Ernest Borgnine

yhdysvaltalainen näyttelijä (1917–2012)

Ernest Borgnine (24. tammikuuta 1917 Hamden, Connecticut8. heinäkuuta 2012 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Oikealta nimeltään Ermes Effron Borgnino.

Ernest Borgnine vuonna 2010.

Borgnine syntyi Hamdenissa, Connecticutissa italialaisten vanhempien perheeseen. Hänen vanhempansa erosivat hänen ollessaan kaksivuotias. Borgnine asui sen jälkeen muutaman vuoden Italiassa äitinsä kanssa, ennen kuin palasi synnyinmaahansa.

Borgnine liittyi Yhdysvaltain laivastoon suoritettuaan high schoolin 1935. Hän voitti vuonna 1955 parhaan miespääosan Oscarin elokuvalla Marty. Muita merkittäviä rooleja hänellä oli muun muassa elokuvissa Johnny Guitar, Täältä ikuisuuteen, Likainen tusina, Hurja joukko, Länsirintamalta ei mitään uutta, Aavikkolento, Raivopäät, Julmat, vahvat ja röyhkeät ja Pako New Yorkista sekä televisiosarjoissa McHale’s Navy ja Operaatio Airwolf. Hän teki sivuosaroolin Brandon Leen debyyttielokuvassa Laser Mission. Hän oli äänenä Paavo Pesusieni -piirrossarjan hahmolle Merenneitomies.

Borgnine oli naimisissa viidesti. Hän oli vuodesta 1973 naimisissa Tova Traesnaesin kanssa. Borgninella on tähti Hollywood Walk of Famella. Hän kuoli heinäkuussa 2012 munuaisten vajaatoimintaan 95-vuotiaana[1].

Filmografia

muokkaa
Elokuvat
Vuosi Suomenkielinen nimi Alkuperäinen nimi Rooli
1951 China Corsair Hu Chang
The Whistle at Eaton Falls Bill Street
Satamapoliisi The Mob Joe Castro
1953 Kultaisen kondorin aarre Treasure of the Golden Condor Bit part
The Stranger Wore a Gun Bull Slager
Täältä ikuisuuteen From Here to Eternity kersantti 'Fatso' Judson
1954 Johnny Guitar Johnny Guitar Bart Lonergan
Gladiaattorit Demetrius and the Gladiators Strabo
Elävänä tai kuolleena The Bounty Hunter Bill Rachin
Vera Cruz Vera Cruz Donnegan
1955 Mies astui junasta Bad Day at Black Rock Coley Trimble
Marty Marty Marty Piletti
Vaarallinen lauantai Violent Saturday Stadt amissiviljelijä
Luotien maa Run for Cover Morgan
Kunnian miehet The Last Command Mike Radin
Kehäkuningas The Square Jungle Bernie Browne
1956 Peloton mies Jubal Shep Horgan
Vain paras on kyllin hyvää The Catered Affair Tom Hurley
Kaikki riippuu sinusta The Best Things in Life Are Free Lew Brown
En ole vakooja Three Brave Men Bernard F. 'Bernie' Goldsmith
1958 Viikingit The Vikings Ragnar
Lainsuojattomat The Badlanders John 'Mac' McBain
Viimeinen torpedo Torpedo Run luutnantti Archer 'Archie' Sloan
1959 Kaniansa The Rabbit Trap Eddie Colt
Seitsemännentoista nuken kesä Summer of the Seventeenth Doll Roo
1960 10 vuotta vastavakoojana Man on a String Boris Mitrov
Maksa tai kuole! Pay or Die! Joseph Petrosino
1961 Alasti maailmassa Go Naked in the World Pete Stratton
Il giudizio universale

(engl. The Last Judgment)

Pickpocket
Il re di Poggioreale Peppino Navarra
Rosvokenraali I briganti italiani

(engl. Seduction of the South)

Sante Carbone
Barabbas Barabbas Lucius
1964 McHale's Navy komentaja Quinton McHale
1965 Aavikkolento The Flight of the Phoenix Trucker Cobb
1966 Vehkeilijä Hollywoodissa The Oscar Barney Yale
1967 Erämaalinnakkeen sankarit Chuka kersantti Otto Hahnsbach
Likainen tusina The Dirty Dozen kenraali Worden
1968 Harhakuva The Legend of Lylah Clare Barney Sheean
Saalis The Split Bert Clinger
Jääasema Zebra Ice Station Zebra Boris Vaslov
1969 Hurja joukko The Wild Bunch Dutch Engstrom
Kosto veressä Los desesperados

(engl. A Bullet for Sandoval)

