Wikipedia

Lännenelokuva

elokuvan tyylilaji

Lännenelokuva, myös western tai lännenfilmi, on elokuvan lajityyppi, johon lukeutuvien elokuvien tapahtumat yleisen määritelmän mukaan sijoittuvat vuosiin 1840–1900 tietyllä maantieteellisellä alueella, yleensä Pohjois-Amerikkaan Mississippistä länteen. Lännenelokuvissa käsitellään usein villin lännen rauhattomia aikoja revolverisankareineen ja intiaaneineen.

Lännenelokuvan Lightning Bryce (1919) juliste

Lännenelokuvan genreen on luettu myös tyylillisesti samankaltaisia elokuvia, jotka eivät sijoitu Pohjois-Amerikan länteen.

Lännenelokuva on osa laajempaa westernin eli lännentarinoiden genreä, johon kuuluu myös lännenkirjallisuus.

Vuoteen 2005 mennessä oli erään laskelman mukaan Hollywoodissa tehty 7000 lännenelokuvaa ja muissa maissa, pääasiassa Euroopassa, noin 5000 lännenelokuvaa.[1]

Piirteitä muokkaa

 
Lännenkylän lavasteet Universal Studiosilla Hollywoodissa.

Lännenelokuvien tapahtumat sijoittuvat yleisen määritelmän mukaan vuosiin 1840–1900 tietyllä maantieteellisellä alueella, yleensä Pohjois-Amerikkaan Mississippistä länteen.[2] Useimmat lännenelokuvat sijoittuvat villin lännen kulta-aikaan 1800-luvun viimeisille vuosikymmenille. Niiden lisäksi on joitain lännenelokuvia, jotka sijoittuvat Yhdysvaltain sisällissodan aikaan 1860-luvulla tai villin lännen katoamisen vuosiin 1800-luvun lopussa. Myös 1910-luvulle Meksikon vallankumouksen päiviin sijoittuvia lännenelokuvia on tehty.[3]

 
John Wayne sankarina elokuvassa Etsijät.

Lännenelokuvan juoni käsittelee tyypillisesti lain ja järjestyksen ylläpitämistä Yhdysvaltain läntisellä rajaseudulla. Tarina kuvaa usein arkkityyppistä konfliktia, esimerkiksi kahden miehen, hyvän ja pahan, uudisasukkaiden ja intiaanien, lain ja laittomuuden, järjestyksenvalvojan ja revolverisankarin, tai maanviljelijän ja teollisuusmiehen välillä. Sankarina voi esiintyä esimerkiksi paikallinen lainvalvoja, upseeri, cowboy, maatilallinen tai revolverisankari. Sankari on tyypillisesti miehekäs, suoraselkäinen, kunniallinen, itsenäinen ja rohkea sekä taitava käsittelemään asetta ja hevosta. Hänellä on usein luotettavia apureita. Tarinoissa esiintyy usein ammuskelua, tappeluita, takaa-ajoja, rikollisia ja vihamielisiä intiaaneja. Toistuvia visuaalisia elementtejä ja tapahtumapaikkoja ovat esimerkiksi lännenmaisemat, pikkukaupungit ja intiaanikylät, saluunat, putkat, maatilat, hevoset, karjalaumat, postivaunut, lassot, revolverit, korttipelurit, prostituoidut, hirttäjäiset ja aikakauden mukaiset vaatteet.[4]

Lännenelokuvat romantisoivat ja mytologisoivat villiä länttä eri tavoin, eikä niissä ole aina tietoisestikaan pyritty esittämään aikakautta realistisesti. Esimerkiksi elokuvien cowboy on nähty kreikkalaisen tragedian sankarina tai keskiajan ritariromaanin ritarina eikä pelkkänä raskaan työn raatajana. Myös kuuluisien lainsuojattomien ja sheriffien kuten Billy the Kidin, Jesse Jamesin ja Wyatt Earpin kuva elokuvissa on poikennut huomattavasti todellisuudesta.[5]

Historia muokkaa

Amerikan lännenelokuvat muokkaa

 
Monument Valley on monen tunnetun lännenelokuvan kuvauspaikka.

