Ahti Liedes

Ahti Pellervo Liedes (puoluenimi Willi Bergman, ven. Вилли Бергман, Vili Bergman; 18. toukokuuta 1912 Ii6. helmikuuta 2006 Moskova, Venäjä)[1] oli Neuvostoliittoon asettunut suomalainen kommunisti, joka toimi muun muassa toimittajana ja kirjailijana. Hän työskenteli Moskovassa suomenkielisenä toimittajana ja kirjoitti sekä suomensi monenlaista kirjallisuutta, kuten näytelmiä, runoutta ja asiatekstiä. Hän oli myös mainittava harrastelijakuvanveistäjä sekä 1940-luvun lopussa Yleisradion ensimmäinen Moskovan-kirjeenvaihtaja. Liedeksen 1930-luvun lopulla tekemät ilmiannot olivat mahdollisesti lähellä johtaa Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) Neuvostoliitossa oleskelleen johdon tuhoon, sillä niitä käytettiin välineenä puoluetta vastaan Stalinin puhdistusten aikana.

ElämäMuokkaa

Liedes oli iiläisen vasemmistolaisen kansanedustajan Jaakko Liedeksen poika. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1930 ja opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa. Hän liittyi jo lyseolaisena Suomen kommunistiseen nuorisoliittoon (SKNL). Liedes erotettiin vasemmistolaisten mielipiteittensä vuoksi ylioppilaskunnasta, ja valmistuttuaan vuonna 1933 ekonomiksi hän ei löytänyt koulutustaan vastaavaa työtä. Niinpä hän siirtyi vuonna 1934 Neuvostoliittoon, jossa hänestä tuli SKNL:n edustaja Kommunistiseen nuorisointernationaaliin (KIM). Hän oli talvella 1935–1936 maanalaisessa työssä Suomessa, mutta palasi sitten aiempaan tehtäväänsä KIM:ssä.[1] Liedes myös opetti nuorisotyötä Moskovan Lenin-koulun suomalaisella sektorilla.[2] Hänet tunnettiin 1930-luvulla Neuvostoliitossa nimellä Willi Bergman sekä joskus myös nimellä Willi Roos, suomalaisten kesken ”Villiruusu”. Muun muassa Arvo ”Poika” Tuominen kutsuu häntä tällä nimellä muistelmateoksessaan Kremlin kellot.[3]

Kesällä 1937 suoritetussa KIM:n kaaderien tarkastuksessa Liedeksen yksityiselämästä väitetysti paljastui sopimattomina pidettyjä piirteitä, jolloin hän puolustautui kertomalla, että vastaava käytös oli yleistä SKP:n piirissä. Liedes pantiin laatimaan lista mainittavista suomalaisista kommunisteista, jotka olivat syyllistyneet puoluetyöntekijöille sopimattomaan käytökseen, pääosin elintavoissaan ja sukupuolielämässään. Tämän tiedon varjolla SKP:n henkilöasiat otettiin Kominternin kaaderiosaston ja sitä kautta NKVD:n valvontaan, mikä helpotti hieman myöhemmin aloitettua valtavaa puhdistusta. Liedes itse erotettiin rikkeidensä takia työpaikastaan nuorisointernationaalista, mutta hän jatkoi toimintaansa Moskovan SKP:n liepeillä. Syksyllä 1938 Liedes ilmiantoi koko SKP:n johdon NKP:n keskuskomitealle syyttäen heitä puolueen vihollisiksi. Liedeksen paljastus ei johtanut muuhun kuin Antti Hyvösen erottamiseen, mutta asia pysyi pitkään vireillä uhaten koko jäljellä ollutta puoluejohtoa. Syytösten pääkohteena ollut Otto Wille Kuusinen pelastui korkea-arvoisten tukijoidensa ansiosta, ja SKP:n johto yritti tämän jälkeen leimata Liedeksen petturiksi ja vakoojaksi. Keskinäinen mustamaalaus Liedeksen ja puoluejohdon välillä jatkui, kunnes Liedes elokuussa 1940 erotettiin Kominternin kontrollikomitean päätöksellä puolueesta. Syystä tai toisesta NKVD ei kuitenkaan vanginnut häntä.[4] Liedes kiisti myöhemmin suomalaisessa historiankirjoituksessa esitetyt tulkinnat hänen roolistaan SKP:n sisäisessä kiistassa.[5]

