Hiitolanjoki

joki, joka laskee Laatokkaan Venäjän ja Suomen alueella

Hiitolanjoki (paikallisesti myös Kokkolanjoki, ven. Кокколанйоки) on Venäjän ja Suomen alueella virtaava 62 kilometriä pitkä joki. Suomen puolella joki virtaa Etelä-Karjalassa Rautjärven kunnan Simpeleellä ja Venäjän puolella se virtaa Karjalan tasavallan Lahdenpohjan piirissä. Joki laskee Laatokkaan Lahdenpohjan piirin Hiitolassa.[4][5][1]

Hiitolanjoki
Кокколанйоки, Kokkolanjoki
Joki Lahnasenkosken lähellä
Joki Lahnasenkosken lähellä
Maanosa Eurooppa
Maat Venäjä, Suomi
Alue Karjalan tasavalta
Piiri Lahdenpohja
Maakunnat Etelä-Karjala
Kunnat Rautjärvi
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Nevan vesistö
Valuma-alue Hiitolanjoen valuma-alue
Pinta-ala 1 340 km² [1]
Järvisyys 13,5 % [1]
Pääuoman pituus noin 120 km [a]
Pääuoman osuudet HiitolanjokiSimpelejärviJoensuunjokiTyrjänjärvi ←Haisuanjoki ←Pieni Rautjärvi ←Palokummunjoki
Joen uoman kohteita
Alkulähde Simpelejärvi, Simpele
  61.4359°N, 29.3423°E
Laskupaikka Laatokka, Hiitola [2]
  61.1737°N, 29.8866°E
Läpivirtausjärvet Veijalanjärvi, Lahnanen
Sivu-uomat Enjajoki, Korkeamäemoja, Silamusjoki
Mittaustietoja
Lähdekorkeus 68,7 m mpy. [b]
Laskukorkeus 4,8 m mpy. [3]
Korkeusero 63,9 m
Pituus 53 km [1]
Kaltevuus 1,03 m/km
Keskivirtaama 14,7 m³/s (MQ) [1]
Muuta
Muualla Wikimedia Commons
Simpeleen asemalta juuri lähtenyt InterCity-juna ylittämässä talvista Hiitolanjokea.

Joen nimi on vanhoissa suomalaisissa Karjalan kartoissa vielä Kokkolanjoki [5] ja samoin lukee vielä vuoden 1995 peruskartassa [6], mutta nykyään suomalaiset kutsuvat sitä myös Hiitolanjoeksi [4]. Kuitenkin myös Hiitolanjoki nimitys on vanha, ja se esiintyy Kokkolanjoki nimen rinnalla jo ainakin 1800-luvun lopulta alkaen.[7] Joen alajuoksun viimeiset kilometrit ovat olleet vanhoissa suomalaiskartoissa ja nykyisissä venäläisissä kartoissa Asilanjoki (Асиланйоки tai Аиланйоки, Ailanjoki [5][c]). Sen valuma-aluetta kutsutaan Hiitolanjoen vesistöalueeksi.[8]

