Ulvilan surma

Ulvilan surma on Ulvilan kaupungissa 1. joulukuuta 2006 tehty henkirikos. Uhri oli 51-vuotias Jukka S. Lahti (s. 1955). Aluksi surman motiivina pidettiin henkilökohtaista kostoa, sillä Lahti työskenteli henkilöstötehtävissä Luvata Oy:ssä, joka oli joutunut irtisanomaan työntekijöitään. Tätä linjaa seurattiin verraten pitkään, ja sen yhteydessä tehtiin muun muassa satoja DNA-testejä. Rikoksen tutkinnanjohtaja vaihtui kahdesti.

Vuoden 2009 alkupuolella poliisi muutti tutkimusten suuntaa. Liki kolmen vuoden kuluttua surmasta syyskuussa 2009 pidätettiin uhrin vaimo Anneli Orvokki Auer (s. 19. maaliskuuta 1965 Kaarina). Auer tuomittiin Satakunnan käräjäoikeudessa murhasta elinkautiseen vankeuteen vuonna 2010, mutta Vaasan hovioikeus vapautti hänet heinäkuussa 2011. Korkein oikeus kumosi alempien oikeusasteiden tuomiot lokakuussa 2012 ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Uusi käräjäoikeuden käsittely alkoi elokuussa 2013 ja joulukuussa Auer tuomittiin elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta tuomariäänin 2–1. Tuomiosta on valitettu hovioikeuteen.

Tapahtumat

Hätäkeskus vastaanotti puhelun uhrin vaimolta Anneli Auerilta perjantain vastaisena yönä 1. joulukuuta kello 2.43. Auer aloitti puhelun sanomalla ”Täällä on joku tappaja, tulkaa nopeasti!”. Auer kertoi, että vieras henkilö pahoinpitelee hänen miestään ja on haavoittanut häntä itseäänkin. Perheeseen kuului neljä lasta, jotka olivat teon sattuessa 2-, 4-, 7- ja 9-vuotiaita. Ainakin vanhin lapsista heräsi rikoksen yhteydessä. Hätäpuhelu kesti runsaat neljä minuuttia, jonka aikana Auer oli poissa puhelimesta 59 sekuntia.

Ensimmäiset poliisit saapuivat paikalle noin kolme minuuttia puhelun päättymisen jälkeen. He huomasivat verisen Jukka Lahden makaavan takkahuoneen lattialla. Pian heidän jälkeensä saapuivat sairaankuljettajat, jotka totesivat, että mitään ei ole tehtävissä uhrin pelastamiseksi.

Auerin kertomus

Autollaan liikkeellä ollut henkilöstövalmentaja Jukka Lahti palasi kotiinsa noin kello 23, ja perhe oli asettunut nukkumaan puolenyön aikoihin. Kello 2.41 he heräsivät kovaan meteliin, kun tuntematon mies rikkoi takkahuoneen ikkunalasia. Auerin mukaan ikkunan rikkominen ja lasin lentäminen kesti noin minuutin. Huoneessa oli hämärää, kun mies tunkeutui ikkunasta sisään ja hyökkäsi Lahden kimppuun. Lahti otti kaksi halkoa, joilla hän yritti puolustautua.

Kun Auer yritti auttaa miestään, mustaan huppariin ja mahdollisesti pipoon pukeutunut noin 180 senttimetriä pitkä tunkeilija iski häntä veitsellä kylkeen. Auer kertoo tajunneensa, että kyseessä on tappaja, ja hän lähti pakoon. Auer avasi talon ulko-oven ja käski lapsia juoksemaan ulos, jotka eivät kuitenkaan totelleet. Tämän jälkeen hän soitti hätänumeroon keittiön lankapuhelimesta.

Perheen vanhin lapsi oli herännyt meteliin, ja Auer pyysi lapsen puhelimeen. Kun Auer yritti mennä auttamaan miestään, tummiin vaatteisiin pukeutunut tekijä teki hyökkäysliikkeen häntä kohti ja hän joutui pakenemaan. Kun Auer palasi puhelimeen, hän oli ollut poissa 59 sekuntia. Kun vanhin lapsi katsoi takkahuoneeseen, hän näki tummiinpukeutuneen miehen poistuvan takkahuoneen ikkunasta ja verisen isänsä makaavan lattialla.

Syyttäjän näkemys

Kun Jukka Lahti palasi kotiinsa noin kello 23, Auerin ja Lahden välille syntyi riita. Syyttäjän mukaan heidän arvomaailmansa erosivat rajusti toisistaan, ja he olivat harkinneet avioeroa. Riita kärjistyi esineiden paiskomiseksi ja takkapuiden sekä keittiöveitsen käyttämiseen lyömäaseina, jolla viimeeksimainitulla Lahti iski Aueria kylkeen. Kun Auer sai veitsen käteensä, hän iski Lahtea, joka menetti tajuntansa. Auer luuli tappaneensa hänet.

