Avaa päävalikko

Ulvilan kihlakunta (ruots. Ulvsby härad) oli Turun ja Porin läänissä sijainnut kihlakunta. Kihlakunta käsitti suuren osan nykyisen Satakunnan maakunnan alueista. Kihlakuntaan kuuluivat lähinnä kaikki Satakunnan rannikkokunnat ja muita rannikon läheisyydessä sijaitsevia kuntia. Ulvilan kihlakunnassa oli juuri ennen toista maailmansotaa 88 194 asukasta (31.12.1939) ja sen maapinta-ala oli 4 007,38 km² (1.1.1938).[1] Väestötiheys oli siten 22,0 asukasta neliökilometriä kohti.

Vuoden 1940 aluejaon mukaan kihlakuntaan kuuluivat seuraavat kunnat:[1]

Kihlakunnan ulkopuolella oli Porin ja Rauman kaupungit.

Kihlakunnan tuolloisista kunnista Honkilahti ja Hinnerjoki liitettiin myöhemmin Euraan, Porin maalaiskunta ja Ahlainen Porin kaupunkiin, Rauman maalaiskunta Rauman kaupunkiin ja Kullaa Ulvilaan, joka oli jo ennen liitosta muutettu kaupungiksi.

Vuoden 1996 kihlakuntauudistusMuokkaa

Vuoden 1996 joulukuussa Suomeen muodostettiin uudenlaiset kihlakunnat. Uudessa kihlakuntajaossa vanhan Ulvilan kihlakunnan vuoden 1940 mukainen alue jakautui kolmeen eri kihlakuntaan.[2]

Porin kihlakuntaan ei kuulunut muita kuntia, mutta Kankaanpään kihlakuntaan kuului luettelossa mainittujen lisäksi neljä muuta kuntaa ja Rauman kihlakuntaan yksi muu kunta.

LähteetMuokkaa

  1. a b Suomen tilastollinen vuosikirja 1940 (PDF) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 30.11.2012.
  2. Mediakajo-osuuskunta: Selvitys poliisitoimen arkistoaineistosta Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa (PDF) Poliisimuseo. Viitattu 2.12.2012.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Maannmittaushallitus, Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma), Painetut kihlakunnankartat (kihlakuntarajaiset), Kartta Ulvilan kihlakunnasta, Turun ja Porin lääniä 1901-1905 (MHA, Icb. 10). Kartta Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa (jpg) (viitattu 1.4.2016)