Ute-intiaanit

Ute-intiaanit ovat Yhdysvaltain länsiosissa asuva alkuperäiskansa, joka alun perin kuului uto-atsteekkilaiseen kielikuntaan. He asuivat Kalliovuorilla ja kansoittivat laajoja alueita myös vuoriston länsipuolella Coloradossa ja Utahissa. Osavaltio Utah on nimetty heidän mukaansa. Omakielinen nimi ”ute” merkitsee ”ylävää maata” tai "Auringon maata".

Ute-intiaanit
Eteläisten utien lippu.
Väkiluku	10 385
Merkittävät asuinalueet Utah Colorado New Mexico
Kielet	englanti, ute
Uskonnot	kristinusko, muita
Sukulaiskansat	comanchet, shoshonit
Infobox OK

Uteista etelään leviäviä maita hallitsivat navajot ja apassit. Pohjoisina rajanaapureina asuivat shoshonit monine heimoineen. Utet liikkuivat myös itäisillä preerioilla varsinkin saatuaan ratsuja, mutta heidän sotataktiikkansa oli vetäytyä pakoon vuoristoon ja vetää vihollinen perässään. Kalliovuorilla jalkaisin taistellessaan he olivat vaarallisia vastustajia.

Uteilla oli merkittävä osuus Pohjois-Amerikan lounaisten kulmien kaupankäynnissä. 1800-luvun puolivälissä heidän elämänsä muuttui Salt Lake Cityn noustessa Utahiin. Sodat Yhdysvaltoja vastaan päättyivät häviöihin, ja edessä oli mukautuminen uudenlaiseen kulttuuriin.

Ute-historian alkuvaiheet

Villihevosia Utahissa.

Uteilla oli tärkeä osuus tasankojen ratsastuskulttuurin leviämisessä. 1600-luvun loppupuolella he ajoivat suuria hevoslaumoja Kalliovuoria myötäillen kohti pohjoista. Hevoset olivat lähtöisin espanjalaisilta, jotka olivat tuoneet ne mukanaan nykyiseen Meksikoon. Kapinaan nousseet pueblointiaanit vapauttivat tuhansia hevosia espanjalaisten aitauksista. Eteläisten arojen heimot ottivat karanneita eläimiä kiinni, mutta suuria laumoja kulkeutui myös Kalliovuorille. Utet ottivat ne haltuunsa, mutta huomasivat oman maansa liian karuksi hevosten laiduntamiseen. He kuljettivat eläimet seuduille, jossa ruoho oli vihreää ja ravintoa riittävästi. Näin villihevoset saapuivat Wyomingiin. Täältä hevosia kulkeutui shoshonien ja comanchien mukana pohjoisille tasangoille, jossa jalkaisin vaeltaville intiaanikansoille avautui pian kokonaan uusi elämänmuoto. 1700-luvun puoliväliin tultaessa alkoi jokaisella tasankojen heimolla olla käytössään ratsuja.

Nopean kulkuvälineen ansiosta uteista kehittyi sotaisia. Varsinkin eteläisimmät utet tekivät ryöstöretkiä New Mexicoon espanjalaisten kyliin. Myös naapuriheimot olivat utien hyökkäyksien kohteina, ja vihollisia olivat muun muassa Kalliovuorten itäpuolella asuvat siouxit, cheyennet arapahot ja pawneet. Navajoita utet työnsivät kohti länttä jo vuodesta 1710, ja riitaisuudet jatkuivat pitkälle 1800-luvulle.

