Wikipedia

Uuno Turhapuron aviokriisi

Ere Kokkosen ohjaama elokuva vuodelta 1981

Uuno Turhapuron aviokriisi on vuonna 1981 valmistunut, järjestyksessään kuudes Uuno Turhapuro -elokuvasarjan elokuva ja ensimmäinen värillinen Turhapuro-elokuva. Se on myös ensimmäinen elokuva, jossa Uunon appiukolla on vuorineuvoksen arvonimi ja jossa esiintyy hänen sihteerinsä Unelma Säleikkö (näyttelijänä Elli Castrén).

Uuno Turhapuron aviokriisi
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Ere Kokkonen
Käsikirjoittaja Spede
Tuottaja Spede Pasanen
Säveltäjä Jaakko Salo
Kuvaaja Mara Kakko
Timo Jalasti
Leikkaaja Eva Jaakontalo
Lavastaja Kristine Elo
Pääosat Vesa-Matti Loiri
Marjatta Raita
Tapio Hämäläinen
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Funny-Films Oy
Ensi-ilta 16. lokakuuta 1981
Kesto 95 min
Alkuperäiskieli suomi
Katsojat 452 656
Edeltäjä Rautakauppias Uuno Turhapuro – presidentin vävy
Seuraaja Uuno Turhapuro menettää muistinsa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Elokuvan alkutekstien tunnus.

Elokuvan syntyvaiheita sävytti Spede Pasasen järjestämä ”kulttuuriskandaali”, vastalause Suomen elokuvasäätiölle, joka ei ollut suostunut myöntämään hänelle tuotantotukea. Pasanen uhkasi tuhota varhaisten elokuviensa X-Paroni, Pähkähullu Suomi ja Noin seitsemän veljestä kopiot ja negatiivit. Toukokuussa 1981 hän toteutti uhkauksensa pilkkomalla kirveellä kyseisten elokuvien kopiot. Kyseessä olivat tosin vain yhdet kopiot, joten teko oli lähinnä vertauskuvallinen. Pasasen tempaus herätti suurta huomiota, ja herätti niin myötätuntoa kuin syytöksiä ”kulttuurivandalismista”. Osittain sitä pidettiin vain Pasasen mainostemppuna.[1]

Uuno Turhapuron aviokriisi oli vuoden 1981 suurin yleisömenestys ja parhaiten menestynyt Turhapuro-elokuva Lottovoittaja UKK Turhapuron jälkeen. Elokuvan erikoisuuksia olivat Klaus Thomassonin imitaatiot Niilo Tarvajärvestä, Ilmo Lounasheimosta ja Johannes Virolaisesta sekä loppukohtaus, jossa keskeiset näyttelijät teatterikäytännön mukaan palaavat kahdesti kumartamaan näkymättömän yleisön aplodeille. Elokuvan televisioensiesitys oli Mainostelevisiossa 8. huhtikuuta 1984, jolloin sen näki yli 1,5 miljoonaa katsojaa.[1]

Juoni

muokkaa
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Uunolla on niin hyvä hajuaisti, että hän pystyy silmät sidottuna haistelemaan ikkunalasin läpi, mitä kaikkea antimia lasin takana on. Poliisi kiinnostuu Uunosta, kun hän hajuaistillaan auttaa poliisia ottamaan varkaan kiinni. Poliisi ottaa Uunon poliisikoirakoulun oppilaaksi.

Uuno Turhapurolla ja tämän vaimolla Elisabethilla on elämänsä vaikein aviokriisi, kun appiukko haluaa järjestää heille eron. Sillä sehän on aivan sopimatonta, että vuoristoneuvoksen vävy on kaiken maailman poliisin koirakouluoppilaana. Samaan aikaan Uunon ystävät Härski Hartikainen ja Sörsselssön kiusoittelevat työnjohtajia palkanmuutoksilla.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

muokkaa
 Vesku Loiri … Uuno Turhapuro  
 Marjatta Raita … Elisabeth Turhapuro  
 Elli Castrén … Tuuran sihteeri, "Orvokki Sumu"  
 Tapio Hämäläinen … vuorineuvos, valtakunnanneuvottelija Jalmari Tuura  
 Pentti Siimes … rakastaja Nylkynen  
 Simo Salminen … insinööri Sörsselssön, "Sörsseli"  
 Spede Pasanen … Härski-Hartikainen  
 Olavi Ahonen … autokorjaamon 2. työnjohtaja  
 Ville-Veikko Salminen … vedonlyöjä  
 Marita Nordberg … vuorineuvoksetar Tuura  
 Klasu Thomasson … Yleinen Apu Oy:n neuvoja  
 Aapo Vilhunen … poliisi  
 Helena Notkonen … Sörsselssönin vaimo  
 Esko Mattila … autokorjaamon 3. työnjohtaja  
 Juhani Kumpulainen … autokorjaamon omistaja Hulkkonen  
 Aarno Sulkanen … autokorjaamon 1. työnjohtaja  
 Tuija Ahvonen … elintarvikeliikkeen myyjä  

