Avaa päävalikko

Carl Seber (19. tammikuuta 1883 Trier12. marraskuuta 1945 Saksa) oli saksalainen sotilas, joka toimi Suomen ilmavoimien järjestyksessä toisena komentajana huhtikuusta joulukuuhun 1918. Hänellä oli merkittävä rooli ilmavoimien kehittämisessä.

Carl Seber
Seber.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 19. tammikuuta 1883
Saksan keisarikunnan lippu Trier, Saksan keisarikunta
Kuollut 12. marraskuuta 1945 (62 vuotta)
Merchant flag of Germany (1946–1949).svg Berlin, miehitetty Saksa
Kansalaisuus Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta
Suomen lippu Suomi
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Ammatti maanviljelijä
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta 1903–1918
Suomen lippu Suomi 1918
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa 1934–1945
Palveluvuodet 1903–1918, 1934–1945
Komentajuudet

Saksin kuninkaallinen

kenttälento-osasto 23
Suomen ilmavoimien komentaja 1918
I-Luft Referat 1937
Saksan Helsingin paikalliskomendantti 1941 - 1944
Taistelut ja sodat Ensimmäinen maailmansota
Vapaussota
Toinen maailmansota
Jatkosota
Sotilasarvo eversti
Kunniamerkit 1. luokan rautaristi
2. luokan rautaristi
Pyhän Henrikin ritarikunnan ritariristi
2. luokan Braunschweigin sota-ansiomerkki
1. luokan sota-ansioristi
2. luokan sota-ansioristi
1. luokan Vapaudenristi

Sisällysluettelo

Sotilasuran alkuMuokkaa

Seber oli lähtöisin lakimiesperheestä ja liittyi vuonna 1903 Saksan armeijaan. Hän palveli aluksi tykistössä ja ensimmäisessä maailmansodan aikana Saksin kuninkaallisissa ilmavoimissa kenttälento-osaston komentajana. Hän osallistui ilmataisteluihin Ranskassa ja sai sekä ensimmäisen että toisen luokan rautaristin. Vuonna 1915 hänelle myönnettiin Saksin korkein kunniamerkki, Pyhän Henrikin ritarikunnan ritariristi. Seber nimitettiin Kuurinmaan Autzissa sijainneen lentäjäkoulun johtajaksi.[1]

Suomen ilmavoimien komentajanaMuokkaa

Suomen sisällissodan jälkeen Suomeen lähetettiin saksalaisia upseereita auttamaan Suomen armeijan rakentamisessa. Tuolloin kapteenin arvoinen Seber lähetettiin Suomeen huhtikuussa 1918 auttamaan Suomen ilmavoimien luomisessa. Hänestä tuli 29. huhtikuuta "Suomen ilmailuvoimien" toinen päällikkö epäpäteväksi todetun ruotsalaisen kapteeni Allan Hygerthin jälkeen. Seber olisi halunnut perustaa Suomeen ilmailukoulun, mutta se ei vielä hänen komentajakaudellaan onnistunut.[2] Hän toi mukanaan Suomeen saksalaisia lentäjiä ja asiantuntijoita ja hänen komentajakaudellaan yli 50 suomalaista ilmavoimien upseeria ja aliupseeria lähti opiskelemaan Saksaan. Seber laati toukokuussa Suomen lentojoukkojen ensimmäisen kehittämissuunnitelman, joka edellytti itsenäisen aselajin luomista.[3]

Seberin suunnitelman painotus oli vesilentokoneissa, koska Suomen niittyjen ei katsottu sopivan lentokentiksi kuten Keski-Euroopassa oli ollut tapana. Ilmeisesti hän ymmärsi, ettei Suomella ole varaa rakentaa maakoneisiin perustuvia ilmavoimia. Vesikonedoktriini säilyi ilmavoimissa 1930-luvun puoliväliin ja silloinkin muun muassa Mannerheimin piti ravistella ilmavoimia nykyaikaan.