1700-luvun alkupuolella osa uteista solmi muutaman vuosikymmenen kestäneen liiton comanchien kanssa. Utet johtivat liittolaisensa espanjalaisten kauppapaikoille, jonne he toivat yhä suurempia määriä orjia. Pian heimoliittymä nousi hallitsevaan asemaan New Mexicon rajaseuduilla käytävässä orjakaupassa. He ryöstivät apassien, pawneiden ja shoshonien naisia ja lapsia. Vastineeksi utet ja heidän liittolaisensa halusivat espanjalaisilta lisää ratsuja menestyäkseen paremmin yhteenotoissa tasankojen ratsastajien kanssa. Utien liitto comanchien kanssa hajosi 1750-luvun alussa tuntemattomiin erimielisyyksiin. Idästä työntyvät heimot ja espanjalaisten kasvava painostus saivat utet vetäytymään Kalliovuorille. 1700-luvun loppupuolella utet liittoutuivat jicarillojen kanssa comancheja ja kiowia vastaan.

Mormonien tulo

1820-luvulla ute-päällikkö Walker (Wakara) onnistui luomaan hyvän pohjan alueen turkiskaupalle euro-amerikkalaisten kanssa. Walker puhui sekä espanjaa että englantia ja oli lisäksi erinomainen ratsastaja. Hän opetti nuorille sotureille hevosten käsittelyä. 1830-luvulla Walker organisoi karaistuneista ute-sotureista joukon, jonka pääasiallinen tarkoitus oli ryöstää hevosia niin intiaaneilta kuin valkoisiltakin. Ryöstöretket ulottuivat joskus Kaliforniaan saakka. Tuliaisina oli aina runsain määrin hevosia, jotka myytiin yleensä Meksikoon. Monet amerikkalaiset kertoivat Walkerin ja hänen ryhmänsä kauppaavan myös intiaaninaisia ja -lapsia, joista suurin osa kulkeutui New Mexicoon. Walkerin maine levisi, ja hänestä tehtiin samanaikaisesti havaintoja eri puolilla maata.

Vuonna 1847 Walker teki virheen, joka myöhemmin koitui kohtalokkaaksi alueen intiaaneille. Hän erehtyi päästämään Brigham Youngin johtaman 150 valkoisen amerikkalaisen muodostaman joukon utien maille nykyiseen Utahiin. Vieraat edustivat kristittyä kirkkokuntaa, joka tunnetaan mormonien nimellä. Aluksi he käyttäytyivät ystävällisesti ja olivat anteliaita uteja kohtaan. Tilanne kuitenkin muuttui, sillä mormoneja virtasi koko ajan lisää, ja Ison Suolajärven kaakkoisille rantamille nousi parissa vuodessa yli 3 000 asukkaan mormonikaupunki, Salt Lake City. Kun vastaavasti utien henkilömäärä väheni sairauksien ja tuhottujen ruokavarastojen myötä, Walker käsitti, että mormonit olivat tulleet jäädäkseen. Hän ei pitänyt näkemästään tulevaisuudenkuvasta, vaan päätti joukkoineen verottaa uusien tulokkaiden hevosia ja karjaa. Lisäksi utet alkoivat käydä ohikulkevien vaunukaravaanien kimppuun.

Salt Lake City vuonna 1850.

Tilanne johti vuonna 1849 alkaneeseen sotaan, joka oli utien ja Yhdysvaltain ensimmäinen keskinäinen konflikti. Sotatilaa kesti vajaan vuoden, eivätkä menetykset kummallakaan puolen olleet erityisen merkittäviä. Mormonien määrä lisääntyi nopeasti. He olivat kauhuissaan utien ja New Mexicon kauppiaiden harjoittamasta orjakaupasta ja yrittivät julistaa tämän laittomaksi toiminnaksi. Walker ja läntiset utet raivostuivat ulkopuolisten tunkeilijoiden puuttumisesta heidän vanhaan liiketoimeensa ja aloittivat uuden sodan 1853. Vaikka sovittelurauha keskeytti väkivaltaisuudet hetkeksi, utien tulevaisuus näytti yhä huonommalta. Mormonien ja muiden siirtolaisten mukana kulkema karja polki intiaanien viljelysmaat ja tuhosi kasvillisuuden teitten varsilla, joista oli tullut kohti Utahia ja Kaliforniaa vierivien loputtomien vaunukaravaanien pääreittejä.

