Wikipedia

Vuoden 2002 talviolympialaisten hakuskandaali

Vuoden 2002 talviolympialaisten hakuskandaali tarkoittaa tapahtumasarjaa, jossa paljastui vuoden 2002 talviolympialaisten hakuprosessiin ja myöntämiseen liittyviä epäselvyyksiä.

Kilpailu vuoden 2002 talviolympialaisista alkoi käytännössä heti vuoden 1998 Naganon talvikisavalinnan jälkeen koskien vuosia 1991–1995. Marraskuussa 1998 tulivat julki Salt Lake Cityn järjestelykomitean (engl. lyhenne SLOC) lahjontaepäilyt, jotka liittyivät tähän ajanjaksoon. Vuoden 2002 talviolympialaisten kesäkuussa 1995 käydyssä äänestyksessä Yhdysvaltain Utahin Salt Lake City voitti kolme muuta kilpailijaansa (Sveitsin Sionin, Ruotsin Östersundin ja Kanadan Quebecin) ensimmäisellä kierroksella. Kisapaikan valinnasta vastanneita Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäseniä epäiltiin lahjusten vastaanottamisesta.

Asiaa käsiteltiin tiiviisti joulukuusta 1998 maaliskuussa 1999 järjestettyyn KOK:n ylimääräiseen kokoukseen saakka. Kokouksessa päätettiin komitean jäsenten erottamisista ja varoituksista. Viimeiset asiaa koskevat selvitykset tehtiin kesäkuun 1999 Soulin KOK-kokoukseen mennessä. Selvityksen tuloksena neljä KOK-jäsentä erosi, kuusi erotettiin ja kahdeksan sai eriasteisia varoituksia.[1][2][3][4]

Lahjonta paljastuu

muokkaa

Lähtölaukaus asialle tapahtui 24. marraskuuta 1998, kun Salt Lake Cityn TV-kanava KTVX ilmoitti SLOC:n maksaneen yhden KOK-jäsenen tyttären eli kamerunilaisen KOK-jäsenen René Essomban tyttären Sonia Essomban opiskelun American Universityssä Washington D.C:ssä pian vuoden 1998 talvikisavalinnan jälkeen eli vuonna 1991. SLOC:n maksamaa opiskeluapurahaa paljastui 400 000 dollaria kaikkiaan 13 henkilölle, joista kuudella oli läheiset suhteet KOK:n afrikkalaisjäseniin. Pian näiden paljastui SLOC:n tarjoamat terveydenhoitopalvelut KOK:n jäsenille. Niiden arvoksi arvioitiin 28 000 dollaria.[5]

KOK:n puheenjohtaja Juan Antonio Samaranch kutsui koolle 12. joulukuuta 1998 KOK:n toimeenpanevan komitean eli hallituksen kokouksen. Lahjonnan toi esiin KOK:n arvostettu pitkäaikainen jäsen, sveitsiläinen Marc Hodler. Hän sanoi kisaisännyysäänestyksessä olleen hämäriä piirteitä. Hodlerin mukaan lahjukset liikkuivat Atlantan 1996 kesäkisojen, Sydneyn 2000 kesäkisojen ja Salt Lake Cityn 2002 talvikisojen äänestyksen alla.[6],[7]

Tammikuun alussa 1999 tuli esille vielä kongolaisen KOK-jäsenen Jean-Claude Gangan saama 60 000 dollarin voitot Salt Lake Cityn alueella tehdyistä maakaupoista, joissa rahoittajana oli ollut SLOC.[8]

Useita tutkimuskomissioita asian selvittämiseen

muokkaa

Tammikuussa 1999 KOK käynnisti oman tutkimuksensa KOK:n hallituksen kanadalaisjäsenen Dick Poundin johdolla. SLOC puolestaan käynnisti omat tutkimuksensa oman eettisen komitean puitteissa. Lisäksi Yhdysvaltain olympiakomitea (engl. lyhyenne USOC) muodosti oman ryhmänsä tutkimaan KOK:ta ja sen hallinnollista prosessia sekä kisakaupungin valintaprosessia. USOCn komissiota kutsuttiin puheenjohtajansa senaattorin George Mitchellin mukaan Mitchellin komissioksi. Neljäntenä tahona Yhdysvaltain keskushallinnon alainen FBI selvitti, onko SLOC rikkonut lahjontaa ja korruptiota koskevaa Yhdysvaltain lakia.[9]

