Nikke Knatterton

Nikke Knatterton (saks. Nick Knatterton) on Manfred Schmidtin (1913–1999) luoma sarjakuvahahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran saksalaisessa Quick-kuvalehdessä 3. joulukuuta 1950. Yksityisetsivä Knatterton tunnetaan parhaiten huimasta päättelykyvystään, uskomattomista teknisistä apuvälineistään ja ronskista huumoristaan sekä huudahduksesta ”Johtopäätös!” (saks. ”(Ich) kombiniere!” eli ”Minä päättelen!”). Sarjakuvien lisäksi Knatterton seikkaili myös näytelmäelokuvissa ja TV-piirrossarjassa.

Saksalaisen kokonaisjulkaisun (2007) kansikuva.

Hahmon synty

Knatterton-hahmo vuodelta 1935.

Nikke Knattertonin hahmo syntyi jo vuonna 1935, kun Schmidt kirjoitti ja piirsi Die Grüne Post -viikkolehteen salapoliisitarinan ”Der Hilferuf der Maud O’Key”, jonka tapahtumat sijoittuivat Chicagoon. Päähenkilön nimi oli Nick Knatterton, ja hahmolla oli jo tuttu leuka ja ruudullinen takki. Seuraavan kerran hahmo seikkaili vuonna 1946 Die Landpost -lehdessä; tarinan otsikko oli ”Der Schuß in den künstlichen Hinterkopf” eli ”Laukaus tekotakaraivoon”.

Schmidt itse muisteli, että vuonna 1950 hän olisi saanut käsiinsä Yhdysvalloista tuodun Teräsmies-sarjakuvalehden ja alkanut parodioida sarjakuvan kerrontamuotoa:

»Pian sodan jälkeen käsiini joutui sattumalta värikäs, Yhdysvalloista tuotu lehti, jonka nimi oli Superman. Lehdessä oli kuvakertomus, jossa henkilöiden suusta, nenästä, korvista ja otsasta pulppusi tekstitäytteisiä kuplia aina sen mukaan, mitä he sanoivat, kuulivat, haistoivat tai jopa ajattelivat. Päätä ympäröivät kierteet osoittivat tajunnantilan heikentymistä, ja tähdet ilmaisivat leukaan tai muuhun arkaan ruumiinosaan kohdistunutta iskua. Tapahtumainkulku, joka täyttäisi romaanissa useita sivuja, oli tiivistetty yhteen pieneen kuvaan, niin että lukuaikaa säästyi lähes 95 prosenttia.

Päätin ryhtyä parodioimaan tätä läpeensä alkukantaista kerrontamuotoa niin perusteellisesti, ettei kukaan enää piittaisi moisesta kuplitetusta, lukutaidottomille veistetystä hölmöläiskirjallisuudesta.»
(Manfred Schmidt vuonna 1970.)

Selostusta ei voitane pitää aivan totuudenmukaisena, koska Schmidt oli piirtänyt sarjakuvia lapsesta alkaen ja käyttänyt myös puhekuplia tottuneesti. Toinen tarina kertoo, että joskus vuoden 1946 aikoihin Schmidt olisi saanut ystävältään amerikkalaisen Classic Comics -julkaisun, jossa oli jokin Charles Dickensin romaani sarjakuvasovituksena. Ystävä luonnehti sarjakuvaa tulevaisuuden alaksi, ja Schmidt kiinnostui aiheesta, tutustui myös Teräsmieheen, muokkasi tarinan ”Laukaus tekotakaraivoon” alkua sarjakuvaversioksi ja tarjosi sitä Quick-lehteen, jota hän oli avustanut pilapiirroksin. Päätoimittaja Anton Sailer hyväksyi ehdotuksen, ja sarjakuvaa alettiin julkaista jatkotarinana.

Sarjakuvasta tuli pian suosittu, ja harva tajusi sitä sarjakuvamuodon parodiaksi. Aluksi Schmidt viljeli tarinoissa vain parodiaa, mutta vähitellen hän keksi ujuttaa tarinoihin satiirisia viittauksia päivänpolitiikkaan ja Saksojen yhteiskunnalliseen elämään. Välillä Schmidt hyökkäsi melko kärjekkäästi Konrad Adenaueria, Franz Josef Straussia ja Erich Mendeä vastaan. Nikke Knattertonin kokonaisjulkaisusta puuttuu yhä edelleen neljä sivua, joita ei ole nähty vuoden 1957 jälkeen — ilmeisesti siksi, että niissä Strauss tekee kyseenalaisia asekauppoja. Nämä sivut olivat näytteillä Schmidtin 100-vuotisnäyttelyssä Hannoverin sarjakuvamuseossa.