Walker kuoli 1854 keuhkokuumeen murtamana, mutta uudet päälliköt jatkoivat hänen paikallaan.

Rauhantekijä

Kuuluisin ute-päällikkö Ouray.

Utien uncompaghre-heimon päälliköksi nousi vuonna 1860 Ouray. Hänen äitinsä oli ute, isä puoliksi jicarilla-apache. Lapsuutensa Ouray vietti New Mexicossa ja joutui paljon tekemisiin valkoisten kanssa, jolloin hän oppi puhumaan hyvin niin englantia kuin espanjaakin. Kielitaidosta tuli Ourayn tärkeä ominaisuus myöhemmässä elämässä, joka viitoitti hänen tiensä utien historian maineikkaimmaksi päälliköksi.

Ouray perehtyi tarkoin valkoisen miehen politiikkaan ja tiesi sotimisen näitä vastaan turhaksi. Hän valitsi viisaasti puolensa ja taisteli Yhdysvaltojen rinnalla eteläisten utien kanssa comancheja ja kiowia vastaan. Vuonna 1863 Yhdysvaltojen hallitus tunnusti hänet kaikkien utien ylimmäksi päälliköksi. Utet itse eivät olleet asiasta samaa mieltä, vaan osa eteläisimmistä ryhmistä nojasi päällikköönsä Ignacioon eikä tukenut Ourayn johtajuutta. Myös läntisimmät utet kieltäytyivät hyväksymästä amerikkalaisia ja taistelivat näitä vastaan päällikkönsä Antongan (Mustan Haukka) johdolla. Heidän sotansa saatiin loppumaan vuonna 1868 Ourayn toimiessa rauhantekijänä. Rauhansopimus kirjoitettiin maaliskuussa samana vuonna. Yhdysvaltojen hallitusta edusti myöhemmin kuuluisaksi tullut intiaaniagentti Kit Carson.

Utet luopuivat Ourayn allekirjoittamalla sopimuksella 60 000 km² käsittävästä maa-alueesta Coloradossa. Heille jäi edelleen käyttöönsä kolmasosan verran läntistä Coloradoa, jonka he uskoivat saavansa asuttaa seuraavien sukupolvien ajan. Pitääkseen suhteet Yhdysvaltoihin kunnossa Ouray oli valmis sotimaan rahasta muita heimoja vastaan. Valkoisten kanssa syntyneet vähäiset erimielisyydet hän selvitti hyvällä kielitaidollaan ja diplomaattisella lähestymistavallaan, joka herätti ihastusta hallituksen puolella. Ourayn sivistynyt käytös oli intiaanille harvinaista. Hän pukeutui joskus valkoisen miehen tyyliin, mutta ei luopunut pitkistä hiuksistaan.

Ouray oppi amerikkalaisilta muiden tapojen ohella myös rahan arvostamisen. 1870-luvulla hän myi Yhdysvaltain hallitukselle palan oman kansansa maata. Tuhannen Yhdysvaltain dollarin vuosieläkkeen lisäksi hän sai maatilan ja hienon talon. Kun utet saivat myöhemmin vihiä asiasta, Ourayn maine kärsi.

Utet halusivat säilyttää ratsunsa ja kieltäytyivät maanviljelystä.

Kun Coloradosta 1876 tuli Yhdysvaltain 38 osavaltio kiinnostuivat sen asukkaat läntisten alueiden kaivostoiminnasta. Niin tavallisten kansalaisten kuin kaivosmiestenkin asioita ajavat eturyhmät pyrkivät vaikuttamaan käytäväpolitiikallaan Coloradon päättäviin elimiin, ja halusivat kaikki utet pois osavaltion alueelta. Ilmaisusta "utien täytyy mennä" syntyi poliittinen iskulause.

