Finnpap

organisaatio

Finnpap eli Suomen Paperitehtaitten Yhdistys oli vuodesta 1918 vuoteen 1996 toiminut suomalaisten paperinvalmistajien yhteinen myyntiorganisaatio, nykytermein käytännössä kartelli. Finnpapin tehtävänä oli markkinoida jäsenyritystensä paperintuotanto sekä kotimaahan että ulkomaille ja valvoa jäsentensä tuotteiden markkinointiin liittyviä etuja.[3] Isoimmillaan Finnpap oli maailman suurin paperinmyyjä, jonka palveluksessa oli 1970-luvun puolivälissä noin 500 suomalaista ja 400 muunmaalaista. Sen osuus Suomen kokonaisviennistä oli tuolloin 18,5 prosenttia ja maailman paperiviennistä 16 prosenttia.[4][5].

Suomen Paperitehtaitten Yhdistys
Finnpap logo.gif
Yritysmuoto yhdistys
Perustettu 1918
Perustaja Suomen paperiteollisuusyhtiöt
Lakkautettu 1996
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue maailmanlaajuinen
Toimiala paperin myynti
Tuotteet sanomalehtipaperi
voimapaperi
muut paperilaadut
Liikevaihto 21,6 miljardia markkaa (1995)[1]
Henkilöstö 900 (1974)
Finnpap toimi miltei alusta loppuun, vuodesta 1921 vuoteen 1996, Eteläesplanadi 2:ssa Helsingin Kauppatorin laidalla.[2][1]

HistoriaaMuokkaa

 
1930-luvulle asti vientipaperi pakattiin Suomessa puukääreisiin. Kuvassa Bonnet & Cie -tuontiagentuurin väkeä Pariisissa vuonna 1922.[6]
 
Holger Nystén moninkertaisti 1950-luvulla sekä Finnpapin myynti- että henkilöstömäärän.

Suomen Paperitehtaitten Yhdistys perustettiin vuonna 1918 Gösta Serlachiuksen ja Rudolf Waldenin aloitteesta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan ja Venäjän perinteiset markkinat olivat sekaisin. Yhdistys perustettiin tukemaan uusien vientimarkkinoiden avaamista länsivaltioissa, mutta se huolehti liki koko toimintansa ajan myös jäsenyhtiöidensä kotimaan paperinmyynnistä. Siihen liittyivät aluksi kaikki tuolloin toiminnassa olleet 23 paperitehdasta.[3] Idea yhteisestä myyntiorganisaatiosta otettiin saksalaisilta paperinvalmistajilta, jotka olivat tuohon aikaan alkaneet keskittää omia markkinointiponnistelujaan yhteisiin myyntiyhdistyksiin[7].

Kymi-yhtiö irtautui pian yhdistyksestä, ja sen suhde yhdistykseen oli myöhemminkin kaikista yhtiöistä ongelmallisin. Vuonna 1921 perustettiin Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen rinnalle erillinen Suomen Paperikonttori huolehtimaan paperin myynnistä kotimaahan, Neuvostoliittoon, Baltian maihin ja Puolaan. Syynä oli se, että Kymi halusi jatkaa myyntiyhteistyötä vain näissä maissa muttei muissa. Sotien jälkeen vuonna 1946 Kymi palasi Paperitehtaitten Yhdistykseen, ja samalla Paperikonttorista tehtiin yhdistyksen kotimaanmyyntiosasto.[8] Kymi halusi erota Finnpapista jälleen 1976,[9] mutta joutui perumaan päätöksensä hienopapereita lukuun ottamatta[10]. Lopullisesti Kymi jätti Finnpapin 1990.

