Wikipedia

Työväen Järjestönuorten Liitto

Työväen Järjestönuorten Liitto oli suomalainen sosialistinen varhaisnuorisojärjestö. Liitto perustettiin SDP:n alaisuuteen vuonna 1917, mutta 1920-luvulla se toimi yhteistyössä sosialististen ja kommunististen järjestöjen kanssa. Vuonna 1930 viranomaiset kielsivät liiton toiminnan ja järjestön aktiivit vangittiin. Liitto oli tarkoitettu alle 16-vuotiaille.

Työväen Järjestönuorten Liitto
Perustettu 1917
Lakkautettu 1930
Tyyppi poliittinen varhaisnuorisojärjestö
Toimiala opintotoiminta
Toiminta-alue Suomi
Kattojärjestö Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (1917–)
Suomen sosialistinen työväenpuolue (–1923)
Sosialistinen työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestö (1924–1930)

Historia muokkaa

Perustaminen muokkaa

Suomen Sosialidemokraattisella Puolueella ei ollut varhaisnuorisojärjestöä sen jälkeen, kun viranomaiset lakkauttivat Ihanneliiton vuonna 1912. Toimintaa alettiin käynnistää uudelleen vuoden 1916 eduskuntavaalien jälkeen. Aktiivisia asiassa olivat varsinkin sosialidemokraattisten nais- ja nuorisoliittojen toimijat. Vuonna 1917 muodostettiin Työväen Järjestönuorten Valtuuskunta, johon tuli edustajia nais-, nuoriso- ja raittiusliitoista. Puheenjohtajana toimi raittiusliiton Jussi Tuominen. Sääntöjä luonnosteli sihteeri Jussi Railo, joka otti mallia varsinkin partioliikkeestä.[1] Saatuaan työnsä tehtyä valtuuskunta julkaisi Railon kirjoittaman Järjestöpojat ja järjestötytöt -ohjekirjasen sekä vetoomuksen, jossa kehotettiin ohjaamaan lapset uuteen järjestöön, pois porvarillisen kasvatuksen, partioliikkeen ja pyhäkoulujen vaikutuspiiristä.[2]

Suomen Työväen Järjestönuorten Liiton perustava kokous pidettiin 7. lokakuuta 1917 Helsingin työväentalolla, jonne kerääntyi 60 kutsuttua edustajaa maan eri puolilta. Kokous hyväksyi säännöt, joiden mukaan liiton tarkoituksena oli yhteenliittää

”työväenluokan lapset ja varhaisnuoret kautta maan, kasvattaa heissä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, järjestyskykyä ja kuntoisuutta, pyrkimystä työskennellä itsensä ja sorrettujen toveriensa puolustamiseksi ja halua kehittyä tietoiseksi, taitoiseksi ja siveellisesti lujatahtoiseksi taistelijaksi uuden, paremman yhteiskunnan luomiseksi.”

Liiton perusyksikköjä olivat joukkueet ja osastot, piirijärjestöt huolehtivat aluetoiminnasta. Jo ennen liiton varsinaista perustamista, kesällä 1917, oli toiminnassa 25 osastoa, joihin kuului noin 9 300 jäsentä. Perustamisen aikoihin jäseniä oli noin 20 000 ja muutama kuukausi myöhemmin 24 000. Opetustyö kuului alkuaikojen TJN:n ohjelmaan, mutta (toisin kuin Ihanneliitossa) se rajattiin koskemaan vain koulunsa päättäneitä. TJN järjesti myös monenlaista kilpailutoimintaa.[3]

Sisällissodan alkaminen tammikuussa 1918 vaikeutti liiton toimintaa, mutta punaisten hallitsemilla alueilla järjestettiin muun muassa lastenjuhlia ja hiihtokilpailuja. Sodan päätyttyä toiminta tyrehtyi. Monet liiton aktiivit joutuivat vankileireille ja jäivät orvoiksi tai erotettiin vanhemmistaan.[4]