Eräänlaisena loppusoittona utein paimentolaiselämässä voitaneen pitää vuonna 1879 tapahtunutta Meekerin verilöylyä, jossa raivostuneet utet surmasivat intiaaniagentti Nathan Meekerin ja kymmenkunta siviiliä. Yhdysvaltojen hallitus oli useaan otteeseen yrittänyt saada uteja luopumaan ratsastavasta kulttuuristaan ja korvaamaan se maanviljelyllä. Meeker ajoi asiaa utein keskuudessa, mutta sai toiminnallaan aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Osa uteista, lähinnä päälliköt Nicaagat (amerikkalaisille Jack) ja Colorow (Douglas) ryhmineen, vastustivat Meekerin yritystä tehdä uteista maanviljelijöitä ja nostaa heidän sivistyksensä valkoisten tasolle. Intiaanien osoittaessa vastahakoisuuttaan Meeker päätti ratkaista asian kutsumalla apuun liittovaltion joukot, joiden avulla uskoi taivuttavansa utet tahtoonsa.

White Riverillä asuvat utet saivat tarpeekseen heihin kohdistuneesta painostuksesta. He eivät halunneet luopua elämäntyylistään. Tilanne johti sotaan, ja Jackin sekä Douglasin yhdistetyt utet avasivat tulen White Riverin maaseudulla Coloradossa. Taistelun aikana he sieppasivat vangiksi Meekerin vaimon ja tyttären sekä muutamia lapsia. Tragedia lietsoi paniikkia ja yleistä vihaa uteja kohtaan. Vaikka panttivangit saatiinkin elävinä takaisin Ourayn neuvottelutaitojen ansiosta, oli tapaus jättänyt lähtemättömät jälkensä Coloradon siirtolaisten mieliin.

Ute-lähetystö Washingtonissa. (Vasemmalla eteläisten utein päällikkö Ignacio, oikealla Ouray vaimonsa Chipetan kanssa).

Päällikkö Ouray joutui vielä kerran rauhanlähettilääksi. Hän teki matkan Washingtoniin tapaamaan hallituksen johtavia henkilöitä. Amerikan siviilihallinto joutui puimaan Meekerin verilöylyä. Rauha saatiin syntymään, mutta Yhdysvaltain kongressi esitti vaatimuksen siirtää White Riverin utet pois Coloradosta. Heille osoitettiin paikka koillisesta Utahista. Neuvottelu jäi Ourayn viimeiseksi. Hän menehtyi tuntemattomaan sairauteen vuonna 1880 eikä ollut näkemässä, miten armeija seuraavana vuonna pani käytäntöön pakkotoimet ja marssitti utet pois mailtaan.

Ourayn kuoleman jälkeen utet jäivät tuuliajolle. Vaikka he eivät olleet pitäneetkään kaikista suuren johtajansa tekemisistä, ilman Ourayta he olivat täysin Yhdysvaltojen armoilla. Viimeiset taistelut käytiin 1880-luvun lopulla. Päällikkönsä Colorowin johdolla osa uteista poistui metsästämään riistaa reservaattinsa ulkopuolelle, jossa he joutuivat aseelliseen yhteenottoon amerikkalaisten kanssa. Kuolonuhreja vaatinut taistelu nujersi utien itseluottamuksen pitkäksi aikaa.

Ourayn nimi jäi ikuisiksi ajoiksi intiaanihistoriaan. Hän oli myös niitä harvoja intiaanikansojen johtajia, jotka ehtivät tavata kaksi Amerikan presidenttiä. Nämä olivat Ulysses S. Grant ja Rutherford B. Hayes, johon Ourayn älykkyys teki syvän vaikutuksen.

Nykyaika

Nykyään utet asuvat Utahissa, New Mexicossa ja Coloradossa kolmessa eri reservaatissa. Näistä eniten asukkaita on Uintahin ja Ourayn reservaatissa Koillis-Utahissa runsaan parin sadan kilometrin päässä Salt Lake Citystä. Se on myös pinta-alaltaan Yhdysvaltain toiseksi suurin intiaanireservaatti. Tälle pohjoisten utein (wind-river, uintah- ja uncompaghre-heimot) reservaatille Yhdysvallat joutui aikoinaan vuonna 1950 maksamaan menetetyistä maista suuret korvaukset. Luonnontilaiset runsaat metsät ja sekä laiduntamiseen että maanviljelyyn sopivat maa-alueet monine vesistöineen antavat hyvät mahdollisuudet niin riistanpyyntiin, kalastukseen kuin maanviljelyyn ja karjanhoitoonkin. Lisäksi tulolähteinä ovat öljy ja kaasu.