Vesilentokonepainotus oli venäläistä alkuperää ja oli tähdännyt Itämeren laivaston suorittamaan saksalaisten torjumiseen Suomenlahdella. Seberin ajatuksena oli Suomen ilmailuvoimien esikunnan perustaminen Mikkeliin, venäläisiltä jääneen vesilentokaluston selvittäminen, siirtämisen uusille paikoilleen ja käyttöönotto, Antrean lentoaseman siirto Lappeenrantaan väliaikaisesti, lento-opetuksen aloittaminen Turussa, Lappeenrannassa ja Helsingissä, Koiviston, Santahaminan ja Sortavalan lentoasemien perustaminen sekä Lappeenrannan lentoaseman siirto Uttiin kuin myös Turun lentoaseman ja Helsingin Hermannin lentoaseman siirto Santahaminaan, johon perustettiin ilmailupataljoona. [4]

Seber antoi 17. syyskuuta 1918 Suomen Ilmailuvoimien Päällikön päiväkäskyllä 41 ensimmäisen lentomerkin kapteeni Väinö Mikkolalle.

Hävittyään maailmansodan Saksa joutui ympärysvaltojen vaatimuksesta vetämään upseerinsa pois Suomesta. Näin myös Seberin toiminta Suomen ilmavoimien komentajana päättyi 13. joulukuuta 1918. Hän kuitenkin jäi vielä yksityishenkilönä Suomeen ja toimi sotaministeri Wilhelm Thesleffin ehdotuksesta ilmavoimien uuden komentajan neuvonantajana vuoteen 1920 asti, jolloin hänet korvattiin ranskalaisella majuri Paul Étiennellä.[5]

Myöhemmät vaiheetMuokkaa

Seber vuokrasi vuonna 1919 Pohjan kunnasta Dragontorpin maatilan ja asui vuosikausia Suomessa maanviljelijänä. Vuoden 1934 lopussa hän palasi Saksaan ja ryhtyi uudelleen armeijan palvelukseen, sillä hänen sotilaseläkkeensä maksaminen oli loppunut. Hän työskenteli aluksi ilmailuministeriössä lentokenttien rakentamisesta vastaneella osastolla, mutta siirtyi keväällä 1936 sotilastiedustelu Abwehrin palvelukseen. Seber lähetettiin uudelleen Suomeen huhtikuussa 1941 Helsinkiin sijoitettujen saksalaisten joukkojen komendantiksi. Nämä joukot käsittivät vain parisataa miestä ja alle sata upseeria. Tässä vaiheessa Seberin sotilasarvo oli eversti. Hän toimi Helsingin paikalliskomendanttina 1. heinäkuuta 1944 asti, jolloin hänet kutsuttiin takaisin Berliiniin.[6]

Seber jäi eläkkeelle tammikuussa 1945. Sodan päätyttyä Neuvostoliiton sotilastiedustelu SMERŠ pidätti hänet Berliinissä saman vuoden heinäkuussa ja häntä syytettiin vakoilusta ja vehkeilystä Neuvostoliittoa vastaan, sillä hän oli työskennellyt Abwehrin Suomen osastossa. Hänet todettiin syylliseksi ja tuomittiin 11. lokakuuta Berliinin varuskunnan sotaoikeudessa Neuvostoliiton rikoslain 58 pykälän perusteella kuolemaan ampumalla. Tuomio pantiin täytäntöön 12. marraskuuta. Venäjä julisti Seberin rehabilitoiduksi huhtikuussa 1999.[7]

LähteetMuokkaa

  • Janarmo, K.W.: Varhaisilmailumme. Otava, Helsinki, 1963. --. Teos käsittelee vuodet 1753-1919.
  • Vasili Hristoforov: ”Eversti Carl Seber 1888–1945: Sotilaslentäjä, josta tuli suomensaksalainen pienviljelijä, tiedustelu-upseeri ja Helsingin paikalliskomendantti”, s. 254–262 teoksessa Sotapahtumia, internointeja ja siirto sodanjälkeisiin oloihin. Kansallisarkiston artikkelikirja. Wars, Internees and the Transition to the Postwar era. A book of Articles from the National Archives of Finland (toim. Lars Westerlund). Kansallisarkisto, Helsinki 2010. ISBN 978-952-0000-00-0; Teoksen verkkoversio

ViitteetMuokkaa

  1. Hristoforov 2010, s. 254.
  2. Hristoforov 2010, s. 256–257.
  3. Carl Seber Suomen puolustusvoimat. Viitattu 1.3.2013.
  4. Santahamina - sinivalkoinen saari, sivu 41, Jarmo Nieminen
  5. Hristoforov 2010, s. 257.
  6. Hristoforov 2010, s. 254, 257–260.
  7. Hristoforov 2010, s. 254, 262.