Yksityisalue

Yksityisalue on Maunu Kurkvaaran ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1962. Tyylilleen uskollisesti Kurkvaara käsikirjoitti, kuvasi, leikkasi, lavasti ja tuotti teoksen itse. Yksityisalue sai valtion elokuvapalkinnon 1962 ja parhaan musiikin Jussi-palkinnon 1963.

Yksityisalue
Yksityisalueen DVD-julkaisun kansi.
Ohjaaja	Maunu Kurkvaara
Käsikirjoittaja	Maunu Kurkvaara
Tuottaja	Maunu Kurkvaara
Säveltäjä	Usko Meriläinen
Kuvaaja	Maunu Kurkvaara
Leikkaaja	Maunu Kurkvaara
Lavastaja	Maunu Kurkvaara
Pääosat	Kalervo Nissilä Kyllikki Forssell Jarno Hiilloskorpi Sinikka Hannula Pehr-Olof Sirén Sointu Angervo
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi
Tuotantoyhtiö	Kurkvaara-Filmi Oy
Ensi-ilta	5. lokakuuta 1962
Kesto	83 minuuttia
Alkuperäiskieli	suomi
Budjetti	noin 7 000 000 vmk
Edeltäjä	Rakas...
Seuraaja	Meren juhlat
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

Tarina kertoo ammatissaan menestyneen arkkitehti Toivo Kosken itsemurhasta ja sen motiivien selvittelystä. Elokuvassa on myös kannanottoja aikakauden kiivaan uudisrakentamisen synnyttämää arkkitehtuuria kohtaan.

1960-luvun alussa suomalaisen elokuvan studioaikakausi oli päättymässä ja tilalle tuli useiden muiden demokraattisen Euroopan maiden tavoin niin kutsuttu ”uusi aalto”, jonka uranuurtaja Suomessa oli Kurkvaara. Hän on pitänyt Yksityisaluetta parhaana elokuvanaan.

Yksityisalue on keskimmäinen osa Kurkvaaran trilogiassa, jonka aloittaa Rakas... ja päättää Meren juhlat. Trilogian kantavia teemoja ovat ranskalaisen uuden aallon henki ja nuoren helsinkiläisälymystön elämän kuvaaminen. Sinikka Hannulalla on trilogian jokaisessa elokuvassa keskeinen rooli. Trilogian kaksi ensimmäistä teosta ovat mustavalkoisia.

Näyttelijät

Kalervo Nissilä	…	Toivo Koski, arkkitehti
Kyllikki Forssell	…	Margit Koski, edellisen puoliso
Jarno Hiilloskorpi	…	Pentti Vaara
Sinikka Hannula	…	Kaisu, sihteeri
Pehr-Olof Sirén	…	Mäkelä
Sointu Angervo	…	Soili
Kaarlo Halttunen	…	tohtori Carlstedt
Sasu Haapanen	…	rakennusurakoitsija
Esko Mannermaa	…	tuomari Salin
Aimo Tepponen	…	arkkitehti

Juoni

Nuori arkkitehti Pentti Vaara löytää esimiehensä Toivo Kosken ruumiin tämän huvilalta. Kuolinsyy on itsemurha. Kosken puoliso Margit Koski ja tohtori Carlstedt sopivat, että kuolinsyyksi ilmoitetaan sydänkohtaus. Todellinen kuolinsyy jää toistaiseksi Pentin, Margitin ja tohtorin salaisuudeksi. Margitin on vaikea käsittää Toivon ratkaisua, sillä miehen ura on ollut menestyksekäs: hän on muun muassa voittanut hiljattain arkkitehtikilpailun.

Kosken arkkitehtitoimistolla työt jatkuvat, ja Toivolle yritetään epätoivoisesti etsiä seuraajaa. Pentti ei paljasta toimiston väelle Toivon kuolinsyytä, vaan puhuu sydänkohtauksesta, kuten on sovittu. Carlstedt puolestaan hoitaa asian tahollaan taitavasti, ja syöttää lehdistölle saman valheen. Pentti alkaa ottaa selvää Toivon viimeisten elinviikkojen vaiheista apunaan muuan Mäkelä, elämää nähnyt mies. Kerronta etenee muistoesineiden ja päiväkirjan kautta takaumiin, joissa käsitellään Toivon viimeisiä viikkoja.

