Wikipedia

Etsijät (elokuva)

Etsijät (The Searchers) on John Fordin ohjaama eeppinen lännenelokuva vuodelta 1956. Elokuva pohjautuu Alan Le Mayn romaaniin The Searchers (1954). Se on kertomus keski-ikäisestä Yhdysvaltain sisällissodan veteraanista Ethan Edwardsista, jota näyttelee John Wayne. Edwards etsii ryöstettyä veljentytärtään veljensä adoptoiman Martin Pawleyn kanssa, jota näyttelee Jeffrey Hunter.

Etsijät
The Searchers
Ohjaaja John Ford
Käsikirjoittaja Frank S. Nugent
Tuottaja C. V. Whitney
Säveltäjä Max Steiner
Kuvaaja Winton Hoch
Leikkaaja Jack Murray
Tuotantosuunnittelija James Basevi
Lavastaja Victor A. Gangelin
Erikoistehosteet George Brown
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 125 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva menestyi kaupallisesti. Sitä ei kuitenkaan asetettu Oscar-ehdokkaaksi, mutta myöhemmin se on saanut omassa lajissaan arvostusta. Se on valittu vuonna 1989 Yhdysvaltojen Kongressin kirjaston National Film Registryyn.[1] American Film Institute valitsi elokuvan vuonna 2007 sadan parhaan amerikkalaiselokuvan listalla sijalle 71.[2]

Tuotanto

muokkaa
 
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Comancherianin valtaville tarunhohteisille lakeuksille, joihin kuuluu Staked Plains eli Llano Estacado. Kuvauspaikka oli kuitenkin Monument Valley.

The Searchersin on ohjannut John Ford ja tuottanut C. V. Whitney, tuotantoyhtiönä Warner Brothers. Elokuvan tapahtumapaikka on pääasiassa Luoteis-Texasin Llano Estacado, mutta sen kuvauspaikat olivat Arizonassa ja Utahissa sijaitsevassa Monument Valleyssa. Osa kohtauksista kuvattiin Utahin Mexican Hatissa ja Los Angelesissa Griffith Parkissa sijaitsevassa Bronson Canyonissa.[3]

Elokuvassa käytettiin VistaVision-laajakangasjärjestelmää. Ford halusi alkuun näyttelijäksi Fess Parkerin, jonka näyttelijäntyö Davy Crockettina elokuvassa Davy Crockett – rajaseudun kuningas olisi tuonut hohtoa pesukarhunhattuun Jeffrey Hunterin roolissa Martin Pawleyna, mutta Walt Disney, jonka kanssa Parkerilla oli sopimus, ei antanut lupaa. Archive of American Televisionin videoiman Parkerin haastattelun mukaan Parker toteaa, että se oli hänen urallaan pahin yksittäinen ikävä sattumus.[4]

Tausta

muokkaa

Eräät kriitikot ovat esittäneet, että Etsijöiden innoittajana olisi ollut comanche-soturien vuonna 1836 tekemä yhdeksänvuotiaan Cynthia Ann Parkerin kaappaus perheen kotiin Fort Parkeriin Texasiin tehdyn yllätyshyökkäyksen yhteydessä.[5] Cynthia Ann Parker asui comanchien kanssa 24 vuotta, avioitui sotapäällikön kanssa ja sai kolme lasta, mutta Texas Rangers vapautti hänet vastoin hänen tahtoaan. Cynthia Annin eno James W. Parker kulutti suuren osan elämäänsä ja omaisuuttaan pakonomaiseen sisarentyttärensä etsintään samalla tavalla kuin Ethan Edwards tekee elokuvassa. Sitä paitsi Cynthia Annin vapauttaminen Texas Rangerin hyökkäyksen yhteydessä, joka tunnetaan nimellä Pease Riverin taistelu, muistuttaa Debbie Edwardsin pelastamista, kun Texas Rangers hyökkää Scarin ('Arpi') kylään.