Sarjakuvalle luotiin oheistuotteita (pelikortteja, värityskirjoja, naamareita yms.), ja piirrostarinoita julkaistiin ulkomaisissakin lehdissä. Sarjakuvaa julkaistiin usean vuoden ajan, mutta tarinoiden kehittely kävi Schmidtille yhä työläämmäksi:

»Epätoivoisena kyyhötin aamusta iltaan piirustuslautani ääressä (jota perhepiirissä kutsuttiin myös 'piinapenkiksi') yrittäen keksiä Knattertonille uusia ja vaarallisia tilanteita. Kypsyttelyprosessi vei yhä enemmän aikaa. Kun mietin kaiken aikaa asioita, joita ihmiselle voisi tapahtua, aloin pian nähdä jokaisessa esineessä ja jokaisessa harmittomassa tapahtumassa katastrofin siemenen.»
()

Vuonna 1959 Schmidt luopui sarjakuvan piirtämisestä ja ryhtyi Quick-lehden matkareportteriksi.

Hahmo

”Laukaus tekotakaraivoon” -tarinan kehitysvaiheita: Ylinnä kuvitusta vuoden 1946 tarinaan. Toisena alkuperäinen sarjakuva Quick-lehdestä 49/1950. Kolmantena uudelleen piirretty versio vuodelta 1952. Alinna tuntemattoman piirtäjän jugoslavialainen piraattiversio vuodelta 1953.

Nikke Knatterton (täydelliseltä nimeltään Nikolaus Kuno Freiherr von Knatter, suomeksi paroni Nikolaus Kuno von Knatter), syntyi Kyritzissä (tunnetaan myös nimellä "Kyritz an der Knatter"), ja hänen vanhempansa olivat Casimir Kuno von Knatter sekä Corinna Pimpsberg.

Nikke Knattertonin ylivertaisuus salapoliisina perustuu päättelykyvyn ja laajan tietämyksen lisäksi hänen erityisen tarkkoihin aisteihinsa ja muistiinsa. Nikke pystyy vaikkapa erottamaan sormenjäljet ikkunalaudalta, ja hänen kuvamuististaan löytyvät muun muassa kaupungin kartta ja kaikki kaupungin länkisääriset rikolliset. Nikke ei voita vastustajiaan niinkään voimankäytöllä, vaikka hän vannoutuneena pasifistina aseiden sijaan suosii esimerkiksi tarkasti suunnattua nyrkiniskua roiston leukaan, vaan hän käyttää apunaan erilaisia ovelia varusteita. Valikoimaan kuuluvat muun muassa tekotakaraivo, teräsvahvisteiset housuntakamukset ja tekoparta, jonka sisällä on laskuvarjo. Sittemmin James Bond vei Knattertonin temput ”korkeimpaan ja vieläpä vakavaksi tarkoitettuun täydellisyyteensä”.

Nikke pukeutuu aina ruudulliseen sarkapukuun ja lippahattuun ja polttelee piippua. Asu yhdistetään populaarikulttuurissa Sherlock Holmesiin, ja varsinkin Holmesin ylivertainen päättelykyky joutuu Knatterton-tarinoissa parodioinnin kohteeksi. Kyse on kuitenkin 1930-luvun silmälasien läpi nähdystä Holmesista, sillä Schmidt mainitsi hahmon esikuvaksi Hans Albersin esittämän Holmesin, joka oli nähty vuoden 1937 elokuvassa Sherlock Holmes. Hahmon nimi Nick Knatterton viittaa kuvitteellisiin salapoliiseihin Nat Pinkertoniin, jonka esikuvana oli Yhdysvaltain ensimmäisen etsivätoimiston perustaja Allan Pinkerton, ja Nick Carteriin. Molemmat seikkailivat 1900-luvun alun toiminnallisessa kioskikirjallisuudessa, joka kuului kouluikäisen Schmidtin suosikkilukemistoon.

