Avohakkuu

Avohakkuu on metsän päätehakkuun muoto, jossa metsikkökuviolta kaadetaan kaikki tai lähes kaikki hakkuualueen puut.

Avohakkuualue Skotlannissa.

Suomalainen metsä, jossa on tehty avohakkuu joitakin vuosia aiemmin ja jätetty mäntyjä siemenpuiksi pystyyn uudistamaan metsä.

Avohakkuu on nykypäivän metsänhoidossa yksi metsänuudistamisen menetelmä muiden joukossa. Noin 82 prosenttia Suomessa vuosina 2009-2017 päätehakatusta metsästä kaadettiin kuitenkin avohakkuulla.

Metsä päätehakataan jaksollisessa metsänkasvatuksessa hyvin paljon ennen kuin puut saavuttavat biologisen vanhuuden. Päätehakkuu tehdään Etelä-Suomessa yleensä puiden ollessa 60-80 vuoden ikäisiä.

Suurimmassa osassa avohakkuualueita jätetään jokaiselle hehtaarille 5–10 niin sanottua säästöpuuta. Tämä johtuu siitä, että yli 95 prosenttia Suomen talousmetsistä on vapaaehtoisen PEFC-sertifiointijärjestelmän piirissä.

Metsän niin sanottu avohakkuuvaihe kestää 1-3 vuotta. Päätehakkuun toteuttamisvaihtoehdot ovat avohakkuu, siemenpuuhakkuu ja suojuspuuhakkuu.

Avohakkuisiin perustuva metsätalous on johtanut luonnonmetsien eliölajien uhanalaistumiseen. Esimerkiksi mustikan peittävyys valtion metsissä on vähentynyt puoleen entisestä.

Historiaa

Suomen vuonna 1886 voimaan tullut ensimmäinen metsälaki kielsi avohakkuiden suorittamisen muualla kuin kasvukykynsä menettäneissä metsissä. Avohakkuuta alettiin käyttää laista huolimatta toisen maailmansodan aikana valtion ja yksityisten maanomistajien metsissä tehtävissä pakkohakkuissa. Menettelyn taustalla oli sodan aiheuttama Suomen polttoainehuollon vaikeutuminen. Tapa yleistyi kuitenkin sotien jälkeen viranomaisten myöntämien poikkeuslupien avulla. Avohakkuukielto poistettiin Suomen lainsäädännöstä vuonna 1967.

Metsän uudistaminen avohakkuun jälkeen

Metsänhoitoa ja metsänomistajan velvollisuuksia säädellään Suomessa etenkin metsälaissa, jonka mukaan uusi taimikko on perustettava uudistushakkuun jälkeen. Luontaista uudistamista käytettäessä uuden, kehityskelpoisen taimikon tulisi syntyä Etelä-Suomessa 5 vuodessa hakkuun jälkeen, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 7 vuodessa ja Lapissa 10 vuodessa. Taimikon perustamista koskevat toimenpiteet on saatettava loppuun viiden vuoden kuluessa uudistushakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa uudistushakkuun päättymisestä. Tämä metsän uudistamisvelvollisuus koskee kaikkia metsänomistajia. Metsälaki antaa metsänomistajalle vapauden valita kiertoajan pituuden.

Avohakkuu ja vaihtoehdot

Metsää voidaan uudistaa myös luontaisilla menetelmillä, tai metsää voidaan kasvattaa eri-ikäisrakenteisena. Metsäpolitiikka, metsänhoidon suositukset ja käytännöt kannustavat monipuoliseen metsänhoitoon ja metsien monimuotoisuuden säilyttämiseen osana metsätaloutta.

Avohakkuita vastustava professori Timo Pukkala sanoo, että Suomessa asiantuntijoilla on laaja yksimielisyys tasakokoisen puuston puolesta (jaksollinen kasvatus). Pukkalan mielestä kuitenkin jatkuva kasvatus olisi parempi: vaikka tuotto voi jäädä vähän pienemmäksi, luontoarvohyödyt ovat kovin suuria. UPM onkin siirtynyt jatkuvaan kasvatukseen rehevissä ojitetuissa korvissa. Metsä Group suosittelee lehtometsille suojelua tai luonnonhoitoa. Energiateollisuus ry haluaa, että lahopuut jätetään metsään.

Metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus kirjoittavat, että tieteellisten tutkimusten mukaan jaksollinen kasvatus tuottaa enemmän puuta kuin metsän jatkuvakasvatus.^lähde? Puusto onkin noussut 1970-luvun 57 miljoonasta kuutiometristä 110 miljoonaan pääosin avohakkuupohjaisen jaksollisen kasvatuksen ansiosta. Jatkuvassa kasvatuksessa puusto kasvaa hitaasti ja on harvaa, keskitilavuus laskee. Tukkien koko pienenee ja laatu heikkenee.