Parkerin tarina on vain yksi niistä 1800-luvun Teksasissa tehdyistä tosielämän 64 lapsikaappaustapauksesta, joita kirjailija Alan Le May tutki tehdessään elokuvan pohjana olleen romaaninsa taustatöitä. Lisäksi hänen säilyneet tutkimusmuistiinpanonsa osoittavat, että kadonnutta tyttöä etsimään lähtevät hahmot pohjautuvat afroamerikkalaiseen vaununajajaan Brit Johnsoniin, joka maksoi vuonna 1865 comancheille lunnaat kaapatusta vaimostaan ja lapsistaan.[6] Hän teki myöhemmin ainakin kolme matkaa intiaanien asuinalueille ja Kansasiin etsimään toista kaapattua tyttöä Millie Durgania (tai Durkin). Kiowat surmasivat Johnsonin 1871.[7]

Merkille pantavaa on vuonna 1868 julkaistussa Indian Peace Commissionin raportissa vuonna 1866 kerrottu hyökkäys teksasilaisen karjatilallisen James Boxin kimppuun:

»Todiste vakuuttaa meidät siitä, että lokakuusta 1865 alkaen kiowat, comanchet ja apachet ovat noudattaneet varsin hyvin niitä sopimusehtoja, joihin he silloin Little Arkansasin suulla selvästi suostuivat. Ainoa räikeä rikkomus, jonka saatoimme havaita, oli James Boxin surmaaminen ja hänen perheensä kaappaaminen Länsi-Texasissa noin 15. elokuuta 1866. Teon selitykseksi esitettiin, että hyökkäys texasilaisten kimppuun ei heidän mielestään ollut Yhdysvaltojen kanssa tehdyn sopimuksen rikkomus, että koska olimme itse olleet sodassa texasilaisia vastaan, emme paheksuisi heidänkään tekoaan.[8]»

Elokuvan tarinan lähetessä loppua Debbien halu lähteä Martyn kanssa Scarin luota poikkeaa merkittävästi historiallisista esikuvista. Todellisuudessa yli vuoden comanchien luona asuneet kaapatut lapset assimiloituivat yleensä hyvin voimakkaasti eivätkä halunneet pois tästä perheestään. Ilmiö muistuttaa jossain määrin Tukholma-syndroomaa, paitsi että entisten kaapattujen kiintymys intiaaniystäviään kohtaan ja heidän kulttuurinsa noudattaminen säilyi pitkään vielä sen jälkeen, kun heidät oli palautettu perheidensä luokse. Elokuvan päätös poikkeaa Le Mayn romaanista, jossa Debbie, comanche-nimeltään ”Kuivaheinähiuksinen”, pakenee sekä valkoisten että intiaanien luota. Marty löytää Debbien monen päivän kuluttua eräällä etsintäretkellään, kun tämä oli menettänyt uupumuksesta tajuntansa.

Elokuvassa Scarin comancheja kutsutaan nimellä nawyecka. Tavallisemmin tästä comanche-heimon alaryhmästä, jossa Cynthia Ann Parker asui, käytetään nimeä nokoni tai nocona. Eräät elokuvakriitikot ovat arvelleet, että sen comanche-kylään tehdyn ratsuväen hyökkäyksen historiallinen esikuva, jossa Look kuoli ja comancheja vietiin vangiksi kasarmialueelle, olisi ollut tunnettu Washita Riverin taistelu 27. marraskuuta 1868, kun everstiluutnantti George Armstrong Custerin 7. ratsuväki hyökkäsi Black Kettlen cheyenneleiriin Washita Riverille lähelle nykyistä Oklahoman Cheyenneä. Tapaus muistuttaa myös vuonna 1872 Red Riverin pohjoishaaralla sattunutta taistelua, jossa 4. ratsuväki vangitsi 124 comanchenaista ja -lasta ja vei heidät vangiksi Fort Conchoon.

Kriittisiä tulkintoja

muokkaa

Juoni

muokkaa
 
Elokuvan juonta kuljettaa Waynen esittämän Ethanin ja hänen veljensä vaimon Marthan välinen joidenkin kriitikoiden siinä näkemä lausumaton rakkaus ja Ethanin halu kostaa Marthan puolesta.

