Väinö Vuori

Väinö Aleksanteri Vuori (5. toukokuuta 1896 Porvoo – 19. kesäkuuta 1940) oli suomalainen jääkärieversti ja Suomen ilmavoimien komentaja.^[1]^[2]

Perhetausta

Hänen vanhempansa olivat räätälimestari Jooseppi Vuori ja Maria Lundström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anna Toini Charlotta Palojärven kanssa.^[1]^[2]

Opinnot

Vuori kirjoitti ylioppilaaksi Porvoon suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1914 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa vuosina 1914–1915. Hän teki opintomatkat vuonna 1926 Italiaan, Tšekkoslovakiaan ja Englantiin, missä hän tutustui paikallisiin ilmavoimiin ja lentokoneteollisuuslaitoksiin. Myöhemmin hän teki opintomatkat myös Ruotsiin, Puolaan, Viroon ja Latviaan.^[1]^[2]

Hän oli kuunteluoppilaana 18. marraskuuta 1932 – 6. helmikuuta 1933 Sotakorkeakoulussa. Hän suoritti tähystäjäntutkinnon ja sai Suomen lentomerkin 28. huhtikuuta 1928. Sotilasopintojaan hän jatkoi Englannissa, missä hän oli kirjoilla School of photography-, School of army co-operation-, School of sir pilotage- ja Course of costal reconnaissance oppilaitoksissa vuosina 1927–1928.^[1]^[2]

Jääkärikausi

Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Vuori liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hän osallistui Libaussa vuonna 1917 järjestetyille rautatienrakennuskursseille, jonka jälkeen hänet komennettiin valmistelemaan pataljoonan Suomeen lähtöä, sitä varten perustettuun järjestelyesikuntaan (Stab II).^[1]^[2] Hän oli ensimmäinen jääkäripataljoona 27:ssä palvellut suomalainen jolle myönnettiin rautaristi.^[3]

Suomen sisällissota

Vuori saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Kelhossa Vuohiniemellä, Kukossa, Kämärällä ja Viipurissa.^[1]^[2]^[4]

Sisällissodan jälkeinen aika

Vuori siirrettiin sisällissodan jälkeen 18. kesäkuuta 1918 Suomen valkoiseen kaartiin adjutantiksi, mistä tehtävästä hänet siirrettiin 23. maaliskuuta 1919 Suojeluskuntain yliesikuntaan ylipäällikön adjutantiksi ja edelleen 23. toukokuuta 1919 Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin päälliköksi sekä 19. elokuuta 1920 yleisesikuntaupseeriksi Jääkäriprikaatin esikuntaan. Jääkäriprikaatin intendentiksi hänet siirrettiin 11. helmikuuta 1921 ja esikuntapäälliköksi 28. syyskuuta 1921. 2. divisioonan esikuntapäälliköksi hänet siirrettiin 24. lokakuuta 1923.^[1]^[2]

Ilmavoimien palvelukseen Vuori siirtyi 27. kesäkuuta 1924 ja hänet nimitettiin Ilmavoimien esikuntapäälliköksi. Ilmavoimien komentajaksi hänet nimitettiin 2. helmikuuta 1926 vailla aikaisempaa kokemusta edes joukko-osaston komentamisesta, vailla teknistä tai korkeampaa sotilaallista koulutusta. Työskenneltyään kaksi vuotta ilmavoimien esikuntapäällikkönä Vuori nousi eronneen Arne Somersalon tilalle komentajaksi. Vuoren nimitys heijasteli osittain puolustusvoimia 1920-luvun aikana repinyttä valtataistelua tsaarin armeijassa palvelleiden ja jääkäriupseerien välillä. Se oli myös suomenkielisen upseeriston välivoitto ruotsinkielisistä aselajin johdossa. Vuoren pätevyys ilmavoimien komentajan tehtäviin oli olematon. Tämä seikka pysäytti Somersalon kaudella aloitetun edistyshenkisen toiminnan. Vesilentokoneet säilyttivät asemansa Suomessa vielä Vuoren komentajakauden ajan. Vuoren komentajakaudella Suomen ilmavoimissa vakiintui usko italialaisen Giulio Douhetin teorioihin pommikoneiden ylivoimaisuudesta tulevaisuuden ilma-aseena (Douhetismi).^[1]^[2] Vuori vieraili muiden suomalaisten upseereiden kanssa Varsovassa syyskuun 1927 lopulla. ^[5]

Ilmavoimien komitea, ns. Oeschin komitea, Suur-Merijoella Viipurin lähellä 1931.

