Amerikka
Amerikka eli Uusi manner on manner maapallon läntisellä puoliskolla. Se kattaa Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan. Mannerta ympäröivät Atlantti, Tyynimeri ja Pohjoinen sekä Eteläinen jäämeri. Amerikan pinta-ala on 28 prosenttia koko maapallon maa-alasta,[1] ja siellä asuu noin 900 miljoonaa ihmistä (14 prosenttia koko maailman väestöstä). Suomen kielessä Uuden mantereen synonyyminä käytetään joskus myös nimitystä uusi maailma.[2]
Maantiede
muokkaa- Pääartikkeli: Amerikan maantiede
Amerikan manner jaetaan kahteen maantieteelliseen osaan: Pohjois-Amerikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Osia yhdistää kapea maakannas, jota kutsutaan Keski-Amerikaksi. Kulttuurisesti manner voidaan jakaa pohjoisosaltaan Anglo-Amerikaksi ja Meksikosta etelään Latinalaiseksi Amerikaksi. Amerikkaa rajaa lännestä Tyynimeri, pohjoisesta Pohjoinen jäämeri, idästä Atlantti ja etelästä Eteläinen jäämeri.
Kordillieerien vuorijono kulkee koko mantereen pituudelta sen länsirannikkoa myöten pohjoisesta etelään. Vuorijono muodostaa lukuisia omia vuoristojaan, joista suurimmat ovat Pohjois-Amerikan Kalliovuoret ja Etelä-Amerikan Andit. Kordillieerien lisäksi mantereelle tunnusomaisimpia piirteitä ovat Pohjois-Amerikan keskiosien laajat preeriat, pohjoisen kylmä ja koskematon erämaa, Etelä-Amerikan Amazonin joki- ja sademetsäalue, sekä etelän pampa.
Suurimmat joet ovat Mississippi, Saint Lawrence, Rio Grande ja Amazon.
Historia
muokkaaTähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
- Pääartikkeli: Amerikan historia
Amerikka asutettiin todennäköisesti noin 35 000–13 000 eaa., kun paleointiaanit saapuivat sinne mahdollisesti monena muuttoaaltona. Paleointiaanien on arveltu hävittäneen monet suuret eläimet sukupuuttoon melko lyhyessä ajassa; vaihtoehtoisen teorian mukaan eläimet olisi hävittänyt luonnonmullistus. Asukkaat ovat tulleet jääkaudella, merenpinnan ollessa nykyistä alempana, nykyisen Beringinsalmen yli sen ollessa kuivaa maata, ja aiemmin esitettyjen arvioiden mukaan ehkä myös purjehtimalla Tyynenmeren poikki; 2000-luvun alun tutkimustilanteessa saapumista rannikkoa pitkin on kuitenkin pidetty todennäköisimpänä.
Alussa intiaanien esi-isien elämäntapa oli liikkuvaa riistan perässä kulkemista. Noin 5 000–4 500 eaa. maanviljely alkoi saada jalansijaa, kun suurriista oli huvennut monilta alueilta. Ensimmäiset paikallaan asuvat kulttuurit ilmaantuivat Pohjois-Amerikkaan 500 eaa. – 500 jaa. välisenä aikana. Sitä ennen Mesoamerikassa oli ollut kyläasutusta jo noin 3 500–2 000 eaa. Keski-Amerikassa syntyi lukuisia korkeakulttuureja, joita hävittivät barbaariheimot, toiset kilpailevat korkeakulttuurit ja lopulta 1400-luvulta eteenpäin eurooppalaiset. Kolumbuksen purjehdittua Amerikkaan vuonna 1492 kesti vain noin puoli vuosisataa, että eurooppalaiset olivat valloittaneet suuret osat Amerikasta ja orjuuttaneet alkuperäisasukkaat.
Amerikassa käytiin jopa sotia siirtomaista, jotka johtivat Britannian herruuteen Pohjois-Amerikassa. Espanja ja Portugali olivat jakaneet Etelä-Amerikan keskenään jo aiemmin. Suuri muutos mantereella tapahtui, kun Yhdysvallat itsenäistyi vuonna 1776. Yhdysvallat kävi useita sotia entisen emämaansa Britannian kanssa ennen kuin sen itsenäisyys oli turvattu. Maa alkoi laajentua länteen saavuttaen Tyynenmeren vuonna 1848. Espanja menetti otteen siirtomaistaan Etelä-Amerikan itsenäisyyssodissa vuosina 1808–1825, ja Brasilia itsenäistyi Portugalista vuonna 1822. Kanada sai dominion aseman vuonna 1867 ja otti täyden itsemääräämisvallan vuonna 1926.
1860-luvulla käydyn Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen Yhdysvallat on ollut selvästi mantereen vahvin valtio, ja se on vaikuttanut koko mantereen politiikkaan. Sillä on ollut merkittävä rooli myös molemmissa maailmansodissa.