Monet kriitikot väittävät, että Ethan Edwards rakastaa veljensä vaimoa Marthaa. Elokuvan dramatiikan suhteen se on toki päähenkilön käyttäytymisen voimakkain selittäjä. Tämän juonen pohjavirran säpsähdyttävin osa on, että dialogissa ei ole sanaakaan, joka viittaisi Ethanin ja Marthan keskinäisiin tunteisiin, huolimatta sen juonen kannalta keskeistä merkitystä. Kaikki viittaukset suhteeseen ovat visuaalisia.[9][10][11]

Teemat

muokkaa

Ford pyrki tässä elokuvassa käsittelemään rasismia ja Amerikan alkuperäisasukkaiden kansanmurhaa koskevia kysymyksiä. Elokuva ei tietenkään siinä mielessä ole ensimmäinen, mutta sen ankara suhtautuminen rasismiin oli häkellyttävä (etenkin myöhempien sukupolvien mielestä). Ford lähtee rasismin käsittelyssä liikkeelle sankarinsa rasismista, ja juuri tämän päähenkilön avoin vihamielisyys alkuperäisasukkaita kohtaan on lähtökohtana elokuvan näkemykselle rasismista selityksenä intiaanien kansanmurhalle. Roger Ebert sanoo: "Elokuvassa – – Ford mielestäni yritti, tosin vajavaisesti, jopa arkaillen, kuvata rasismia, joka oikeuttaa kansanmurhan."[12] Ford kuitenkin näyttää useissa kohtauksissa, että Ethanin rasistinen viha intiaaneja kohtaan johtuu pääasiassa näiden julmuuksista. Niinpä hänen vaikuttimenaan on pikemminkin pakonomainen tarve kostaa kuin perustelematon rasismi. Kun Ethan vihdoin kohtaa Scarin, Ford osoittaa, että myös Scarin julmuuden taustalla on kostonhalu (”Valkoiset tappoivat kaksi poikaani. Otan kumpaakin poikaa kohti monta... päänahkaa.”).[13]

 
Natalie Wood Debbien roolissa.

Elokuvan läpäisee myös rotusekoituksen teema. Ethan toistaa useaan kertaan, että hän tappaa veljentyttären mieluummin kuin antaisi tämän elää yhdessä ”inkkarin” kanssa. Hän sanoo, että ”elämä comanchen kanssa ei ole oikeata elämää”. Elokuvan miellyttäviin hahmoihin kuuluva Vera Milesin esittämä hahmo Laurie sanoo Martinille, kun tämä selittää, että hänen on suojeltava adoptiosisartaan, että ”Ethan ampuu luodin sen päähän. Martha takuulla haluaa hänen tekevän sen”. Tämä tunteenpurkaus tekee selväksi, että miellyttävimpänäkin pidetyt hahmot olivat läpikotaisin rasismin ja rotusekoituksen pelon leimaamia.[13] Cosmopolitanissa vuonna 1964 julkaistussa haastattelussa Ford sanoi:

»Syytöksessä, että intiaaneja ei ole Lännessä kuvattu oikein tai oikeudenmukaisesti, on jotakin perää, mutta toisaalta syytös on ollut karkea yleistys ja usein epäoikeudenmukainen. Intiaanit eivät toivottaneet valkoihoisia tervetulleeksi eivätkä valkoiset olleet diplomaattisia. Jos valkoiset ovat kohdelleet heitä epäoikeudenmukaisesti elokuvissa, samoin tapahtui ikävä kyllä todellisuudessakin. Lännessä oli paljon rotuennakkoluuloja.[13]»

Palkinnot ja huomionosoitukset

muokkaa
 
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Texasiin, mutta sitä kuvattiin muun muassa Monument Valleyssa Utahissa.

