Wikipedia

Adolf Bock

saksalais-suomalainen taiteilija

Adolf Konrad Walter Bock (5. elokuuta 1890 Berliini – 13. tammikuuta 1968 Helsingborg) oli saksalaissyntyinen merimies ja taidemaalari. Hänen taiteilijauransa kesti 57 vuotta, joista 20 vuotta hän toimi Saksassa, 20 vuotta Suomessa ja 17 vuotta Ruotsissa.[1] Adolf Bock on tunnettu lukuisista merimaalauksistaan. Maalarina hän oli pitkälti itseoppinut. Yksi Bockin bravuureista taiteilijana oli taito kuvata aaltojen liikettä suhteessa laivoihin.[2] Bock maalasi aina vasemmalla kädellä, vaikka kirjoitti oikealla.[3]

Adolf Bock

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Adolf Bockin vanhemmat olivat saksalaiset Thomas Bock (s. 6.12.1850, k. 1936) ja Alma Harstock (s. 30.11.1866, k. 1927). Samaan aikaan Adolfin kanssa syntyi kaksoissisar Resi. Isä ansaitsi elantonsa meijeri- ja panimoalalla. Adolf Bockin isosisä Adolf Bock vanhempi (s. 3.8.1812) oli menestynyt muotokuva- ja maisemamaalari.[4][5][6]

Kansakoulun Bock suoritti vuosina 1897–1901, jonka jälkeen jatkoi reaalikoulussa. Tämän jälkeen opinnot jatkuivat vuosina 1907–1909 Berliinin Königliche Kunstgewerbeschulessa, josta hänen oli määrä valmistua aluksi huonekalupiirtäjäksi. Bockin opintojen suunta kuitenkin vaihtui kahdesti, aluksi arkkitehtuuripiirtäjäksi ja sen jälkeen koristemaalariksi. Opintojen ohella ja osin niiden kustannuksellakin Bock keskittyi piirtämään laivamalleja vuonna 1900 avatussa Berliinin merimuseossa, Museum für Meereskundessä.[5][7] Bock järjesti itsensä myös tapaamaan esikuviaan, kahta aikakauden merkittävintä saksalaista merimaalaria, Hans Bohrdtia (1857–1945)[8] ja Willy Stöweriä (1864–1931)[9]. Molemmat suosittelivat Bockille käytännön kokemusta meriltä, jotta hänestä olisi voinut tulla todellinen merimaalari. Isä kuitenkin kielsi poikaa lähtemästä merille, joten hänen täytyi tyytyä työhön maalariateljeen apulaisena ja myöhemmin tinatehtaassa. 18-vuotiaana hän yritti pestautua omatoimisesti laivaan laivapojaksi, mutta värvääjät pitivät häntä tehtävään liian vanhana.[10]

Merille Adolf Bock pääsi lopulta 20-vuotiaana, kun hän aloitti asepalveluksen suorittamisen laivastossa. Lokakuun 1. päivä 1910 hän astui Saksan keisarillisen laivastoon (Kriegsmarine) neljän vuoden vapaaehtoiseen palvelukseen. Palveluksesta liikenevän vapaa-aikansa hän käytti maalaamiseen. Vuonna 1911 hän sai komennuksen keisarilliselle Hohenzollern II -jahdille, jolla Saksan keisari Vilhelm II teki vuosittaiset Välimeren lomamatkansa ja Norjaan suuntautuneet vuonoristeilyt sekä viralliset laivastovierailut.[10]

Hohenzollern II:lla tieto Bockin taiteellisesta lahjakkuudesta levisi nopeasti miehistön keskuudessa ja sana kulkeutui myös keisarille. Vilhelm II ryhtyikin tilamaan häneltä pieniä tilaustöitä, esimerkiksi käsiohjelmien kuvittamista urheilukilpailuihin tai suunnitteilla olleen jahdin sviitin väriskaalan laatimista. Bock palveli keisarillisella jahdilla ensimmäisen maailmansodan syttymiseen elokuuhun 1914 asti.[11]

