Sam Peckinpah

David Samuel "Sam" Peckinpah (21. helmikuuta 1925 Fresno, Kalifornia – 28. joulukuuta 1984 Los Angeles, Kalifornia), oli yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, -tuottaja ja -näyttelijä. Hänet tunnetaan muun muassa ohjaamistaan elokuvista Hurja joukko, Olkikoirat ja Rautaristi.

Sam Peckinpah
Sam Peckinpah vuonna 1968.
Henkilötiedot
Koko nimi	David Samuel Peckinpah
Syntynyt	21. helmikuuta 1925 Fresno, Kalifornia
Kuollut	28. joulukuuta 1984 (59 vuotta) Los Angeles, Kalifornia
Kansalaisuus	Yhdysvallat
Ammatti	elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, -tuottaja ja -näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nuoruus

Peckinpah syntyi Fresnossa perheeseen, johon kuului myös isoveli Denny ja adoptoidut nuoremmat sisarukset, Fern Lea ja Susan. Hänen iso-isoisänsä, Rice Peckinpaugh, oli 1800-luvun alkupuolella kauppias ja maanviljelijä. Perhe muutti myöhemmin nimensä muotoon Peckinpah. Samin isoisä, Denver Church Peckinpah, oli tuomari ja myöhemmin edustajainhuoneen jäsen, kuten myös Samin isä David.

Peckinpah oli nuoresta pitäen ahkera kirjojen lukija. Hänen äitinsä Fern Church oli kalifornialaisia uudisraivaajia. D. Sammy, joka oli Samin kutsumanimi perhepiirissä, oli hiljainen ja herkkä lapsi, joka luonteeltaan poikkesi veljestään ja isästään. Toisen maailmansodan syttyessä hän liittyi Yhdysvaltain merijalkaväkeen ja näki sodan julmuuden palvellessaan Aasiassa. Sodan jälkeen Peckinpah palasi Kaliforniaan ja alkoi opiskella näyttelemistä University of Southern Californiassa, solmien ensimmäisen avioliittonsa 1947 nuoruudenrakkautensa Maria Sellandin (1927–2006) kanssa. Liitto kesti vuoteen 1960, ja siitä syntyi neljä lasta.

Elokuvauran alku

Peckinpah aloitti uransa ohjaamalla ja käsikirjoittamalla televisioon muun muassa lännensarjaa Gunsmoke, kunnes vuonna 1961 sai ohjattavakseen ensimmäisen teatterielokuvansa, Preerian laki (The Deadly Companions). Myös seuraavat ohjaustyöt valkokankaalle olivat westernejä aina 1970-luvulle saakka; Viheltävät luodit (Ride the High Country) vuonna 1962, Majuri Dundee 1965, Hurja joukko (The Wild Bunch) 1969 ja Balladi Cable Hoguesta vuonna 1970.

Televisiolle Peckinpah ohjasi 60-luvulla muutaman tv-sarjan osan sekä tuntemattomaksi jääneen tv-elokuvan Noon Wine 1966. Loppuvuodesta 1964 Peckinpah lopulta kiinnitettiin ohjaajaksi Steve McQueenin tähdittämään elokuvaan Cincinnati Kid, mutta hän sai muutaman päivän kuvausten alkamisen jälkeen potkut ohjaajanasemastaan näkemyserojen takia. Joissakin lähteissä mainitaan Peckinpahin kuvanneen ”eri rotujen välistä eroottista kanssakäymistä ja alastomuutta” ja muuta käsikirjoituksesta poikkeavaa. Hän joutui tapauksen vuoksi myös henkilökohtaiselle, mutta ei poliittiselle mustalle listalle, yli kahdeksi vuodeksi.

Peckinpahin läpimurtotyönä voidaan pitää lännenelokuvaa Hurja joukko vuodelta 1969. Elokuva tuli tunnetuksi realistisesta ja intensiivisestä väkivallan kuvauksesta, jota tehostivat myöhemmissäkin ohjaustöissä nähdyt hidastukset. Elokuvassa oli mukana nimekäs näyttelijäkaarti, muun muassa William Holden ja Ernest Borgnine ja se sai seuraavana vuonna kaksi Oscar-ehdokkuutta. Peckinpah laati elokuvaan myös käsikirjoituksen.

1970-luku

Peckinpahilla oli päihdeongelma 1970-luvulla. Kuvatessaan muun muassa Nuorta Bonneria, studiolta oli palkattu mies vahtimaan häntä, jotta hän ei alottaisi juomista ennen kello viittä iltapäivällä. Englannissa Sam puolestaan kuvasi 1971 väkivaltaisen trillerin Olkikoirat, pääosassa Dustin Hoffman.

Steve McQueen oli pääosassa kahdessa seuraavassa elokuvassa, Nuori Bonner ja Pakotie 1972. Sitten Peckinpah palasi lännenelokuvaan vuonna 1973 elokuvassa Pat Garrett ja Billy the Kid, jossa esiintyi myös Bob Dylan. Hyvä ystävä Warren Oates oli pääosassa seuraavassa Meksikoon sijoittuvassa palkkiometsästäjätarinassa Tuokaa Alfredo Garcian pää vuonna 1974, ja seuraavana vuonna ensi-illassa oli CIA-jännäri Tapporyhmä (The Killer Elite).