Yhdysvaltojen Kongressin kirjasto arvioi Etsijät vuonna 1989 ”kulttuurisesti, historiallisesti ja esteettisesti merkittäväksi”, ja se valittiin säilytettäväksi National Film Registryssa.[14] Yhdysvaltalaisen American Film Institute vuoden 2007 luettelossa parhaista elokuvista Etsijät oli 12. sijalla. Vuonna 2008 American Film Institute nimesi Etsijät parhaaksi yhdysvaltalaiseksi lännenelokuvaksi.[15] American Film Institute (AFI) nimesi sen 2008 yhdeksi merkittävimmistä yhdysvaltalaisista lännenelokuvista. Lisäksi se on 12. sijalla AFIn vuonna 2007 valitsemista sadasta parhaasta yhdysvaltalaisesta elokuvasta.[16] Etsijät on usein mainittu ehdokkaaksi valittaessa elokuvahistoria parhaina pidettyjä elokuvia, muun muassa englantilaisen elokuvalehden Sight & Soundin kyselyissä. Vuonna 1972 Etsijät äänestettiin 18. sijalle, vuonna 1992 viidennelle sijalle. Vuonna 2002 se oli sijalla 11. Vuonna 2012 se oli seitsemäntenä.[17] Myös Cahiers du cinéma on nostanut elokuvan korkealle, sijalle 10, laatimassaan kaikkien aikojen sadan parhaan elokuvan luettelossa.[18] Vuonna 1979 kolmekymmentä suomalaista elokuva-arvostelijaa ja -asiantuntijaa äänesti kaikkien aikojen sadasta merkittävimmästä elokuvasta, ja Etsijät oli mukana heistä kahdentoista listalla[19].

American Film Instituten sadan elokuvan listalla:

Merkitys

muokkaa

Etsijät on vaikuttanut moniin elokuviin. Valmistellessaan Arabian Lawrencea (1962) David Lean katsoi elokuvan yhä uudestaan saadakseen apua siihen, miten maisemaa pitää kuvata. Ethan Edwardsin astuminen kuvaan Etsijöissä laajan preeria poikki on selvästi antanut vaikutteita siihen, miten Sherif Ali kulkee aavikon poikki Arabian Lawrencessa. Sam Peckinpah viittasi joukkomurhan jälkiselvittelyyn ja hautajaiskohtaukseen lännenelokuvassaan Major Dundee (1965). Martin Scorsesen elokuvassa Kuka kolkuttaa ovelleni on pitkä kohtaus, jossa kaksi päähenkilö keskustelee Etsijöistä. Sergio Leone mainitsi Etsijät yhdeksi suosikkielokuvistaan ja viittaa siihen elokuvan Huuliharppukostaja keskeisessä kohtauksessa (1968). Samanlaisessa kohtauksessa siihen on viitattu myös Bollywood-elokuvassa Sholay. Tähtien sodassa Luke Skywalkerin talon polttamisessa on visuaalisia ja kerronnallisia yhtäläisyyksiä talon polttamiseen Etsijöissä. Myös kuvan rajaus laukauksissa läpi aukon suusta, jossa R2-D2 piileskelee, kun Obi-Wan Kenobi katoaa, on täysin samanlainen kuin rajaus Ethan Edwardsin kohdatessa uudestaan veljentyttärensä Debbien. Toinen suora lainaus on elokuvassa Star Wars: Episodi II – Kloonien hyökkäys kohtauksessa, jossa Anakin Skywalker lähestyy Tusken Raiderin asujaimistoa pelastaakseen äitinsä. Kohtaus on rajattu täsmälleen samalla tavalla kuin Ethan Edwards, kun hän katselee comancheleiriä ennen kuin pelastaa Debbien.

John Wayne iskusana elokuvassa, lause ”That'll be the day” (suomennoksessa ”Sen päivän kun näkisi”), sai Buddy Hollyn kirjoittamaan saman nimisen menestyslaulun ”That'll Be The Day”. Elokuvan mukaan sai nimen brittiläinen yhtye The Searchers.[20][21]

Korealaisen ohjaajan Chan-wook Parkin elokuvan Oldboy ääniraidalla on kappaleita, jotka on nimetty tunnettujen lännenelokuvien ja film noir -elokuvien mukaan. Yksi kappaleista on tämän elokuvan kunniaksi nimeltään ”The Searchers”.

Näyttelijät

muokkaa
 John Wayne … Ethan Edwards  
 Jeffrey Hunter … Martin Pawley, Debbien adoptoitu velipuoli, osaksi intiaani  
 Vera Miles … Laurie Jorgensen  
 Ward Bond … pastori, kapteeni Samuel Johnson Clayton  
 Natalie Wood … Debbie Edwards (aikuinen)  
 John Qualen … Lars Jorgensen  
 Olive Carey … rouva Jorgensen  
 Henry Brandon … päällikkö Cicatriz (Scar, Arpi)  
 Ken Curtis … Charlie McCorry  
 Harry Carey, Jr. … Brad Jorgensen  
 Antonio Moreno … Emilio Figueroa  
 Hank Worden … Mose Harper  
 Beulah Archuletta … Wild Goose Flying in the Night Sky (Look)  
 Walter Coy … Aaron Edwards  
 Dorothy Jordan … Martha Edwards  
 Pippa Scott … Lucy Edwards  
 Patrick Wayne … luutnantti Greenhill  
 Lana Wood … Debbie Edwards (lapsena)  

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Frank S Nugent, Alan Le May, John Ford: The Searchers: Screenplay, Warner Bros, 1956. Arkistoitu 1.11.2012.