Laivastopalvelus avasi Bockille tien merimaalariksi. Se antoi tarpeellista kokemusta merestä ja merenkulusta ja laivoista. Samalla hänelle ilmaantui ainutlaatuinen tilaisuus seurata keisarillisia matkoja dokumentoivien merimaalareiden Hans Bohrdtin, Willy Stöwerin ja Carl Saltzmannin työskentelyä. Heistä Bockille tärkein esikuva oli Bohrdt. Opettajana Bohrdtin rooli oli kuitenkin satunnainen, vaikka saikin häneltä jonkin verran yksityisopetusta. Vuonna 1914 hän keisari myönsi hänelle henkilökohtaisen stipendin Berliinin taideakatemiaan, mutta haaveet opinnoista murensivat ensimmäisen maailmansodan syttyminen.[8][12] Bockin suhde keisariin syveni myöhemmin ystävyydeksi, ja hän piti Vilhem II:een tiiviisti yhteyttä vielä 1920- ja 1930-luvuilla entisen keisarin ollessa maanpaossa Alankomaissa.[13]

Sotavuosina 1914–1918 Bock palveli useilla aluksilla. Ensin risteilyalus SMS Roonilla ja tämän jälkeen vuosina 1915–1918 risteilijä SMS Ausbgurgilla. Vuonna 1915 hänelle myönnettiin urheudesta II luokan rautaristi. Sodankin aikana hän maalasi useita teoksia, joita julkaistiin aikakauslehdissä ja kirjoissa.[5][8]

Adolf Bock Suomessa muokkaa

Keväällä 1918 Adolf Bock saapui Suomeen kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johtaman Saksan Itämeren-divisioonan (Die Ostsee-Dision) mukana avustamaan valkoisia joukkoja Suomen sisällissodassa. Huhtikuussa 1918 Bock oli mukana vapauttamassa Helsinkiä punaisten vallasta kontra-amiraali Hugo Meurerin komentaman laivasto-osaston mukana.[14]

Sisällissodan jälkeen Bock palasi jo elokuussa 1919 siviilinä takaisin Suomeen ja asettui pysyvästi asumaan pääkaupunkiseudulle. Vuosina 1919–1925 Bock asui Espoossa, kunnes muutti Helsinkiin vuokrahuoneistoon nykyisen Mannerheimintien varteen. Täällä hän asui vuosina 1925–1934. Elokuussa 1921 hän avioitui saksalaissyntyisen Dora Jacobsin (s. 18.12.1888 Königsberg, k. 29.1.1969 Flensburg) kanssa Berliinissä, jonka jälkeen myös Dora Bock muutti Suomeen.[15][16]

1920-luvulla Bock solmi suhteita varustamoihin ja pääsi sitä kautta kiertämään maailmaa useilla eri laivoilla. Tällä tavalla myös purjelaivat tulivat hänelle tutuiksi. Hän myös ystävystyi John Nurminen Oy:n toimitusjohtajan John Nurmisen perheen kanssa.[14] Vuosina 1921–1922 hän purjehti turkulaisella nelimastoparkki Carradalella Oulusta Lontoon kautta Australiaan. Vuonna 1924 hän oli mukana kolme kuukautta Werner Hacklinin omistaman raumalaisen kolmimastoparkki Karhun mukana Pohjanmerellä.[5][17]

Vuonna 1925 Bockille tarjoutui mahdollisuus tehdä itseään laajemmin tunnetuksi, kun jäänmurtaja Jääkarhua ryhdyttiin rakentamaan Suomen valtion tilauksesta Hollannissa. Hän matkusti telakalle useampaan kertaan seuraamaan rakennustöitä ja pääsi osallistumaan vuonna 1926 Jääkarhun koeajoihin Pohjanmerellä. Maaliskuussa 1926 alus saapui Suomeen suuren mielenkiinnon saattelemana. Bock teki Jääkarhusta useita maalauksia. Hän ikuisti myös muita suomalaisia jäänmurtajia kuten Wäinämöistä ja Voimaa.[18]

Suomalainen talvimerenkulku sai Bockin kautta huomiota Saksassa, kun hänen kuviaan esiteltiin Velhagen & Klasings Monatshefte -julkaisussa artikkelissa ”An Bord eines Eisbrechers durh die finnische Schärenwelt” (Jäänmurtajan kannella suomalaisen saariston halki). Samassa julkaisussa ilmestyi myös Bockin matkareportaasi ”Auf Herringsfang bei Island” (Sillinpyyntiä Islannissa) vuonna 1933 tehdystä sillinpyyntimatkasta Loviisan Kalastus Oy:n avomerikalastusalus s/s Britalla.[19]