Lännenelokuvia tehtiin runsaasti jo mykkäelokuvien ajalla. Ensimmäisenä lännenelokuvana pidetään yleisesti Edwin S. Porterin vuonna 1903 ohjaamaa Suurta junaryöstöä.[6][7] D. W. Griffith ohjasi sarjan suosittuja lännenelokuvia 1910-luvulla, ja näyttelijöistä suosioon nousivat Bronco Billy Anderson, William S. Hart ja Tom Mix. Suurin osa 1920-luvulta 1940-luvulle tehdyistä lännenelokuvista oli halpatuotantoja ja juoneltaan kaavamaisia.[8]

Ensimmäinen eeppinen lännenelokuva äänielokuvan ajalta on Raoul Walshin Suuri lännen tie (1930), jota seurasivat esimerkiksi Cimarron (1931), Ei mikään enkeli (1939) sekä John Fordin Hyökkäys erämaassa (1939), jonka pääosassa on useiden lännenelokuvien päätähti John Wayne. 1930-luvulta 1950-luvulle suosittu lännenelokuvien hahmo oli "laulava cowboy", jota esittivät esimerkiksi Gene Autry, Tex Ritter ja Roy Rogers.[8]

 
Näyttelijä John Wayne on yksi tunnetuimmista lännenelokuvien sankareista. Kuva elokuvasta Rio Bravo.

Eeppisen lännenelokuvan kultakautta olivat 1940- ja 1950-luvut. Esimerkkeinä tuon ajan klassikoista voi mainita elokuvat Kuolemantuomiopaikka (1942), Sheriffi (1952), Etäisten laaksojen mies (1953), Johnny Guitar (1954), Etsijät (1956) ja Rio Bravo (1959).[7][9]

Merkittävät ohjaajat kuten John Ford, Howard Hawks, Anthony Mann, Michael Curtiz, Fritz Lang, William A. Wellman ja King Vidor ohjasivat useita laadukkaita lännenelokuvia, joissa näkyvät laaja taiteellinen itseilmaisu ja aiempaa vahvempi historiallinen realismi. 1950-luvun lännenelokuvissa käsitellään hienostuneella otteella monenlaisia teemoja, ja niiden päähahmot ovat aiempaa moniulotteisempia. 1960-luvulla psykologian ja motivaation korostaminen jatkuivat lännenelokuvassa, mutta siihen tuli myös suorasti kuvattua väkivaltaa (esim. Sam Peckinpahin ohjaama Hurja joukko). Menestyneimpiä italialaisten elokuvatudioiden 1960-luvulla tuottamia niin sanottuja spagettiwesterneitä ovat Sergio Leonen ohjaamat ja Clint Eastwoodin tähdittämät elokuvat (ks. dollaritrilogia).[8]

Intiaanit nähtiin lännenelokuvissa aina 1950-luvulle asti lähes pelkästään uhkana, kasvottomana esteenä valkoisen miehen kulttuurin voittokululle. Heitä tyypillisesti väheksyttiin, ei niinkään halveksuttu. Intiaanit alettiin nähdä uudella tavalla 1960-luvulta alkaen. Heitä romantisoitiin edelleen, mutta heitä alettiin käsitellä tasapuolisesti valkoisiin nähden.[10] Intiaaneihin myötätuntoisesti suhtautuva elokuva on esimerkiksi Arthur Pennin Pieni suuri mies (1970).[8]

Lännenelokuvien suosio oli laskenut 1970-luvulle tultaessa, ja 1980-luvulla niitä ei Yhdysvalloissa enää tuotettu juuri lainkaan. 1980-luvun merkittävimpiä lännenelokuvia olivat Kalpea ratsastaja ja Silverado, jotka molemmat valmistuivat vuonna 1985.[7] Muutoin lännenelokuvien tilalle olivat tulleet avaruuselokuvat, joissa onkin paljon lännenelokuvien elementtejä. Harvoja 1900-luvun lopun menestyneitä lännenelokuvia olivat Tanssii susien kanssa (1990), Armoton (1992) ja Tombstone (1993).[8]

