Rautaristi (elokuva)

Rautaristi (Cross of Iron) on Sam Peckinpahin ohjaama sotaelokuva vuodelta 1977. Elokuva perustuu Willi Heinrichin kirjaan Das geduldige Fleisch (engl. The Willing Flesh) vuodelta 1956. Heinrich oli itse sotaveteraani ja käyttänyt kirjassa omia kokemuksiaan. Elokuva voitti Golden Screen -palkinnon. Filmin budjetti oli suhteellisen pieni, vain noin 6 miljoonaa dollaria. Peckinpahin tyylille ominaisesti elokuva on hyvin verinen ja siinä on paljon hidastuksia.

Rautaristi
Cross of Iron
Ohjaaja	Sam Peckinpah
Käsikirjoittaja	Julius J. Epstein James Hamilton Walter Kelley
Perustuu	Willi Heinrichin romaaniin Das geduldige Fleisch (engl. The Willing Flesh)
Tuottaja	Wolf C. Hartwig Arlene Sellers Alex Winitsky Senta Berger Lothar H. Krischer
Säveltäjä	Ernest Gold Peter Thomas
Kuvaaja	John Coquillon
Leikkaaja	Michael Ellis Murray Jordan Tony Lawson
Pääosat	James Coburn Maximilian Schell James Mason David Warner Senta Berger
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Länsi-Saksa  Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö	Embassy Pictures
Levittäjä	EMI Films
Ensi-ilta	28. tammikuuta 1977 8. huhtikuuta 1977
Kesto	133 minuuttia
Alkuperäiskieli	englanti, venäjä, ranska
Budjetti	6 000 000 dollaria
Seuraaja	Läpimurto - rautaristi II
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OKNimi-testi OK

Elokuva sijoittuu itärintamalle vuoteen 1943. Wehrmacht on lähes työnnetty pois Kubanilta ja pitää hallussaan vain pientä sillanpääasemaa Tamanin niemimaalla. Rautaristi kuvaa käytännöllisen alikersantti Steinerin ja aristokraattisen kapteeni Stranskyn välistä ristiriitaa.

Peckinpah ohjasi elokuvan jo uransa alamäen alettua. Yhdysvaltalaisia tuottajia oli vaikea löytää ja elokuva tehtiinkin pääasiassa eurooppalaisten rahoittajien avulla. Elokuva kuvattiin Jugoslaviassa. Rahoituksen puutteessa viimeistä kohtausta ei ehditty valmistella ollenkaan, vaan se tapahtui Coburnin ja Schellin improvisaationa. Aikanaan elokuva aliarvioitiin täydellisesti, mutta myöhemmin se on kerännyt runsaasti kehuja. Orson Welles kehui Rautaristiä kaikkien aikojen parhaaksi sodanvastaiseksi elokuvaksi.

Negatiivisen kritiikin joukossa elokuva saikin omana aikanaan kiitosta lähinnä realistisesta kaluston ja varusteiden kuvaamisesta – tosin elokuva sijoittuu kesään 1943, mutta elokuvassa usein nähty T34/85-panssarivaunu tuli laajaan käyttöön vasta saman vuoden talvena. Vanhempia T-34/76 malleja on tosin huomattavasti vähemmän jäljellä kuin ympäri maailmaa myytyä T-34/85 mallia ja siten T-34/85 mallia käytetään usein toisen maailmansodan itärintamalle sijoittuvien elokuvien kuvauksissa välittämättä siitä mihin vuoteen elokuva sijoittuu.

Juoni

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alkaa kuvasarjalla, joka esittää Adolf Hitleriä, Hitler-Jugendin nuorisoa, Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon ja perääntymisvaihetta. Taustalla soi saksalainen kansanlaulu Hänschen klein. Sitten elokuva siirtyy kuvaamaan korpraali Steinerin johtamaa tiedustelujoukkuetta. He ovat juuri hyökkäämässä venäläistä kranaatinheitinpatteria vastaan. Hyökkäyksen loputtua joukkue saa vangiksi venäläisen lapsisotilaan.

Kun he palaavat selviää, että he ovat saaneet uuden komppanianpäällikön, rikkaan aristokraattisen preussilaisen upseerin, kapteeni Stranskyn. Nähdessään lapsisotilaan Stransky käskee Steinerin ampua vangin, koska käskyjen mukaan vankien ottaminen on kiellettyä. Steiner kieltäytyy tekemästä niin ja Stransky uhkaa tehdä sen itse. Poikaa saattanut ylikorpraali Schnurrbart kuitenkin pelastaa pojan viime hetkellä väittäen tekevänsä sen itse.

Kun Stransky tapaa rykmentin esikunnassa eversti Brandtin ja tämän kyynisen adjutantin kapteeni Kieselin, nämä kiusaantuvat Stranskyn naiviudesta. Kun he kysyvät, miksi Stransky tuli itärintamalle, tämä kertoo palvelleensa aiemmin Ranskassa ja tulleensa vapaaehtoisena. Brandtin tiedustellessa syytä vapaaehtoisuudelle, Stransky väittää tulleensa hankkimaan rautaristin. Eversti lupaa antaa yhden omistaan, mutta Stransky vain nauraa ja sanoo laskeneensa leikkiä. Kun Steiner myöhemmin tulee antamaan raporttia, Stransky ylentää hänet.

