Vaasahiihto
Vaasahiihto (Vasaloppet) on Ruotsissa vuosittain maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina järjestettävä maailman suurin yksittäinen maastohiihtokilpailu. Vaasahiihdossa hiihdettävä matka Sälenistä Moraan on noin 90 kilometriä.

Ensimmäisen kerran hiihto järjestettiin vuonna 1922, ja vain kolmena vuonna on kilpailu jouduttu perumaan. Vaasahiihtoon liittyvä legenda kertoo, kuinka Kustaa Vaasa olisi vuonna 1520 yrittänyt paeta Ruotsista Lyypekkiin, mutta Taalainmaan talonpojat olisivat lähettäneet kolme hyvää hiihtäjäänsä tavoittamaan hänet johtamaan Ruotsin talonpoikien kansannousua Tanskan kuningas Kristian II:a vastaan. Tarina on Kustaan avustajan, Västeråsin piispan Peder Svartin keksimä.
Vaasahiihdon osallistujamääräksi on rajattu 15 800. Osallistujat sijoitetaan lähtöryhmiin ranking-kilpailuissa saavutettujen tulosten perusteella. [1]
Luistelupotkujen käyttö yleistyi kilpailussa 1970-luvulla. 1980-luvun lopulla luistelutekniikan käyttö kiellettiin ja voittoajat hetkellisesti hidastuivat. Nykyään kärkihiihtäjät tasatyöntävät koko matkan.[1]
Miesten kilpailussa eniten voittoja on saavuttanut Nils Karlsson; kaikkiaan yhdeksän kappaletta. Toisena tilastoissa on Janne Stefansson, seitsemällä voitolla. Neljästi voittaneita ovat Jan Ottosson sekä Arthur Häggblad. Naisten kilpailussa menestyinen on Sofia Lind neljällä voitolla.
Margit Nordin hiihti Vaasahiihdon vuonna 1923. Sen jälkeen naisten osallistuminen kiellettiin. Britt Dohsénin ja Birgitta Westhedin osallistuttua kilpailuun vuonna 1978 miesnimillä ja miehiksi naamioituneina naisten sallittiin hiihtää ilman kilpailua vuosina 1979 ja 1980, ja vuodesta 1981 myös paras nainen on palkittu. [2]
Voittajat Muokkaa
Miehet Muokkaa
Naiset Muokkaa
Lähteet Muokkaa
- ↑ a b Anttila, Seppo: Vasaloppet - maailman suurin ja arvostetuin massahiihto - Hiihto www.hiihto-lehti.fi. Arkistoitu 1.3.2020. Viitattu 1.3.2020.
- ↑ Lindsten, Björn ja Jusufi, Leotrim: Britts klassiska kupp banade väg för kvinnor i Vasaloppet www.expressen.se. Viitattu 1.3.2020. (ruotsiksi)
Aiheesta muualla Muokkaa
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vaasahiihto Wikimedia Commonsissa