Muinaispitäjä

Muinaispitäjä on yhteisöllisen organisoitumisen yksikkö, jonka eräät tutkijat uskovat olleen Suomessa olemassa ennen Ruotsin vallan aikaa. Muinaispitäjä koostui kylistä, jotka puolestaan koostuivat taloista. Ajalta ei ole olemassa kirjallisia lähteitä, ja muinaispitäjien olemassaoloa on pyritty todistelemaan epäsuorasti. On myös esitetty, että myöhemmät kirkkopitäjät rakentuivat osin entisten muinaispitäjien varaan..

Muinaispitäjä on tulkintojen mukaan huolehtinut muun muassa käräjöinnistä, suurista uskonnollisista pidoista ja joskus myös muinaislinnasta eli linnavuoresta. A. M. Tallgrenin mukaan muinaispitäjän tunnusmerkkejä olivat hiisi ja moisio eli yhteinen palvontapaikka ja päällikönkartano. Muinaispitäjät ovat myös voineet omistaa varsinaisen alueensa ulkopuolisia erämaita eli luonnonvarojen nautinta-alueita. Varsinkin aikaisemmassa tutkimuksessa arveltiin, että suomalaisten käännyttäminen kristinuskoon olisi toteutettu muinaispitäjäorganisaation kautta.

Varsinais-Suomen muinaispitäjät

Varsinais-Suomi jakautui viimeistään keskiajalla Etelä- ja Pohja-Suomeen. Pohja-Suomen itäraja sijaitsi Aurajokilaaksossa. Alueella sijaitsi useita oletettuja muinaispitäjiä. Nämä ulottuivat kaukaa asumattomista korpimaista aina ulkosaaristoon asti. Pohja-Suomen oletettuja muinaispitäjiä olivat Räntämäki, Raisio, Masku ja Santamala, joiden muinaisrajoja myös myöhemmät rajalinjat seurasivat. Etelä-Suomessa sijaitsivat Liedon, Paimion, Halikon ja Perniön muinaispitäjät.

Oletettujen muinaispitäjien aikaista nimistöä on säilynyt kartoissa jopa nykypäivään asti. Tällaista nimistöä edustavat A. M. Tallgrenin 1930-luvulla esittämän teorian mukaan muun muassa hiisi- ja moisio-nimet. Hiisi viittaa muinaisuskonnon harjoittamiseen, ja moisio oli Tallgrenin hypoteesin mukaan pitäjänpäällikön tai pitäjänvanhimman asuinpaikka. Lisäksi monet linnavuoret antavat viitteitä muinaisesta puolustuksesta.

Jos muinaispitäjiä oli, niiden väestöltä voitiin kantaa veroa. Ehkä pitäjissä on ollut ainakin kestivero, eli että pitäjän väki järjesti elätyksen hallitsijoille tai erityisenä juhlapäivänä pidot sekä hallitsijoille että kaikille muillekin. Tämänkaltaisia laajoja alueita yhdistäviä pitoja on ollut ainakin Virossa. Ne liittyivät alun perin kesäisiin vakkajuhliin eli taivaanjumalan palvontamenoihin, mutta saksalaiset valloittajat muokkasivat niistä tapahtuman, jonka yhteydessä voitiin kerätä kaikki vuoden verot. Suomessakin vakkajuhlat ovat yhdistäneet useita kyliä tai yksittäisten kylien väen vielä historiallisenakin aikana. Sanan "pitäjä" uskotaan tulevan juuri tällaisista pidoista eli juhlista tai jatkuvasta ylläpidosta.

Eräänlainen verotuksen muoto on voinut olla "työvero", eli että kaikki osallistuvat pyhän lehdon tai puolustusvarustuksen tekoon ja hoitoon tai muuhun kaikkia hyödyttävään tai päällikön määräämään tehtävään. Tilojen rakennukset on voitu rakentaa koko pitäjän voimin, jos perheen miehet vain ovat itse osallistuneet muiden talojen rakennustöihin. Tämänkaltaiset verotuksen muodot ovat yleisiä jo hyvin pienissäkin yhteisöissä. Nykyisin niitä muistuttaa maaseudun talkooperinne.