Joen kulku muokkaa

Joki alkaa Simpelejärvestä ja Kivijärvestä Simpeleellä. Joen yläjuoksulla on ollut kolme vesivoimalaitosta, joiden padot purettiin ja niiden kosket ennallistettiin. Ainoa jäljelle jäänyt pato on Metsä Board Simpeleen pato. Joki virtaa Suomen puolella noin 8 kilometriä ja se ylittää Venäjän vastaisen rajan Kangaskoskella. Venäjällä on joen pituus 54 kilometriä ja joessa on yhteensä kaksitoista koskea. Joen alkukilometrit ovat jyrkkiä ja sama jatkuu Venäjällä Kalliokoskelle asti, jolloin pudotusta on kertynyt yli 30 metriä. Kalliokosken alapuolella on joessa lyhyt meanderoiva osuus, kunnes joki saapuu Syrjäkoskelle. Joki alkaa kulkea mutkitellen jokilaaksossa, jonka se on itse kuluttamut maastoon. Metsätaival, joka alkoi Suomesta, päättyy entisen Uusikylän peltoaukealle. Se on nykyään avointa niittymaata, jota ei enää viljellä aktiivisesti. Joki virtaa niityillä Hiitolaan asti, jonka se ohittaa vajaan kilometrin päästä pohjoisessa. Sahakoskessa on vanhan voimalan rauniot. Alempana sijaitsee Hiitolan entinen kirkonkylä (ven. Куликово, Kulikovo), jonka joki ohittaa vajaa kilometrin päästä. Joki virtaa Veijalanjärven läpi ja jatkaa Asilanjokena neljä kilometriä laskien Asilassa Laatokkaan.[5][c]

Jokimaisema ja joen käyttö muokkaa

Hiitolanjoki on vanha vesireitti, kalastuspaikka, kuljetus- ja uittoväylä sekä myllyjen, sahojen ja vesivoimaloiden voimanlähde. Ennen 1940-luvun alueluovutuksia koko joen vesistöalue kuului Suomelle. Nykyisen Suomen puoleiset kosket eli Juvankoski, Ritakoski, Lahnasenkoski ja Kangaskoski oli valjastettu sähköntuotantoon, mutta voimalaitoksista ei ole nykyään toiminnassa enää yksikään. Kangaskosken, Lahnasenkosken ja Ritakosken voimalaitokset pysähtyivät ennallistuksien myötä vuosien 2021–2023 aikana. Hiitolanjoki on erittäin uhanlaisen Laatokan järvilohen tärkein nousujoki. Nykyisin Laatokan lohi pääsee nousemaan Suomen puolella ennallistetun Ritakosken yläpuolelle. Ritakosken vapauttaminen pääsi alkamaan kesällä 2023: voimala pysähtyi heinäkuun lopussa ja elokuussa alkoi padon purkaminen. Matkailun ja virkistyskäytön mahdollisuuksia Hiitolanjoella kehitetään edelleen eri tavoin.

Voimalaitokset sekä teollistuminen muokkaa

Hiitolanjoen luontopolun varrella kuutostieltä valtakunnan rajalle päin oleva Ritakosken voimalaitos valmistui vuonna 1920. Voimalan putouskorkeus oli neljä metriä ja vuosituotanto noin 2 200 MWh. Voimalaitoksen omisti aiemmin Hiitolanjoen Voima Oy. Seuraava voimalaitos jokea alaspäin eli Lahnasenkoski valmistui jo vuonna 1911. Se on tiettävästi vanhin puurakenteinen vesivoimala Suomessa. Voimalan putouskorkeus oli kahdeksan metriä ja vuosituotanto noin 4 500 MWh. Sen omisti Vantaan Energia Oy. Jokea hieman alavirtaan Lahnasenkoskesta sijaitsee Kangaskosken vuonna 1925 valmistunut voimalaitos, jonka omisti Hiitolanjoen Voima Oy. Siinä oli tiettävästi ensimmäinen Suomessa käytössä ollut Kaplan-turbiini. Ylävirran puolella Metsä Board Simpeleen tehdasalueella toimi Juvankosken vuonna 1948 valmistunut voimalaitos, joka pysäytettiin syyskuussa 2021.[9] Koskessa ollutta yli kuuden metrin putousta Juvanpauhua tultiin aikoinaan ihailemaan kauempaakin. Juuri Juvankosken putouskorkeus ja kosken veden virtauksen voima on estänyt Laatokan lohen nousun Kivijärven ja edelleen Simpelejärven puolelle jo ennen kuin Juvankoski 1890-luvun lopulla tapahtuneen Simpeleen tehtaiden perustamisen myötä valjastettiin teolliseen käyttöön.[10] Hiitolanjoen voimaloista 1918 rakennettua Sahakoskea, seuraavana vuonna valmistunutta Kalliokoskea ja 1924 rakennettua Syrjäkoskea ei ole olemassa joitakin raunioita lukuun ottamatta.