Hakkuita tehdään 500 000 hehtaarilla vuodessa, mistä vain 1 000 - 2 000 hehtaarilla jatkuvan kasvatuksen hakkuita. Avohakkuiden noin 110 000 hehtaaria on 0,5 % metsämaan alasta. Suomessa metsäammattilaiset suosivat jaksollista kasvatusta siksi, että jatkuvassa kasvatuksessa kaadettaisiin suuret puut, joiden varassa siementuotanto on.

Kuuset valtaavat metsät jatkuvassa kasvatuksessa. Tarvittaisiin vuosittain yhä suurempia hakkuupinta-aloja ja korjuukustannuksia. Tulot ja työpaikat vähenisivät.

Avohakkuiden arvostelua

»Avohakkuu on kuin pissaisi talvella housuunsa: hetken tuntuu lämpimältä, mutta siihen se ilo sitten jääkin.»
(Metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde Yleisradion haastattelussa 17. toukokuuta 2020.)

Kun harsintametsätaloudesta luovuttiin vuosina 1949–1950, metsätoimenpiteet alettiin kohdistaa metsiköihin. Kunkin metsikön hoidon päämaaliksi tuli avohakkuu. Avohakkuita alettiin perustella pääosin neljällä väitteellä, joissa avoimeksi hakkaamista verrattiin luontaiseen metsän kehitykseen. Uusi Metsäkirja kutsuu näitä väitteitä myyteiksi. Ensimmäisen väite perustelee metsäpalon polttavan kaikki metsän puut, jolloin syntyy luonnollinen avohakkuu. Metsäpaloja on kuitenkin erityyppisiä ja niissä eivät tuhoudu kaikki puut, esimerkiksi paksukaarnaiset vanhat männyt. Toinen väite liittyy metsäpalon jälkeisen metsän tasaikärakenteisuuteen. Kolmannen väitteen muodostaa käsitys että luonnontilainen metsää muodostuu vanhetessaan yhden puulajin metsäksi. Neljäs perustelu on luonnontilaisen metsän häiriödynamiikan liiallinen yksinkertaistaminen.

Avohakkuun ympäristövaikutukset

Metsien hiilinielu ja hiilivaranto sekä puuston keskitilavuus laskisivat avohakkuita välttävässä "jatkuvassa kasvatuksessa", kirjoittavat metsäinventoinnin ja ympäristösuojelun emeritusprofessorit ja metsänhoidon erikoistutkija emeritus. Siksi heistä se sopii vain mökin lähelle ja muuhun maisemanhoitoon.

Tohtori Tapio Klenin mukaan avohakkuilla on negatiivisia vaikutuksia ympäristöön ja metsien rinnakkaiskäyttöön. Avohakkuut aiheuttavat esimerkiksi mustikan katoamisen metsästä ja sen paluu kestää 40 vuotta. Nettomääräisesti puolet mustikkametsistä onkin kadonnut metsänhoidon takia viimeisen 50 vuoden aikana.

Metsäntutkimuslaitoksen emeritustutkija Simo Hanneliuksen mukaan avohakkuut ovat luonnonmukaisia aiemmin yleisten metsäpalojen mukaelmia ja edesauttavat mustikka- ja puolukkasatoja, päiväperhosia, kukkaketoja ja ylipäänsä valoa kaipaavia kasveja, myös pioneerikasveja. Esimerkiksi avohakatulle alueelle tulevat jäkälät tuovat maaperään typpeä. Avohakkuu huonontaa maisemaa tilapäisesti, mutta sitä voi parantaa jättämällä alueelle säästöpuuryhmiä ja kelopuita, kuten nykyään on tapana. Hanneliuksen mukaan avohakkuiden tuottama tasaikäinen metsä sitoo enemmän hiilidioksidia ja kasvaa nopeammin.

Metsätieteiden emeritusprofessori Erkki Lähde pitää avohakkuita kestämättömänä toimintana.

Metsäpatologian professori Jarkko Hantula "korjaa" Lähteen käsityksiä uusimmilla tutkimustiedolla. Hantulan mukaan jatkuva kasvatus johtaa yleensä kuusivaltaistumiseen. Tätä ei voida kompensoida edes pienaukoilla. Kuusivaltaisuus taas aiheuttaa hyöteistuhoriskejä, jotka voimistuvat ilmastonmuutoksen takia. Juurikääpäkin on ongelma kuusissa, jotka ovat alikasvua. Jaksollisessa kasvatuksessa puutuotoskin on neljänneksen suurempi. Ero kasvaa jalostuksen edetessä. Jatkuvallekin kasvatukselle on paikkansa muttei Hantulan mielestä valtavirtana. Lehtipuumetsien ja sekametsien lisääminen olisi kuitenkin tärkeämpää biodiversiteetin ja tuhoalttiuden näkökulmasta, mikä vaatii Hantulan mukaan avohakkuita.

Katso myös

• Metsänhakkuu