Hannu Kyösola

suomalainen yleisurheilija

Hannu Olavi Kyösola (26. tammikuuta 1945 Turku24. marraskuuta 2004 Lohja) oli suomalainen yleisurheilija. Kyösola saavutti urallaan useita SM-mitaleita. Erityisesti hän menestyi kymmenottelussa ja pituushypyssä. Hän voitti kymmenottelun Suomen mestaruuden Kalevan kisoissa 1969 ja sijoittui kolmen parhaan joukkoon jokaisena vuonna 1967–1971. Kyösola paransi kymmenottelun Suomen ennätystä kolme kertaa, parhaimmillaan tulokseen 7 669 pistettä. Hänen pituushypyn ennätyksensä on 782 Ruotsi-maaottelusta vuodelta 1972. Lisäksi hän voitti pituushypyn SM-hallimestaruuden vuosina 1967 ja 1970. Kaikkiaan Kyösola keräsi urallaan Kalevan kisoista kahdeksan SM-mitalia, joista yksi oli kultaa, viisi hopeaa ja kaksi pronssia, SM-hallikisoista seitsemän mitalia, joista kolme oli kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssinen, sekä yhden hopean viestijuoksun SM-kilpailuista.

Kyösola edusti Suomea Yleisurheilun Euroopan-mestaruuskilpailuissa Ateenassa 1969 kymmenottelussa ja pituushypyssä. Hän sijoittui kymmenottelussa 14:nneksi ja pituushypyssä 16:nneksi. Helsingin EM-kisoissa 1971 hän oli kymmenottelussa kahdeksastoista. Lisäksi hän edusti Suomea useissa yleisurheilumaaotteluissa.

Kyösolan urheiluseura vuodesta 1972 oli Viipurin Urheilijat. Aiemmat seurat olivat Rantasalmen Urheilijat, Mikkelin Kilpa-Veikot ja Lahden Sampo. Urheilija itse piti uransa parhaimpana saavutuksena vuoden 1969 Kalevan kisoja, joissa hän osallistui pituushyppyyn ja kymmenotteluun. Ennen kymmenottelun viimeistä lajia Kyösola venyi pituudessa hopealle tuloksella 764 häviten voittajalle, Pertti Pousille vain neljä senttiä ja juoksi kymmenottelun ratkaisevalla lajilla 1 500 metrillä vielä niin hyvän ajan, että voitti lajin Suomen mestaruuden.[1]. Hannu Kyösola lopetti urheilu-uransa kauteen 1975, jolloin hän jäi SM-kisojen pituushypyssä sijalle 11 ja juoksi Viipurin Urheilijoiden pikaviestijoukkueessa viidenneksi. Urheilu-uran jälkeen hän toimi poikien liikunnan opettajana muun muassa Ikaalisissa lukuvuoden 1978–1979.

Hannu Kyösolan ennätystuloksia lajeittain:[2]

Hannu Kyösolan kaksoisveli Heikki oli myös yleisurheilija. Vuonna 1973 hän paransi Hannun nimissä ollutta kymmenottelun Suomen ennätystä tulokseen 7 689.[3]. Hannu ja Heikki muodostavat ainutlaatuisen ottelijaparivaljakon koko maailmassa. Kaksoisveljistä molemmat olivat kymmenottelijoita sekä hyppääjiä. He kummatkin voittivat kymmenottelussa SM-kultaa ja tekivät lajin Suomen ennätyksen. Lisäksi he voittivat hyppylajeissaan SM-hopeaa. Jopa heidän parhaat EM-sijoituksensa olivat samat. Yhtäläisyydet jatkuvat vielä tämän jälkeenkin, sillä molemmat työskentelivät urheilu-uriensa jälkeen liikunnan lehtoreina.

LähteetMuokkaa

  • Hannu Kyösola Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).

ViitteetMuokkaa

  1. Useita tekijöitä: Urheilumme kasvot 2: suunnistus, yleisurheilu, s. 1364. Oy Scandia kirjat Ab, 1999.
  2. Useita tekijöitä: Yleisurheilun tuhat tähteä, s. 449. WSOY, 1983.
  3. Hannus, Matti: Kultaiset kentät: Suomen yleisurheilun vuosisata, s. 487. WSOY, 1 972.