Sarjakuvahuumorin keinoja

Nikke Knattertonin ironia ja metafiktio perustuvat Schmidtin käyttämiin tekstilaatikoihin, joissa sarjakuvan tapahtumia selitetään ja kommentoidaan; usein selitykset ovat näennäisen tarpeettomia tai jopa absurdeja. Yleensä laatikosta lähtee nuoli, joka osoittaa ironisen tarkasti, mihin selitys kohdistuu, ja tällä keinolla Schmidt parodioi sarjakuvan kerrontamuotoa. Usein selitykset ovat me-muodossa: ”Koska laite on läpinäkymätön kuin valtion virkakoneisto, esitämme tässä poikkileikkauksen.” Joskus tekstilaatikkoa on vielä selventämässä toinen tekstilaatikko. Sarjakuvateknisesti laatikot olivat tuohon aikaan omintakeisia ja epätavallisia kerrontakeinoja, ja niitä voidaan verrata käyttöohjeisiin, joissa kuvat ja sanat täydentävät toisiaan.

Toinen Schmidtin vaalima tekniikka olivat läpileikkaukset. Koneiden ja rakennelmien toimintaa havainnollistetaan läpileikkauspiirroksin ja näin korostetaan niiden futuristisuutta ja epärealistisuutta. Piirrosten naiivi innokkuus kommentoi 1950-luvun teknistä kehitysoptimismia.

Tapahtumapaikat ja tapahtumat

Sarjakuvatarinat sijoittuvat Saksaan, eri puolille Eurooppaa sekä villiin länteen. Alun perin Nikke Knattertonin asuintalon sijaintipaikaksi ilmoitettiin ”Bakerstreetin ja Hollywoodstreetin kulma”. Osoitteella viitattiin hahmon taustaan: tarinoissa pilkan kohteeksi joutuivat niin Sherlock Holmes kuin Amerikan yhdysvallatkin – erityisesti toiminnantäyteiset, sensaatiohakuiset amerikkalaiset rikosseikkailut, joissa päähenkilöt joutuvat täpäriin vaaratilanteisiin ja pelastautuvat jollakin mielikuvituksellisella tempulla.

Quick-lehdessä julkaistiin värikkäitä kuvareportaaseja eri puolilta maailmaa, ja Nikke Knattertonin seikkailut tyydyttivät lukijoiden kaukokaipuuta siinä missä lehden jututkin. 1950-luvulla ulkomaanmatkat olivat monille saksalaisille vielä etäisiä haaveita.

Tarinoissa esiintyvät usein hyväuskoinen malli Molly Moll (laulajana Dolly Duuri), alamaailman kohtauspaikan Alibi-baarin emäntä Virginia Peng, Jalokivi-Juppe ja keksijä Leo Liuos. Poliisit eivät suhtaudu Nikkeen varauksettoman ystävällisesti vaan pitävät Nikkeä yleensä pilkkanaan. Sarjakuvassa poliisiin viitataan jopa sanoilla ”valtiollinen väkivalta”. Myös verottaja (verotarkastaja Nuusku) on usein irvailun kohteena. Tavallisesti rikoksen kohteet tai niiden teettäjät ovat yläluokkaa tai huomattavassa asemassa olevia henkilöitä. Niken ratkomat tapaukset saattavat päättyä jonkinlaiseen sopimukseen ja yhteisymmärrykseen. Myös taiteilija Max Wachs esiintyy joskus tarinoissa.

Vuoden 1955 epäsiveellisyyskohu

Knatterton-aiheinen raitiovaunulippu mainosti Münchenin kaupungin uimaloita ja johti rikosilmoitukseen.

Vuonna 1955 Manfred Schmidt piirsi Münchenin kaupungin mainoskampanjaan kymmenen Knatterton-aiheista mainoskuvaa, joilla markkinoitiin kaupungin uimaloita. Kuvat painettiin raitiovaunulippujen kääntöpuolelle. Muutamissa kuvissa oli Knattertonin tapaisia kaksimielisiä lausahduksia. Kesäkuussa 1955 Abendzeitung-lehti kertoi, että piirrokset olivat herättäneet ”vastalauseiden myrskyn”, koska kasvattajat uskoivat kuvien vaikuttavan haitallisesti koulunuorisoon. Baijerin kristillissosiaaliseen unioniin kuulunut kaupunginhallituksen jäsen Centa Hafenbrädl moitti piirroksia siitä, että niissä on ”liian paljon seksiä ja liian vähän hyvää makua”. Ylipormestari ehdotti, että loput liput mitätöisiin kerralla, mutta siitä olisi koitunut kaupungille 8 000 markan tappio. Niinpä asia jäi kaupunginhallituksessa sillensä.