Hiitolanjoen varren varhaisia teollistajia oli Parikkalassa syntynyt Matti Roiha (1863-1917), joka osti Juvankosken 1896 300 markalla ja perusti sinne sahan vuonna 1899. Samana vuonna hän sai luvan paperitehtaalle, jonka toiminta päättyi kuitenkin vararikkoon kolmen vuoden päästä 1902. Roiha osti myös Ritakosken myllyn lankarullatehdasta varten, mutta ajautui henkilökohtaiseen konkurssiin. Rahoittajat hankittuaan hän oli vielä perustamassa Kangaskoskelle puuhiomoyhtiö Kangaskoski Aktiebolagia, joka sekin teki vararikon, vuonna 1903. Aktiebolag Simpele, joka perustettiin Juvankoskelle ruskeaa käärepaperia valmistamaan vuonna 1905, osoittautui sen sijaan menestyksekkääksi yhtiöksi.

Joen keskivirtaama on joensuussa 14,7 m³/s (MQ [1]). Valuma-alueen pinta-alasta on suoperäistä maata 10 % ja metsämaata 75 %.[1]

Luontoarvoja muokkaa

Joen kalakanta muokkaa

Hiitolanjoessa elää useita Suomessa erityissuojelua (EU:n direktiivin perusteella) tarvitsevaa kalalajia: järvilohi, toutain, kivisimppu, nahkiainen, pikkunahkiainen ja rantaneula eli -nuoliainen. Samalla joessa esiintyy Laatokan lohen myötä koko Suomen mittakaavassa ainoa edelleen luonnonvaraisesti lisääntyvä järvilohikanta.

Vedenlaatu muokkaa

Joen vedenlaatua on tutkittu tarkemmin vasta 2010-luvulla. Luvut ilmoitetaan tässä ensin yläjuoksulta ja sitten alajuoksulta. Vedenväri on silloin 125 deg ja 46 deg, happamuustaso pH 7,00 ja pH 7,23, kokonaisfosforipitoisuus 52,8 μg/l ja 35,2 μg/l ja kokonaistyppipitoisuus 1030 μg/l ja 740 μg/l (μg/l eli mikrogrammaa litrassa vettä).[1]

Lohikalojen kutu muokkaa

Hiitolanjoessa on jo alajoella 7,5 hehtaaria lohikaloille soveliaita kutualueita neljässä koskessa. Vesistöalueella elää lohta 2–6 vuotta järvissä ja 3–4 vuotta joessa. Yli kaksivuotiaat lohet muodostavat noin 80 % populaatiosta, josta noin 40 % on uroksia. Lohen nousu käynnistyy toukokuun lopulla ja lokakuun loppupuoliskolle. Suurin vaellusmäärä muodostuu juuri ennen kutua. Lohipopulaatio oli suurimmillaan vuosina 1890–1910, jolloin oli laskettu yli 1 000 yksilöä. Määrät ovat vähentyneet niin, että 1900-luvun lopulla oli jokeen nousijoita enää 250–300 yksilöä, ja 2000-luvulla enää 150 yksilöä.[11]

Joen ennallistaminen luonnontilaan muokkaa

Joen teollistaminen haittasi suuresti järvilohen nousua kutemaan, ja mm. WWF Suomi toimi aktiivisesti kutuesteiden purkamiseksi. Vuonna 2019 Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö teki sopimuksen Ritakosken ja Kangaskosken voimalaitosten lunastamisesta. Lahnasenkoski oli päätynyt säätiön omistukseen jo aiemmin. Säätiö purki muiden yhteistyötoimijoiden kanssa kaikki kolme patoa ja kunnosti kosket luonnontilaisiksi. Kangaskosken pato purettiin ja koski ennallistettiin vuonna 2021, Lahnasenkoski vuonna 2022 ja Ritakoski vuonna 2023.[12][13]

Liikenneyhteydet muokkaa

Valtatie 6:lta on noin 250 metrin matka Hiitolanjoen Ritakoskelle ja noin kahden kilometrin matka Kangaskoskelle. Simpeleen rautatieasemalta on yli kilometrin matka Ritakoskelle ja lähes kolmen kilometrin matka Kangaskoskelle.