Pian sen jälkeen venäläiset aloittavat suurin joukoin hyökkäyksen saksalaisten asemiin. Saksalaisten tappiot ovat kovat ja eversti Brandt soittaa Stranskylle käskien tätä tekemään vastahyökkäyksen. Stransky kuitenkin saa vertavuotavan haavan venäläisten kranaattikeskityksessä ja lamaantuu täysin. Samaan aikaan luutnantti Meyer aloittaa itsenäisesti vastahyökkäyksen, joka ajaa venäläiset pois saksalaisten asemista. Meyer kuitenkin kaatuu vastahyökkäyksen aikana. Myös Steiner haavoittuu ja joutuu sotasairaalaan.

Kun Steiner palaa palvelukseen, hänelle selviää että Stransky on ottanut kunnian vastahyökkäyksestä itselleen. Stransky tietää adjutanttinsa Triebigin olevan homoseksuaali ja saa asian salaamisesta vastineeksi Triebigin todistamaan Stranskyn tehneen vastahyökkäyksen. Stransky myös pyytää Steineria todistamaan, jotta hän saisi rautaristin. Sen jälkeen hän on omasta mielestään tehnyt kaiken tarpeellisen ja voi palata takaisin Saksaan. Steiner kuitenkin kieltäytyy todistamasta ja Stranskyn kauna häntä kohtaan kasvaa. Kun venäläiset yllättäen tekevät suuren hyökkäyksen, joka murtaa saksalaisten linjat, Stransky jättää ilmoittamatta Steinerille vetäytymisestä ja nämä jäävät linjojen taakse ansaan.

Selviydyttyään lopulta lähelle saksalaisten uusia asemia Steiner lähettää radiolla viestin, jossa kertoo partion tulevan mukanaan useita vankeja. Jotkut saksalaiset arvelevat kyseessä olevan ansan ja Stransky itse komentaa Triebigin ampumaan Steinerin partion. Kun Steiner joukkueineen lähestyy saksalaisten asemia, Triebig avaa tulen. Lopulta jotkut saksalaisista tajuavat lähestyvien hahmojen olevan saksalaisia, ja Triebig joutuu lopettamaan ampumisen. Kuitenkin kaikki Steinerin miehet kahta lukuun ottamatta ovat kuolleet joko omien tai takana hyökkäävien venäläisten tuleen. Triebig yrittää paeta ja kun Steiner ottaa hänet kiinni, hän huutaa epätoivoisesti: ”Se oli Stranskyn idea, minulla ei ollut siinä osaa eikä arpaa”. Raivoissaan Steiner kuitenkin ampuu Triebigin juoksuhautaan.

Samalla hetkellä venäläiset aloittavat taas rajun hyökkäyksen. Steiner juoksee saksalaisten päämajaan, jossa Stransky on rautaristin saatuaan juuri lähdössä pois. Kun Stransky kysyy, missä Steinerin joukkue on, Steiner vastaa: ”Te olette minun joukkueeni”. Steiner myös kertoo Triebigin kuolleen ja pakottaa Stranskyn osallistumaan taisteluun. Miehet lähtevät taisteluun, jossa Stransky miltei välittömästi saa kypäräänsä osuman, niin että se lentää pois hänen päästään. Samaan aikaan Steiner ja Stransky näkevät Brandtin kokoavan miehiä vastahyökkäykseen ja lopussa Stransky kysyy: ”Miten lipas vaihdetaan?”

Elokuva loppuu Hänschen kleiniin. Steiner näkee hallusinaatioita aiemmin vangitsemastaan pojasta ja alkaa nauraa hysteerisesti. Lopussa näytetään kuvasarja sodan uhreista: pikkupoika itkee hautaristien keskellä, kahta siviiliä hirtetään ja lapsia tuijottaa keskitysleirin piikkilanka-aidan lävitse (kyseinen kuva on suomalaiselta siirtoleiriltä). Elokuvan lopussa tulee Bertolt Brechtin sitaatti: ”Älkää iloitko hänen kuolemastaan. Vaikka maailma on yhdessä pysäyttänyt äpärän, narttu joka synnytti hänet on yhä kiimassa.” (Do not rejoice in his defeat, you men. For though the world has stood up and stopped the bastard, the bitch that bore him is in heat again.)

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Rooleissa

Steiner ja Stransky

James Coburn	…	Rolf Steiner
Maximilian Schell	…	Kapteeni Stransky
James Mason	…	Eversti Brandt
David Warner	…	Kapteeni Kiesel
Klaus Löwitsch	…	Krüger
Dieter Schidor	…	Anselm
Roger Fritz	…	Luutnantti Triebig
Igor Gallo	…	Luutnantti Meyer

Lähteet

• Cross of Iron IMDb:ssä

Kirjallisuutta

• Salovaara, Kyösti: ”Sotaelokuvan ytimessä”, essee Peckinpah’n Rautarististä, Filmihullu 5/2012.