Epäsiveellisiä kuvia ja kirjoituksia vastustava viranomainen Zentralstelle zur Bekämpfung unzüchtiger Bilder, Schriften und Darstellungen teki sen jälkeen Münchenin kaupungista rikosilmoituksen, koska piirroksia pidettiin epäsiveellisinä ja nuorisolle haitallisina. Asiantuntijana kuultu nuorisopsykologi Hans Luxemburger kuitenkin arvioi, ettei piirroksia voitu missään tapauksessa pitää nuorisolle haitallisina, ja esitutkinta päättyi siihen.

Sarjakuvan julkaisuvaiheita

Saksassa

Nick Knatterton -sarjakuvaa julkaistiin saksalaisessa Quick-lehdessä vuosina 1950–1959. Sarjakuva oli mustavalkoinen. Jo vuonna 1952 julkaistiin ensimmäinen kokoomavihko 100 Abenteuer des berühmten Meisterdetektivs, joka sisälsi siihen mennessä ilmestyneet seikkailut. Varhaisimpia sivuja piirrettiin tähän julkaisuun uusiksi. Sadan seikkailun vihkoja julkaistiin vuoteen 1959 mennessä kaikkiaan seitsemän, mutta niistä puuttuvat kaksi viimeistä Quick-lehden tarinaa (”Pää lensi Thamesiin” ja ”Supermehiläisen salaisuus”).

Ensimmäinen kirjamuotoinen kokonaisjulkaisu ilmestyi vuonna 1977, mutta siitä puuttuivat vielä tarinat ”Varastettu lantiolinja” ja ”Rosvon ruuvit löysällä”; jälkimmäisessä esiintyi robotti, joka vaikutti Schmidtistä jälkikäteen tarkasteltuna liian naiivilta. Vasta vuonna 1998 ilmestynyt juhlajulkaisu sisälsi kaikki Quick-lehden 18 mustavalkoista piirrostarinaa.

Kaksi televisiosarjasta muokattua värillistä sarjakuvatarinaa julkaistiin vuonna 1982 Fernsehwoche-lehdessä.

Vasemmalla ruutu saksalaisesta Knatterton-julkaisusta, oikealla alankomaalainen retusoitu julkaisu.

Hollannissa

Nikke Knatterton -sarjakuvaa julkaistiin alankomaalaisessa Volkskrant-lehdessä helmikuusta 1954 joulukuuhun 1964. Schmidtin piirrokset joutuivat Alankomaissa sensuurin (retusoinnin) kohteeksi: naishahmojen rintoja peitettiin ja asuja muutettiin siveellisemmiksi, esimerkiksi bikinejä uimapuvuiksi.

Alankomaissa julkaistiin myös kokoomavihkoja.

Turkissa

Myös Turkissa Schmidtin piirrosjälkeä muokattiin: kun Knatterton-sarjakuvaa julkaistiin Milliyet-lehdessä, naishahmojen muotoja muuteltiin entistäkin rehevämmiksi, jotta ne vastaisivat itämaista kauneusihannetta. Turkissakin julkaistiin kokoomavihkoja.

Jugoslaviassa

Jugoslavialaisen kroaatinkielisen Kerempuh-huumorilehden toimittaja oli tuonut Saksan-matkaltaan Nikke Knattertonin kokoomavihkoja. Lehdessä alettiin julkaista maaliskuussa 1953 sarjakuvan piraattiversiota. Ensimmäiset kolme tarinaa (”Laukaus tekotakaraivoon”, ”Sala-ase partasaippuassa” ja ”Intialainen jalokivilaukku”) julkaistiin uudelleen piirrettynä, jotta voitaisiin kiertää Manfred Schmidtin tekijänoikeudet. Lisäksi lehden piirtäjät loivat omia, kokonaan uusia Knatterton-seikkailujaan. Vuonna 1954 lehti hankki virallisen julkaisuluvan, ja alkuperäisiä Knatterton-seikkailuja julkaistiin Kerempuh-lehdessä vuosina 1955–1958.

Kerempuh lakkautettiin vuonna 1958, ja sen jälkeen Knatterton seikkaili Vjesnik-lehdessä; vielä tuolloin julkaistiin myös yksi jugoslavialaisten sepittämä ja piirtämä tarina. Schmidtin oli käytännössä mahdotonta valvoa tekijänoikeuksiaan rautaesiripun takana Jugoslaviassa.

Bloody Cornerin kultasuoni. Ylempi näyte vanhasta suomennoksesta (1990), alempi uudesta suomennoksesta (2011).