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Complete National Film Registry Listing National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)
  2. ↑ 100 Years, 100 Films American Film Institute. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Craft – Bronson Canyon and Cavern. DGA Magazine. Vol 28-4: November 2003. Arkistoitu 31.7.2009. (englanniksi)
  4. ↑ Academy of Television Arts & Sciences FoundationArchive, 24.4.2000 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Dan Schneider: DVD Review: The Searchers. Blogcritics. 7.5.2007. Arkistoitu 22.10.2008. (englanniksi) Blogcritics.orgin sivulla on tästä esimerkki. John Milius sanoo tuotantoa käsittelevässä dokumentissa samaa, joskin elokuvahistorioitsija Edward Buscombe toteaa teoksessa The Searchers (BFI, London, 2000, s. 71), että Milius ”ei esitä minkäänlaista todistetta tälle väitteelle.”
  6. ↑ ”Brit Johnson, The Real Searcher”, American History magazine, June 2007, p. 64; "Search for The Searchers", Wild West -lehti, huhtikuu 2009, s. 53.
  7. ↑ ”Negro Brit Johnson, Dennis Cureton and Paint Crawford” Forttours.com. (englanniksi)
  8. ↑ Paragraph 30 Report to the President by the Indian Peace Commission, January 7, 1868. Facweb.furman.edu. Arkistoitu 3.3.2009. (englanniksi)
  9. ↑ Studlar, Gaylyn. "What Would Martha Want? Captivity, Purity, and Feminine Values in The Searchers," Eckstein & Lehman, s. 179–182
  10. ↑ Eckstein, Arthur M. "Incest and Miscegenation in The Searchers (1956) and The Unforgiven (1959)", in Eckstein & Lehman, s. 200
  11. ↑ Lehman, Peter. "'You Couldn't Hit It on the Nose': The Limits of Knowledge in and of The Searchers," in Eckstein & Lehman, s. 248, 263
  12. ↑ Ebert, Roger: The Searchers RogerEbert.com. 25.11.2001. Viitattu 21.5.2022. (englanniksi)
  13. ↑ a b c Race, Racism and the Fear of Miscegenation in The Searchers. Brentonpriestley.com. Arkistoitu 25.9.2013. Viitattu 28.5.2009.
  14. ↑ Complete National Film Registry Listing Library of Congress. Viitattu 27.4.2015. (englanniksi)
  15. ↑ American Film Institute: AFI Crowns Top 10 Films in 10 Classic Genres ComingSoon.net. 17.6.2008. Arkistoitu 18.8.2008. Viitattu 21.11.2009. (englanniksi)
  16. ↑ AFI's website listing Top 100 films. Connect.afi.com. Arkistoitu 7.7.2011. Viitattu 9.6.2012. (englanniksi)
  17. ↑ Sight & Sound 2012 Polls. British Film Institute. 2012. Arkistoitu 17.4.2015. Viitattu 27.4.2015. (englanniksi)
  18. ↑ Cahiers du Cinema 100 Films. The Moving Arts Film Journal. 10.11.2011. Arkistoitu 10.11.2011. (englanniksi)
  19. ↑ Astala, Erkki: Ne sata tärkeintä, Projektio 2/1980 s. 7.
  20. ↑ The Searchers' Story - the 60s and 70s - Peaks and Troughs. The-searchers.co.uk. Arkistoitu 22.4.2009. Viitattu 28.5.2009. (englanniksi)
  21. ↑ The Searchers Biography Musicianguide.com. (englanniksi) Siteerattu osoitteessa Rickresource.com

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Etsijät_(elokuva)&oldid=22382644”