Hiitolanjoen valuma-alue muokkaa

Yleistä muokkaa

Pääartikkeli: Hiitolanjoen valuma-alue

Hiitolanjoki kuuluu Nevan vesistöalueessa Laatokan valuma-alueen Hiitolanjoen valuma-alueeseen, jonka pääuoma joki on. Hiitolanoki laskee Laatokkaan, jonka laskujoki Neva laskee Pietarissa Itämeren Suomenlahteen. Vesistöalueen koko laajuus on 1 340 neliökilometriä [1] tai 1 370 kilometriä [14], ja se jaetaan seitsemään pienempään valuma-alueeseen.[8][c]

Sivujoet muokkaa

Hiitolanjoen suurimpina sivu-uomina on kaksi sivujokea ja muutamat sivuojat, jotka on lueteltu alla sijaitsevassa taulukossa. Taulukon tietojen lähteet on esitelty taulukon alla ja eritelty riveittäin taulukon oikeassa sarakkeessa.

Sivu-uoman
nimi
suom.
Nimi
ven.
 
Pääuoman
kohta
 
Etäisyys
Laatokasta
(km)
Pituus
(km)
 
Virtaama
(MQ m³/s)
 
Valuma-
alue
(km²)
Lähteet
 
 
Hiitolanjoki laskee Laatokan itärantaan
Otrasenoja Otrasenoja (Отрасеноя) alajuoksu 6,3,3,3,–,–,–
Rihavaaranoja Rihavaranoja (Рихавараноя) alajuoksu 6,3,3,3,–,–,–
Änäjoki Enjajoki (Эняйоки) alajuoksu 34 33 146 6,2,3,2,2,–,2
Murto-oja Murtooja (Муртоя) alajuoksu 6,3,3,3,–,–,–
Suomen ja Venäjän väliseltä rajalta on 44 kilometriä Laatokkaan [15]
Korkeamäenoja Lahnanen 49 pit 14 5,3,3,3,–,–,7
Lohijoki Lahnanen 50 pit 10 5,3,3,3,–,–,7
Silamusjoki Simpele 51 pit 262 5,3,3,3,–,–,7
Hiitolanjokea on Silamusjoesta vielä 2 kilometriä jäljellä [15] ja pääuomaa on Hiitolanjoesta vielä
55 kilometriä jäljellä. Pääuomaan kuuluu seuraavana keskijuoksulla sijaitseva Simpelejärvi.[a]

Lähteet: 1 = sivujoen oma artikkeli, 2 = luettu Venäjän vesistörekisterin tietokannasta ([16]), 3 = katsottu Internetin karttapalveluista [c], 4 = katsottu joen venäjänkielisen wikipedian artikkelista, 5 = Karttapaikan verkkopalvelu, 6 = katsottu vanhoista suomalaiskartoista [5], 7 = katsottu Suomen ympäristökeskuksen VALUE-palvelusta ([17][18][19])

Kuvia Hiitolanjoelta muokkaa

Lähteet muokkaa

Huomioita muokkaa

  1. a b Pääuoman kulku ja pituuden määritys on päätelty yhdistelemällä eri lähteitä ja mittaamalla osuuksia karttapalveluiden sivustoilta. Päättely on esitetty Hiitolanjoen vesistön artikkelin kappaleessa ”Pääuoma”.
  2. Asia on luettu venäjänkielisestä artikkelista ru:Кокколанйоки.
  3. a b c d Asia katsottu Internetin karttapalveluista kuten esimerkiksi Google Earth, GeoMixer tai ACME.