Suomessa

Suomessa Knattertonin hahmo tunnetaan parhaiten 15-osaisesta TV-piirroselokuvasarjasta Nikke Knatterton: Mestarietsivän seikkailut (1978), joka esitettiin Yleisradiossa ensi kerran vuonna 1989 ja joka on uusittu ainakin kolmesti.

Suomeksi ilmestyi – televisiosarjan johdosta – vuonna 1990 Jalavan julkaisema sarjakuva-albumi, jossa on neljä tarinaa:

1. Laukaus tekotakaraivoon
2. Bloody Cornerin kultasuoni
3. Caprin kalastajan nastahammas
4. Apinoita, naisia ja timantteja.

Julkaisun suomennosta on arvosteltu heikkolaatuiseksi: käännös on monin paikoin epätarkka, eivätkä kääntäjät ole huomanneet kaikkia sanaleikkejä.

CN Publishing ilmoitti julkaisevansa kaikki 18 sarjakuvatarinaa uusina suomennoksina joulukuusta 2009 alkaen, mutta sarjasta ilmestyi vain ensimmäinen albumi ”Laukaus tekotakaraivoon”, ennen kuin kustantamo joutui talousvaikeuksiin.

Sarjakuvatarinat

Vuonna 1990 julkaistu suomalainen valikoima.

Kokonaisjulkaisussa Schmidt järjesti sarjakuvatarinat uudelleen. Hakasulkeissa on ilmoitettu alkuperäinen ilmestymisjärjestys, ja lihavoinnit osoittavat, mitkä tarinat on julkaistu suomeksi.

1. [1] Laukaus tekotakaraivoon (Der Schuß in den künstlichen Hinterkopf)
2. [3] Bloody Cornerin kultasuoni (Die Goldader von Bloody Corner)
3. [9] Caprin kalastajan nastahammas (Der Stiftzahn des Caprifischers)
4. [5] Intialainen jalokivilaukku (Der indische Diamantenkoffer)
5. [11] Perintö kravatissa (Die Erbschaft in der Krawatte)
6. [13] Miljoona ämpärissä (Die Million im Eimer)
7. [17] Pää lensi Thamesiin (Ein Kopf fiel in die Themse)
8. [18] Supermehiläisen salaisuus (Das Geheimnis der Superbiene)
9. [2] Sala-ase partasaippuassa (Die Rasierseifen-Geheimwaffe)
10. [7] Aarre kipsisidoksessa (Der Schatz im Gipsbein)
11. [8] Lukko irtoaa ovesta (Ein Schloß fällt aus der Tür)
12. [10] Uhkauskirje yöpuvussa (Der Drohbrief im Pyjama)
13. [12] Veridium 275
14. [15] Häränsilmäikkunan salaisuus (Das Geheimnis hinterm Bullauge)
15. [16] Apinoita, naisia ja timantteja (Affen, Frauen und Brillanten)
16. [14] Yhdeksältä perjantai-iltana (Freitag abend um neun)
17. [6] Varastettu lantiolinja (Die gestohlene Hüftlinie)
18. [4] Rosvon ruuvit löysällä (Das Verbrechen der losen Schraube)

Sarjakuvan sovituksia

Elokuvat

Sarjakuvan noustua nopeasti suosioon myös Saksan elokuva-ala kiinnostui Nikke Knattertonin hahmosta. Elokuvasovitusta alettiin suunnitella jo 1950-luvun alussa. Neuvottelut kuitenkin venyivät vuosien mittaisiksi, ja elokuvan juonesta muokattiin tavanomainen rikostarina, josta Knatterton-huumori karsiutui pois. Elokuva sai nimen Nick Knattertons Abenteuer: Der Raub der Gloria Nylon, ja se perustuu tarinaan ”Laukaus tekotakaraivoon”. Pääosan esittäjäksi kaavailtiin ensin Theo Lingeniä, mutta lopulta rooliin valittiin melko tuntematon Karl Lieffen. Gert Fröbellä oli sivuosa, mutta elokuvaa markkinoitiin hänen nimellään. Elokuvan ohjasi Hans Quest. Ensi-ilta oli 15. tammikuuta 1959, eikä menestys ollut kummoinen.