Ainoan sotaelokuvansa Rautaristi Peckinpah ohjasi Euroopassa viinan voimin 1977 palaten Yhdysvaltoihin tekemään rekkakuskifilmin Raivopäät (The Convoy, 1978). Peckinpah käytti alkoholin lisäksi myös kokaiinia Tapporyhmän kuvauksista lähtien, ja mikä oli liikaa aikaisemminkin oireilleelle sydämelle. Peckinpah sai ensimmäisen sydänkohtauksensa 1979. Lähellä kuolemaa hän oli käynyt jo pari vuotta aikaisemminkin hypätessään täysissä pukeissa hotellin uima-altaaseen "virkistyäkseen", sammuen kuitenkin saman tien ja vajoten altaan pohjaan. Työtoveri sukelsi ja elvytti hänet viime hetkellä.

Rankka elämä

Ensimmäisen avioliittonsa kariuduttua 1960, josta syntyi kolme tytärtä, Melissa, Kristen ja Sharon sekä poika, Matthew, Peckinpah avioitui 1965 meksikolaisen näyttelijän ja tanssijan Begoña Palaciosin kanssa. ”Meksiko on hyvä paikka rakastua...”. Suhde oli ilmeisen myrskyisä, sillä pari erosi ja palasi kolmasti yhteen. Kun Palacios kuoli vuonna 2000, hänen tuhkansa siroteltiin Malibu Beachille, jossa sijaitsi myös Peckinpahin leposija. Pariskunnalle syntyi tytär Maria Guadalupe ”Lupita” Peckinpah Palacios. Peckinpah solmi vielä kolmannenkin avioliiton 70-luvun alussa kuvatessaan Englannissa Olkikoiria, mutta liitto kesti vain pari vuotta. Ilmeisen karismaattisella ohjaajalla riitti elämänsä aikana myös lukuisia naisia avioliittojen ulkopuolella.

Töiden saaminen oli lopulta hankalaa, koska Peckinpah poltti sillat sekä tuotantokoneistoon että studioihin. Suorasanainen ja rajusti ryyppäävä Peckinpah oli aina ollut Hollywoodin lainsuojaton ja muuttui humalassa aggressiiviseksi. Kukaan ei halunnut riskeerata kymmenien miljoonien tuotantoa sellaisen miehen vastuulle, joka saattoi olla päiväkausia ulkona kuvioista alkoholin ja kokaiinin takia. Hänen neljästätoista studioelokuvastaan yhtäkään ei esitetty ensi-illassa Peckinpahin haluamassa muodossa vaan esimerkiksi Pat Garrett ja Billy the Kidin ohjaajan versio julkaistiin vuosia myöhemmin vasta 1988.

Moni arvostettu näyttelijä ja työtoveri kuitenkin loi häneen loppuun saakka kestävän työ- ja ystävyyssuhteen, kuten Ernest Borgnine, Warren Oates, Steve McQueen, Slim Pickens, Kris Kristofferson ja Bo Hopkins sekä kuvaaja Lucien Ballard.

Sam Peckinpahin tuotannolle oli tyypillistä uusien näkemysten ja arvojen kohtaaminen vanhan kanssa, usein esimerkiksi romanttisen lännen törmääminen nykyaikaan. Itsetuhoinen elämäntapa ei kätkenyt sitä, että hän oli lahjakas elokuvantekijä. Viimeisen elokuvansa Verinen viikonloppu (The Osterman Weekend, 1983), hän filmasi vuonna 1984.

Peckinpah lopetti alkoholinkäytön kokonaan vuotta ennen kuolemaansa. Hän sai massiivisen sydänkohtauksen matkalla joulun 1984 viettoon Meksikoon Palacioksen ja tyttärensä luo. Peckinpah kuoli aamulla sairaalassa Los Angelesissa. Peckinpahin viimeisiksi töiksi jäivät Julian Lennonin musiikkivideot ”Too Late for Goodbyes” ja ”Valotte”.

Filmografia

• Preerian laki (The Deadly Companions, 1961)
• Viheltävät luodit (Ride the High Country tai Guns in the Afternoon, 1962)
• Majuri Dundee (Major Dundee, 1965)
• Hurja joukko (The Wild Bunch, 1969)
• Balladi Cable Hoguesta (The Ballad of Cable Hogue, 1970)
• Olkikoirat (Straw Dogs, 1971)
• Pakotie (The Getaway, 1972)
• Nuori Bonner (Junior Bonner, 1972)
• Pat Garrett ja Billy the Kid (Pat Garrett and Billy the Kid, 1973)
• Tuokaa Alfredo Garcian pää (Bring Me the Head of Alfredo Garcia, 1974)
• Tapporyhmä (The Killer Elite, 1975)
• Rautaristi (Cross of Iron, 1977)
• Raivopäät (Convoy, 1978)
• Verinen viikonloppu (The Osterman Weekend, 1983)

Aiheesta muualla

• Sam Peckinpah Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Sam Peckinpah: Kuusi elokuvaa, kuusi kuvaa elämästä, Elitisti.netin esseen ensimmäinen osa
• Sam Peckinpah: Kuusi elokuvaa, kuusi kuvaa elämästä, Elitisti.netin esseen jälkimmäinen osa
• Peckinpah-teemanumero, Filmihullu 5/2012.