, joka aikanaan oli merkittävä rohkean, realistisen tyylinsä vuoksi. Odéonissa 1831 esitetty La maréchale d’Ancre käsittelee historiallista aihetta 1600-luvulta ja on Vignylle tyypillisesti fatalistinen. Pariisin oopperassa 1833 esitetty näytelmä Quitte pour la peur edustaa 1700-luvun tyyliä.

Vignyn suurin teatterimenestys oli kuitenkin vasta Chatterton (esitetty 1835). Se heijastelee romantiikkaa ja erityisesti Vignyn käsitystä runoilijasta marttyyrinä, jota ei ymmärretä. Se oli valtava menestys ja aiheutti itsemurha-aallon, kuten Johann Wolfgang von Goethen teos Nuoren Wertherin kärsimykset aikanaan. Aihe oli peräisin Vignyn vähän aiemmin julkaisemasta, Laurence Sternen ja Denis Diderot’n esikuvan mukaan kirjoittamasta, katkeruuden leimaamasta Consultations du docteur Noir: Stello ou les dìables bleus (1832). Siinä vaiheessa Vignyn maine varjosti Victor Hugota, joka vasta vähitellen sai mainetta, mutta tilanne muuttui pian, kun Vignyn kirjoitustyö näytti yhtäkkiä lakkaavan.

Viimeiset vuodet

Vignyn julkaisut jäivät hänen viimeisten 29 vuotensa aikana vähäisiksi. Uran alkuaikojen ystävät, Victor Hugo ja Sainte-Beuve, hylkäsivät hänet. Sainte-Beuve kirjoitti, että hän on kaunis enkeli, joka on juonut etikkaa. Ranskan akatemiaan Vigny valittiin vasta 1846, ja liittymispuhe jäi hänen viimeiseksi julkiseksi toimekseen. Elämänsä viimeiset 25 vuotta hän asui yksin maatilallaan. Vapaaehtoiseen eristäytymiseen saattoi vaikuttaa suhde taiteilija Marie Dorvaliin, johon hän oli tutustunut Chattertonin harjoituksissa. Dorvalilla oli näytelmässä "Kittyn" rooli. Heidän suhteensa päättyi pian, ja sydänsuru sai Vignyn kirjoittamaan runon La colère de Samson. Viimeisiä vuosia varjosti myös sairastuminen syöpään. Vasta hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi hänen mestariteoksensa Les destinées (1864) ja hänen 40 vuotta pitämänsä päiväkirja, josta hänen ystävänsä ja testamentin toimeenpanija Louis Ratisbonne julkaisi katkelmia nimellä Journal d’un poète, jotka antoivat runoilijasta uudenlaisen kuvan.

Merkitys

Vignyn maailmankuva oli hyvin pessimistinen mutta ei henkilökohtaiseen tapaan, kuten Chateaubriandilla tai Byronilla, vaan pessimismi kohoaa yleisinhimilliseksi maailmankuvaksi, jossa on kosketuskohtia Lucretiukseen. Varhaisina vuosinaan Vigny vaikutti Hugohon ja myös Alfred Musset ja Charles Baudelaire saivat häneltä vaikutteita. Hän jätti jäljen myös parnassolaisiin (Sully Prudhomme) ja symbolistiseen runouteen. Vignyn kootut teokset Oeuvres ilmestyivät 1837–1839, 1883–1885 ja 1904–1906. Théâtre ilmestyi 1838–1839, Poésies complètes 1842, Théâtre complet 1848.

Suomennetut teokset

• Cinq-mars eli Eräs salaliitto Ludvig XIII:nen aikana (Cinq-Mars, ou, Une conjuration sous Louis XII), suom. K. Cronstedt, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino 1879
• Laurette eli Punainen sinetti (Laurette ou le cachet rouge), WSOY 1911 (Teos verkossa)
• Sotilaan orjuudesta ja suuruudesta (Servitude et grandeur militaires), suomentanut Kaarle Hirvonen, KR-Kirjat 1984

Antologioissa

• Lyyra ja paimenhuilu: runosuomennoksia, V. A. Koskenniemi, 1917
  • Suden kuolema: I–III (La mort du loup)
• Runon pursi: maailmankirjallisuuden kertovaa runoutta, suom. Yrjö Jylhä, 1934
  • Jeftan tytär (La fille de Jephté)
• Maailmankirjallisuuden kultainen kirja: Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja, toim. Anna-Maria Tallgren, WSOY 1934
  • Mooses (Moïse), suom. Lauri Viljanen
  • Suden kuolema: 1–3, suom. V. A. Koskenniemi
• Helikonin lähde: maailmanlyriikan suomennoksia, suom. Lauri Viljanen, 1951
  • Mooses
• Runon pursi: maailmankirjallisuuden kertovaa runoutta, suom. Yrjö Jylhä, 1954, 1980
• Tuhat laulujen vuotta: valikoima länsimaista lyriikkaa, kääntäjät Aale Tynni ym. 1957, 1974, 2004
  • Suden kuolema: 1 (katkelma) ja 3, suom. Aale Tynni, v. 1957
  • Suden kuolema: 1 (katkelma, uusi suomennos) ja 3, suom. Aale Tynni, v. 1974, 2004
  • Öljymäki: I–III (Le Mont des Oliviers), suom. Aale Tynni, v. 1974, 2004
• Rakkaudellasi hellytät: uskonnollisia ja muita elämänkatsomuksellisia runoja, suomalaista ja ulkomaista lyriikkaa, Terttu Tupala et al., 1980
  • Jeftan tytär, suom. Yrjö Jylhä

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alfred de Vigny Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta Alfred de Vigny on Wikiaineistossa (ranskaksi)
• Poésies complètes, Gallica (ranskaksi)