Uusi alku muokkaa

Yksittäiset järjestönuorten osastot aloittivat toimintansa uudelleen jo syksystä 1918 alkaen. Keväällä 1919 perustettiin liiton toiminnan uudelleenkäynnistämistä valmistelemaan nuoriso-, nais- ja raittiusliiton edustajista koostunut toimikunta, ja toiminta käynnistyi syksyllä. TJN:n toinen edustajakokous pidettiin 28.–29. huhtikuuta 1920 Helsingissä. Kokous hyväksyi liitolle uudet säännöt ja ohjelman, jossa tavoitteeksi asetettiin sosialistiseen maailmankatsomukseen perustuvan luokkatietoisuuden alkeiden opettaminen. Partioliikkeeltä kopioiduista toimintamuodoista luovuttiin, koska sotilaallisluonteisen kasvatuksen nähtiin vahingoittaneen liiton toimintaa. Retkeily vaihtui opetustunteihin, joiden sisältöä olivat muun muassa leikit, voimistelu, laulu, piirustus, matematiikka, yhteiskuntaoppi, historia ja luonnontieteet. Lapset esittivät tunneilla oppimiaan leikkejä ja tansseja työväenjärjestöjen iltamissa.[5]

Sisällissodan jälkeen tapahtunut työväenliikkeen jakautuminen vaikutti myös varhaisnuorisotyöhön. Kiellettyä Suomen kommunistista puoluetta ja julkista Suomen sosialistista työväenpuoluetta tukeneet radikaalit saivat enemmistön Suomen sosialidemokraattisessa nuorisoliitossa, jonka aktivistit johtivat myös järjestönuoria, joten TJN jäi laitavasemmiston käsiin. SDP katkaisi suhteensa järjestönuoriin, ja lopetti taloudellisen tuen maksamisen.[6]

Radikalisoituminen muokkaa

TJN:n kolmas liittokokous pidettiin 9. maaliskuuta 1922 Helsingissä. Kokous päätti aloittaa läheisen yhteistyön Työväen raittiusliiton kanssa. TJN liittyi TRL:n jäseneksi, liittojen toimistot olivat samassa huoneessa ja ne perustivat yhteisiä piirijärjestöjä sekä osastoja. Paikalliset olosuhteet ratkaisivat sen, kummalla nimellä toimintaa järjestettiin. Loppuvuonna 1922 muodostettiin SSTP:n, nuorisoliiton ja naisliiton edustajista koostunut Sosialistinen lastentyövaliokunta koordinoimaan varhaisnuorisotoimintaa.[7]

Vuonna 1923 valtio kielsi SSTP:n, nuorisoliiton ja naisliiton toiminnan. Järjestöjen johtajat vangittiin, jolloin myös TJN:n toiminta lamaantui, koska sen johtavat aktivistit olivat pitkälti samoja kuin nuorisoliitossa. Vielä pahempi isku toiminnalle saatiin saman vuoden elokuussa, kun sosialidemokraattisen nuorisoliiton seuraajaksi perustetun Suomen Sosialistisen Nuorisoliiton johto pidätettiin, järjestönuorten toimisto suljettiin ja asiakirjat takavarikoitiin. Toiminta alkoi pian uudelleen Sosialistisen Nuorisoliiton nimen alla, mutta SNL koki edeltäjiensä kohtalon marraskuussa 1925. Monia järjestönuorten aktivisteja vangittiin, mutta itse liittoa ei lakkautettu.[8]