Tämän kaiken seurauksena 8. tammikuuta 1999 SLOC:n järjestelykomitean puheenjohtaja G. Frank Joklik ja varapuheenjohtaja Dave Johnson erosivat SLOCsta ja tehtävistään. Tutkinnassa tuli vastaan myös Tom Welchin nimi, joka oli ollut keskeinen toimija Salt Lake Cityn hakutoimikunnan johtajana. Hänen konsultointisopimuksensa SLOC:n kanssa katkaistiin tässä yhteydessä.[10]

Tämän kaiken seurauksena KOK:n puheenjohtaja Samaranch päätti kutsua koolle ylimääräisen KOK-istunnon Sveitsin Lausanneen 17.-18. maaliskuuta 1999, jolloin oli tarkoitus käsitellä mahdollista KOK-jäsenten erottamista.

Epäillyt selvitetään - KOK-jäsenten eroja

muokkaa

Epäillyksi tuli kaikkiaan 14 KOK-jäsentä. Ensimmäisenä erosi 19. tammikuuta 1999 KOK:n suomalaisjäsen Pirjo Häggman, joka joutui miehensä työtehtävien myötä sotketuksi lahjusepäilyihin, sillä vuoden 1996 kesäkisojen hakijakaupunki Toronto tarjosi tammikuusta 1989 syyskuuhun 1990 tukea hänen miehensä työllistymiseen mm. maksamalla perheen vuokran Torontossa. Lisäksi SLOC oli avustamassa hänen miehensä konsultointityötä Utahiin, jonka todellinen tarve jäi selvittämättä. Palkkio kuitenkin maksettiin.[11]

Toinen vapaaehtoisesti eronnut KOK-jäsen oli libyalainen Bashir Mohamed Attarabulsi erosi 22. tammikuuta 1999. Taustana oli hänen poikansa SLOClta saama 700 dollarin kuukausiavustus opiskeluun Brigham Youngin yliopistossa.[12] Attarabulsin eron aikoihin KOK:n australialaisjäsen John Coates, Sydneyn vuoden 2000 kesäkisojen hakukomitean puheenjohtaja, kertoi tarjonneensa kahdelle afrikkalaisjäsenelle 70 000 dollaria. Samoin paljastui Sydneyn hakukomitean kenialaisen KOK-jäsenen Charles Mukoran Lontoon oleskelun maksetut matkakulut ennen vuoden 2000 kesäkisojen valintaa.

Poundin KOK-tutkimuskomissio kertoi 23. tammikuuta alustavat löydökset. Pound totesi tilaisuudessa[13]:

»On vahvoja ja kumoamattomia todisteita siitä, että noin tusina KOK:n jäsentä sai rahaa tai lahjoja Salt Lake Cityn vuoden 2002 talvikisojen hakukomitealta. Summat olivat joissakin tapauksissa yli 100 000 dollaria. Kun tästä näkee mustaa valkoisella, ovat epäiltyjen väärinkäytökset olleet ilmiselviä. Minusta kukaan heistä ei pystynyt puolustamaan tekojaan.»

KOK:n hallitus päätti tällöin esittää kuuden KOK-jäsenen erottamista järjestöstä. Lisäksi kolme jäsentä joutui lisätutkimuksiin ja yksi sai vakavan varoituksen. Kuusi erotettavaksi esitettyä olivat[14]:

Listalla olisi ollut myös Swazimaan David Sikhulumi Sibandze, mutta hän päätti erota itse. Näistä erotettavaksi esitetyistä Kenian Charles Mukora erosi itse 28. tammikuuta 1999. Lisäksi Kamerunin René Essomba olisi joutunut erotettavien listoille, mutta hänen kuolemansa kesällä 1998 jätti hänet syytteiden ulkopuolelle.[15]