Eteläiset utet (mouachet ja capotet) asuvat lähellä Durangon kaupunkia Coloradossa ja vuoristo-uteiksi kutsutut weeminuchet puolestaan Cortezin kaupungin laidalta alkavalla vuoristoseudulla, joka yltää myös New Mexicoon ja Utahiin. Vuonna 2008 utet perustivat Coloradoon Sky Ute Resort and Casino -nimisen lomakeskuksen.

Kulttuuri

Asuinalueet ja heimot

Utien ei otaksuta muuttaneen mistään muualta, vaan heitä pidetään Coloradon alkuperäisinä asukkaina ja arkaaisen kauden intiaanien jälkeläisinä. Utet elivät hieman erillään monista muista kansoista tasankojen laidoilla ja vuorimailla. Noin 388 000 neliökilometriä käsittävällä alueella oli noin kymmenen erillisen ute-heimon asuinalueet. Heimot olivat hyvissä väleissä keskenään, ja heidän määräkseen on arveltu yli 10 000 henkeä. Heimoista mouachet, capotet ja tabeguachet (uncompaghret) asuivat Coloradon eteläosassa, wiminuchet heistä länteen Utahin puolelle. Yampat ja sabuagenasit asuivat pohjoisemmassa Coloradossa, kun taas Parusanuchit, uintahit ja timbanogotsit pitivät hallussaan Utahin koillisia osia. Heidän eteläpuoleltaan löytyivät pahvantien, moanuntsien ja sanpitsien kylät.

Seremoniat

Utien vanhoja kalliopiirroksia Utahista. (1650–1850)

Utien poliittisesta ja yhteiskunnallisesta järjestelmästä tiedetään hyvin vähän, koska siirtolaiset tulivat heidän mailleen verrattain myöhään. Heidän uskonnostaan ja mytologiastaan on kuitenkin runsaasti tietoa. Utet uskoivat olevansa läheistä sukua karhulle, joka liittyi läheisesti heidän jumalaistarustoonsa. Karhutanssi oli heidän tärkein alkuperäinen seremoniansa. Se järjestettiin keväisin maaliskuun puolivälissä. Uteheimot kerääntyivät yhteen ja leiriytyivät useiksi päiviksi tanssipaikan lähelle. Tanssitapahtumaa edelsivät koko talven kestävät valmistelut. Utenaiset tekivät erilaisia tanssiasuja, joihin miehet sonnustautuivat tapahtuman alkaessa. Transsitilassa utet tanssivat nuotion ympärillä. Tanssin päättyessä siinä käytetyt sulkakoristeet riisuttiin, ja ne aseteltiin puuhun. Tämä maaginen taika poisti seuraavan ajanjakson murheet. Alun perin karhutanssi oli erityisesti pariskuntien harjoittama kymmenpäiväinen tapahtuma, ja sen uskottiin lisäävän metsästysonnea ja seksuaalista kyvykkyyttä. Juhlan yhteydessä esiintyvän hedelmällisyysteeman kunniaksi järjestettiin myös tyttöjen puberteettiriitti.

Tasankojen ratsastavilta heimoilta osa uteista omaksui aurinkotanssin, josta tuli heille tärkeä sosiaalinen tapahtuma 1800-luvun lopulla. Saman vuosisadan lopulla levisi utien keskuuteen aavetanssi, jonka suosio jäi lyhytaikaiseksi. Utien shamaaneilla uskottiin olevan tavallista enemmän parantavia voimia. He toimivat lääkäreinä ja kansanparantajina. Shamanismia harrastivat niin miehet kuin naisetkin.