SKP:n puoluekokous päätti heinäkuussa 1925, että TJN:n tuli toimia (salaisen) Suomen kommunistisen nuorisoliiton aktiivien johtamana. SKNL:n tehtäväksi annettiin TJN:n linjan radikalisoiminen ja toiminnan laajentaminen kouluihin. Vuoden 1926 liittokokouksessa TJN:n johdosta syrjäytettiin naisliiton vanhemmat toimijat ja tilalle tuli nuorisoliittolaisia. TJN alkoi irtautua myös raittiusliiton vaikutusvallasta. Järjestönuorille perustettiin kannatusyhdistys, jonka avulla vasemmistolaiset järjestöt tukivat lapsitoimintaa taloudellisesti. TJN:n jäsenmäärä lähti nousuun. Vuonna 1928 jäseniä oli 3 700 ja vuotta myöhemmin 6 000.[9]

Vuoden 1928 edustajakokous päätti palata partioliikkeeltä tuttuihin toimintamuotoihin. Liitto otti käyttöön yhtenäiset järjestöasut ja tervehdykseksi omaksuttiin kansainvälisen esimerkin mukaisesti "Työväen asiain puolesta aina valmiit!"[10] Liiton toiminta laajeni muutenkin. Ohjelmaan tulivat muun muassa näytelmät, retket ja ompeluseurat.[11] Ohjelmanumerojen materiaalia kirjoitettiin aktiivisesti itse, mutta myös käännettiin ja sovitettiin uusiksi. Järjestönuorten laulukirja ilmestyi 1929. Vuonna 1929 lapsille järjestettiin 24 kesäleiriä, joihin osallistui yhteensä noin tuhat järjestönuorta. Monet kaupunkilaislapset pääsivät ensi kerran maaseudulle, kun järjestönuoret tekivät retkiä. TJN järjesti kesäsiirtolatoimintaa punaorvoille yhteistyössä Valtiollisten vankien huoltoyhdistyksen kanssa.[12] Vuoden 1929 aikana liitto kampanjoi ahkerasti lapsityöntekijöiden oikeuksien puolesta. TJN järjesti esimerkiksi kokouksia, joissa työssäkäyvät lapset kertoivat oloistaan.[13]

Lakkauttaminen muokkaa

Vuoden 1929 aikana TJN alkoi osallistua aktiivisemmin päivänpolitiikkaan. Lapset levittävät muun muassa lentolehtisiä ja vaalimainoksia sekä myivät postikortteja poliittisten vankien hyväksi.[14] Keväällä 1929 oikeistolehdistössä kuten Uudessa Suomessa, Iltalehdessä ja Helsingin Sanomissa alkoi esiintyä voimakasta arvostelua TJN:ää kohtaan. Liiton lakkauttamista vaadittiin. Vappumarsseilla poliisi takavarikoi lasten omat tunnukset. TJN varautui haasteeseen siirtämällä omaisuutta turvallisempiin säilytyspaikkoihin.[15] TJN:n tilaisuuksia alettiin häiritä. Liiton seitsemäs edustajakokous pidettiin helluntaina 1930 Vaasassa. Kokous käsitteli muun muassa lasten työssäkäyntiä ja opettajien mielivaltaa. Välittömästi kokouksen jälkeen Valtiollinen poliisi suoritti kotietsinnän liiton toimistossa, jonka ovet suljettiin ja järjestö haastettiin oikeuteen. TJN lakkautettiin oikeuden päätöksellä, mutta henkilöitä ei pidätetty tässä yhteydessä.[16]

Julkisen toiminnan osoittauduttua mahdottomaksi siirrettiin lapsitoiminta maanalle. TJN:n ja SKNL:n johtohenkilöt päättivät muodostaa salaisia 4-8 henkilön pioneerisoluja, jotka toimivat kouluissa, työpaikoilla ja kaduilla. Julkista toimintaa järjestettiin esimerkiksi retkeily- ja urheilukerhojen muodossa. Toimintaa organisoi SKNL:n keskuskomitean pioneerijaosto, jonka keskeisiä henkilöitä olivat Neuvostoliitossa pioneeriohjaajakoulutusta saaneet Mirjam Tiilikainen ja Impi Anttila. Vuonna 1931 pioneereille alettiin rakentaa maanlaajuista keskusorganisaatiota (Pioneerijärjestö). Vuonna 1934 SKNL antoi pioneerityöstä ohjeet, joiden mukaan jokaisessa liiton solussa tuli olla pioneerityöstä vastaava henkilö. Pioneerit toimivat SKP:n ja SKNL:n lähetteinä, levittivät kouluihin propagandaa ja avustivat poliittisia vankeja. Järjestön koko maahan levinneestä Pioneeri-lehdestä otettiin noin 500 kappaleen painoksia. Pioneeritoiminta oli voimakkainta suurimmissa kaupungeissa. SKNL:n keskuskomitea päätti lopettaa pioneerityön vuodenvaihteessa 1934–1935, koska se koettiin liian vaaralliseksi lapsille.[17]