Don Pedro Sandoval
1970 Hurjat seikkailijat The Adventurers Fat Cat
Upseeriopisto

Hupsut sotapolulla

Suppose They Gave a War and Nobody Came? sheriffi Harve
1971 Rotat Willard Martin
Villit vanhukset Bunny O'Hare Bill Green-Gruenwald
Hannie Caulder Hannie Caulder Emmett Clemens
Rain for a Dusty Summer The General
1972 Un uomo dalla pelle dura

(engl. Ripped-Off)

kapteeni Perkins
Kuolema comancherolle The Revengers Hoop
S/S Poseidonin seikkailu The Poseidon Adventure Mike Rogo
1973 Julmat, vahvat ja röyhkeät Emperor of the North Shack
Seikkailu syvyydessä The Neptune Factor Don MacKay
1974 Laki ja epäjärjestys Law and Disorder Cy
Sunday in the Country Adam Smith
1975 The Devil's Rain Jonathan Corbis
Hintaan mihin hyvänsä Hustle Santoro
1976 Maksettu rakkaus Natale in casa d'appuntamento

(engl. Love by Appointment)

Max
Ampukaa! Ampukaa! Ampukaa! Shoot Lou
1977 Suurin The Greatest Angelo Dundee
Prinssi ja kerjäläispoika The Prince and the Pauper John Canty
1978 Raivopäät Convoy Lyle Wallace
1979 Tuhoojat Ravagers Rann
The Double McGuffin Firat
Musta aukko The Black Hole Harry Booth
1980 Tropiikin sudet When Time Ran Out... Tom Conti
Superkyttä Poliziotto superpiù

(engl. Super Fuzz)

konstaapeli Willy Dunlop
1981 Kuumat jäljet High Risk Clint
Pako New Yorkista Escape from New York Cabbie
Tappava siunaus

Kosto rajan takaa

Deadly Blessing Isaiah Schmidt
1983 Nuoret soturit Young Warriors komisario Bob Carrigan
1984 Koodinimi: Villihanhet Geheimcode Wildgänse

(engl. Codename Wildgeese)

Fletcher
Manhunt Cane arrabbiato

(engl. The Manhunt)

Ben Robeson
1988 Skeleton Coast eversti Bill Smith
Vastustaja Qualcuno pagherà

(engl. The Opponent)

Victor
Mafia skidi Spike of Bensonhurst Baldo Cacetti
The Big Turnaround Father Lopez
Bersaglio sull'autostrada

(engl. Moving Target)

kapteeni Morrison
1989 Gummibärchen küßt man nicht

(engl. Real Men Don't Eat Gummi Bears)

piispa
Laser Mission professori Braun
1990 Tehtävä Angolassa Any Man's Death herra Gantz
Natsiviidakko Cancellate Washington

(engl. Tides of War)

tohtori
1991 Kunnian koitos L'Ultima partita

(engl. The Last Match)

valmentaja
1994 Outlaws: The Legend of O.B. Taggart sheriffi Laughton
1995 Captiva Island Arty
1996 Kaikenkarvainen Charlie 2 All Dogs Go to Heaven 2 Carface (ääni)
1997 McHale's Navy Cobra
Gattaca Gattaca Caesar
1998 Pienet soturit Small Soldiers Kip Killagin (ääni)
SEKOpallo BASEketball Ted Denslow
Swanson-järven hirviö 12 Bucks Lucky
Mel Grandpa
1999 Abilene Hotis Brown
The Lost Treasure of Sawtooth Island Ben Quinn
The Last Great Ride Franklin Lyle
2000 Castle Rock Nate
Hoover J. Edgar Hoover
The Kiss of Debt Godfather Mariano
2002 Syyskuun 11. päivä September 11 L'homme (segment "USA")
Whiplash Judge DuPont
2003 The Long Ride Home Lucas Moat
2004 Barn Red Michael Bolini
Blueberry Rolling Star
2006 La cura del gorilla Jerry Warden
2007 Oliviero Rising Bill
2008 Strange Wilderness Milas
Chinaman's Chance: America's Other Slaves Judge Holliday
Frozen Stupid Frank Norgard
2010 Enemy Mind komentaja (ääni)
The Genesis Code Carl Taylor
Red RED Henry, arkistonpitäjä
Another Harvest Moon Frank
2011 Night Club Albert
The Lion of Judah Slink (ääni)
Snatched Big Frank Baum
2012 The Man Who Shook the Hand of Vicente Fernandez Rex Page


Lähteet

muokkaa
  1. Oscar-winning film star Ernest Borgnine dies in LA at age 95 The Washington Post. 9.7.2012. Viitattu 9.7.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.