Avaa päävalikko

Cristina Paluselli (s. 23. lokakuuta 1973 Trento) on italialainen entinen hiihtäjä.[1] Hän edusti seuratasolla Centro Sportivo Forestale -seuraa.[1]

Mitalit
Maa: Italia
Naisten hiihto
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Lahti 2001 4 × 5 km viesti

Paluselli osallistui ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa vuonna 1995, kun hän osallistui MM-kisoissa 15 kilometrin matkalle.[2] Tuolloin hän sijoittui 34:nneksi.[2] Vuoden 2001 MM-kisoissa Paluselli oli mukana maansa pronssia voittaneessa viestijoukkueessa.[3] Hän oli samoissa kisoissa mukana myös kolmella henkilökohtaisella matkalla.[2] Hän osallistui seuraavana vuonna Salt Lake Cityn olympialaisiin, joissa hän oli 39. kymmenen kilometrin matkalla ja 53. 5 + 5 kilometrin yhdistelmähiihdossa.[1] Paluselli sai parhaan henkilökohtaisen MM-sijoituksensa Val di Fiemmen kisoissa 2003, kun hän oli kuudestoista 15 kilometrin matkalla.[2] Hän osallistui vielä Torinon olympialaisiin 2006, joissa hän oli 39. kymmenellä kilometrillä.[1]

Paluselli kilpaili maailmancupissa vuosina 1993[4]2006[5]. Hän ei päässyt palkintopallille henkilökohtaisissa kilpailuissa, mutta oli voittamassa yhden osakilpailun maansa viestijoukkueessa.[6] Paluselli menestyi maratoncupissa, jossa hän voitti yhdeksän osakilpailua[7] ja kokonaiskilpailun kolmesti vuosina 20042006[8].

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Cristina Paluselli Biography and Olympic Results - Olympics at Sports-Reference.com sports-reference.com. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  2. a b c d FIS-Ski - biographie FIS. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  3. Sports 123: Cross-Country: World Championships 2001: Women: 4 x 5 km Relay sports123.com. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  4. FIS-Ski - biographie FIS. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  5. FIS-Ski - biographie FIS. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  6. FIS-Ski - biographie FIS. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  7. FIS-Ski - biographie FIS. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
  8. Sports 123: Cross-Country: Marathon Cup: Women sports123.com. Viitattu 18.12.2010. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.