Julkaisut muokkaa

Kesällä 1917 julkaistiin Jussi Railon Järjestöpojat ja järjestötytöt -kirjanen, jossa oli liittoa valmistelleen toimikunnan ohjeita lapsityöhön.[2] Päivitetyt toimintaohjeet julkaistiin 1929 teoksessa Järjestönuoren käsikirja.[18]

Kesäkuussa 1920 TJN julkaisi yhteistyössä TRL:n kanssa näytenumeron Järjestönuori-lehdestä. Sen seuraava numero ilmestyi vasta vuoden päästä. Syyskuusta 1922 alkaen liitto julkaisi lehteä Työläislapsi. Sen nimeksi vaihdettiin kuitenkin pian Varhaisnuori, ja julkaisijaksi tuli raittiusliitto. Raittiuteen keskittyminen ei tyydyttänyt järjestönuorten johtoa, joten alkuvuonna 1923 alettiin julkaista omaa Punalippu-lehteä. Punalipun virallinen julkaisija oli Työväen Kirjallisuuden Edistämiskeskus. Lehteä toimittivat muun muassa Väinö Vuorio ja Armas Äikiä. Punalipun ilmestyminen keskeytyi ensimmäisen kerran jo keväällä 1923, kun vasemmistolaisten järjestöjen johtavat toimijat vangittiin.[19] TJN:n viides edustajakokous 1928 päätti ottaa taloudellisesti kannattamattoman ja levikinlaskusta kärsineen Punalipun suoraan liiton alaisuuteen. Päätoimittajaksi valittiin Aino Kavenius. Levikki alkoi jälleen nousta. Vuonna 1928 lehden painos oli 3 000 ja vuotta myöhemmin 5 000.[20]

Johto muokkaa

Puheenjohtajat muokkaa

Sihteerit muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Esa Ålander: Punaisen liinan lapset. Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ja sen edeltäjät. Helsinki: Suomen Demokratian Pioneerien Liitto, 1995.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Ålander 1995, s. 28–31.
  2. ↑ a b Ålander 1995, s. 32.
  3. ↑ Ålander 1995, s. 31–33.
  4. ↑ Ålander 1995, s. 34–38.
  5. ↑ Ålander 1995, s. 38–40.
  6. ↑ Ålander 1995, s. 41–42.
  7. ↑ Ålander 1995, s. 42–44.
  8. ↑ Ålander 1995, s. 44–45.
  9. ↑ Ålander 1995, s. 45–46.
  10. ↑ Ålander 1995, s. 48–49.
  11. ↑ Ålander 1995, s. 49–50.
  12. ↑ Ålander 1995, s. 52–54.
  13. ↑ Ålander 1995, s. 56–57.
  14. ↑ Ålander 1995, s. 57.
  15. ↑ Ålander 1995, s. 58–59.
  16. ↑ Ålander 1995, s. 59–60.
  17. ↑ Ålander 1995, s. 61.
  18. ↑ Ålander 1995, s. 49.
  19. ↑ Ålander 1995, s. 43–44.
  20. ↑ a b c Ålander 1995, s. 46.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Työväen_Järjestönuorten_Liitto&oldid=21721608”