Auer alkoi lavastaa tilannetta ulkopuolisen aiheuttamaksi. Syyttäjän mukaan Auer muun muassa rikkoi takkahuoneen ikkunan ja teki Lahden talvikengillä asuntoon verisiä jalanjälkiä. Auer soitti hätäkeskukseen, mutta puhelun aikana Lahti tuli tajuihinsa ja alkoi äänehtimään. Auer pyysi vanhinta lastaan puhelimeen, kun hän itse meni takkahuoneeseen ja iski makaavaa Lahtea kahdesti päähän, jolloin Lahti kuoli välittömästi.

Kun Auer palasi puhelimeen 59 sekunnin kuluttua, lapsi katsoi takkahuoneeseen ja kuvitteli näkevänsä ulkopuolisen tekijän poistuvan ikkunasta. Syyttäjän mukaan Auer piilotti surmaamisvälineen niin hyvin, että poliisit eivät löytäneet sitä.

Tutkimukset

Ensimmäiset poliisin yksiköt saapuivat Tähtisentie 54:ään yhdeksän minuuttia hätäpuhelun alkamisesta. Lahti makasi elottomana takkahuoneen lattialla, jossa oli verta ja lasinsirpaleita. Hänen vierestään löytyi verinen ja ennen vuotta 1984 valmistettu Fiskars-merkkinen veitsi sekä verinen kuusipuinen halko. Varsinainen surma tehtiin kuitenkin painavalla ja tylpällä esineellä, jolla surmaaja oli lyönyt ääneen valittanutta Lahtea kasvoihin ja päähän. Esinettä ei löytynyt rikospaikalta.

Huoneen verisellä sängyllä oli toinen halko, josta löytyi sekä Lahden että tuntemattomaksi jääneen henkilön DNA:ta, joka seitsemän vuotta myöhemmin osoittautui kuuluvan keskusrikospoliisin tutkijalle. Lisäksi sängyltä löytyi musta näppylähansikas. Huoneen lattialla ja myös ulkona terassilla oli verisiä kengänjälkiä ja rikotun ikkunan karmeissa näppylähansikkaalla tehtyjä verisiä jälkiä. On esitetty vaihtelevia arvioita siitä, rikottiinko takkahuoneen ikkunalasi sisä- vai ulkopuolelta. Lasinpalasia oli löytynyt sekä sisältä makuuhuoneesta ja olohuoneesta että ulkoa terassilta.

Surmapaikalta löytyi runsaasti ruskeankirjavia tekokuituja, joiden alkuperää ei ole onnistuttu selvittämään. Niitä löytyi myös muun muassa rikotun ikkunan reunoista, terassilta ja uhrista. Auerin päällä olleesta punaisesta t-paidasta kuituja ei löytynyt.

Poliisin koirapartio saapui paikalle noin puolitoista tuntia surmatyön jälkeen etsimään hajujälkiä väitetystä surmaajasta. Tontin sisäpuolelta ei voinut ottaa jälkiä, koska siellä oli kulkenut runsaasti poliiseja ja ambulanssihenkilöstöä. Jälkiä etsittiin tontin ulkoreunoilta, josta koira löysi jäljen, mutta ei voitu arvioida, kuka siitä oli kulkenut. Koira ei myöskään hajutunnistuksessa havainnut yhteyttä Auerin ja tekovälineenä käytetyn veitsen välillä.

Tutkinnan alku 2006 – 2008

Tapauksen ensimmäisenä tutkinnanjohtajana toimi komisario Juha Joutsenlahti. Aluksi henkirikoksen motiivina pidettiin henkilökohtaista kostoa, joka johtui Lahden työtehtävistä. Lahti työskenteli henkilöstötehtävissä yrityksessä, joka oli joutunut vähentämään työntekijöitään. Surman tekotapa ja tekijän käyttäytyminen viittasivat siihen, että kyseessä oli harkittu teko, ja poliisi profiloi tekijän psykopaatiksi. Ennen surmaa Lahti oli kertonut saaneensa uhkauksia, mutta ei ollut yksilöinyt niitä sen tarkemmin.

Poliisi pyysi yleisöltä vihjeitä punaisesta Volvosta, joka oli liikkunut alueella surmayönä ja sitä edeltäneellä viikolla. Poliisi kertoi myös, että ulkopuolisen tekijän ääntä oli tallentunut hätäkeskusnauhalle, ja heillä oli tappajan DNA-tunniste. Poliisi suoritti Suomen rikoshistorian laajimman massatestauksen ja otti yli 700 ihmiseltä DNA-näytteen, mutta läpimurtoa ei tullut. Vuonna 2013 selvisi, että kyseinen DNA kuului keskusrikospoliisin tutkijalle.

