Avaa päävalikko

Wille-Werner Rydman (s. 2. tammikuuta 1986 Helsinki) on kokoomusta edustava suomalainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu. Rydman on toiminut Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä kunnallisvaaleista 2012[2] ja kansanedustajana eduskuntavaaleista 2015[3] lähtien. Hän on Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston[4], Helsingin kaupunginhallituksen[5], Suomen Kansallisoopperan ja -baletin hallituksen[6] ja Finnvera Oyj:n hallintoneuvoston[7] jäsen, Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston puheenjohtaja[8] sekä Helen Oy:n (ent. Helsingin Energia) hallituksen varapuheenjohtaja[9].

Wille Rydman
Wille Rydman vuonna 2014.
Wille Rydman vuonna 2014.
Kansanedustaja
22.4.2015–[1]
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt 2. tammikuuta 1986 (ikä 33)
Helsinki
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus Valtiotieteiden maisteri (2008)[1]
Valiokunnat perustuslakivaliokunta (jäsen), hallintovaliokunta (varajäsen)
Aiheesta muualla
Kotisivu

UraMuokkaa

Rydman opiskeli Helsingin yliopistossa yleistä valtio-oppia ja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Koko viisivuotisen yliopistotutkinnon hän suoritti kahdessa vuodessa vuosina 2006–2008.[10]

Vuosina 2007–2009 Rydman toimi ensiksi Marja Tiuran ja sittemmin Sampsa Katajan eduskunta-avustajana. Kokoomusnuorten puheenjohtajana hän toimi kaksivuotiskauden 2010–2011. Vuodet 2012–2013 Rydman työskenteli koordinaattorina Libera-säätiössä ja vuonna 2014 konsulttina Innolink Group Oy:ssä. Syksyllä 2014 hän siirtyi kokoomuksen kansainvälisten asioiden sihteeriksi[11], missä tehtävässä hän toimi kansanedustajaksi valintaansa asti.[12]

Rydman valittiin eduskuntaan toisella yrittämällä eduskuntavaaleissa 2015 4 524 äänellä ja jatkokaudelle eduskuntavaaleissa 2019 5 910 äänellä.[13][14] Hän on eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen ja hallintovaliokunnan varajäsen.[15] Helsingin kaupunginvaltuustoon Rydman valittiin vuoden 2012 kunnallisvaaleissa 2 241 äänellä[2] ja uudelleen vuoden 2017 kunnallisvaaleissa 3 467 äänellä, mikä oli neljänneksi eniten kokoomuksen listalla.[16]

Rydman toimi Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä vuodet 2009–2015, joista varapuheenjohtajana 2013–2015. Helsingin tarkastuslautakunnan puheenjohtajana hän toimi 2015–2017. Rydman oli Helsingin kaupunginorkesterin johtokunnan puheenjohtaja vuosina 2013–2017.[17]

PolitiikkaMuokkaa

 
Rydman Helsingissä 2011

Helsingin Sanomien vuonna 2015 teettämän selvityksen mukaan Rydman oli tuolloin eduskuntaan valituista kansanedustajista oikeistolaisin yhdessä Elina Lepomäen kanssa.[18] Rydman kuvaa itseään konservatiiviksi.[19]

Rydman on keskittynyt erityisesti ulko-, turvallisuus- ja talouspolitiikkaan. Hän on ollut julkisuudessa etenkin tiukkojen maahanmuuttonäkemystensä ja maahanmuuttoon liittyvien lieveilmiöiden vuoksi.[20] Rydmanin mukaan "maahanmuuttopolitiikan pitää tapahtua vastaanottajamaan ehdoilla. Suomen eikä minkään muunkaan maan tule vastaanottaa enempää maahanmuuttajia kuin mitä se pystyy menestyksellisesti sopeuttamaan omaan yhteiskuntaansa – sen kieleen, tapoihin ja lakeihin. Hyvää tarkoittavat monikulttuurisuusprojektit ovat osoittautuneet vahingollisiksi sekä vastaanottajamaille että maahanmuuttajille itselleen, kun sopeutuminen uuteen kotimaahan on niiden myötä hidastunut."[21]

Talouspolitiikassa Rydman on arvostellut poliitikkoja siitä, että nämä syyttävät markkinataloutta omista virheistään.[22] Valtion velkaantumista hän on arvostellut voimakkaasti. Suomen valtion alkaessa uudelleen velkaantua vuonna 2009 Rydman vaati menojen leikkaamista velkaantumisen sijaan. Rydmanin mukaan velkarahalla eläminen on nykyisen hyvinvoinnin maksattamista tulevien sukupolvien työllä ja paras puolustus hyvinvoinnille on ensisijaisesti kilpailukyvystä huolehtiminen.[23]

