Eurooppalaisten tutkimusmatkat Länsi-Sudanissa

Saharan eteläpuolinen Länsi-Sudan tunnettiin Euroopassa 1700-luvulle saakka vain keskiaikaisten arabialaisten tiedemiesten teosten sekä portugalilaisten merenkulkijoiden tietojen perusteella. Alueen keskiosan luonnonvarat, kansat ja valtiot olivat hämärän peitossa, ja niistä kerrottiin mielikuvituksellisia tarinoita. Maantieteiljöiden kiinnostusta herätti kysymys Niilin alkulähteistä ja niiden mahdollisesta yhteydestä Niger- ja Senegaljokiin. Eurooppalaisia kiehtoi erityisesti salaperäinen Timbuktun kaupunki.

Mungo Parkin matkat Länsi-Sudanissa.

Talo, jossa René Caillié asui Timbuktussa.

Heinrich Barthin matkat Afrikassa.

Barthin luonnokseen perustuva näkymä Timbuktusta.

Ensimmäiset löytöretket

Timbuktua tavoittelemaan lähti ensimmäisenä skotlantilainen Mungo Park vuosina 1795–1797. Hän matkusti Gambiasta Senegalin yläjuoksulle ja Kaartan kautta Nigerjoen vasemmalle rannalle Sansandingiin. Segun kuningas ei ottanut häntä vastaan, mutta Park jätti sen pääkaupungista elävän kuvauksen kaksiosaisessa matkakertomuksessaan. Eniten häntä hämmästytti orjien suunnaton määrä Segun valtakunnassa.

Park jatkoi matkaansa Koulikoroon ja Bamakoon, josta hän matkusti karavaanin mukana Faléméjoelle ja takaisin Gambiaan. Hän palasi Länsi-Afrikkaan vuonna 1805 tarkoituksenaan purjehtia alas Nigerjokea. Park matkusti maitse Bamakoon ja Sansandingiin, jossa hän rakensi lautan. Hän purjehti Timbuktun ohi, joutui jokirantojen asukkaiden hyökkäysten kohteeksi ja sai lopulta surmansa Bussan koskilla nykyisen Nigerian alueella.

Timbuktuun pääsi ensimmäisenä brittiläinen Alexander Gordon Laing vuonna 1826. Hän matkusti sinne Saharan yli Tripolista, mutta sai surmansa paluumatkalla. Laingin muistiinpanot katosivat ja hänen oleskelustaan Timbuktussa tiedetään hyvin vähän.

Seuraava Timbuktun-kävijä oli paremmin valmistautunut ranskalainen René Caillié. Hän oli opetellut arabian kielen, tunsi afrikkalaiset tavat ja tekeytyi kristittyjen orjuuttamaksi arabiksi. Caillié lähti matkaan Guinean rannikolta vuonna 1827, matkusti kauppakaravaanien mukana Kouroussasta Kongiin ja vietti viisi kuukautta sairaana Odiennén lähellä Tiéméssä. Hän jatkoi seuraavana vuonna Djennéen ja purjehti Débojärven kautta Timbuktuun, jonne hän saapui huhtikuussa 1828. Caillié jatkoi toukokuussa Saharan yli Marokkoon ja palasi Tangerin kautta Ranskaan. Hän oli ensimmäinen tunnettu Timbuktusta palannut eurooppalainen, joka laati kaupungista yksityiskohtaisen kuvauksen.

Caillié pettyi suuresti ”salaperäiseen Timbuktuun”, joka oli kauan sitten menettänyt taloudellisen ja poliittisen merkityksensä. Tuaregeille veroa maksaneen kaupungin tori oli lähes autio, ja vain suola- ja orjakauppa piti sitä elossa. Caillién vuonna 1830 ilmestynyt kolmiosainen matkakertomus sisältää paljon arvokasta tietoa, muun muassa kiinnostavan kuvauksen Seku Amadun tuolloin hallitsemasta Djennéstä.