Takaumissa valotetaan Toivon suhdetta 1960-luvun suomalaiseen arkkitehtuuriin. Hänen mielestään sadasosa siitä on kelvollista, loput on epäkelpoa. Toivo ja Pentti ajelevat pitkin Helsinkiä vierailemassa rakennustyömailla, muuan muassa Kalliossa, jossa on meneillään kiivas uudisrakennuskausi. Margit jää taustalle, hänen ja Toivon välistä kanssakäymistä ei juurikaan näytetä.

Käy ilmi, että Toivolla oli säpinää konttorinsa nuorten työntekijöiden, Kaisun ja Soilin kanssa. Toivo ja Soili tapasivat meren rannalla ja Toivo kutsui naisen huvilalleen. Kaisu puolestaan kutsui Toivon kotiinsa. Hänen mukaansa Toivo ei ollut tyytyväinen kilpailutyöhönsä. Toivo oli ylipäätään väsynyt ja turhautunut.

Toivo järjestää asiat niin, että Pentti löytää hänet kuolleena. Viimeisessä kohtauksessa Pentti ja Mäkelä seuraavat Toivon hautajaisia. On talvi. Aivan lopussa Pentti kohtaa Soilin ja he kävelevät yhdessä pois pitkin koivukujaa.

Tuotanto

Yksityisalueen aikoihin Kurkvaara oli jo löytänyt työmetodinsa. Hän käytti yleensä vain yhtä otosta, jolloin näyttelijät eivät hyytyneet toistuvista uusintaotoista. Ennen kuvauksia Kurkvaara harjoitutti näyttelijänsä perinpohjaisesti. Hänen vakiintuneisiin menetelmiinsä kuului myös jälkiäänitys ja mykkä kamera. Kurkvaaran mielestä elokuvan tuli kokonaisuudessaan noudattaa ohjaajansa näkemystä ja työryhmä kannatti pitää pienenä. Hänen pyrkimyksenään oli ”intensiivinen sävy”.

Arviot

Yksityisalue sai aikalaiskriitikoilta pääosin myönteisen vastaanoton. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti sitä Kurkvaaran siihenastisista elokuvista parhaana. Hänen mielestään Yksityisalue oli ”täyttä filmiä, kuvauksellisesti antoisa, ilmeikästä, viitseliästä ja kekseliästäkin”. Sen sijaan käsikirjoitusta ja henkilöohjausta Talaskivi kritisoi pinnalliseksi ja ohueksi. Myös Uuden Suomen Heikki Eteläpää arvioi sisällön keskeisiltä osiltaan ohuenlaiseksi. Nuoremmat kriitikot sitä vastoin suhtautuivat innostuneesti Yksityisalueeseen. Parnasson Risto Hannula ihasteli teoksen ”määrätietoista varmuutta”. Peter von Bagh kirjoitti Ylioppilaslehden kiertokyselyssä: ”Kurkvaaran kuudes ja paras elokuva ei omissa rajoissaan jätä paljon varaa toivomuksille --- ”. Myös Jaakko Tervasmäki oli arvioissaan korostetun myönteinen. Jörn Donner arvioi teoksen Dagens Nyheterissä puutteistaan huolimatta onnistuneeksi. Kesäkuun 1988 televisioesityksen yhteydessä Yksityisalue sai verraten myönteisiä arvioita.

Peter von Baghin kirjassa Sininen laulu Yksityisaluetta pidetään ”hienona tutkimusmatkana” aikansa yhteiskunnallisiin ja yksilöllisiin ”ahdistuksen aiheisiin”.

Julkaisut

Televisioensi-iltansa Yksityisalue sai 19. helmikuuta 1968, jolloin se keräsi ruutujen ääreen runsaat miljoona katsojaa – lähes neljäsosan Suomen tuolloisesta väestöstä. Finnkino Oy on julkaissut Yksityisalueen DVD:nä, kuten myös trilogian ensimmäisen ja kolmannen osan.