Lisätutkimuksiin joutuivat Venäjän Vitali Smirnov, Etelä-Korean Un Young-Kim[16] ja Norsunluurannikon Louis Guirandou N' Diaye. Alankomaiden Anton Geesink sai vakavan varoituksen, koska hänen ei katsottu saaneen asemansa takia henkilökohtaista hyötyä. Smirnov myönsi auttaneensa Neuvostoliiton entisen jääkiekkotähden Aleksandr Ragulinin sairaalahoitoon Salt Lake Cityyn vuonna 1991. Ragulin kärsi pahoista verenkierto-ongelmista ja oli vaarassa menettää jalkansa. "Käännyin hädissäni SLOC:n puheenjohtajan Tom Welchin puoleen asiassa". Venäläiset maksoivat matkan New Yorkiin, ja hoidon maksoi SLOC.[17]

Selvitysten aikana ilmeni, että SLOC oli lahjoittanut KOK:n jäsenille Browning-merkkisiä amerikkalaisia aseita kaikkiaan noin 10 000 dollarin arvosta.

KOK:n asettaman Poundsin komitean selvitykset jatkuivat maaliskuun 1999 KOK-kokoukseen asti. Ennen sitä samoalainen KOK-jäsen Seiuli Paul Wallwork joutui erotettavien listalle, sillä hänen vaimonsa oli saanut SLOC:n johtaja Welchiltä 30 000 dollarin lainan. Lisäksi Walwork oli saanut kohtuuttoman arvokkaita lentolippuja muilta kisaisännyyden hakijoilta.[1]

Erilaisiin varoituksiin päädyttiin antamaan seuraaville KOK-jäsenille[18]:

Poundsin KOK-komitea lopetettiin tässä istunnossa, ja mahdollisia selvityksiä teki sen jälkeen KOK:n hallitus. Kahden varoitetun osalta eli Australian Phil Colesin ja Etelä-Korean Un Young-Kimin osalta tutkimukset vielä jatkuivat. Heistä Phil Coles sai vakavaakin vakavamman varoitukset, koska hän teki Sydneyn olympialaisten hakukomitean käyttöön listan, jossa neuvottiin, miten eri KOK:n jäseniin voitiin vaikuttaa.[19] Myöhemmin lista joutui myös SLOC:n haltuun. Asiaa tutkinut KOK:n hallituksen ryhmä totesi, ettei Colesin erottamiseen löydy riittävästi perusteita. Tilanne olisi ollut toinen, jos Colesin olisi todettu saaneen rahaa listojen antamisesta SLOC:n haltuun.[20]

Muiden hakijoiden lahjontaan viittaavat toimet

muokkaa

Poundsin komitean selvitysten yhteydessä kävi ilmi myös Naganon vuoden 1998 kisojen haun epäselvyydet. Pian ilmoitettiin, että rahankäyttöön liittyvät asiakirjat oli hävitetty arkistotilanpuutteen vuoksi. Tietoja hakuprosessin epäselvyyksistä tuli kuitenkin ilmi.[21]

Naganon kohdalla paljastui, että 62 jäsentä oli saanut nauttia henkeä kohti 15 000 - 25 000 dollarin Naganon hakukomitean palveluista. Hakukomitea oli lahjoittanut mm. KOK-jäsenille japanilaismaalauksia arvoltaan noin 30 000 dollaria. Naganolaisten tutkimuksissa havaittiin, että 13 KOK:n jäsentä oli osallistunut matkoihin, joita voi pitää ongelmallisina. Viisi KOK:n jäsentä oli käynyt kaupungissa KOK:n sääntöjen vastaisesti useammin kuin kerran. Lisäksi neljän KOK:n jäsenen perheenjäsenet oleskelivat Naganossa hakukomitean kustannuksella.[22]

Myös Suomen toinen KOK-jäsen Peter Tallberg joutui keskustelun kohteeksi, koska hänen poikansa olivat työskennelleet Torontossa 1990–1991, toinen poika Amsterdamissa 1992 ja kolmas poika Sydneyssä 1994. Kaikki näistä kaupungeista olivat 1990-luvulla kesäolympialaisten hakijakaupunkeina.[23], [24]

Vaikutukset tulevaan valintaan

muokkaa

Samanaikaisesti oli käynnissä vuoden 2006 talviolympialaisten valinta, joka tapahtui Etelä-Korean Soulissa 19. kesäkuuta 1999. Aiemmasta poiketen korruptioselvitysten aikana KOK muutti valintakäytäntöä kaksivaiheiseksi eli ensivaiheessa valinnan hakijoiden kesken tuli tekemään erillinen ehdollepanokomitea, joka valitsi kaksi ehdokasta, jonka jälkeen KOK:n jäsenet äänestivät lopullisesti kisaisännästä näiden kahden välillä.