Sanomalehtipaperin myynti oli keskitetty yhdistyksen ensimmäiselle osastolle, jonka osuus yhdistyksen kokonaismyynnistä oli maailmansotien välillä yleensä noin kolmanneksen luokkaa. Toisen osaston päätuote oli voimapaperi, mutta lisäksi se myi monia muita paperilajeja.[11]

SotavuodetMuokkaa

Toisen maailmansodan vuosina Suomen Paperitehtaitten Yhdistys yritti aluksi varjella kauppasuhteitaan Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja Etelä-Amerikkaan, mutta vuonna 1941 kaikki nämä yhteydet katkesivat Suomen liittouduttua Saksan kanssa. Pohjoismaiset paperintuottajat perustivat 1943 yhteistyövaliokunnan suunnittelemaan sodanjälkeisiä liiketoimia, ja myös Suomen-yhdistys meni mukaan tähän toimintaan. Suomesta vietiin vuosina 1945–1950 paperia lähinnä vain Neuvostoliittoon, kunnes vienti loppui lähes kokonaan huonojen hintatarjousten myötä. Samalla kuitenkin sotia edeltäneet kauppasuhteet länsimaihin elpyivät nopeasti niin, että suomalaistehtaat kykenivät kasvattamaan tuotantoaan uusiin huippulukemiin.[12]

Päällekkäisiksi paisuneita agentuurijärjestelyjä päämarkkinoilla selkiytettiin niin, että Isossa-Britanniassa agentuureista muodostettiin yhteinen Lamco-yhtiö ja Yhdysvalloissa sanomalehtipaperin välitys annettiin yhdistetyn Madden, Reeve, Angel & Co:n tehtäväksi ja muiden paperilaatujen jakelijana jatkoi Jay Madden Company.[13] Etelä-Amerikkaan perustettiin sanomalehtipaperia varten Compañia de Papel de Diario Finlandes ja muita papereita varten yhdessä Suomen Kartonkiyhdistyksen kanssa yhteinen Kartopapel-myyntiyhtiö. Argentiinassa suomalaispaperia myi myös Paperitehtaitten Yhdistyksen kanssa kilpaileva ja hankalana tunnettu Eino Heinonen. Brasilian kasvavilla markkinoilla myynti keskitetiin Samab-nimiselle suomalaisjohtoiselle yhtiölle.[14] Ranskassa suomalaispaperin myyntiä varten syntyi yhtiö Finapar, Alankomaissa Finpag, Italiassa Fincartiere, Espanjassa Finpapel, Saksassa Finnpapier, Etelä-Afrikassa Finn-Mills. Näiden yhtiöiden johto otettiin yhä useammin suomalaisten omiin käsiin.[15]

Kasvun aikaMuokkaa

Sotien jälkeen Finnpapin keskeisiä johtohenkilöitä olivat Holger ja Thomas Nystén, isä ja poika. Holger Nystén (1905–1964) kasvatti 1950-luvulla Finnpapin monen sadan työntekijän organisaatioksi ja otti vahvasti kantaa Suomen EFTA-liitännäisjäsenyyden puolesta, joka saatiinkin Finefta-sopimuksella 1961. Thomas Nystén (1939–2011)[16] johti 1970-luvun keskivaiheilla operaatiota, jossa suomalaiset paperitehtaat kieltäytyivät toimitussopimuksista huolimatta myymästä sanomalehtipaperia tappiolla Yhdysvaltoihin dollarin heikentyneen kurssin vuoksi. Kymmenisen vuotta myöhemmin Thomas Nystén aiheutti yhdistykselle suuret valuuttatappiot dollarispekuloinnillaan, mutta sai jatkaa tehtävässään.[17][18]

1950-luvulla Suomen Paperitehtaitten Yhdistys sai uusiksi jäsenikseen valtionyhtiö Veitsiluodon ja Schaumanin vastaperustetut paperitehtaat Kemissä ja Pietarsaaressa.[19]

1960-luvun puolestavälistä alkaen Finnpap alkoi kasvavien myyntimäärien vuoksi luopua agenttien käytöstä vientimaissa ja perustaa lisää omia myyntikonttoreita jo 1940-luvulla perustettujen Tukholman ja Buenos Airesin konttoreiden lisäksi. Kun vuonna 1965 vain 7 prosenttia viennistä kulki omien myyntikonttoreiden kautta, osuus vuonna 1979 oli jo 78 prosenttia.[20]