Elokuvasta ryhdyttiin tekemään uusintaversiota vuoden 2000 paikkeilla. Elokuvan Nick Knatterton – Der Film budjetti oli noin kahdeksan miljoonaa euroa, ja sen ohjasi Niki List. Koeyleisö arvioi elokuvaa kielteisesti, mutta tuotantoyhtiö Helkon Media ilmoitti elokuvan saapuvan teattereihin. Yhtiö joutui kuitenkin vararikkoon lokakuussa 2002 ja elokuva jäi konkurssipesän omaisuudeksi. Elokuvaa ei ole koskaan julkistettu Saksassa, mutta Itävallassa elokuva pääsi teattereihin vuonna 2005.

Televisiosarja

Pääartikkeli: Nikke Knatterton (piirrossarja)

1970-luvulla Knatterton siirtyi televisioon, kun Schmidt tuotti ja ohjasi 15-osaisen piirroselokuvasarjan Nikke Knatterton: Mestarietsivän seikkailut. Piirroselokuvat seuraavat vain väljästi sarjakuvatarinoita. Sarjakuvien lailla myös animaatiot sisältävät alastomuutta, seksuaalisia vihjailuja ja absurdeja juonenkäänteitä.

Televisiosarja on julkaistu Saksassa sekä VHS-kasetteina että DVD:nä ja Suomessa suomenkielisenä DVD:nä. Sarjan suomensi Maija-Liisa Vuorjoki, ja kertojana toimi Jarmo Koski. Titta Jokinen toimi toisena kertojana jaksossa ”Alibi-baarin salaisuudet”.

Kun Finnkino julkaisi Nikke Knatterton -piirrossarjan huhtikuussa 2008 DVD:nä, levy myi kolmessa kuukaudessa kultalevyn verran.

Kuunnelmat

Audio Verlag julkaisi Saksassa neljä kuunnelmasovitusta vuonna 2007. Kertojana toimi Rolf Becker ja Knattertonia esitti Berndt Stephan:

• Der Schuß in den künstlichen Hinterkopf
• Der indische Diamantenkoffer
• Die Million im Eimer – Das Geheimnis hinterm Bullauge
• Die Erbschaft in der Krawatte

Näyttelyitä

• Nick Knatterton und andere Abenteuer – Manfred Schmidt zum 100. Geburtstag. Wilhelm-Busch-Museum für Karikatur und Zeichenkunst, Hannover. 13. tammikuuta – 21. huhtikuuta 2013.
• Alles klar Herr Kommissar? Knatterton, Kottan, Emil und andere Detektive. Karikaturmuseum, Krems an der Donau. 6. huhtikuuta – 16. marraskuuta 2014.

Kirjallisuutta

• Gråsten, Johanna 1995: Sprachspiele in »Nick Knatterton« von Manfred Schmidt und seiner finnischen Übersetzung »Nikke Knatterton«. Pro gradu. Joensuun yliopisto.
• Haukilahti, Maria: Sarjakuvan sanaleikkien kääntäminen: Esimerkkinä Nikke Knatterton -sarjakuvan ensi- ja uudelleensuomennos. Pro gradu. Tampere: Tampereen yliopisto, Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö, 2013. Teoksen verkkoversio.
• Sackmann, Eckart: Oh, Nick Knatterton: Das Leben des berühmten Meisterdetektivs ausgespäht von Eckart Sackmann. Hildesheim: Comicplus, 2013. ISBN 978-3-89474-234-8.
• Schmidt, Manfred 1990: Nikke Knatterton: Mestarietsivän tunnetuimpia seikkailuja. Suomentaneet Kari Nenonen ja Ulla Ropponen. Jalava, Helsinki. ISBN 951-8954-21-6
• Schmidt, Manfred 2007: Nick Knatterton: Alle aufregenden Abenteuer des berühmten Meisterdetektivs. Lappan Verlag, Oldenburg. ISBN 978-3-8303-3152-0
• Schmidt, Manfred 2009: Nikke Knatterton: Maineikkaan mestarietsivän kaikki kiihdyttävät seikkailut. 1. Laukaus tekotakaraivoon. Suomentanut Markus Lång. CN Publishing, Helsinki. ISBN 978-952-5703-82-5
• Schmidt, Manfred 2011: Nikke Knatterton: Maineikkaan mestarietsivän kaikki kiihdyttävät seikkailut. 2. Bloody Cornerin kultasuoni. Suomentanut Markus Lång. CN Publishing, Helsinki. [Ei julkaistu.] ISBN 978-952-5703-83-2

Aiheesta muualla

• Nick Knattertons Abenteuer – Der Raub der Gloria Nylon Internet Movie Databasessa (englanniksi)
• Nick Knatterton – Der Film Internet Movie Databasessa (englanniksi)