Avaa päävalikko

Marc Hodler (26. lokakuuta 1918 Bern18. lokakuuta 2006 Bern) oli sveitsiläinen asianajaja sekä pitkäaikainen Kansainvälisen hiihtoliiton puheenjohtaja ja Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsen.

Hodler oli koulutukseltaan lakimies. Hän opiskeli vuosina 1937–1943 lakitiedettä Bernin yliopistossa. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli paikallisessa lakitoimistossa. Opiskeluaikanaan vuosina 1937–1939 hän oli Sveitsin alppihiihtojoukkueen jäsen. Tämä oli siihen aikaan poikkeuksellista, sillä hän oli ensimmäinen kaupunkilaistaustainen Sveitsin alppihiihtomaajoukkueessa. Hän uransa päättyi kuitenkin loukkaantumiseen. Tämän jälkeen hän toimi vuosina 1939–1948 Sveitsin joukkueen johtajana.

Urheilujohtajan uran voi katsoa alkaneen vuonna 1940, kun hänestä tuli vuosiksi 1940–1951 Sveitsin olympiakomitean varapuheenjohtaja. Sodan jälkeen helmikuussa 1948 pidetyissä Sankt Moritzin talviolympialaisissa hän vastasi alppilajien järjestelyistä. Vuosina 1949–1951 hän toimi Kansainvälisen hiihtoliiton alppilajeista vastaavan jaoston puheenjohtajana. Vuonna 1951 Hodler valittiin Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) puheenjohtajaksi, ja tätä uraa kesti ennätykselliset 47 vuotta eli vuoteen 1998 asti. Hänen puheenjohtajakautenaan FIS:stä tuli näkyvimpiä urheiluliittoja. Muun muassa alppilajien maailmancupin syntyminen vuonna 1967 oli merkittävimpiä aikaansaannoksia.[1]

Marc Hodlerista tuli Kansainvälisen olympiakomitean jäsen vuonna 1963 ja sen toimenpanevan komitean jäsen vuosina 1984–2004. KOK:n varapuheenjohtajana hän toimi vuosina 1993–1997. Hodler oli KOK:n puheenjohtajaehdokkaana vuonna 1980, kun lordi Killanille valittiin seuraaja. Äänestyksen voitti espanjalainen Juan Antonio Samaranch. Hän tuli tunnetuksi erityisesti 1998 paljastettuaan KOK:ssa vallinneen korruptiokäytännön, joka liittyi erityisesti uusien olympiakisojen järjestäjää valittaessa. Vuoden 2002 Salt Lake Cityn talvikisojen valintaan liittyvät epäselvyydet tulivat erityisesti tällöin esille. Käytännön paljastuminen johti useiden KOK:n jäsenten erottamiseen tai eroamiseen.[2]

Marc Hodler oli kansainvälisen tason bridge-pelaaja. Hän edusti Sveitsiä vuoden 1957 Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa. Hän saavutti bridge-urallaan viisi Sveitsin mestaruutta. Vuosina 2001–2006 hän toimi Kansainvälisen Bridgeliiton puheenjohtajana.[3]

KirjallisuuttaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. MARC HODLER (SUI) 1951-1998 FIS. Viitattu 23.9.2013. (englanniksi)
  2. THE OLYMPIC BRIBERY SCANDAL library.la84.org. Viitattu 23.9.2013. (englanniksi)
  3. Topspieler Schweiz Anfangsbuchstaben "H", "I" und "J" Bridgehomepage. Viitattu 23.9.2013. (englanniksi)