Vuoden 1974 organisaatiouudistuksen yhteydessä yhdistyksen virallinen nimi muutettiin muotoon Suomen Paperitehtaitten Yhdistys – Finnpap.[3] Jo sitä ennen yhdistyksen sähkeosoitteena oli käytetty yhden n-kirjaimen muotoa finpap, joka myös lausuttiin lyhyellä i:llä erotukseksi ruotsin kielen sanasta finpapper, hienopaperi.[21]

Tammikuussa 1977 Suomen metsäteollisuuden yhteiset myyntiyhdistykset Finnpap, Finnboard, Finncell ja Converta käynnistivät yhteisen varustamon, Oy Transfennica Ab:n, jonka tavoite oli yhdistää kaikki Suomen metsäteollisuuden vientitoimitukset samaan kokonaisuuteen[22].

Hajoaminen alkaaMuokkaa

1980-luvulta alkaen suhtautuminen eri toimialojen kartelleihin ja muuhun saman alan yritysten väliseen kilpailun rajoittamiseen tiukentui, ja lopulta Suomen liityttyä Euroopan unioniin Finnpap ja muut vastaavat myyntiyhdistykset oli lakkautettava. Valtionyhtiö Enso-Gutzeit irtautui Finnpapista 1980-luvun lopulla, ja Kymmene erosi vuonna 1990 ostettuaan ranskalaisen Chapelle Darblay -paperiyhtiön ja häivyttääkseen EU-viranomaisten kartelliepäilyjä. Tuolloin jäljelle jääneet Finnpapin jäsenet olivat Repola, Metsä-Serla, Veitsiluoto, Myllykoski, Tampella, Nokian Paperi ja Kyro[23]. Kun metsäteollisuutta vuonna 1996 järjesteltiin, Finnpap sulautettiin Kymmeneen ja kartongin myyntiyhdistys Finnboard Metsä-Serlaan.[24]

SuhdetoimintaaMuokkaa

Finnpap oli isoimmillaan maailman suurin yksittäinen paperinmyyjä ja piti yllä hyviä suhteita kansainvälisiin suurasiakkaisiin. Esimerkiksi lehtimoguli Robert Maxwellin vierailua Suomessa toukokuussa 1988 luonnehti Helsingin Sanomat liki valtiovierailuun verrattavaksi. Maxwellille myönnettiin Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan komentajamerkki (SVR K I), samoin kuin Rupert Murdochille tämän vierailulla kolme vuotta aiemmin.[25] Helsingin ja paperitehdaspaikkakuntien välisillä maanteillä nähtiin usein Finnpapin isoja mustia amerikkalaisautoja vieraita kuljettamassa[26]. Finnpapin markkinointiviestintään kuuluivat muun muassa Lenita Airiston show’t, kuten Success Story Finland ja vuonna 1989 Finnpapin varta vasten tilaama Paper Doll Show[27]. Finnpap julkaisi vuosina 1966–1980 asiakaslehteä Finnpap Bulletin, vuosina 1981–1983 lehteä Finnpap Express ja vuosina 1984–1995 lehteä Finnpap World[28].

KritiikkiäMuokkaa

Finnpapia arvosteltiin kartellimaisen toiminnan lisäksi byrokraattiseksi ja hidasliikkeiseksi organisaatioksi monimutkaisine hallintokuvioineen, sekä miehille naisia parempia uramahdollisuuksia tarjoavaksi työpaikaksi. Sitä ivattiin myös ruotsinkielisten rahasukujen perillisten suojatyöpaikaksi, mutta yhdistyksen mielestä perinne oli syntynyt siitä, että suomenruotsalaiset olivat alun perin kielitaitoisempaa väkeä vientimarkkinoinnin töihin.[29]

