Enson valtaus 1941
Enson valtaus 1941 oli osa jatkosodan hyökkäysvaihetta. Se oli yksi ensimmäisistä sotatoimista jatkosodassa. Ensimmäinen suomalaisten valtausyritys tapahtui aamuyöllä 29. kesäkuuta 1941. Lopullisesti Enson ja Jääsken alueet otettiin haltuun elokuun lopussa.[1]
Taustaa muokkaa
Ensossa sijaitsivat aikoinaan Enso-Gutzeit Oy:n suuret puunjalostustehtaat, ja Enson voimalaitos käytti myös Suomen puolelle jääneen Vallinkosken tehon. Talvisodan jälkeen solmitun Moskovan rauhansopimukseen liitetyssä kartassa Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja piirrettiin kulkemaan Enson läpi. Kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan halunnut jakaa taajamaa kahtia. Rajaneuvotteluiden yhteydessä käytiin pitkällinen neuvottelu siitä, kummalle maalle Enso lopulta kuuluisi. Neuvostojohdon järkähtämättömyys asiassa ratkaisi lopulta kiistan Suomen tappioksi. Molotovin tiedetään sanoneen, että ”joistakin mäennyppylöistä voidaan keskustella, mutta ei Ensosta!” Myöhemmin rajaa vielä tarkennettiin, ja arvokas Pelkolan kartano siirrettiin Neuvostoliitolle.[2]
Valtausyritys kesäkuun lopussa muokkaa
Jatkosodan sytyttyä antoi ylipäällikkö Mannerheim käskyn eversti Pajarin komentamalle 18. divisioonalle työntää pääpuolustuslinja silloisen valtakunnan rajan tuntumaan, että Ylä-Vuoksen teollisuusaluetta pystyttäisiin suojaamaan. Lauantaina 28. kesäkuuta tehtiin tähystyshavaintoja, joiden mukaan Enson selluloosa- ja paperitehtaat olisivat tulessa. Tästä Pajari päätteli, että vihollinen oli vetäytymässä taajamasta. Kun vielä suomalaispartiot kävivät päivän aikana Enson koillisosissa kohtaamatta venäläisjoukkoja, antoi II AK:n komentaja kenraalimajuri Paavo Talvela Pajarille käskyn ottaa keveillä joukoilla haltuunsa maastoa aina Kuitu Oy:n tehtaille ja Rouhialan voimalaitokselle saakka.[2]
Enson valtaukseen määrättiin Kev.Os.7 ja PPK/JR 6. Näitä tukemaan määrättiin kenttätykistörykmentti 19:n toinen patteristo. Kevyt osasto 7 hyökkäisi Ensoon Vuoksen koillispuolelta, ja polkupyöräkomppania etenisi Vuoksen kaakkoispuolella suoraan Rouhialan voimalaitokselle. Enson valtausta tuki myös voimakas partio- ja sissitoiminta koko 18.D lohkolla.[1]
Pääasiassa Lappeenranta–Ruokolahti alueelta koottu kevyt osasto 7 oli majoittunut Kaukopään kankaille. Osasto käsitti runsaat 500 miestä, joilla oli paikallistuntemusta hyökkäyksen kohdealueesta. Osasto siirtyi Kaukopäästä Ensontietä Imatrankoskelle. Vielä Rajapatsaan tuntumassa vastaan tuli evakoita, jotka olivat pääasiassa Rautatehtaan työntekijöitä. Kello kahden aikaan yöllä luutnantti Larjon joukko sai käskyn lähteä etenemään Ensoa kohti. Joukko sai kuitenkin heti vastaansa vihollistulta tien laidassa sijainneesta vihollisbunkkerista. Pääjoukko koukkasi samaan aikaan Karhusuon suunnasta läpi metsien Enson itäiselle sivustalle. Ilman tykistövalmistelua tehty hyökkäys yllätti nukkumassa olleet viholliset. Suomalaiset etenivät Enson torin pohjoislaidalle, pienemmän joukon yllättäessä Pelkolan laidalla olleen suuren vihollisbetonikorsun miehistöineen. Vastaansa suomalaiset saivat neuvostoliittolaisen 115. divisioonan. Suomalaisten ollessa torin pohjoislaidalla, oli torin vastakkaisella laidalla vihollispanssarivaunuja rivissä, jotka avasivat voimakkaan tulen kohti suomalaisia. Vihollinen sai nopeasti myös vahvaa tykistö- ja ilmatukea, joka pakotti suomalaiset vetääntymään. Vihollisen tulitus kohdistui myös Kuparin alueelle ja Imatrankosken keskustaan.[1]
Tappiot muokkaa
Suomalaiset menettivät hyökkäyksen yllätysmomentin nopeasti, eikä hyökkääville joukoille suostuttu antamaan tykistötukea. Joukot vetäytyivät takaisin Kaukopäähän, johon se jäi taisteluvalmiuteen.[3] Kevyt osasto 7:n menetykset muodostuivat tässä epätasaisessa taistelussa raskaiksi: kaatuneina, haavoittuneina ja vangeiksi joutuneina menetettiin 102 miestä, joista noin kolmannes oli imatralaisia. Kun elokuussa Enso lopullisesti vallattiin, löydettiin maastosta vielä suomalaisten kaatuneiden ruumiita. Suomalaisten huonon menestymisen syiksi on myöhemmin laskettu vihollistuen puutteen ohella vajavaiset tiedustelutiedot ja tämän vuoksi vihollispuolustuksen aliarviointi.[4][2] Lopullisesti Enso vallattiin 21. elokuuta 1941 ja se pysyi suomalaisten hallussa aina jatkosodan loppuun asti.[1][4]