Uhripuu

puu, johon liittyy perimätietoa uhrikäytöstä
Vanha uhripuu Yläsäiniön kylässä Viipurin maalaiskunnassa 1910–1920-luvulla.[1]

Uhripuu tai Pitämyspuu (muita nimityksiä aljopuu, lyylityspuu, pihapuu, kartanopuu ja elättipuu[2]) on niin Länsi- kuin Itä-Suomessa pihapirissä ollut uhripaikka.[2] Suomessa ja Virossa uhripuita oli usein pyhissä lehdoissa. Usein pihapuut ovat olleet pyhiä. Uhripuuperinne tunnetaan myös muiden itämerensuomalaisten ja volgansuomalaisten kansojen keskuudessa.

Näille puille annettiin säännöllinen uhri ainakin syksyllä kekrin aikaan. Urhieläimen, yleensä lampaan lihat syötiin itse, mutta sen luut vietiin puun alle. Pitämyspuita oli tavallista muistaa myös eri vuodenaikoina ajankohdan tuoreilla ruuilla. Uhripuuna saattoi olla niin havu- kuin lehtipuukin. Usein uhripuiksi mainittuja puita ovat olleet kuusi, koivu ja pihlaja. Pitämyspuun oksan katkeaminen katsottiin usein kuoleman enteeksi ja sen kaatuminen kertoi talon häviöstä. Uhripuiden kaatamista vältettiin, koska uskottiin puun kiroavan kaatajan mielisairaaksi tai raajarikoksi.[2]

Marien Semyk-juhla vuonna 2002. Pappi siunaa uhripuun juurelle kerätyt ruoat ja juomat.[3]

Puihin liittyvä uhrikäytäntö tunnettiin vielä 1900-luvun alussa Itä-Suomessa. Kirkollisissa asiakirjoissa 1600- ja 1700-luvuilla pitämyspuista kirjoitetaan paheksuvasti ja niiden kaatamisista mainitaan. Vielä vuonna 1827 Karjalan eteläisimmillä metsäseuduilla uhrikuusia oli vielä jokaisella talolla.[2]

TapionpöytäMuokkaa

Myös tapionpöydilä on merkittävä asema suomalaisessa muinaisuskossa, ja niille on viety uhreja metsän kuninkaalle Tapiolle. Tutkija Martti Haavion mukaan tapionpöytä saattoi myös olla hyvin matala ja leveä kataja.[4] Myös Sakari Paulaharjun mukaan tapionpöytää on pidetty perinteisenä metsänhaltijan palvontapaikkana, jolle asetettiin metsälle annettavia lahjoja.[4] Puolestaan Uno Harva on kirjoittanut, että linnustettaessa sille voitiin viedä ensimmäiseksi saatu lintu, joka keitettiin höyhenineen.[4] Haavio on todennut, että puille voitiin viedä myös varsoneen tamman jälkeiset, jotta varsa osaisi aina palata kotiinsa.[4]

KirjallisuuttaMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. vanha uhripuu Yläsäiniön kylässä Viipurin maalaiskunnassa www.finna.fi. Viitattu 16.5.2020.
  2. a b c d Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, s. 132–133. Gaudeamus, 2018.
  3. kuvaaja Lehtinen Ildikó: semyk-juhla: pappi siunaa uhripuun juurelle kerätyt ruoat ja juomat www.finna.fi. Viitattu 16.5.2020.
  4. a b c d Tekijä Kalmistopiiri: Uhripuita linnavuorilla? Lukijan kysymys Tapion pöytäkuusista KALMISTOPIIRI. 4.6.2020. Viitattu 4.6.2020.