Lähteet, joihin ei ole viitattu muokkaa

  • Hiitolanjoen maisemapolun opastetaulut

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i Komulainen, S.F: & al.: Assessing the Environmental Conditions of Rivers on the Northern Coast of Lake Ladoga by Chemical Characteristics and the Structure of Hydrobiocenoses. Water Resources, 2016, 43. vsk, nro 3, s. 486–494. Pleiades Publishing. ISSN 0097-8078. ResearchGate (PDF). Viitattu 15.1.2022. (englanniksi)
  2. Laatokka (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 7.1.2022. (venäjäksi)
  3. Kuusisto, Esko: Luoteis-Venäjä on vetten Venäjä. Vesitalous, 2006, 47. vsk, nro 5, s. 7–10. Helsinki: Ympäristöviestintä YVT Oy. ISSN 0505-3838. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 8.1.2022.
  4. a b Kokkolanjoki eli Hiitolanjoki (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 21.1.2022.
  5. a b c d e Hiitolanjoki. Kartassa: Topografinen kartta 1:100 000. Kartan verkkoversio Maanmittauslaitoksen Karjalan kartat -palvelussa (viitattu 21.1.2022)
  6. Peruskartta 1:20 000. 4123 02 Simplele. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1995. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 21.1.2022)
  7. Ignatius, K.E.F.: Suomen maantiede kansalaisille: Suomalaisen Kirjallisuuden seuran antaman toimen johdosta kirjoitettu - 1, Yleinen katsaus maahan ja kansaan (PDF) 1880. Helsinki: Edlund G. W.. Viitattu 27.5.2023.
  8. a b Hiitolanjoki (03) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 21.1.2022.
  9. Anssi Kemppinen: Juvankosken turbiini pysäytettiin Parikkalan-Rautjärven Sanomat. 22.9.2021. PunaMusta Paikallismediat Oy. Viitattu 28.5.2023.
  10. Patikoimassa Juvankoskella Wiipurin Sanomat. 09.09.1892, No 209. Viipuri. Viitattu 28.5.2023.
  11. Titov, Sergei & al.: Land-locked Salmon in the Ladoga and Onego basins (PDF) (tilannekatsaus, s. 5) 2008. Uppsala, Ruotsi: Coalition Clean Baltic (CCB). Arkistoitu 2.5.2019. Viitattu 11.2.2022. (englanniksi)
  12. Etelä-Karjalan liitto: Hiitolanjoen voimalapadot puretaan ja kosket ennallistetaan – lohille väylä auki Suomen latvavesille ekarjala.fi. 23.7.2019. Viitattu 25.7.2021.
  13. Anne Brax: Merkittävä suojeluvoitto: Hiitolanjoki vapautuu vaellusesteistä wwf.fi. 23.7.2019. Viitattu 25.7.2021.
  14. Kokkolanjoki (Кокколанйоки) (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 7.1.2022. (venäjäksi)
  15. a b Hiitolanjoki Lappeenranta: Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry. Viitattu 23.3.2022.
  16. Änäjoki, Эняйоки (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 22.3.2022. (venäjäksi)
  17. Silamusjoen valuma-alueen pinta-alamääritys, VALUE - Valuma-alueen rajaamistyökalu KM10, Suomen ympäristökeskus, viitattu 21.3.2022
  18. Lohijoen valuma-alueen pinta-alamääritys, VALUE - Valuma-alueen rajaamistyökalu KM10, Suomen ympäristökeskus, viitattu 21.3.2022
  19. Korkeamäenojan valuma-alueen pinta-alamääritys, VALUE - Valuma-alueen rajaamistyökalu KM10, Suomen ympäristökeskus, viitattu 21.3.2022

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hiitolanjoki.