On voinut olla monimutkaisempiakin verotusjärjestelmiä. Esimerkiksi jotkut tutkijat arvelevat koukku-veroyksikön olleen käytössä Lounais-Suomen maanviljelysalueilla jo pakanallisena aikana. Pakanalliseen aikaan saattaa juontaa juurensa myös keskiaikaisen Ruotsin hallinnoiman Lounais-Suomen oikeuslaitoksen järjestelyissä ollut outo poikkeus, suomalainen oikeus. Suomalainen oikeus oli ruotsalaiselle oikeudelle rinnakkainen oikeusjärjestelmä, jonka piiriin kuuluivat monet vanhat kylät ja tilat. Uudistilat liitettiin ruotsalaisen oikeuden piiriin. Lisäksi oli paikallinen Kyrön oikeus^selvennä.

Muinaispitäjäteorian kritiikki

Muinaispitäjäinstituution olemassaoloa kohtaan on esitetty myös kritiikkiä (esimerkiksi J.-P. Taavitsainen ja Markus Hiekkanen). Ei kuitenkaan ole varmaa, toimiko se nimenomaan oletetun muinaispitäjäorganisaation puitteissa. Markus Hiekkasen mukaan ensimmäinen territoriaalinen eli alueelliseen jakoon perustuva organisaatio olisi ollut kirkkopitäjälaitos, joka hänen mielestään toteutettiin Varsinais-Suomessa 1200-luvun alussa.

Orastavat maakunnat

On mahdollista, että muinaispitäjät olisivat ajoittain liittoutuneet keskenään. Ruotsiin ja Viroon verrattavasta pysyvästä maakuntatason organisaatiosta ei Suomessa ennen Ruotsin vallan aikaa ole kuitenkaan yleisesti hyväksyttyjä todisteita. Useimmat nykytutkijat pitävätkin sellaisten olemassaoloa epätodennäköisenä, joskin professori Unto Salo on esittänyt ajatuksen jonkinlaisten muinaismaakuntien olemassaolosta myöhäisrautakaudella. Satakunnan nimen vuoksi Salo on ajatellut, että se olisi jo varhaisessa vaiheessa toiminut ruotsalaistyyppisenä, ledung-laivaston varustaneena hundare-maakuntana. Teoria on lähtöisin jo Henrik Gabriel Porthanilta, mutta viime aikoina kielentutkijat ovat kritisoineet sitä.

Muinais-Hämeessä arkeologiset löydöt kertovat joidenkin tulkintojen mukaan pitäjien välisestä yhteistyöstä. On esimerkiksi huomattu, että muinaislinnat muodostavat pitkiä suoria ketjuja. J.-P. Taavitsaisen mukaan tämä kuitenkin johtuu geologiasta: linnavuorten paikoiksi sopivat maastonmuodostumat asettuvat luonnostaan ketjuiksi.

Rapolaa on aikaisemmin pidetty erityisenä "keskuslinnana", mutta asiaa tutkittaessa tämä oletus ei ole saanut tukea.

Katso myös

• Hiisi
• Koukku
• Käräjät
• Linnavuori
• Pyhä lehto
• Suomen kuninkaat
• Vakkajuhlat

Lähteet

• Kauko Pirinen: Koukkuverotuksen alkuperä. (Martti Linnan toimittamassa kokoomateoksessa: Muinaisrunot ja todellisuus, Suomen kansan vanhojen runojen historiallinen tausta) (1987).

Kirjallisuutta

• Taavitsainen. J.-P: Ancient Hill-forts of Finland, with special reference to the hill-fort of Kuhmoinen. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 94. Helsinki 1990.
• Taavitsainen, J.-P: Kun nuoruus on ongelma – Rapolan muinaislinnan keskuslinna-ajatuksen purkuyritys. Masunni. Kirjoituksia Tampereelta ja Pirkanmaalta 3. Tampere 1999.
• Tallgren, A. M: Hiisi ja Moisio. Yritys muinaissuomalaisen asutus- ja yhteiskuntahistorian selvittämiseksi. Virittäjä 1933.