Pyhä lehto

(Ohjattu sivulta Uhrilehto)

Pyhä lehto eli uhrilehto on ei-kristillisen uskonnon pyhä metsikkö, usein uhripaikka. Pyhistä lehdoista käytetään Suomessa nimitystä hiisi ja virossa hiis, tosin hiisi-sanalla on muitakin merkityksiä, joista kuitenkin kulttipaikkaa tarkoittava on alkuperäinen. Pyhät lehdot olivat Euroopassa pyhitetty luonnonhengille ja suvun vainajille. Ne olivat periaatteessa yhteneväisiä nyky-yhteiskuntamme muistolehtojen kanssa. Ne olivat maanviljelyltä, raivaamiselta, metsästykseltä ja muulta ihmisen hyötykäytöltä suojeltuja alueita. Niissä tosin käytiin palvontamenoissa, ja niissä järjestettiin juhlia.

Jumalalle pyhitetty puu uhrilehdossa uhrilahjoineen suomalais-ugrilaisessa Marin tasavallassa vuonna 2002.[1]

Kristinuskon myötä pyhät lehdot otettiin kirkon valtaan. Esimerkiksi Suomessa Paavi Gregorius IX vahvisti vuonna 1229 kirkon omaisuudeksi ne suomalaisten "uhrilehdot ja pyhäköt, jotka nämä sille vapaaehtoisesti olivat lahjoittaneet". Varsinais-Suomen varhaisia kirkkoja perustettiin pyhien lehtojen paikalle tai niiden läheisyyteen.[2] Länsi-Suomessa, jossa kirkon ote oli voimakkain, Pyhät lehdot katosivat jo varhain, mutta esimerkiksi Savon takamailla Kerimän kirkkoherra lähetti vielä vuonna 1738 kirjeen Porvoon tuomiokapitulille, jossa kerrottiin "epäilyttävien puiden ja lehtojen" hävittämisestä.[2]

Antiikin Kreikan ja Rooman pyhät lehdotMuokkaa

Kreikan kuuluisin pyhä lehto oli Dodonan tammilehto, jossa oli oraakkeli. Ateenan Akatemia puolestaan oli pyhä oliivipuulehto. Keski-Italian Nemin kaupungin lähellä oli useita palvontapaikkoja, muun muassa Dianalle pyhitetty lehto, ja Rooman Forum Romanumilla oli pyhä lehto vestaalien talon takana.

Germaanisten kansojen pyhät lehdotMuokkaa

Pohjoismaiden kuuluisin pyhä lehto oli Adam Bremeniläisen kuvaama Uppsalan temppeli, jossa jokainen puu oli pyhä. Blót-uhrijuhlia järjestettiin yleensä uhrilehdoissa. Adam Bremeniläisen mukaan Pohjolan pakanakuninkaat uhrasivat pyhissä lehdoissa joka yhdeksäs vuosi yhdeksän urosta joka lajista.

Manner-Euroopan germaaniheimot palvoivat puita ja heillä oli myös pyhiä lehtoja. Nykyiseen jouluperinteeseen kuuluvan joulukuusen uskotaan olevan lähtöisin germaanien puiden palvonnasta.

Kelttien pyhät lehdotMuokkaa

Kelteillä uhrilehdot olivat tärkeitä rituaalisten uhritoimitusten tapahtumapaikkoja. Kelttien pyhissä lehdoissa uhrattiin sekä ihmisiä että eläimiä eri jumalille, ja druidit valvoivat uhritoimituksia. Usein uhrattiin jumalatar Nemetonalle. Kelttien uhrilehtojen jäännöksiä on löydetty eri puolilta Keski-Eurooppaa sekä Ranskasta ja Britteinsaarilta.

Suomalais-ugrilaiset kansatMuokkaa

 
Votjakkien pyhä puu Malaja Purgassa Kursthumin kylässä vuonna 1995. Paikalla oli ennen kylän uhrilehto. josta puu on säilynyt. Kylän asukkaiden mukaan kuivunutta runkoa pitävät henget yhä pystyssä.[3]

Erilaisia pyhiä lehtoja esiintyi useiden eri suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa. Komit ja udmurtit tunsivat pyhät lehdot nimellä lud. Lehtoja käytettiin uhrimenoissa ja ne rakentuivat yleensä vanhan puun ympärille, joka liitettiin puolestaan jonkinkaltaiseen henkeen. Jokaisella suvulla oli oma lehtonsa ja suuremmat lehdot jaettiin myös suuremman yhteisön kanssa. Mordvalaiset ja marit tunsivat samankaltaiset lehdot nimellä keremet. Jotkin mordvalaisten ja marien lehdoista oli omistettu yksittäisille sankarihahmoille.[4]

Pyhät lehdot SuomessaMuokkaa

Suomessa pyhät lehdot sijaitsivat keskeisellä paikalla, eivät syrjässä. Nykyäänkin monien entisten pyhien lehtojen sijainti on nähtävissä sitä kiertävinä Hiisi-alkuisina paikanniminä.

Tiedot pyhiin lehtoihin liittyvistä uskomuksista ja uskonnollisista toimituksista läntisessä Suomessa ovat pitkälti kadonneet kristinuskon myötä. Niinkin myöhään kuin 1700-luvulla oli vielä pyhiä lehtoja tai sellaisiksi epäiltyjä, joita kirkonmiehet ja viranomaiset pyrkivät hävittämään. Käytäntö pyhiä lehtoja vastaan oli jo aiemmin ollut koko Euroopan laajuinen. Inkerissä on kuitenkin säilynyt pyhiä lehtoja neuvostoaikoihin, ja niiden käytöstä on säilynyt melko kattavat tiedot. Inkeriläisten pyhien lehtojen ja muualta säilyneiden tiedonsirpaleiden perusteella voidaan rakentaa myös kuva siitä, millaisia olivat länsisuomalaiset pyhät lehdot.[5]

Ilmeisesti pyhissä lehdoissa pidettiin vakkajuhlat. Vakkajuhlat olivat pitäjän järjestämät uskonnolliset pidot ja uhrijuhla. Vakkajuhlissa uhrattiin vakallinen uutta ruokaa.

Pyhät lehdot olivat ympäriltään aidattuja, kuten Inkerissä, tai niiden sisällä oli erityinen aidattu alue uhriaitaus. Uhriaitaukseen heitettiin uhreja, mutta niihin ei saanut mennä sisään.[5] Pyhissä lehdoissa saattoi myös olla jumalankuvia.

Kristinuskon levittäytymisen myötä monet kirkot perustettiin pyhien lehtojen paikalle tai niiden läheisyyteen. Lopuille vanhoille palvontapaikoille annettiin kirkon strategian mukaisesti uudet merkitykset ja loput niistä kiellettiin ja demonisoitiin, jolloin niistä muodostui pahojen olentojen tyyssijoja.[2]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. kuvaaja Lehtinen Ildikó: uhrilehto: jumalalle pyhitetty puu uhrilahjoineen www.finna.fi. Viitattu 25.4.2020.
  2. a b c Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, s. 125–126. Gaudeamus, 2018.
  3. kuvaaja Lehtinen Ildikó: pyhä puu www.finna.fi. Viitattu 25.4.2020.
  4. Britannica Encyclopedia of World Religions, s. 669. Encyclopædia Britannica, 2006. ISBN 978-1-59339-491-2. (englanniksi)
  5. a b Kovalainen & Seppo