Islannin vapaavaltio
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Islannin vapaavaltio (isl. Þjóðveldisöld) oli historiallinen valtio nykyisen Islannin alueella vuoteen 1262 saakka. Se oli ensimmäinen valtio Islannin saarella. Vuonna 1262 Norja valloitti alueen; sen tarkoituksena oli ilmeisesti yhdistää islantilaiset yhden hallitsijan alaisuuteen.
| Islannin vapaavaltio Þjóðveldið Ísland |
|||
|---|---|---|---|
noin 930–1262 |
|||
|
|||
|
|||
|
Islanti Abraham Orteliuksen kartassa vuodelta 1590 |
|||
| Valtiomuoto | kansainyhteisö | ||
| Pääkaupunki | Þingvellir | ||
| Pinta-ala | |||
| – yhteensä | 103 000 km² | ||
| Väkiluku (950) | 50 000 | ||
| Historia | |||
| – Allting | noin 930 | ||
| – Norjan valloitus | 1262 | ||
| Kielet | muinaisnorja, myöhemmin muinaisislanti | ||
| Seuraaja(t) | Norjan kuningaskunta (872–1397) | ||
Historia muokkaa
Vuonna 930 vasta asutettuun Islantiin perustettiin eräänlainen parlamentti, allting eli yleiskäräjät. Se kokoontui kesäisin Þingvellirissä, jossa edustajat säätivät lakeja, ratkaisivat riitoja ja käyttivät tuomiovaltaa. Lakeja ei kirjoitettu, vaan valittujen lainoppineiden (lögsögumaður) oli opeteltava ne ulkoa. Alltingia on toisinaan pidetty maailman vanhimpana yhä toimivana parlamenttina. Islannissa ei kuitenkaan ollut keskitettyä toimeenpanovaltaa, minkä vuoksi lakien täytäntöönpanosta oli kansan itse huolehdittava. Rikoksista seurasikin usein verikosto, mikä ilmenee myös islantilaisista saagoista.
Islannin väkiluku kasvoi lähes jatkuvasti maan keskiaikaisena itsenäisyyden kautena. Tähän aikaan Islannista muutti myös uudisasukkaita lounais-Grönlantiin ja Kanadan itärannikolle.
Kääntyminen kristinuskoon muokkaa
Islannin ensimmäiset asukkaat palvoivat skandinaavisia jumalia, kuten Odinia, Thoria, Freyria ja Freyjaa. Kuitenkin jo 900-luvulla eurooppalaiset yrittivät käännyttää islantilaiset kristinuskoon. Ensimmäisen vuosituhannen lopulla monet islantilaiset olivat jo kääntyneet kristinuskoon. Vuonna 1000 maata uhkasi uskonnollisten kiistojen vuoksi sisällissota, mutta Allthing antoi edustaja Þorgeirr Ljósvetningagoðin ratkaista asian. Hän päätti, että koko väestön oli käännyttävä kristinuskoon, mutta pakanauskontoja sai harjoittaa yksityisesti.
Islannin ensimmäisen piispan, Ísleifr Gizurarson, vihki virkaansa Bremenin piispa Adalbert vuonna 1056.
Sisällissota ja itsenäisyyden loppu muokkaa
Vuoteen 1200 mennessä valta oli keskittynyt muutamille suvuille ja itsehallintoelimet menettäneet merkitystään. Aikakautta 1200-1262 sanotaan Sturlungien ajaksi, mikä johtuu Sturla Þórðarsonista (Hvamm-Sturla) ja hänen pojistaan Þórður, Sighvatur ja Snorri Sturlusonista. He olivat siihen aikaan Islannin vaikutusvaltaisin vallasta taistellut suku. Vuonna 1220 Snorri Sturluson joutui Norjan Haakon IV:n vasalliksi samoin kuin vuonna 1235 myös hänen veljenpoikansa Sturla Sighvatsson. Sturla käytti koko Sturlunga-suvun mahtiasemaa hyväkseen sotiakseen muita valtaan pyrkineitä klaaneja vastaan. Vuosikymmeniä kestäneen konfliktin jälkeen Islannin johtomiehet lopulta hyväksyivät Norjan ylivallan maassa ja allekirjoittivat Vanhan liittosopimuksen (Gamli sáttmáli), jolla Islanti liitettiin Norjan kruunun alaisuuteen.