Valkoinen peura
Valkoinen peura on vuonna 1952 valmistunut Erik Blombergin ohjaama suomalainen elokuva, alaotsikoltaan ”Taru noidan rakkaudesta”. Lajityypiltään Valkoinen peura edustaa lähinnä kauhufantasiaa. Valkoisesta peurasta tuli tuoreeltaan suomalaisen elokuvataiteen merkkiteos.[1] Elokuva sai aikanaan monia kansainvälisiä tunnustuksia, ja se palkittiin myös Cannesin elokuvajuhlissa vuonna 1953. Elokuvan tuotti Junior-Filmi.
| Valkoinen peura | |
|---|---|
 DVD-julkaisun kansikuva |
|
| Ohjaaja | Erik Blomberg |
| Käsikirjoittaja |
Erik Blomberg Mirjami Kuosmanen |
| Perustuu | Mirjami Kuosmasen alkuperäisaiheeseen |
| Tuottaja | Aarne Tarkas |
| Säveltäjä | Einar Englund |
| Kuvaaja |
Erik Blomberg Olavi Tuomi |
| Leikkaaja | Erik Blomberg |
| Lavastaja | Osmo Osva |
| Pääosat |
Mirjami Kuosmanen Kalervo Nissilä Åke Lindman Jouni Tapiola |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Junior-Filmi Oy |
| Levittäjä |
Adams Filmi Netflix |
| Ensi-ilta | 25. heinäkuuta 1952 |
| Kesto |
74 minuuttia (1952) 68 minuuttia (1986) |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | noin 7 600 000 vmk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Valkoista peuraa on luonnehdittu ”kuvien, kasvojen ja toiminnan elokuvaksi”. Dialogia on vähän. Kerronta on rakennettu ensisijaisesti kuvan ja musiikin varaan.[2]
Juoni muokkaa
Elokuva sijoittuu Suomen Lappiin. Alussa muuan Maarita synnyttää Lapin hangille vauvan. Nimeksi lapselle annetaan Pirita ja hänestä tehdään enteellinen joiku. Aikuisena Pirita on mukana porokilpailuissa. Niissä hän kisailee nuoren poromiehen, Aslakin kanssa. Pirita ja Aslak rakastuvat toisiinsa, ja pian hääkellot soivat. Aslak viettää pitkiä aikoja pororeissuillaan, ja Pirita tuntee itsensä yksinäiseksi. Kun taivaalla loistaa täysikuu, nuorikko tuntee olonsa erityisen levottomaksi.
Pirita menee pyytämään apua šamaani Tsalkku-Nillalta, joka valmistaa hänelle lemmenjuoman ja lausuu loitsun. Siinä Tsalkku-Nilla käskee Piritaa uhraamaan ensimmäisen kohtaamansa olennon Suurelle Seidalle: näin syntyy taika, jonka ansiosta jokainen mies ihastuu Piritaan. Naisen epäonneksi ensimmäinen olento on valkoinen vasa, jonka Aslak on päästänyt vapaaksi. Pirita kuitenkin noudattaa šamaanin käskyä. Taika epäonnistuu, ja jokaisen täydenkuun aikana Pirita saa noidan voimat ja muuttuu miehiä tuhoavaksi valkoiseksi peuraksi.
Eräänä yönä poromiehet huomaavat villipeuraksi muuttuneen Piritan. Suopungillaan Niilan onnistuu saada poro kiinni, jolloin poro muuttuu jälleen Piritaksi, joka noituneena surmaa Niilan. Myöhemmin myös toinen poromies kuolee samalla tavalla. Etelä-Suomesta saapuu metsänhoitaja, joka pitää noituutta huuhaana. Hän pääsee ampumaetäisyyteen valkoisesta peurasta, mutta juuri silloin hänen kiväärinsä räjähtää. Metsänhoitaja pakenee kauhuissaan. Poromiesten leirissä hän väittää Piritan olevan noita. Pirita ahdistuu miehen syytöksestä.