Bock loi mainetta merimaalarina myös Skandinaviassa eri aikakauslehtijulkaisuissa ilmestyneiden kuvitusten ja matkaraporttien kautta. Vuosina 1927–1928 ruotsalainen Allers Familie-Journal -viikkolehti julkaisi Bockin kuvituksen höyrylaivan Vegan tutkimusmatkasta Jäämereltä Tyynellemerelle Koillisväylää pitkin vuosina 1878–1880. Tanskalainen Illustreret Familie-Journal lähetti 30.8.1930 Bockin seitsemän kuukauden pituiselle maailmanympärysmatkalle, jonka aikana Bock kirjoitti ja kuvitti viikoittain julkaistavan matkakertomuksen ”En Jordomsejling med Pensel og Palet” (Purjehdus maailman ympäri pensselin ja paletin kanssa). Matka suuntautui Liverpoolista Floridan ja Kuuban kautta Panaman kanavaan, josta matka jatkui San Franciscoon, Havaijille ja Japanin Yokohamaan. Matka jatkui edelleen Kiinaan, Singapopreen, Sri Lankaan ja Suezin kanavan kautta Napoliin, jonne saavuttiin 28.2.1931. Matkan aikana syntyi yli 100 maalausta.[20] Matkakertomus julkaistiin myös Allers Familie-Journalissa.[5] Yhteistyö tanskalais-ruotsalaisen julkaisun kanssa kesti kaikkiaan 17 vuonna, aina vuoteen 1939 saakka. Tänä aikana lehdet julkaisivat 270 Bockin maalaamaa värikuvaa sekä 18 luonnosta ja mustavalkoista piirustusta. Lähes kaikki originaalit työt tuhoutuivat toisen maailmansodan aikana vuonna 1945 Tanskan vastarintaliikkeen iskiessä kustantajan toimistoon Kööpenhaminassa.[21]

Vuonna 1927 Bock matkusti saksalaisen s/s Gernisin mukana eri puolilla Välimerta Libanoniin ja Egyptiin saakka. 1930-luvulla hän oli mukana useilla Ilmarisen ja Väinämöisen harjoitusmatkoilla. Kaikilla näillä matkoillaan Bock maalasi runsaasti meriaiheisia tauluja.[5][22]

Suomen vuosien aikana Adolf Bockin teoksia oli esillä suomalaisissa satamakaupungeissa: Turussa, Porissa, Vaasassa, Viipurissa ja Loviisassa. Helsingissä hän piti näyttelyt muun muassa Strindbergin taidesalongissa ja Kuutolan taidekaupassa. Lisäksi hänen teoksiaan julkaisivat myös esimerkiksi aikakauslehdet Finlands Sjöfart – Suomen Merenkulku vuosina 1924–1926 ja Suomen Kuvalehti. Suurimpia Suomessa järjestettyjä Bockin näyttelyitä hän elinaikanaan oli vuonna 1932 Salon Strindbergillä järjestetty yksityisnäyttely, jossa esillä oli noin 50 teosta.[5][21] Vuonna 1927 hänellä oli myyntinäyttely Alankomaiden Rotterdamissa.[22]

Näyttelyt ja niiden saama positiivinen kritiikki auttoi Bockia saamaan runsaasti yksityistilauksia. Paitsi merimaalauksia ja laivamuotokuvia, hän maalasi myös tapahtumakuvia. Hän dokumentoi esimerkiksi vuonna 1922 Kauklahden lasitehtaan tulipalon, vuonna 1925 Kustannusyhtiö Otavan Uudenmaankadun toimitalon ja vuonna 1933 Oy Crichton-Vulcan Ab:n telakka- ja köysitehtaan.[23] Vuonna 1938 Bock maalasi Suomen sisällissodan kuuluisaa tapahtumaa esittävän historiamaalauksen Jääkärien tulo Vaasaan. Maalaus on nykyään Jääkärisäätiön omistuksessa ja sitä säilytetään Presidentinlinnassa Helsingissä.[24]

Adolf Bock tuli tunnetuksi myös postikorttien ja mainosjulisteiden kuvittajana 1920–1930-luvuilla. Postikortteja hän piirsi Tilgmannin kirjapainolle ja Kuvataide Oy:lle. Julisteita hän suunnitteli suomalaisille Borgå Ångfartygs Aktiebolaget ja Finlands Ångfartyg Aktiebolaget (FÅA) -varustamoille. Hän teki myös mainosjulisteita Suomesta tanskalaiselle matkanjärjestäjälle. Bock sai tilauksia myös Saksasta ja osallistui muun muassa ensimmäisen maailmansodan meritaisteluista kertovan teoksen kuvittamiseen.[23]