Avioelämä ja elinkeinot

Ute-miehet saivat ottaa useita vaimoja, ja siksi moniavioisuus oli heidän keskuudessaan varsin yleistä. Monesti puoliso saatettiin valita toisen heimon keskuudesta. Pohjoisilla uteilla on mainittu olleen lukuisia seka-avioliittoja shoshonien, bannockien ja paiutien kanssa. Eteläisimmät utet valitsivat puolison usein jicarillojen keskuudesta. Joitakin rajoituksia liittojen solmimisissa oli, sillä varsinkin eteläiset utet kielsivät seksuaalinen kanssakäymisen valkoisten kanssa. Köyhimpinä aikoina jotkut utet olivat valmiit vaihtamaan omia lapsiaan hevosiin. Ute-pariskuntien avioerot olivat yleisiä. Niiden syyksi riitti hedelmättömyys, uskottomuus tai yleinen yhteensopimattomuus.

Utet olivat innokkaita kauppiaita ja kuuluisia valmistamistaan erilaisista turkiksista, joita myytiin paljon niin espanjalaisille kuin amerikkalaisillekin. Perheen ruoka ja vaatteet hankittiin metsästämällä. Puuman ja kanadanmajavan liha olivat tabuja, mutta muut eläimet, kuten biisonit, jänikset, hanka-antiloopit ja paksusarvilampaat, tarjosivat kylliksi ravintoa varsinkin itäisille uteille. Läntiset heimot asuivat karummissa olosuhteissa, ja heidän ravinnonsaantinsa oli vaikeampaa. Huonoina aikoina he joutuivat syömään liskoja, käärmeitä ja muurahaisia. Läntiset utet keräsivät myös ravintokasveja.

Ulkoinen olemus

Uteja vuonna 1899.

Ulkonäöltään utet erosivat jonkin verran muista intiaanikansoista. Heidät on kuvattu rakenteeltaan lyhyiksi ja roteviksi. Ero oli selvä esimerkiksi verrattuna navajoihin, jotka olivat pidempiä ja hoikempia. Utien ihonväri oli myös tummempi kuin intiaaneilla yleensä. Luultavasti tämän vuoksi jotkut tasankojen heimoista, kuten cheyennet, kutsuivat uteja "mustiksi ihmisiksi". Ihonvärin tummuuteen vaikuttaneet tekijät ovat saattaneet liittyä aurinkoon ja asuinalueiden melko eristettyyn sijaintiin vuoristossa. Lisäksi he ovat comanchien tavoin saattaneet käyttää mustia sotamaalauksia. Utet eivät alun perin kantaneet sulkapäähineitä, mutta 1800-luvun aikana jotkut heidän johtajistaan omaksuivat tavan tasankojen intiaaneilta. Monet nuoret ute-miehet käyttivät niin ikään tasankoilta omittua Pompadour-kampausta, joissa hiusten etuosa kohotettiin mahdollisimman korkealle. Molemmat sukupuolet pitivät pitkät hiuksensa joko valtoiminaan tai solmivat ne palmikoin, jotka toisinaan koristeltiin turkiksin.

Lähteet

• Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku: Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia), Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3*
• Blackhawk, Ned: Violence Over the Land: Indians and Empires in the Early American Wes, Harvard University Press, 2008, ISBN 9780674027206
• Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset, s. 120-121. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9
• Hämäläinen, Pekka "Comanche Empire", Yale University Press, 2008, ISBN 978-0-300-12654-9
• Taylor, Colin F. The American Indian, Salamander Books, 2002 ISBN 1-84065-540-2
• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, s. 276-278. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
• Waldman, carl: Atlas of the North American Indian, s. 138. Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
• Webb, Walter Prescott: Great plains, University of Nebraska Pr, 1981, ISBN 9780803297029
• Young, Richard: The Ute Indians of Colorado in the 20th Century, Univercity of Oklahoma Press, 1997. ISBN 0-8061-2968-9.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ute-intiaanit Wikimedia Commonsissa