Islannin vapaavaltio

Islannin vapaavaltio (isl. Þjóðveldisöld) oli historiallinen valtio nykyisen Islannin alueella vuoteen 1262 saakka. Se oli ensimmäinen valtio Islannin saarella. Vuonna 1262 Norja valloitti alueen; sen tarkoituksena oli ilmeisesti yhdistää islantilaiset yhden hallitsijan alaisuuteen.

Islannin vapaavaltio
Þjóðveldið Ísland
noin 930–1262
Flag of The Icelandic Commonwealth.png Coat of arms of the Icelandic Commonwealth.svg
lippu vaakuna

Islanti Abraham Orteliuksen kartassa vuodelta 1590

Valtiomuoto tuntematon
Pääkaupunki Þingvellir
Pinta-ala
– yhteensä 103 000 km² 
Väkiluku (950) 50 000
Historia
– Allting noin 930
– Norjan valloitus 1262
Kielet muinaisnorja, myöhemmin muinaisislanti
Seuraaja(t) Norjan kuningaskunta (872–1397)

HistoriaMuokkaa

 
Þingvellir, alltingin kokoontumispaikka.

Vuonna 930 vasta asutettuun Islantiin perustettiin eräänlainen parlamentti, allting eli yleiskäräjät. Se kokoontui kesäisin Þingvellirissä, jossa edustajat säätivät lakeja, ratkaisivat riitoja ja käyttivät tuomiovaltaa. Lakeja ei kirjoitettu, vaan valittujen lainoppineiden (lögsögumaður) oli opeteltava ne ulkoa. Alltingia on toisinaan pidetty maailman vanhimpana yhä toimivana parlamenttina. Islannissa ei kuitenkaan ollut keskitettyä toimeenpanovaltaa, minkä vuoksi lakien täytäntöönpanosta oli kansan itse huolehdittava. Rikoksista seurasikin usein verikosto, mikä ilmenee myös islantilaisista saagoista.

Islannin väkiluku kasvoi lähes jatkuvasti maan keskiaikaisena itsenäisyyden kautena. Tähän aikaan Islannista muutti myös uudisasukkaita lounais-Grönlantiin ja Kanadan itärannikolle.

 
Islannista löydetty Thorin patsas 900-luvulta.

Kääntyminen kristinuskoonMuokkaa

Islannin ensimmäiset asukkaat palvoivat skandinaavisia jumalia, kuten Odinia, Thoria, Freyria ja Freyjaa. Kuitenkin jo 900-luvulla eurooppalaiset yrittivät käännyttää islantilaiset kristinuskoon. Ensimmäisen vuosituhannen lopulla monet islantilaiset olivat jo kääntyneet kristinuskoon. Vuonna 1000 maata uhkasi uskonnollisten kiistojen vuoksi sisällissota, mutta Allthing antoi edustaja Þorgeirr Ljósvetningagoðin ratkaista asian. Hän päätti, että koko väestön oli käännyttävä kristinuskoon, mutta pakanauskontoja sai harjoittaa yksityisesti.

Islannin ensimmäisen piispan, Ísleifr Gizurarson, vihki virkaansa Bremenin piispa Adalbert vuonna 1056.

Sisällissota ja itsenäisyyden loppuMuokkaa

Vuoteen 1200 mennessä valta oli keskittynyt muutamille suvuille ja itsehallintoelimet menettäneet merkitystään. Aikakautta 1200-1262 sanotaan Sturlungien ajaksi, mikä johtuu Sturla Þórðarsonista (Hvamm-Sturla) ja hänen pojistaan Þórður, Sighvatur ja Snorri Sturlusonista. He olivat siihen aikaan Islannin vaikutusvaltaisin vallasta taistellut suku. Vuonna 1220 Snorri Sturluson joutui Norjan Haakon IV:n vasalliksi samoin kuin vuonna 1235 myös hänen veljenpoikansa Sturla Sighvatsson. Sturla käytti koko Strurlunga-suvun mahtiasemaa hyväkseen sotiakseen muita valtaan pyrkineitä klaaneja vastaan. Vuosikymmeniä kestäneen konfliktin jälkeen Islannin johtomiehet lopulta hyväksyivät Norjan ylivallan maassa ja allekirjoittivat Vanhan liittosopimuksen (Gamli sáttmáli), jolla Islanti liitettiin Norjan kruunun alaisuuteen.