JohtohenkilöitäMuokkaa

Lähde: [30]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Heikkinen, Sakari: Paperia maailmalle: Suomen Paperitehtaitten Yhdistys Finnpap 1918–1996. Helsinki : Otava, 2000. ISBN 951-1-16328-0.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Iivonen, Jyrki: Paperiyhdistys Finnpap siirtyy UPM-Kymmenelle. Helsingin Sanomat, 20.1.1996, s. 24. Näköislehti (maksullinen).
  2. Heikkinen, 2000, s. 80.
  3. a b c Suomen Paperitehtaitten Yhdistys – Finnpap 1918 – 1996 (doc) S364.DOC. ELKA Suomen elinkeinoelämän keskusarkisto. Viitattu 2.10.2012.
  4. Järnefelt, Veikko: Finnpapin värikkäät vaiheet: Kunniakas luku Suomen taloushistoriassa. (Selite= Heikkisen historiikin arvostelu.) Kauppalehti, 11.2.2000.
  5. Finnpap yhä maailman suurin paperikauppias. Helsingin Sanomat, 27.11.1975, s. 24. Näköislehti (maksullinen).
  6. Heikkinen, 2000, s. 89.
  7. Heikkinen, 2000, s. 12–.
  8. Heikkinen 2000, s. 215.
  9. Kymi eroaa Finnpapista. Helsingin Sanomat, 27.11.1975, s. 24. Näköislehti (maksullinen).
  10. Heikkinen 2000, s. 356–363.
  11. Niklas Jensen-Eriksen: Kauppaneuvos Konrad Schuster (1881–1961), Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen II osaston myyntijohtaja. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 11.2.2011. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 2.10.2012
  12. Heikkinen 2000, s. 224–228.
  13. Heikkinen 2000, s. 229–241.
  14. Heikkinen 2000, s. 243–247.
  15. Heikkinen 2000, s. 248–252.
  16. Iivonen, Jyrki: Thomas Nystén. HS Muistot, 19.8.2011. Muistokirjoituksen verkkoversio (maksullinen) Viitattu 13.2.2022.
  17. Iivonen, Jyrki: Paperin kartellilla Suomi rakennettiin. (Heikkisen historiikin arvostelu.) Helsingin Sanomat, 11.2.2000, s. D2.
  18. Heikkinen 2000, s. 341, 402–418.
  19. Heikkinen 2000, s. 264.
  20. Heikkinen 2000, s. 370–377.
  21. Heikkinen 2000, s. 321.
  22. Heikkinen 2000, s. 369.
  23. Chapellen osto vaikutti Finnpapista eroamiseen. Helsingin Sanomat, 7.4.1990, s. 34. Näköislehden aukeama (vain tilaajille).
  24. Timo Tolsa: Kartellien sooloilijat 24.6.2004. Tekniikka & Talous. Viitattu 2.10.2012.
  25. Junkkari, Marko: Mystinen mediamoguli Robert Maxwell sai suomalaisen kunniamerkin, joka jäi hänen kuolemansa jälkeen palauttamatta. Helsingin Sanomat, 21.3.2021. Artikkelin verkkoversio (maksullinen) Viitattu 13.2.2022.
  26. Heikkinen 2000, s. 369.
  27. Airisto, Lenita: Finnish Design Lenita Airiston verkkosivusto. Viitattu 13.2.2022.
  28. Finnpap Finna, Kansalliskirjasto. Viitattu 13.2.2022.
  29. Iivonen, Jyrki: Finnpap on ja pysyy hengissä. Helsingin Sanomat, 25.3.1986, s. 23. Näköislehti (maksullinen).
  30. Heikkinen 2000, liite 2

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Wright, Tor von: Suomen paperitehtaitten yhdistys 1918–1928 : juhlajulkaisu yhdistyksen 10-vuotisen toiminnan johdosta. 1928.
  • Hornborg, Harald: Suomen paperitehtaitten yhdistys 1918–1943 : 25-vuotisjulkaisu. 1943.
  • Autio, Matti & Lodenius, Erik: Suomen paperitehtaitten yhdistys 1918–1968 : synty- ja kehitysvaiheet. 1968.
  • McFarlan, F. Warren & Reponen, Tapio & Copeland, Duncan. "Finnpap/Finnboard (A)." Harvard Business School Case 186-130, November 1985. (Revised August 1989.)
  • Finnpap 75 years : 1918–1993. Finnpap 1993.
  • Rusko, Rauno: Coopetition in the Finnish forest industry – a case study. Acta Universitatis Lapponiensis 216. Lapin yliopistokustannus: Rovaniemi 2011. ISBN 978-952-484-487-1. ISSN 0788-7604.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.