2000-luvulla lännenelokuvien suosio on jälleen kasvanut, ja on valmistunut monia suosittuja sekä kriitikoidenkin ylistämiä lännenelokuvia, kuten Armoton maa (2003), Klo 15:10 lähtö Yumaan (2007), Jesse Jamesin salamurha pelkuri Robert Fordin toimesta (2007), Coenin veljesten ohjaamat Kova kuin kivi (2010) ja The Ballad of Buster Scruggs (2018) sekä Quentin Tarantinon Django Unchained (2012).[11] Pitkän linjan elokuvakriitikko Pertti Avola toteaa lännenelokuvan historiaa käsittelevässä teoksessaan, että "western näyttää elävän jonkinlaista pientä renessanssia 2010-luvun puolivälissä".[12]

Katso myös: Luettelo lännenelokuvista

Itäwesternit muokkaa

Lännenelokuvia tuotettiin myös sosialistisissa maissa. Näitä kuvailevia termejä ovat muun muassa osternit, derkkuwesternit, punaiset westernit ja unkarilaisten lännenelokuvien kohdalla gulassiwesternit. Tšekkoslovakiassa Oldřich Lipský parodioi vuonna 1964 lännenelokuvia musiikkikomediallaan Limonádový Joe. Itä-Saksassa DEFA tuotti toistakymmentä lännenelokuvaa, joiden ideologisena painotuksena oli kuvata intiaanit sorron ja kolonialismin kohteina.[13] Etenkin Neuvostoliiton alueella tuotettiin lännenelokuviksi luettavia teoksia, joissa tapahtumat sijoitettiin maan Aasian puoleisiin osiin. Tunnetuimpia on Vladimir Motylin ohjaama Aavikon laki vuodelta 1970.

Kurosawan samuraielokuvat muokkaa

Japanilaisen Akira Kurosawan samuraielokuvat Seitsemän samuraita (1954) ja Yojimbo – onnensoturi (1961) ottivat inspiraationsa lännenelokuvista.[14]

Suomen lännenelokuvat muokkaa

Suomessa lännenelokuvia ovat mukailleet esimerkiksi Aarne Tarkaksen Villi Pohjola, Villin Pohjolan kulta ja Villin Pohjolan salattu laakso -elokuvat sekä Spede Pasasen huumorilänkkärit Speedy Gonzales – noin 7 veljeksen poika ja Hirttämättömät.[15]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Nummelin, Juri: Kovaa kyytiä ja kaunokaisia. Kirjoituksia lajityyppikirjallisuudesta, s. 91. Kustantamo Helmivyö, 2016.
  2. ↑ Nummelin, Juri (toim.): Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita, s. 9. BTJ Kirjastopalvelu, 2005. ISBN 951-692-584-7.
  3. ↑ Avola 2017. s. 12.
  4. ↑ Tim Dirks: Westerns Films Part 1 AMC Filmsite. Viitattu 27.4.2019.
  5. ↑ Avola 2017. s. 36, 54, 65–66.
  6. ↑ Schneider, Steven Jay (toim.): 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään, s. 22. WSOY, 2009.
  7. ↑ a b c Bergman, Olle: Valkokankaan villi länsi. Historia, nro 2/2008. Storia Kustannus Oy.
  8. ↑ a b c d e Western Encyclopaedia Britannica. Viitattu 20.7.2018.
  9. ↑ Koukkunen, Kalevi ym. (toim.): Uusi pikkujättiläinen, s. 846. WSOY, 1985.
  10. ↑ Avola 2017. s. 111–124.
  11. ↑ Bibbiani, William: The Best Westerns of the 21st Century So Far Collider. 23.09.2019. Viitattu 27.10.2019.
  12. ↑ Avola, Pertti: Ruutia valkokankaalla: Elokuvien Villi länsi, s. 189. Jalava, 2017.
  13. ↑ Huuska, Veikko: Western kylmän sodan propagandavälineenä veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi. Viitattu 11.11.2018.
  14. ↑ Avola 2017. s. 15.
  15. ↑ Avola 2017. s. 14–15.

Aiheesta muualla muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Aitio, Tommi: ”Setä Darwin, lännenelokuva ja pelastus – Jälkiteollisen ajan lännenelokuva evoluutioteorian valossa”. Filmihullu 5/2014.
  • Lännenelokuvan teemanumero, Filmihullu 6/1993.
  • Tuliara, Pekka: ”B-lännenfilmit Suomessa (1930–1954)”, Filmihullu 2/2009.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lännenelokuva&oldid=21561982”