Liedes sai Neuvostoliiton kansalaisuuden vuonna 1940.[6] Sodan aikana hänet määrättiin epäluotettavana ulkomaalaisena hiilikaivostyöhön armeijan sijasta, mutta hän sai vielä sodan aikana palata Moskovaan.[1] Siellä hänestä tehtiin leipäkauppayhtymä Moshlebtorgin taloussuunnittelija.[7] Sodan jälkeen hän oli kymmenen vuoden ajan töissä Moskovan radion suomenkielisessä toimituksessa ja toimi myös Yleisradion ensimmäisenä Moskovan kirjeenvaihtajana. Vuodesta 1957 hän työskenteli valtiollisessa kustannusliike Edistyksessä (Progress), jossa hän muun muassa toimitti Neuvostoliitto-lehteä ja käänsi Leninin teoksen Filosofiset vihkot suomeksi sekä Elmer Diktoniuksen ja Katri Valan runoja venäjäksi.[1] Hän suomensi suuren määrän kirjallisuutta venäjän, saksan, ruotsin ja englannin kielistä.[7] Liedes julkaisi kokoamansa suomalaisen runouden antologian (1962) sekä useita omia runokokoelmia, näytelmiä, novelleja, elokuvakäsikirjoituksia ja kotiseutunsa työväenliikkeen historiikin Isä mulle Iitä neuvoi.[1] Viimeksi mainittu kirja julkaistiin 1980 myös Suomessa.[8] Osan tuotannostaan Liedes julkaisi salanimellä Ahvo Lies.[7] Hän ei saanut työstään Neuvostoliitossa virallisia tunnustuksia, mutta hänen näytelmänsä Isä voitti 1950-luvulla Karjalan kirjailijaliiton näytelmäkilpailun.[6] Liedes harrasti myös kuvanveistoa ja hänen puuveistoksiaan oli näytteillä Tretjakovin galleriassa Moskovassa.[1][7] Kuvanveistäjänä häntä kiehtoivat varsinkin naishahmot.[5] Liedes säilytti kommunistisen aatteensa loppuun saakka.[6] Hän kuoli vuonna 2006 Moskovassa 93-vuotiaana, ja hänen tuhkansa siroteltiin Suomessa Iin hautausmaalle hänen omien toiveidensa mukaisesti.[1]

Kommunistinen kansanedustaja Pentti Liedes oli Ahti Liedeksen veli.[1] Ahti Liedeksen poika, toimittaja Leonid Laakso toimi 1980- ja 1990-luvuilla APN- ja RIA-Novosti-uutistoimistojen Helsingin-toimiston johtajana. Hän on nykyään Suomen kansalainen.[6][9]

TeoksiaMuokkaa

  • Ei pätenytkään (näytelmä, 1950)
  • Ihmisveljille (runokokoelma, 1974)
  • Isä mulle Iitä neuvoi: Iijokivarren vaiheilta (1980)
  • Maan suola ja leipä (runokokoelma, 1981)
  • Teille, ihmiset (runokokoelma, 1982)

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Ahti Liedes Kirjastovirma. Viitattu 2.3.2015.
  2. Joni Krekola: Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938, s. 427. SKS, Helsinki 2006.
  3. Arvo Tuominen: Kremlin kellot, s. 336–342. Tammi 1956.
  4. Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot: Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 41–43, 51–52, 65–68, 260, 546, 594. WSOY 1994.
  5. a b Ekonomin talousopeilla kommunismin puolesta (Kalevan muistokirjoitus Liedeksestä 10.2.2006) Viitattu 2.3.2015.
  6. a b c d Kustaa Hulkko: Villiruusun kotiinpaluu, Suomen Kuvalehti 31/2006, s. 50–51.
  7. a b c d Ahti Liedes Kirjasampo. Viitattu 2.3.2015.
  8. Isä mulle Iitä neuvoi Fennica-tietokanta. Viitattu 2.3.2015.
  9. ”Ei minua hävetä” – Leonid Laaksolla oli legendaarinen rooli Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa, eikä hän kadu kuin vähän yhtä asiaa is.fi. 2.2.2020. Viitattu 3.2.2020.