Vuodesta 1928 alkaen Ilmapuolustusliiton, johon Somersalolla oli hyvät yhteydet, kautta esitetyt kiivaat vaatimukset ilmavoimien määrärahojen lisäämiseksi, alkoivat hitaasti vaikuttaa ilmavoimien kehittämiseen. Vuori oli päävastuullinen puolustushaaralle myönnettyjen varojen kuluttamisesta suorituskyvyltään kyseenalaisen kaluston hankintoihin. Puolustusneuvoston vuonna 1931 asettaman komitean ilmavoimien johdolle antama epäluottamuslause johti lopulta Vuoren eroon.^[1]^[2]

Ilmavoimien komentajan tehtävässä hän toimi vuoteen 1932 saakka, jolloin hän siirtyi Kenttätykistörykmentti 3:n komentajaksi: Tehtävään hänet nimitettiin 8. syyskuuta 1932, josta hänet nimitettiin Tampereen rykmentin komentajaksi 1. heinäkuuta 1933. Armeijasta hän erosi 12. lokakuuta 1933, jonka jälkeen hän työskenteli vuodesta 1935 alkaen Oy Rauma wood ltd:n laatikkotehtaan johtajana, josta hän siirtyi lokakuussa 1938 kansainvälisen komitean palvelukseen ja valvoi puuttumattomuuden noudattamista Espanjan sisällissodassa.^[1]^[2]

Luottamustoimet

Vuori oli ilmavoimien erikoistuntijana Puolustuslaitoksen uudelleenjärjestelytoimikunnassa vuonna 1930 ja toimi Kaartin jääkäripataljoonan kunnianeuvoston jäsenenä vuonna 1921 ja puheenjohtaja vuonna 1922 sekä oli Jääkäriprikaatin kunniatuomioistuimen varajäsenenä vuonna 1921. Ilmavoimien kunniatuomioistuimen puheenjohtajana hän toimi vuonna 1925 ja Valtion lentokonetehtaan johtokunnan jäsenenä vuosina 1929–1932 sekä Suomen upseeriliiton johtokunnan jäsenenä vuosina 1923–1925. Jääkäriliiton johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1924–1925 sekä varapuheenjohtajana vuosina 1926–1927. Ilmailu-upseeriyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana hän taasen toimi vuonna 1925 ja Tuusulan suojeluskunnan kunniajäseneksi hänet nimitettiin vuonna 1919. Ilmailu-upseeriyhdistyksen ja Kauhavan lentoupseerikerhon kunniajäsenyydet hän sai vuonna 1933.^[1]^[2]

Ylennykset ja kunniamerkit

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgruppenführer 24. joulukuuta 1916 Vänrikki 11. helmikuuta 1918 Luutnantti 18. huhtikuuta 1918 Kapteeni 31. heinäkuuta 1919 Majuri 6. joulukuuta 1922 Everstiluutnantti 6. joulukuuta 1926 Eversti 6. joulukuuta 1928		Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkki Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki Suomen lentomerkki Preussin 2. lk. Rautaristi^[6] Saksan Punaisen Ristin 2. lk. mitali Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Viron Kotkaristi ritarikunnan 3. lk. ansioristi Viron lentomerkki Italian Kruunuritarikunnan upseerimerkki Latvian Kolmen Tähden ritarikunnan 3. lk. kunniamerkki Latvian Vapaussodan muistomitali Latvian lentomerkki Puolan lentomerkki Tšekkoslovakian Valkoisen Leijonan ritarikunnan komentajamerkki Tšekkoslovakian lentomerkki Ruotsin Miekkaritarikunnan ritarimerkki

Lähteet

Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki 1933.
Onttonen, Markku: jääkärikirja Gummerus: Jyväskylä 2005 ISBN 951-20-6232-1.
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
Donner, Svedlin ja Nurmio (toim): Suomen vapaussota VIII Viimeiset sotatoimet Itä-Suomessa, Gummerus Jyväskylä 1927.