Paluu Saksaan muokkaa

Toisen maailmansodan sytyttyä Saksan kansalaisuuden pitänyt Adolf Bock palasi puolisoineen synnyinmaahansa joulukuussa 1939. Pariskunta hankki asunnon Berliinistä, joka kuitenkin tuhoutui vuonna 1943 pommituksissa täysin.[25]

Vuoden 1940 alussa Bock määrättiin palvelukseen merimaalariksi sukellusvenetukikohtiin Ranskaan. Toimeksiantonaan hänellä oli maalata merivoimien (Kriegsmarine) aluksia. Laivaston palveluksessa maalatut työt olivat osa kansallissosialistisen Saksan propagandaa. Bock sisäisti nopeasti ne odotukset jota hänen maalauksiltaan odotettiin. Hänen teoksiaan pääsi esille useissa saksalaisen laivaston mahtia korostavissa propagandanäyttelyissä Münchenissä ja Berliinissä vuosina 1940–1944. Sotavuosina hän maalasi sota-alusten lisäksi myös saksalaista kansallistunnetta tukevia historiallisia meriaiheita, virallisia lahjatauluja sekä kansikuvia ja kuvituksia nuorisolle suunnattuihin seikkailuvihkosiin. Sota-ajan hankkeista mittavin oli tilaustyö Saksan sotalaivaston sukellusveneistä, joka kuitenkin jäi toteutumatta kaiken teosta varten valmistellun materiaalin tuhoutuessa Bockin kodin tuhoutuessa pommituksissa.[26] Bock suunnitteli myös Saksan avomerilaivaston ansiomerkin (Flotten-Kriegabzeichen) vuonna 1940.[27]

Vuodesta 1942 Bockin palveluspaikka oli Gotenhafen (nyk. Gdynia), jossa hän palveli merimaalarina II:ssa sukellusvenekoulutusdivisioonassa. Loppuvuodesta 1944 venäläiset joukot lähestyivät aluetta. Joukkojen edellä pakeni joukoittain siviilejä, joita ryhdyttiin evakuoimaan laivoilla Danzigiin (nyk. Gdańsk). 30.1.1945 matkustajalaiva, risteilyalus s/s Wilhelm Gustloff lähti matkaan kuljettaen 1 500 matkustajalle tarkoitetussa tiloissa 6 000, joidenkin arvioiden mukaan jopa 10 000 ihmistä, pääasiassa siviilejä. Laivalla oli mukana myös Adold Bock. Venäläinen sukellusvene S-13 torpedoi aluksen Danziginlahdella (nyk. Gdańskinlahti) klo 23.08. Wilhelm Gustloff sai täysosuman, ja upposi alle tunnissa. Mukana olleista matkustajista ja miehistöstä onnistui pelastumaan noin 1 000 henkeä, mukaan lukien Adolf Bock.[28]

Adolf Bock oli yksi 14:stä sota-aikana Saksassa professorin arvonimellä palkitusta taiteilijasta. Arvonimi myönnettiin hänelle 30.1.1944. Yhtenä ehtona arvonimen saamiseksi oli Kansallissosialistisen puolueen jäsenyys, jonka Bock oli ottanut jo vuonna 1939. Ilman jäsenyyttä hänen työskentelynsä laivaston palveluksessa olisi ollut mahdotonta. Bock ei ollut poliittisesti aktiivinen, mutta sopeutui vallitsevaan tilanteeseen. Sodan jälkeen hänet vapautettiin kaikista natsisympatiaepäilyistä, mutta toisen maailmansodan aikana saadut suosionosoitukset varjostivat Bockin loppuelämää.[29]

Sodan päätyttyä toukokuussa 1945 Bock päätyi mitään omaisuutta vailla olevana pakolaisena Bockholmiin, joka sijaitsi Glücksburgin lähellä Schleswig-Holsteinissa. Tässä idyllisessä maalaismaisemassa hän asui vuoteen 1950. Vuonna 1946 puoliso Dora Bock ilmaantui paikalle taloudenhoitajansa kanssa. Pariskunta oli kuitenkin vieraantunut sotavuosien aikana toisistaan.[30] Näin ollen Adolf Bockin oli helppo lähteä etsimään teoksilleen ostajia Skandinaviasta ja muutti Ruotsin Helsingborgiin syksyllä 1950. Dora Bock jäi aluksi Bockholmiin, kunnes muutti Flensburgiin. Aluksi Adolf Bock vieraili säännöllisesti vaimonsa luona Saksassa, mutta vuosien mittaan vierailut harvenivat.[31]

