Högholmenin linnasaari

keskiaikainen puolustusvarustus Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa

Högholmen on varhaiskeskiajalla käytössä ollut linnasaari. Se sijaitsee Hiittisten kylän itäpuolella ja on toiminut viikinkien idäntien levähdyspaikkana. Jyrkkärantaisen Högholmenin pinta-ala noin hehtaarin. Saaren korkein kohta on noin kymmenen metriä merenpinnan yläpuolella. Saarella on tehty arkeologisia kaivauksia 1800-luvun lopulla sekä 1970-luvulla.[1]

Högholmenin linnasaari
Högholmen i Hitis
Sijainti

Högholmenin linnasaari
Koordinaatit 59.891584°N, 22.530956°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Kemiönsaari
Historia
Tyyppi Linnavuori
Högholmen vuonna 2018.

Högholmenin jyrkän rantakallion edustalta on löydetty jäänteitä suurista satamalaitteista, jotka on ajoitettu 1300-luvun jälkipuolelle.[2] Alun perin satama oli Högholmenin eteläpuolella, muutaman kilomertin päässä olevan matalan Kyrksundetin rannalla. Kyrksundet oli liian matala käyttöön tulleille järeille koggeille, minkä vuoksi satama siirrettiin Högholmenin suojaisalle kalliosaarelle, jonne myös syvällä kulkevat alukset pääsivät.[3] Johan Nikula on ehdottanut Högholmenia 1300-luvulla tunnetun Wartholmenin linnan paikaksi[4], mutta muitakin mahdollisia sijaintipaikkoja on.

LähteetMuokkaa

  1. Museovirasto - Rekisteriportaali kulttuuriymparisto.nba.fi. Viitattu 8.10.2016.
  2. Museovirasto - Kulttuuriympäristö kyppi.fi. Viitattu 18.6.2020.
  3. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 490, 493, 504. Gaudeamus, 2015.
  4. Karppinen Eira ym. toim.: Tutkimustyö ja museotoimi : juhlakirja Knut Draken täyttäessä 60 vuotta 6.3.1987 = Museerna och forskningen : festskrift tillägnad Knut Drake på 60-årsdagen 6.3.1987, s. 110, 111, 112. Knut Draken juhlakirja -toimikunt, 1987.