Eräissä häissä Pirita näyttäytyy morsiusparille valkoisena peurana. Tuore aviomies lähtee seuraamaan häntä, eikä enää palaa. Tällöin koko kylä päättää lähteä tuhoamaan noitaa. Aslak takoo muiden tavoin keihään, sillä uskomuksen mukaan noidan saa hengiltä vain kylmällä raudalla. Pirita pakenee takaa-ajajia milloin omana itsenään, milloin porona. Hän hakee apua šamaanilta, mutta löytää tämän kuolleena. Hän kiiruhtaa uhripaikalle anomaan armoa seidalta. Takaa-ajajista Aslak pääsee ensimmäisenä valkoisen peuran lähelle ja syöksee keihäänsä tätä kohti. Poro muuttuu jälleen Piritaksi, joka makaa hangella aviomiehensä keihään surmaamana.
Näyttelijät muokkaa
| Mirjami Kuosmanen | … | Pirita / Maarita, Piritan äiti |
| Kalervo Nissilä | … | Aslak |
| Åke Lindman | … | metsänhoitaja |
| Jouni Tapiola | … | Niila, poropaimen |
| Arvo Lehesmaa | … | Tsalkku-Nilla, poppamies |
| Tyyne Haarla | … | vanhempi nainen |
| Kauko Laurikainen | … | mies kodassa |
| Pentti Irjala | … | puhemies |
| Evald Terho | … | Piritan isä |
| Heimo Lepistö | … | rikas äijä |
| Aulis Silvonen | … | poropaimen |
| Eljas Taina | … | poropaimen |
| Jarl Siekkinen | … | poropaimen |
| Matti Haapamäki | … | poropaimen |
| Tauno Rova | … | poromies |
| Inke Tarkas | … | morsian |
| Kaarlo Wilska | … | poromies |
| Edvin Kajanne | … | poromies |
| Osmo Osva | … | poromies |
| Aarne Tarkas | … | sulhanen |
Tuotanto muokkaa
Haave Lappi-aiheisesta elokuvasta oli kytenyt Blombergin mielessä jo 1930-luvun lopulta lähtien. Hän teki valokuvaaja Eino Mäkisen kanssa muutamia lyhyitä Lappi-dokumentteja 1940-luvun loppupuolella. Blomberg ja Kuosmanen saivat innoituksen Valkoiselle peuralle vuonna 1951 valmistuneesta Lappi-elokuvasta Aila – Pohjolan tytär, jota molemmat pitivät epäonnistuneena. Ajatus muotoaan muuttavasta, kohtalokkaasta naisesta valkeni Kuosmaselle eräänä yönä. Alun perin ohjaajana piti olla Aarne Tarkas ja kuvaajana Blomberg. Lopulta Blombergista tuli varsinainen ohjaaja ja Tarkas vastasi lähinnä tuotannonjohdosta.[3]
Valkoisen peuran ulkokuvat otettiin 20. maaliskuuta 1952 – 23. huhtikuuta 1952. Studiokuvat otettiin 22. toukokuuta 1952 – 7. kesäkuuta 1952 ja seuraavan heinäkuun alussa. Kuvauspaikkoja olivat Inari (Otsamo, Urupää, Ivalo, Kaunispää, Hirvasjärvi, Rumakuru, Törmänen, Pielpajärven puukirkko) ja Utsjoki (Paistunturi). Studiona toimivat SF:n hallit Helsingin Liisankadulla.
