Ukrainan kreikkalaiset
Ukrainan kreikkalaiset ovat kreikkalainen vähemmistö Ukrainassa. Kreikkalaisten historia alueella ulottuu antiikin aikoihin, mutta suurempi määrä heitä saapui alueelle 1700-luvulta lähtien. Ukrainan vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan kreikkalaisia oli 91 500. Kreikkalaisia asuu etenkin Donetskin alueella ja he muodostavat huomattavan osan esimerkiksi Mariupolin kaupungin väestöstä. Venäjän ja ukrainan lisäksi kreikkalaiset puhuvat omaa kreikan kieltänsä, Mariupolin kreikkaa sekä Krimiltä lähtöisin olevaa turkkilaista urumin kieltä.
Ukrainan kreikkalaiset | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Väkiluku | 91 500 | ||||||
Merkittävät asuinalueet
|
|||||||
Kielet | venäjä, kreikka, urum, ukraina | ||||||
Uskonnot | ortodoksinen kirkko |
Asuinalue ja lukumäärä
muokkaaUkrainan vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan Ukrainassa asui kaikkiaan 91 500 kreikkalaista. He muodostivat noin 0,2 prosenttia maan koko väestöstä. Kreikkalaiset valtaosa asui Donetskin alueella, jossa heitä oli 77 500.[1]
Historia
muokkaaKreikkalaisten historia nykyisen Ukrainan alueella ulottuu antiikin aikoihin. Ehkä ensimmäinen kreikkalainen siirtokunta seudulla oli 600-luvulla eaa. perustettu joonialainen siirtokunta Borysthenes nykyisellä Berezanin saarella. Seuraavalta vuosisadalta lähtien siirtokuntia perustettiin lisää, esimerkiksi Olbia, Pantikapaion, Tyras ja Theodosia. Doorilaiset perustivat Khersonesoksen 400-luvulla eaa. Samalla vuosisadalla siirtokunnat perustivat Krimin niemimaan alueella Bosporoksen valtakunnan. Seutu liitettiin Rooman valtakuntaan ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Kreikkalaiset siirtokunnat tuhoutuivat hunnien hyökkäyksissä 300-luvulla.[2]
Kiovan Rusin ruhtinaskuntien omaksuessa kristinuskon Bysantin valtakunnasta 800-luvulla kreikkalaisilla papeilla oli suuri vaikutus paikallisen ortodoksisen kirkon hierarkiassa. Kreikkalainen kulttuurivaikutus jatkui seuraavina vuosisatoina kirkon, mutta myös oppineiston kautta. Myös monet Ukrainan vaikutusvaltaisimmista kasakkasuvuista olivat taustaltaan kreikkalaisia. Ukrainan alueelle asettui myös kreikkalaisia kauppiaita.[2]
Kreikkalaisten määrä kasvoi huomattavasti Venäjän ja Osmanien valtakuntien 1700-luvulta alkaen käymien sotien takia. Venäjä oli saanut haltuunsa Ukrainan eteläosien tasangot, joille se havitteli siirtolaisasutusta. Osa siirtolaisista oli venäläisten alueelle Osmanien hallitsemilta alueilta houkuttelemia kreikkalaisia. Venäjän vallattua Krimin niemimaan alueelta pakkosiirrettiin vuosina 1774–1783 18 400 kreikkalaista, jotka asutettiin Azovin kuvernementtiin. Monet pakkosiirretyistä kuolivat ankarien olosuhteiden takia, mutta selviytyneet perustivat esimerkiksi Mariupolin kaupungin, jossa kreikkalaisia asuu edelleen. Alueen kreikkalaiset puhuivat paitsi kreikkaa, mutta myös tataarille sukua olevaa turkkilaista kieltä (urumin kieli). Vuosisadan lopulla esimerkiksi Odessaan, H’ersoniin ja Mykolajiviin saapui siirtolaisia Jooniansaarilta. Kreikkalaisten muuttoliike nykyisen Ukrainan alueelle vaimeni seuraavan vuosisadan alusta lähtien, mutta kreikkalaiset kauppiaat saavuttivat samaan aikaan huomattavan aseman Ukrainan kaupassa.[2]
Kommunistien voitto Venäjän sisällissodassa oli huomattava isku kreikkalaisille kauppiaille, jotka menettivät omaisuutensa valtiolle. Monet heistä pakenivat Kreikkaan. Neuvostoliiton vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan Ukrainan neuvostotasavallassa oli 105 000 kreikkalaista ja heistä 64 200 asui Mariupolin alueella. Krimillä asui samaan aikaan 24 000 kreikkalaista. Kreikkalaiset saivat koulutuksensa usein venäjäksi. Mariupolissa julkaistiin joitakin kreikankielisiä lehtiä ja alueella toimi muutamia kreikankielisiä kouluja. Ne kuitenkin suljettiin Stalinin vainojen myötä. Monet kreikkalaisista venäläistyivät.[2]
Ukrainan itsenäistymisen jälkeen kreikkalaisia pidettiin yleisesti venäläismielisinä. Venäläisessä ja kreikkalaisessa mediassa esitettiin väitteitä kreikkalaisten syrjinnästä Ukrainassa. Venäjä miehitti Krimin vuonna 2014 ja samalla sen kreikkalaisyhteisöt. Samoihin aikoihin osa Donetskin aluetta päätyi kreikkalaisineen Venäjän tukemien kapinallisten haltuun. Kun Venäjä edelleen hyökkäsi Ukrainaan vuonna 2022 monien kreikkalaisten asuttamasta Mariupolista käytiin ankaria taisteluja, jotka hävittivät suuren osan kaupungista.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ About number and composition population of Ukraine by data All-Ukrainian population census'2001 data (arkistoitu sivu) State Statistics Committee of Ukraine. Viitattu 27.4.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c d Volodymyr Kubijovyč, Roman Senkus ja Arkadii Zhukovsky: Greeks Internet Encyclopedia of Ukraine. Viitattu 27.4.2022. (englanniksi)
- ↑ Russian bombs rupture a Greek community fighting for its history Politico. 10.4.2022. Viitattu 27.4.2022. (englanniksi)