Muutto Ruotsiin muokkaa

60-vuotias Adolf Bock sopeutui hyvin Helsingborgiin, sillä hän puhui ruotsia, minkä hän oli oppinut Suomen vuosinaan. Elantonsa hän ansaitsi maalaamalla. Aluksi häntä työllisti kustannusosakeyhtiö Ab Allhemin kanssa tehty sopimus kuukausittaisista tilaustöistä. Yrityksen omistaja Einar Hansen tilasi töitä myös omistamiensa kahden varustamon laskuun, ja Bock pääsi myös valtamerimatkoille Atlantille varustamon aluksilla. Samaan aikaan Bock jatkoi kuvareportaasien tekemistä aikakauslehdille.[32]

Bockille itselleen tärkeintä yhteistyössä Ab Allhemin kanssa oli, että yhtiö lupasi ostaa julkaisuoikeudet kolmikieliseen, suuria purjelaivoja esittelevään kuvasarjaan ”Berömda segelfartyg : Famous Sailing Ships : Berühmte Segelshiffe”. Bock oli aloittanut sarjan valmistamisen jo vuonna 1945, ja työ julkaistiin lopulta vuonna 1964. Teos esitteli sata maailman kuuluisinta purjealusta egyptiläisistä purjealuksista viimeisiin suuriin purjelaivoihin.[32]

Vuosina 1953 ja 1954 pidetyt näyttelyt Hotel Hälsingborgissa tekivät Bockia Ruotsissa tunnetuksi. Hän loi hyvät suhteet Ruotsin laivastoon ja sai upseeristolta useita tilauksia sotalaivoista. Hän myös pääsi 1950- ja 1960-luvuilla seuraamaan laivaston harjoituksia kutsuvieraana aluksilta. Ruotsalaisten tilausten lisäksi Bock sai myös joitakin toimeksiantoja Saksasta, Tanskasta ja Norjasta. Vuonna 1961 norjalainen Wilhelmsen Line -varustamo kustansi hänet merimatkalle m/s Thermopylaen mukana Australiaan. Mukana oli poikkeuksellisesti myös Dora Bock. Matkan tuotoksia esiteltiin ja myytiin Hälsingborgissa Sjöfart 61 -merenkulkunäyttelyssä. Tämä merimatka jäi Adolf Bockin viimeiseksi valtamerimatkaksi, sillä hänen terveytensä huononi nopeasti.[33][34]

Bockin yhteydet Suomeen olivat tiiviit myös hänen Ruotsin-vuosinaan. Vanha yhteydenpito John Nurmisen varustamon kanssa jatkui ja Bock maalasi 1950-luvulla useita varustamon aluksia. Tunnetuin näistä aluksista oli Raumalla 1891 rakennettu kuunari Uljas, joka purjehti puutavaralastissa Itämerellä, Atlantilla ja Välimerellä. Alus polttohaudattiin perinteiseen tapaan Raumanmereen 4.6.1950. Bock ikuisti tapahtuman kaikkiaan kolmeen maalaukseen valokuvien ja Holger Harrivirran Suomi-filmille tapahtumasta ohjaaman dokumenttielokuvan pohjalta.[35]

Vuodenvaihteessa 1952–1953 Bock oli nelisen kuukautta John Nurmisen lipun alla kulkevan s/s Laila Nurminen II:lla Välimerellä ja Mustallamerellä. Alus oli tuolloin suurin puutavara-alus Suomessa.[36] Vuonna 1956 hän maalasi tilaustyönä Maarianhaminassa paikallisille lavanvarustamoille 62 laivamuotokuvaa ahvenanmaalaisista laivoista, muun muassa Gustaf Eriksonin (1872–1947) laivastoon kuuluneita viimeisiä suuria purjealuksia (esim. Pamir, Passat, Moshulu, Lawhill). Bock ehti tilauksesta maalata myös vuonna 1961 jäänmurtaja Voiman.[37]

Viimeisinä taiteilijavuosinaan 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa Bock maalasi useita historiallisia merisotamaalauksia ruotsalaisille tilaajille. Bockin viimeiseksi näyttelyksi jäi Sjöfart 64 -näyttely, jota kuningas Kustaa VI Aadolf kunnioitti käynnillään henkilökohtaisesti. Bockin viimeisiä vuosia varjostivat heikentyvä terveys ja rahahuolet – eläketulot olivat mitättömät, joten hän yritti tauluja myymällä huolehtia sekä omasta että Flensburgissa asuvan puolisonsa taloudesta.[38]

