Von Fieandtin hallitus
Von Fieandtin hallitus oli Suomen tasavallan 42. hallitus, joka toimi 29. marraskuuta 1957 – 26. huhtikuuta 1958 eli 149 päivää. Hallitus oli luonteeltaan virkamieshallitus, mutta ministereissä oli myös poliitikkoja.[1]
Hallituspulasta asiantuntijahallitukseen
muokkaaSukselaisen hallituksen kaaduttua SDP:n tekemään välikysymykseen lokakuussa 1957 uuden hallituksen muodostamista yritti aluksi SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner. Edellinen pääministeri V. J. Sukselainen yritti tämän jälkeen uudelleen neljän tai kuuden puolueen hallituksen kokoamista. Presidentti Urho Kekkonen suositteli SKDL:n ottamista mukaan hallitukseen, mutta puolueet eivät kuitenkaan suostuneet tähän. Ennätyksellisen pitkän 42 vuorokauden hallituspulan jälkeen astui toimeen Suomen Pankin pääjohtaja Rainer von Fieandtin muodostama "asiantuntijahallitus". Von Fieandt pyysi tämän jälkeen vapautusta Suomen Pankin pääjohtajan paikalta ja hänen tilalleen tuli pankin johtokunnan jäsen Klaus Waris.[2] Eduskunnan puhemiehen K.-A. Fagerholmin mukaan von Fieandt oli läpikotaisin pankkimies, jolle politiikka oli täysin vieras alue.[3] Hallituksen ulkoministeriksi tuli jo eläkkeelle siirtynyt ammattidiplomaatti Paavo Hynninen, joka oli toiminut suurlähettiläänä 1920-luvulta alkaen mm. Riiassa, Tallinnassa ja Kööpenhaminassa.[4]
Tammikuussa 1958 valtio joutui rahapulan vuoksi keskeyttämään kaikki maksunsa vuorokauden ajaksi. Pääministeri von Fieandt ja Suomen Pankin uusi pääjohtaja Klaus Waris joutuivat riitaan hallituksen ottaessa kolmelta liikepankilta yhteensä neljän miljardin markan lainan, jolla valtio selviytyisi välttämättömistä menoistaan. Lainan korko oli peräti 13 prosenttia. Lähestyvät eduskuntavaalit heijastuivat jo eduskunnan työhön, kun se hyväksyi tammikuun lopussa joukon hallituksen esittämiä säästäväisyyslakeja, jotka vasemmisto kuitenkin äänesti yli vaalien. Hallitus epäonnistui yrityksessään sopia etujärjestöjen kanssa palkka- ja hintasulusta.[5]
Hallituksen kaatuminen välikysymykseen
muokkaaHallitus kaatui opposition esittämään välikysymykseen toistaiseksi viimeisimpänä Suomessa. Runsaan kahden kuukauden kuluttua järjestettävien eduskuntavaalien vuoksi ei edes yritetty uuden poliittisen hallituksen muodostamista, vaan päädyttiin Kansaneläkelaitoksen johtokunnan jäsenen Reino Kuuskosken johtamaan toimitusministeristöön.[4]
Hallitus kaatui välikysymykseen, joka koski viljan hintaa ja maataloustuloista.[6]
Kokoonpano
muokkaaSalkku | Ministeri | Aloitti tehtävässä | Lopetti tehtävässä |
---|---|---|---|
Pääministeri | Rainer von Fieandt | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Opetusministeri, pääministerin sijainen | Reino Oittinen | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Ulkoasiainministeri | Paavo Hynninen | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Oikeusministeri | Kurt Kaira | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Sisäasiainministeri | Urho Kiukas | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Puolustusministeri | Kalle Lehmus | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Valtiovarainministeri | Lauri Hietanen | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Ministeri valtiovarainministeriössä | Ahti Karjalainen | 29.11.1957 | 31.3.1958 |
Maatalousministeri | Hans Perttula | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri | Aku Sumu | 29.11.1957 | 28.2.1958 |
Paavo Kastari | 28.2.1958 | 26.4.1958 | |
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä | Paavo Kastari | 29.11.1957 | 28.2.1958 |
Erkki Lindfors | 28.2.1958 | 26.4.1958 | |
Kauppa- ja teollisuusministeri | Lauri Kivekäs | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Sosiaaliministeri | Heikki Waris | 29.11.1957 | 26.4.1958 |
Ministeri sosiaaliministeriössä | Erkki Lindfors | 30.12.1957 | 26.4.1958 |
Lähteet
muokkaa- ↑ Suomen historian pikkujättiläinen, s. 850. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-04.
- ↑ Heikki Eskelinen: Itsenäisyytemme vuosikymmenet, s. 238–239. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
- ↑ K.-A. Fagerholm: Puhemiehen ääni. Helsinki: Tammi 1977. ISBN 951-30-3981-1.
- ↑ a b Eskelinen 1966, s. 240.
- ↑ Eskelinen 1966, s. 239.
- ↑ Milloin hallitus on kaadettu välikysymyksellä? (Välikysymykseen kaatuneet hallitukset) Eduskunnan kirjasto. Viitattu 2.12.2019.
- ↑ Von Fieandtin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 12.12.2019. Viitattu 12.12.2019.
Edeltäjä: Sukselaisen I hallitus |
Suomen hallitus 29. marraskuuta 1957 – 26. huhtikuuta 1958. |
Seuraaja: Kuuskosken hallitus |