Tekijät

muokkaa

TV-esitykset

muokkaa
Päivämäärä Kanava Katsojamäärä
8.4.1984 MTV1 1 532 000
29.5.1993 MTV3 1 012 000
4.4.1999 MTV3 465 000
1.5.2006 MTV3
26.10.2013 MTV3
17.10.2015 MTV3 266 000
5.8.2016 MTV3 200 000[2]
9.2.2018 MTV3
24.7.2018 Sub 162 000[3]
18.1.2019 MTV3 300 000[4]
30.7.2019 Sub 109 000[5]
3.8.2019 Sub
15.2.2020
 Sub
17.6.2020 Sub 91 000[6]
21.7.2021 Sub 100 000[7]
21.7.2022 Sub 127 000[8]
27.8.2022 Sub 65 000[9]
19.8.2023 MTV Sub
8.7.2024 MTV Sub

Arvioita

muokkaa

Uuno Turhapuro -sarjan siirtyminen värilliseen ilmaisuun ei juuri lämmittänyt kriitikoita, vaikka yleisesti tunnustettiinkin Uuno Turhapuron aviokriisin olevan tavallista huolellisempaa työtä. Ilta-Sanomien Sakari Toiviainen tiivisti monen arvostelijan ajatukset: ”– – – minkä elokuva tällä kerralla voittaa kiinteydessä, se häviää eloisuudessa ja ideoiden kehittelyssä. Kun asetelmat on noin puolessa tunnissa tehty selviksi, ei loppu juuri tarjoa yllätyksiä tai naurun aiheita. Toteutus junnaa pakolliset kuvionsa väsyneesti läpi, rytmi on laahaava, kuvallinen ilme yksitoikkoinen eivätkä näyttelijätkään vaikuta kovin innostuneilta.”[1]

Elokuvan päähenkilön hahmo sinänsä jakoi yhä mielipiteitä. Kansan Uutisten Martti Savo kirjoitti: ”Mahdollisimman vastenmieliseksi tehty Vesa-Matti Loirin esittämä Turhapuro käyttäytyy entiseen tapaan, ihannoi laiskuutta ja nyt lisäksi vielä sylkeekin.” Turun Sanomien Tapani Maskula näki Uunon hahmossa törmäilevästä toteutuksesta huolimatta laajempia ulottuvuuksia: ”Hänen sosiaalipummissaan on ärsyttäviä kliseitä, mutta myös aitosuomalaista veijariperinnettä, naisten kutittajaa ja maailmanrannan kulkuria, jonka myytti elää edelleen vahvana kirjallisuudessamme.”[1]

Suomen elokuvasäätiön tukipolitiikkaa kommentoitiin yhtä paljon kuin Uuno Turhapuron aviokriisiä. Aamulehden Reijo Noukka myönsi, ”etteivät elokuvasäätiö sen enempää kuin elokuvakriitikotkaan ole Speden elokuvia hellästi ja myötämielisesti kohdelleet”, mutta huomautti, että ”ainakin osasyynä siihen on ollut Speden tapa tehdä elokuvaa mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman halvalla laadusta välittämättä”. Tapani Maskula jatkoi samalla linjalla todeten Turhapuro-elokuvien edustavan ”virikeköyhää, television valmiiksi naurettuja sarjoja vastaavaa hölynpölyä”. Maskula kuitenkin tuomitsi Pasasen suorittaman elokuvakopioidensa tuhoamisen: ”Kaikki julkaistut tuotteet on visusti säilytettävä kansallisena perintönä tuleville sukupolville, sillä laatueroista tai tarkoitusperistään huolimatta ne ovat tärkeä osa suomalaista kulttuurihistoriaa. – – – Viimeistään seuraavalla vuosituhannella Uuno Turhapuroakin katsellaan tyystin toisesta näkökulmasta kuin tänään.” Katso-lehden Markku Tuulen mielestä Uuno Turhapuron aviokriisi sisälsi hieman onnistuneempia ideoita kuin aiemmat Turhapuro-elokuvat, mutta siitä puuttui esimerkiksi Matti Kuortin ohjaamalle Kiljusen herrasväelle ominainen kunnianhimo: ”Uuno Turhapurot ovat sen verran heikkotasoista elokuvaa, että sitä yhteiskunnan ei tarvitse tukea.”[1]

Video-oppaassa vuodelta 1994 elokuva saa yhden tähden viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”huono”.[10]

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e Suomen kansallisfilmografia, osa 9 (vuosien 1981–1985 elokuvat), s. 90–94. helsinki: Suomen elokuvasäätiö, 2000. ISBN 951-37-2677-0.
  2. ↑ TV-mittaritutkimuksen tuloksia - Viikko 31/2016 finnpanel.fi. Viitattu 13.8.2016.
  3. ↑ TV-mittaritutkimuksen tuloksia - Viikko 30/2018 finnpanel.fi. Viitattu 31.7.2018.
  4. ↑ TV-mittaritutkimuksen tuloksia - Viikko 3/2019 finnpanel.fi. Viitattu 21.1.2019.
  5. ↑ TV-mittaritutkimuksen tuloksia - Viikko 31/2019 finnpanel.fi. Viitattu 13.7.2019.
  6. ↑ Finnpanel - TV-mittaritutkimus www.finnpanel.fi. Viitattu 22.6.2020.
  7. ↑ Viikon katsotuimmat lähetykset kanavittain, Sub, viikko 29/2021 Finnpanel. Viitattu 28.7.2021.
  8. ↑ Viikon katsotuimmat lähetykset kanavittain, Sub, viikko 29/2022 Finnpanel. Viitattu 29.8.2022.
  9. ↑ Viikon katsotuimmat lähetykset kanavittain, Sub, viikko 34/2022 Finnpanel. Viitattu 29.8.2022.
  10. ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Uuno_Turhapuron_aviokriisi&oldid=22818380”