Pääartikkeli: Helsinki 2006 -talviolympiahanke

Kisavalinta kiinnosti suomalaisia, koska Helsinki yhdessä Lahden ja Norjan Lillehammerin kanssa oli ehdokkaana. Helsingin ehdokkuus ei päässyt lopulliseen valintaan kesäkuun äänestyksessä, vaan kisajärjestäjäksi valittiin tällöin Italian Torino, joka voitti Sveitsin Sionin.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b Key events in the Olympic bribery scandal 3.8.1999. SLAM! Olympics. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  2. ↑ Key Olympic Scandal Stories The Washington Post. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Billa Mallon: The Olympic Bribery Scandal s. 11-27. May 2000. The Journal of Olympic History. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  4. ↑ KOK mainettaan demokraattisempi 7-99. Liikunnan ja Urheilun Maailma. Arkistoitu 11.11.2005. Viitattu 2.1.2016.
  5. ↑ Alicia C. Shepard: An Olympian Scandal April 1999. AJR. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  6. ↑ Olympic 'vote buying' scandal 12.12.1999. BBC News. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  7. ↑ Philip Hersh: Marc Hodler, 87; Swiss Lawyer Exposed Olympic Organizers' Corruption 19.10.2006. The Los Angeles Times. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  8. ↑ Martin McLaughlin: Salt Lake City bribery scandal: the buying of the Olympic games 13.1.1999. wsws.org. Arkistoitu 8.9.2015. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  9. ↑ Billa Mallon: The Olympic Bribery Scandal s. 11-12. May 2000. The Journal of Olympic History. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  10. ↑ Jere Longman: 2 Officials Quit in Salt Lake City As Olympic Scandal Details Grow s. 11-12. 9.1.1999. The New York Times. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  11. ↑ Jukka Saastamoinen: Liian suuret ympyrät. Suomen Kuvalehti, 29.1.1999, nro 4, s. 18-23. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet Oy.
  12. ↑ Second IOC member quits 22.12.1999. BBC News. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  13. ↑ Olympic chiefs probe bribe scandal 23.1.1999. BBC News. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  14. ↑ Report of the IOC ad hoc Commission to Investigate the Conduct of Certain IOC Members and to Consider Possible Changes in the Procedures for the Allocation of the Games of the Olympiad and Olympic Winter Games jensweinreich.de. 23.1.1999. IOC. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  15. ↑ Olympics bidding shake-up 25.1.1999. BBC News. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  16. ↑ Philip Hersh ja Colin McMahon: Another Run Of Sour Notes In Olympic Scandal 25.1.1999. Chicago Tribune. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  17. ↑ Vladimir Isachenkov: Russian Probed in IOC Bribery Scandal 19.1.1999. The Moscow Times. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  18. ↑ Billa Mallon: The Olympic Bribery Scandal s. 17. May 2000. The Journal of Olympic History. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  19. ↑ Coles is forced to stand down 14.6.1999. The Independent. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  20. ↑ Tom Altobelli: LEARNING THE LESSONS OF HISTORY: DISPUTES AND THE OLYMPIC GAMES 1999. 1999 UNSW Law Journal. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  21. ↑ Mary Jordan ja Kevin Sullivan: Nagano Burned Documents Tracing '98 Olympics Bid 21.1.1999. The Washington Post. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  22. ↑ Billa Mallon: The Olympic Bribery Scandal s. 12. May 2000. The Journal of Olympic History. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 2.1.2016. (englanniksi)
  23. ↑ Tallbergin pojilla useita työsuhteita ulkomailla. Helsingin Sanomat, 20.1.1999. Helsinki.
  24. ↑ Peter Tallbergin kaikilla pojilla yhteydet KOK:hon 21.1.1999. MTV.fi. Viitattu 2.1.2016.[vanhentunut linkki]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vuoden_2002_talviolympialaisten_hakuskandaali&oldid=22633826”