Etymologia
muokkaaEnsimmäisenä Amerikka-nimeä käytti saksalainen kartoittaja Martin Waldseemüller karttakirjassaan Cosmographiae Introductio (Johdatus maailmankuvaukseen), jonka hän julkaisi vuonna 1507. Kirjassa hän kertoo maailmassa olevan kolme vanhaa mannerta ja yksi uusi manner, jolle hän ehdottaa nimeä America löytöretkeilijä Amerigo Vespuccin mukaan. (nimen latinisaatio Americus Vespucius). Nimi esiintyy myös kirjan liitteenä olevassa karttalehdessä Etelä-Amerikan kohdalla. Vespucci ilmeisesti kävi Etelä-Amerikassa vuonna 1499 ja vuonna 1505 julkaistiin hänen kirjeensä, jossa hän käytti alueesta nimeä Mundus Novus (uusi maailma). Waldseemüller tunsi Vespuccin kirjeen ja oletti Vespuccin olleen alueen löytäjän, koska hän ei tiennyt Kolumbuksen käyneen Etelä-Amerikassa vuonna 1498. Myöhemmin Waldseemüller huomasi virheensä ja yritti korjata asian. Hän käytti vuonna 1513 julkaistussa kartassaan neljännestä mantereesta nimeä Terra incognita (tuntematon maa), mutta tällöin America oli jo vakiintunut alueen nimeksi.[3] Vuonna 1538 laatimassaan maailmankartassa Gerhardus Mercator laajensi nimen tarkoittamaan myös Pohjois-Amerikkaa.[4]
Amerikan valtiot
muokkaaAmerikan mantereella sijaitsee yhteensä 35 itsenäistä valtiota.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Lippu | Nimi | Pinta-ala (km²) | Asukasluku | Väestötiheys (as. / km²) |
Pääkaupunki |
---|---|---|---|---|---|
Antigua ja Barbuda | 442 | 67 448 | 152 | St. John’s | |
Argentiina | 2 766 890 | 39 537 943 | 14 | Buenos Aires | |
Bahama | 13 940 | 300 529 | 22 | Nassau | |
Barbados | 430 | 276 607 | 642 | Bridgetown | |
Belize | 22 966 | 266 440 | 12 | Belmopan | |
Bolivia | 1 098 580 | 8 300 463 | 8 | La Paz, Sucre | |
Brasilia | 8 511 965 | 188 078 000 | 22,2 | Brasília | |
Chile | 756 950 | 16 267 278 | 20 | Santiago de Chile | |
Costa Rica | 51 100 | 4 016 173 | 75 | San José | |
Dominica | 754 | 69 029 | 92,8 | Roseau | |
Dominikaaninen tasavalta | 48 730 | 8 950 034 | 183 | Santo Domingo | |
Ecuador | 283 560 | 13 547 510 | 47,8 | Quito | |
El Salvador | 21 040 | 6 822 378 | 318,7 | San Salvador | |
Grenada | 217 | 89 502 | 259,5 | St. George’s | |
Guatemala | 108 890 | 14 655 189 | 134,6 | Guatemala | |
Guyana | 214 970 | 765 283 | 3,6 | Georgetown | |
Haiti | 27 750 | 8 121 622 | 292,7 | Port-au-Prince | |
Honduras | 112 492 | 6 975 204 | 62,2 | Tegucigalpa | |
Jamaika | 10 991 | 2 695 867 | 245 | Kingston | |
Kanada | 9 984 670 | 32 422 919 | 3,3 | Ottawa | |
Kolumbia | 1 141 748 | 44 531 434 | 37 | Bogotá | |
Kuuba | 110 861 | 11 394 043 | 102 | Havanna | |
Meksiko | 1 972 550 | 106 202 903 | 55,9 | México | |
Nicaragua | 129 494 | 5 465 100 | 42,2 | Managua | |
Panama | 75 517 | 3 039 150 | 38 | Panamá | |
Paraguay | 406 750 | 6 347 884 | 15 | Asunción | |
Peru | 1 285 220 | 26 152 265 | 21,7 | Lima | |
Saint Kitts ja Nevis | 261 | 39 129 | 149 | Basseterre | |
Saint Lucia | 620 | 160 145 | 260 | Castries | |
Saint Vincent ja Grenadiinit | 389 | 116 812 | 300 | Kingstown | |
Suriname | 163 270 | 439 117 | 3 | Paramaribo | |
Trinidad ja Tobago | 5 128 | 1 262 366 | 215 | Port of Spain | |
Uruguay | 175 016 | 3 415 920 | 19,4 | Montevideo | |
Venezuela | 916 445 | 25 730 435 | 27 | Caracas | |
Yhdysvallat | 9 631 418 | 300 241 000 | 32,6 | Washington |
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ McColl, R. W.: Encyclopedia of World Geography, s. 215. Facts On File, 2005. ISBN 978-0-8160-7229-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.10.2019).
- ↑ Facta 2001. 17. Troo–Ve., s. 467. Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10238-5.
- ↑ Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. (WSOY sanakirjat) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6.
- ↑ Gerardus Mercator: Atlas Sive Cosmographicae Meditationes de Fabrica Mundi et Fabricati Figura Octavo. Viitattu 24.2.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amerikka Wikimedia Commonsissa