Adolf ja Dora Bockin avioliitto oli lapseton, mutta Adolfilla oli 1920-luvun alussa syntynyt avioton tytär Ellen Söderlundin kanssa. Lapsi sai nimekseen Unda Marina. Adolf ja Ellen olivat tavanneet Helsingissä vuonna 1918. Ellenin ja Adolfin suhde päättyi Bockin avioiduttua, mutta hän piti suhteen päättymisen jälkeenkin yhtyettä tyttäreensä ja järjesti tälle 1940-luvulla muotipiirtäjän koulutuksen Berliinissä, jonne myös hänen äitinsä muutti asumaan. Sodan aikana hän siirtyi opiskelemaan rauhallisempaan Wieniin. Naimisiin Unda Marina meni Suomessa ja sai yhden tyttären. Myöhemmin hän palasi takaisin Wieniin asumaan tyttärensä kanssa.[39]

Adolf Bock kuoli syöpään vuonna 13.1.1968 77-vuotiaana. Hänet on haudattu Helsingborgin pohjoispuolella olevalle Pålsjön hautausmaalle.[38]

Lähteet muokkaa

  • Adolf Bock – 100-vuotisnäyttelyn (18.5.–3.6.1990) näyttelyjulkaisu. John Nurminen Oy, Helsinki 1990.
  • Hansen, Hans-Walter: Marinemaler Adolf Bock. Leben und Werk. Koehlers Verlagsgesellschaft mbH, Hamburg 2001.
  • Peltomaa, Tuija: Adolf Bock: merimaalari = marinmålaren. John Nurmisen Säätiö, Helsinki 2010. ISBN 978-952-9745-30-2.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Peltomaa 2010, s. 25–26, 84.
  2. ↑ Peltomaa 2010, s. 25–26, 80.
  3. ↑ Peltomaa 2010, s. 26, 28.
  4. ↑ Peltomaa 2010, s. 26, 56.
  5. ↑ a b c d e f g Adolf Bock 1990, s. 68.
  6. ↑ Hansen 2001, s. 16.
  7. ↑ Peltomaa 2010, s. 28, 30.
  8. ↑ a b c Peltomaa 2010, s. 34.
  9. ↑ Kunstmatrix: Willy Stöver (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 21.1.2013.
  10. ↑ a b Peltomaa 2010, s. 30.
  11. ↑ Peltomaa 2010, s. 32, 34.
  12. ↑ Adolf Bock 1990, s. 17.
  13. ↑ Peltomaa 2010, s. 52.
  14. ↑ a b Peltomaa 2010, s. 36.
  15. ↑ Peltomaa 2010, s. 36, 84.
  16. ↑ Hansen 2001, s. 35.
  17. ↑ Peltomaa 2010, s. 40.
  18. ↑ Peltomaa 2010, s. 42, 44.
  19. ↑ Peltomaa 2010, s. 44.
  20. ↑ Peltomaa 2010, s. 46, 48.
  21. ↑ a b Peltomaa 2010, s. 48.
  22. ↑ a b Peltomaa 2010, s. 56.
  23. ↑ a b Peltomaa 2010, s. 50.
  24. ↑ Senaattori Juhani Arajärven kirje pojilleen – Silminnäkijäkuvaus jääkäreiden paluusta Parole 1/2012, s. 17. Viitattu 25.12.2016.
  25. ↑ Peltomaa 2010, s. 56, 60.
  26. ↑ Peltomaa 2010, s. 60, 62.
  27. ↑ Peltomaa 2010, s. 64.
  28. ↑ Peltomaa 2010, s. 68, 70.
  29. ↑ Peltomaa 2010, s. 66.
  30. ↑ Peltomaa 2010, s. 72.
  31. ↑ Peltomaa 2010, s. 72, 74.
  32. ↑ a b Peltomaa 2010, s. 74.
  33. ↑ Peltomaa 2010, s. 74, 76.
  34. ↑ Adolf Bock 1990, s. 19.
  35. ↑ Peltomaa 2010, s. 76, 80.
  36. ↑ Peltomaa 2010, s. 80.
  37. ↑ Peltomaa 2010, s. 82.
  38. ↑ a b Peltomaa 2010, s. 84.
  39. ↑ Peltomaa 2010, s. 84, 86.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Adolf_Bock&oldid=21607440”