YksityiselämäMuokkaa

Wille Rydmanin isoisä on säveltäjä Kari Rydman.[24] Teini-ikäiseksi asti Rydman suunnitteli itsekin ryhtyvänsä säveltäjäksi. Hän lauloi Cantores Minores -poikakuorossa ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa musiikin teoriaa sekä Helsingin konservatoriossa teoriaa ja poikkihuilun soittoa.[25] Rydmanin omaan musiikilliseen tuotantoon kuuluu orkesteri-, kamari- ja kuoromusiikkia sekä Johann Sebastian Bachin kadonneesta Markus-passiosta tehty täysimittainen rekonstruktio, jonka ensimmäisen version Rydman sai valmiiksi jo 14-vuotiaana.[26] Marraskuussa 2010 Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri esitti Rydmanin säveltämän Aino-sinfonian.[27]

Rydmanin isä oli suomalaisen tiedevalistuksen vaikuttaja Jan Rydman ja isoisänsä isoisä kauppaneuvos Walter Rydman.[28] Viimeksimainitun serkkuja puolestaan olivat sisäministeri Heikki Ritavuori ja ylipormestari Eero Rydman.

JulkaisutMuokkaa

  • Rydman, Wille: Unelmasta painajaiseksi? – Kuinka hyvinvointivaltio syö itse itsensä. Polemia-sarjan julkaisu nro 90. Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS), 2013. ISBN 978-952-5801-83-5.

LähteetMuokkaa

  1. a b Wille Rydman Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 8.6.2019.
  2. a b Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit.fi. 1.11.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 3.11.2012.
  3. Vaalit 2015, valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 21.4.2015.
  4. Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto norden.org.
  5. Helsingin kaupunginhallitus hel.fi.
  6. Suomen Kansallisoopperan ja -baletin hallitus oopperabaletti.fi.
  7. Finnveran hallintoneuvoston uusi kokoonpano finnvera.fi.
  8. Kemijoki Oy, hallintoneuvoston jäsenet kemijoki.fi.
  9. Helen Oy:n hallitus helen.fi.
  10. Pikkanen, Antti: Wille Rydman. City, 2011, nro 14. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.4.2012.
  11. Wille Rydman www.eduskunta.fi. Viitattu 26.8.2015.
  12. Wille Rydmanin CV-tiedot willerydman.fi.
  13. http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2015/eduskuntavaalit/?ehdokkaat_##vaalipallo
  14. Valitut tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 23.4.2019.
  15. Wille Rydman www.eduskunta.fi. Viitattu 7.10.2019.
  16. Kunnallisvaalit 2017, tulostiedot vaalit.yle.fi.
  17. Wille Rydmanin CV-tiedot willerydman.fi.
  18. HS:n arvokartta näyttää, miten kansanedustajat sijoittuvat poliittiselle kentälle hs.fi. Viitattu 26.8.2015.
  19. Konservatismista, uudistamisesta ja säilyttämisestä Willerydman.fi. 25.5.2010. Wille Rydman. Viitattu 18.1.2017.
  20. Junkkari, Marko: Stubb: Mamu-keskustelu on muuttunut vastenmieliseksi Helsingin Sanomat. 19.3.2010. Viitattu 3.2.2011.
  21. Rydman, Wille: Näkemyksiä willerydman.fi. Viitattu 5.4.2012.
  22. Rydman, Wille: Markkinatalous valtiollisen dirlandaan sijaiskärsijänä willerydman.fi. 11.5.2010. Viitattu 5.4.2012.
  23. Kokoomusnuoret leikkaisi sosiaaliturvaa Kansan Uutiset. 24.3.2009. Viitattu 5.4.2012.
  24. Manninen, Kari: Kokoomusnuorten kärkeen Wille Rydman Savon Sanomat. 14.11.2009. Viitattu 31.5.2010.
  25. Räsänen, Saija: Suomen konservatiivisin nuori Vihreä Lanka. 11.6.2010. Viitattu 5.4.2012.
  26. Venla Pystynen: Säveltäjä Kari Rydman tukee politiikassa pojanpoikaansa, kansanedustaja Wille Rydmania Helsingin Sanomien Kuukausiliite.
  27. Tikka, Juha-Pekka: Kokoomusjohtaja sävelsi sinfonian (Tallenne sivusta sivustolla Archive.is) Verkkouutiset. 23.9.2010. Viitattu 8.10.2013.
  28. http://www.vapaussodanperinto.fi/VP_2_2014.pdf

Aiheesta muuallaMuokkaa