Elokuvan alkuperäinen kesto oli 74 minuuttia. 1980-luvulla elokuvasta restauroitiin 68 minuuttia kestävä versio.[4]
Musiikki muokkaa
Einar Englundin musiikki on saanut huomiota Valkoisen peuran tarkasteluissa. Elokuva on lähes läpisävelletty, ja sen musiikkia on kuvailtu teoksen aihepiiriä tukevaksi.[2] Musiikin yhteyttä elokuvan eri ulottuvuuksiin on pidetty mallikelpoisen kiinteänä. Suvantovaiheissa musiikki on idyllisen maalailevaa, yliluonnollisten voimien tullessa mukaan myös musiikki kiihdyttää tahtiaan. Musiikin on sanottu peilaavan lappalaista maisemaa ja Lapin kansan sielua. Ranskalaisen D. Théokaryn mukaan Valkoisen peuran musiikissa on kolme keskeistä teemaa: folkloristinen (lyyrinen), eleginen (taianomainen) ja dramaattinen.[5]
Englund rakensi sävellyksensä lappalaisten joikujen ja laulujen aiheisiin. Tyylilajina hän käytti itselleen ominaista uusklassismia. Soitinnuksessa Englund suosi vaskipuhaltimia. Rummutuksen laajalla käytöllä elokuvaan on saatu kohtalonomaisuutta.[6]
Valkoisen peuran musiikille ominaisia ovat parafraasit ja ennen kaikkea polarointi. Musiikin avulla elokuvan kuvakieli saa ohjaajan haluaman ilmeen.[7] Kuten klassisessa musiikissa myös Valkoisessa peurassa on hyödynnetty kromatiikkaa kuoleman ja pahuuden voimien ilmaisuun.[8]
Arviot muokkaa
Valkoista peuraa arvioitiin heti tuoreeltaan ”poikkeukselliseksi kotimaiseksi elokuvaksi”. Kriitikot näkivät teoksessa kuitenkin myös puutteita. Ylioppilaslehden Akar ylisti teosta ”suomalaisen elokuvan uskomattomaksi tuotteeksi, tekijöilleen kunniakkaaksi saavutukseksi”. Uuden Suomen mukaan Valkoinen peura oli laadultaan ”kansainvälisillä kärkitiloilla”. Eräiden kriitikoiden mielestä elokuvan heikot kohdat olivat käsikirjoitus ja ohjaus. Kuvaus ja musiikki sitä vastoin saivat runsaasti kiitosta. Suomen Sosialidemokraatti: ”Kysyä täytyy, onko tässä maassa tehty kauniskuvaisempaa filmiä kuin Valkoinen peura? Koko kypsä ja valmis valokuvaaja Erik Blomberg tarjoutuu siinä nähtäväksemme.”[9]
Kuosmasen suoritusta hehkutettiin. Häntä pidettiin teoksen kolmantena voimatekijänä kuvauksen ja musiikin ohella.[10] Myöhemmissä arvioinneissa Piritaa on kuvattu koko draaman keskukseksi, muut henkilöt ovat lähinnä tarinan eteenpäinviejiä. Kuosmasen tulkintaa Piritasta on sanottu ”sisäistyneeksi ja jäännöksettömäksi”.[11]
Vuonna 1992 kuusikymmentä suomalaista elokuvakriitikkoa äänesti itsenäisyyden 75-vuotisjuhlan kunniaksi kaikkien aikojen parhaasta kotimaisesta elokuvasta. Valituksi tulivat tasaäänin Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö ja Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia. Valkoinen peura jakoi kakkossijan Mika Kaurismäen Arvottomien kanssa.[12]
Ylen äänestyksessä vuonna 2012 kriitikot valitsivat sen kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi suomalaiselokuvaksi[13].
