Tanak
Heprealainen Raamattu eli Tanak (hepr. תַּנַ״ךְ, Tānāḵ) on juutalaisuudessa käytetty Raamatun kaanon. Kristillisestä Raamatusta poiketen se ei sisällä Uutta testamenttia eikä Apokryfisiä kirjoja.[1] Nimi Tanak on akronyymi heprealaisen Raamatun kolmen osan nimistä (heprealaisista kirjaimista): Toora [תורה], Nevi’im [נביאים], Ketuvim [כתובים] eli ”toora, profeetat ja kirjoitukset”.
Tanakista käytetään toisinaan myös nimitystä Mikra (hepr. מִקְרָא, Mīqrāʾ, ’lukeminen’). Juutalaisuus ei käytä sanaa Vanha testamentti, vaan se voi tuntua jopa loukkaavalta. Juutalaista raamatuntulkintaa ohjaavat rabbien opetuksista kootut selitysteokset (midraš) sekä Talmud, joka koostuu Mišnasta ja sitä selittävästä gemarasta.[1]
Kaanon
muokkaa- Pääartikkeli: Tanakin kaanon
- Katso myös: Vanhan testamentin kaanon
Tanakin eli heprealaisen Raamatun kaanon vakiintui vuoden 100 jaa. tienoilla. Sen tekstit ovat hepreaksi lukuun ottamatta aramean kielisiä otteita Esran kirjassa ja Danielin kirjassa.[1]
Tanak koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa, Toora, sisältää asiat luomiskertomuksesta aina Mooseksen kuolemaan. Se on sisällöltään sama kuin protestanttisen Raamatun Mooseksen kirjat. Toinen osa, Nevi'im (Navit), jakaantuu kahtia. Vanhemmat kirjat alkavat Joosuasta ja päättyvät Babylonian pakkosiirtolaisuuteen. Nuoremmat kirjat ovat varsinaisia profeettakirjoja. Kolmas osa, Ketuvim, sisältää runoutta, viisauskirjallisuutta ja kerrontaa. Mukana on myös Tanakin ainoa ilmestyskirjallinen teksti eli Danielin kirja.[1]
Tanakia ei ole kirjoitettu yhdellä kertaa, vaan se on muodostunut vähitellen vuosisatojen kuluessa. Vanhimmat osat ajoitetaan 1000-luvun eaa. alkupuolelle, kun vastaavasti nuorin, Danielin kirja, ajoitetaan 160-luvulle eaa. Merkittävimmät kirjaukset tehtiin ajanjaksolla, joka ulottuu Babylonian pakkosiirtolaisuudesta (587–538 eaa.) aina 200-luvulle eaa.[2]
Tekstit olivat yhteistä käyttöomaisuutta, jota tulkittiin ja muokattiin omiin tarpeisiin. Kirjoittajalle kyseessä ei ollut tekstien väärentäminen vaan niiden ajankohtaistaminen. Ajan mittaan tekstien auktoriteetti kasvoi, niiden sanamuodot vakiintuivat ja kirjoittajan muokkausmahdollisuudet vähenivät.[2]
Ensimmäiseksi vakiintuneeksi tekstikokoelmaksi eli kaanoniksi tuli Tanakin ensimmäinen osa eli Toora. Tarkkaa ajoitusta ei tiedetä, mutta se tapahtui arviolta aikajaksolla 300–200 eaa. Seuraavaksi kanonisoitiin Tanakin toinen osa eli Nevi’im. Tämä tapahtui viimeistään ajanlaskun taitteeseen mennessä. Viimeiseksi kaanonin sai Tanakin kolmas osa eli Ketuvim. Se tapahtui vuoden 100 jaa. tienoilla. Tässä yhteydessä mainitaan toisinaan Jamnian kokous, mutta sen historiallisuus on kyseenalainen. Väitetään, että kokouksessa korotettiin omien pyhien kirjoitusten merkitystä entisestään ja vedettiin raja kristittyihin.[2]
Tanakin tekstin kanonisoinnin myötä se kopioitiin jatkossa kaikkine kielioppivirheineen ja väärin päin kääntyneitä kirjaimia myöten. Kaikki poikkeavat tekstit poltettiin. Tästä syystä vanhimmat säilyneet tekstikokoelmat ovat itse tekstien syntyhetkeen nähden varsin nuoria.[2]
Erot kristilliseen Raamattuun
muokkaa
- Katso myös: Vanha testamentti
Kristinuskon Raamatun Vanha testamentti pohjautuu Tanakiin. Sana testamentti tarkoittaa sopimusta tai liittoa. Kristityt katsovat Vanhan testamentin olevan Jumalan ”vanha liitto” Mooseksen kautta Israelin kansan kanssa. Uusi testamentti on vastaavasti ”uusi liitto” Jeesuksen kautta ihmisten ja Jumalan kesken. Kristinuskossa Vanha testamentti tulkitaan Uuden testamentin kautta. Toisaalta alkukristityt käyttivät samoja pyhiä tekstejä kuin juutalaisetkin ennen kuin kristinusko erottautui omaksi uskonnokseen.[1]
Kristilliseen Vanhaan testamenttiin kuuluu Tanakin lisäksi kanonisoinnissa pois jätettyjä kirjoja eli apokryfisiä kirjoja. Niitä on käytetty vaihtelevasti eri aikoina ja eri kirkkokunnissa. Apokryfiset kirjat ovat nuorempia kuin Tanakin kirjoitukset ja ne on kirjoitettu suuremmaksi osaksi joko kreikaksi tai arameaksi.[1]
Apokryfiset kirjat päätyivät kristinuskon Vanhaan testamenttiin kreikankielisen käännöksen kautta, joka laadittiin vuosina 100–200 eaa. Kreikankielinen käännös, Septuaginta, syntyi melko myöhään ja juutalaisille vieraalla kielellä. Sen sijaan kristityt ottivat Septuagintan käyttöönsä, mutta apokryfiset kirjat jäivät heillekin pienempiarvoisiksi, deuterokanonisiksi.[1]
Kristinuskon Raamatussa kirjat ovat eri järjestyksessä kuin Tanakissa. Järjestysero pohjautuu Septuagintaan. Ensinnäkin Ruutin kirja on sijoitettu Tuomarien kirjan jälkeen. Toiseksi Aikakirjat, Esran kirja, Nehemian kirja ja Esterin kirja ovat Kuninkaiden kirjojen jäljessä. Kolmanneksi runoteokset ovat ennen profeettakirjoja paitsi Valitusvirret, joka on sijoitettu Jeremian kirjan jälkeen. Danielin kirja on neljäntenä suurena profeettana.[1]
Tanakin kirjat
muokkaa- Katso myös: Luettelo Raamatun kirjoista
Tanakin kirjojen jaottelu poikkeaa jonkin verran kristittyjen Vanhasta testamentista.
Viisi Mooseksen kirjaa
Ensimmäiset navit
Jälkimmäiset navit
Kaunokirjalliset tekstit
Viisi megillaa (kääröä)
Historialliset tekstit
Lähteet
muokkaa- Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. (2. tarkistettu ja korjattu painos) Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa
- lubavitch.fi: Tanakh. (englanniksi)
- תנ"ך (hepreaksi)