Keski-Sudanissa nykyisten Nigerian ja Kamerunin pohjoisosissa vuodesta 1850 lähtien matkaillut saksalainen Heinrich Barth ylitti Nigerjoen Sayssa jatkaen Nigerin sisämaasuistoon nykyisten Douentzan ja Gourma-Rharousin piirien kautta. Hän kuvasi ensimmäisenä eurooppalaisena Homborivuoret ja teki havaintoja dogoneista. Barth jatkoi Nigeriä pitkin Timbuktuun, jonne hän saapui syyskuussa 1853. Hän vietti kaupungissa kahdeksan kuukautta ja palasi sitten Bouremin, Gaon ja Ansongon kautta Nigeriaan.

Barth teki silminnäkijähavaintojen lisäksi ensimmäisenä myös historiallista ja luonnontieteellistä tutkimusta. Hänen suurenmoinen matkakertomuksensa sisältää muun muassa kuvauksen songhaivaltakunnan ja Timbuktun historiasta, joka perustuu Tarikh al-Sudan -alkuperäislähteeseen.

Sotilaalliset ja taloudelliset tiedusteluretket

Länsi-Sudaniin suuntautuneet tutkimusmatkat menettivät 1800-luvun puolivälissä puhtaasti tieteellisen merkityksensä ja muuttuivat siirtomaavalloitusta valmistelleiksi sotilaspoliittisiksi ja taloudellisiksi tiedusteluretkiksi. Esimerkkejä tästä ovat Anne Raffenelin vuosina 1843–1847 ja Eugène Magen vuosina 1863–1866 tekemät matkat.

Bambukissa ja Kaartassa matkaillut ranskalainen Raffenel lähestyi aluetta ensimmäisenä strategisesta näkökulmasta. Hän tutki sen luonnonvaroja, väestöä, yhteiskuntaa ja politiikkaa antaakseen siirtomaavallalle käytännön suosituksia. Raffenel kartoitti Faléméjoen kultaesiintymiä, kiinnitti huomiota keskusvallan puuttumiseen mandinkojen keskuudessa ja kuvasi yksityiskohtaisesti alueen kansojen kastijärjestelmää ja orjuutta, jonka merkitys oli kasvanut Atlantin orjakaupan lakkaamisen seurauksena.

Ranskalaisen luutnantti Magen tukulorivaltakunnan pääkaupunkiin Ségouun tekemällä matkalla oli diplomaattinen tarkoitus. Sen tavoitteena oli solmia sopimus, jonka perusteella ranskalaiset saisivat rakentaa linnoitusketjun Médinestä Bamakoon ja purjehtia tykkiveneillä Nigerjoella. Sopimuksen vastineeksi sisällissotaa käynyt tukulorihallitsija Ahmadu Tall sai ranskalaisilta aseita. Magen matkakertomus sisältää yksityiskohtaisen kuvauksen tukulorivaltakunnasta. Myöhemmin julkaistuista kirjeistä käy ilmi, että hän osallistui myös tukulorien bambaroita vastaan käymään taisteluun, jossa orjuutettiin 3 500 naista ja lasta ja kaikki miehet tapettiin.

Tutkimusmatkailijoiden kertomukset muslimivaltioiden heikkoudesta herättivät Senegalia hallinneessa Ranskassa halun Länsi-Sudanin sisäosien valloittamiseen. Kuvernööri Louis Faidherben 1860-luvulla laatimat suunnitelmat alkoivat toteutua vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun Médinen sillanpääasemaa ryhdyttiin laajentamaan Ranskan Sudanin siirtomaaksi.

Lähteet

• Imperato, Pascal James & Imperato, Gavin H.: Historical Dictionary of Mali, fourth edition. Lanham: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-5603-5.
• Novikov, S. S. & Ursu, D. P.: Istorija Mali v novoje i noveišeje vremja. Moskva: Vostotšnaja literatura, 1994. ISBN 5-02-017799-7.