Palkinnot muokkaa
- Jussi-palkinto 1952:
- Paras naispääosa (Mirjami Kuosmanen)
- Paras kuvaus (Erik Blomberg)
- Paras musiikki (Einar Englund)
- Cannesin elokuvajuhlat: Paras taruaiheinen elokuva 1953
- Karlovy Varyn elokuvajuhlat 1954
- Golden Globe -palkinto: Paras vieraskielinen elokuva 1956
Huomioita muokkaa
Valkoisen peuran aihepiiriä on luonnehdittu yleismaailmalliseksi. Ajatus eläimen ja ihmisen välisestä muodonmuutoksesta palautuu lähinnä ihmissusi-tematiikkaan. D. Théokary näki Valkoisessa peurassa yhtymäkohtia muinaiseen kreikkalaistarustoon (Oidipus, Agamemnon).[14] Ihmissusi-teeman muunnelmana valkoinen poro on sikäli runollinen, ettei kyseessä ole luonnostaan ”väkivaltainen” petoeläin.[15] Valkoisen peuran lajityyppinä on pidetty kauhun sijasta fantasiaa. Sitä on analysoitu myös tarussa piilevän eroottisen latauksen kautta: Piritan tyydyttämätön seksuaalisuus ottaa fyysiseksi ilmenemismuodokseen peuran, jota miehet jahtaavat. Piritan legenda on rinnastettu myös noitavainoihin: Jos miehet kokevat naisen liian puoleensa vetäväksi, hänellä täytyy tuolloin olla hallussaan yliluonnollisia voimia.[16]
Blombergin mukaan Valkoista peuraa lähestyttiin jo käsikirjoitusvaiheessa elokuvalle ominaisin keinoin, kuvien kautta. Tuntureiden valaistusolot saivat keskeisen aseman. Blomberg kuvaili lumisten tunturien valoa ”aktiivisimmaksi valoksi mitä maapallolla on”. Eräs ranskalainen arvostelija tajusi vasta Valkoisen peuran nähtyään lumisten maisemien väliset sävyerot ja nyanssit.[17]
Videolevitys muokkaa
Valkoinen peura julkaistiin vuonna 1990 VHS-tallenteena. 2010-luvulla elokuva julkaistiin DVD:nä sekä Suomessa että Ranskassa.[18] Vuonna 2017 julkaistu suomalainen blu-ray perustuu Kansallisen audiovisuaalisen instituutin 4K-restauraatioon, joka on tehty alkuperäisnegatiiveista. Julkaisun lisämateriaalina on muun muassa elokuvan värillisiä koekuvauksia.[19] Brittiläisen blu-ray-julkaisun lisämateriaalina on muun muassa historioitsija Kat Ellingerin kommenttiraita.[20]
Tanssi- ja musiikkinäytelmä muokkaa
Valkoinen peura -näytelmä esitettiin Äkäslompolossa Ylläksellä Ihmisen Rinki -näyttämöllä elo-syyskuussa 2005. Sen tuotti rovaniemeläinen Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmi yhteistyössä Ylläksen Matkailuyhdistyksen kanssa.
Lähteet muokkaa
- Suomen kansallisfilmografia 4. ISBN 951-37-0575-7
- Juva, Anu: Valkokangas soi! Kirja elokuvamusiikista. Kirjastopalvelu, Helsinki. 1995.
Viitteet muokkaa
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 514.
- ↑ a b Valkokangas soi, s. 241.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 511, 514.
- ↑ Elonet: Tarkastustiedot.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 517–518.
- ↑ Valkokangas soi, s. 242.
- ↑ Valkokangas soi, s. 251.
- ↑ Valkokangas soi, s. 245.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 510–511.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 511.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 518.
- ↑ Elävän kuvan vuosikirja 1993, s. 81. Suomen elokuvasäätiö, 1993. ISBN 951-37-1086-6.
- ↑ Kriitikot valitsivat kaikkien aikojen parhaan kotimaisen elokuvan Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 26.3.2022.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 514–515.
- ↑ DVD-opas. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 516.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 4, s. 517.
- ↑ White Reindeer (The) AKA Valkoinen peura (1952). DVD Compare 31.10.2013.
- ↑ Blu-ray-julkaisut. (Arkistoitu – Internet Archive) Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.
- ↑ White Reindeer (The) AKA Valkoinen peura (Blu-ray) (1952). DVD Compare 4.4.2019.
Aiheesta muualla muokkaa
- Valkoinen peura Koko elokuva vapaasti katsottavissa Elonetissä
- Björkbacka, Hannu: Lapin elokuvaballadi noitavampyyristä on suomifilmin kulttikauhuklassikko. Keskipohjanmaa. 1.5.2010. Arkistoitu 17.9.2012. Viitattu 3.12.2020.
- Väitöstiedote: Valkoisen peuran myyttinen Lappi. Lapin yliopisto 16.9.2011.