Poliisi otti useita henkilöitä kiinni, mutta kiinniotot eivät johtaneet toivottuun tulokseen. Heinäkuussa 2007 näyttelijä Kai Tanner vangittiin Porin käräjäoikeuden päätöksellä termein ”syytä epäillä”, mikä on alempi vangitsemisperuste kuin ”todennäköisin syin”. Tanner oli vapautensa menettäneenä kaiken kaikkiaan seitsemän päivää. Hän haki valtiolta korvauksia, ja hänelle maksettiin lopulta 11 000 euroa muun muassa henkisestä kärsimyksestä ja ansionmenetyksestä.

Tannerin vangitsemisen jälkeen esitettiin, että tapaus siirretään keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero tyrmäsi idean. Sisäministeri Anne Holmlund puolusti poliisin toimintaa surman tutkimisessa.

Auer epäiltynä 2009 – 2010

Kesällä 2008 tapauksen tutkinnanjohtajaksi vaihdettiin rikosylikomisario Pauli Kuusiranta, ja myöhemmin hänen jäätyään eläkkeelle vuonna 2010 Erik Salonsaari. Samalla tärkeimmäksi tutkintalinjaksi nostettiin vaihtoehto siitä, että tekijä olisikin uhrin vaimo eli Anneli Auer. Poliisi käytti tiedonhankintakeinoina muun muassa peitetoimintaa ja Auerin kodin kuuntelua.

Peitetoiminta alkoi huhtikuussa 2009, kun Auer tapasi lenkkipolulla Seppo Mäkeläksi esittäytyneen miehen. Seppo tapasi Auerin lapsia ja vieraili tämän kotona. Kuukausia kestäneen peitetoiminnan tarkoituksena oli saada tietoja Auerin luonteesta ja surmayöstä. Vasta oikeuskäsittelyn aikana Auer sai tietää peitetoiminnasta ja vaati saada kerättyjä tietoja itselleen. Keskusrikospoliisi ei suostunut vaatimukseen, sillä sen mukaan peitetoiminnassa ei selvinnyt syytettä tukevia tai horjuttavia seikkoja. Auerin puolustuksen mukaan kuitenkin jo se, että toiminnassa ei selvinnyt mitään, puhuu syyttömyyden puolesta. Lopulta korkeimman oikeuden päätöksellä tiedot piti luovuttaa Auerille.

Auer vangittiin Porin käräjäoikeuden päätöksellä 28. syyskuuta 2009 todennäköisin syin epäiltynä puolisonsa murhasta. Kaksi päivää myöhemmin poliisi tiedotti, että Auer olisi myöntänyt miehensä surman. Myöhemmin Auer kiisti tunnustaneensa. Hänen mukaansa niin sanottu tunnustus oli vain päättelyä siitä, mitä kaikkea olisi pitänyt tapahtua, jos hän olisi tekijä.

Tapauksen keskeisenä todisteena on hätäkeskusnauha, josta ei poliisin mukaan kuulu ulkopuoliseen tekijään viittaavia ääniä. Keskusrikospoliisin äänitutkijan mukaan nauhoitteessa kuuluu Auerin sanoma kaksitavuinen sana (u)-o-l-e.

Lisätutkinta 2011 – 2012

Vaasan hovioikeuden vapauttavan tuomion jälkeen elokuussa 2011 Auerin lasten sijaisvanhempana toiminut veli otti yhteyttä syyttäjään ja kertoi, että hänen huollettavanaan olevat Auerin kolme nuorinta lasta ovat kertoneet uusia tietoja muun muassa surmayöstä, ja hän oli videoinut lasten kertomuksia. Lapset olivat kertoneet Auerin harrastaneen esimerkiksi saatananpalvontarituaaleja, joissa oli tapettu kymmeniä eläimiä. Toisiksi vanhimman lapsen mukaan Auer oli myös harjoitellut miehensä surmaamista jo aiemmin ja rakentanut puisen kilven, joka oli suojannut hänen vaatteitaan surmatyöstä lentäneiltä veriroiskeilta.

Toisiksi vanhin lapsi kertoo kuulleensa surmayön tapahtumat lastenhuoneen oven läpi. Hän oli kuullut muun muassa veitsen nostamisen pöydältä ja c-kasettinauhurin nappien painamista. Lapsen mukaan surma tehtiin hetkeä ennen hätäpuhelua, ja hätäpuhelun aikana tulleet uhrin valitukset ovat peräisin taustanauhalta. Myös keskusrikospoliisin äänitutkijan mukaan oikea surma tehtiin ennen hätäpuhelua, ja Lahti oli kuollut jo puhelun alkaessa. Vuonna 2012 FBI tutki, sisältääkö hätäkeskusnauhoite manipuloituja aineksia, esimerkiksi etukäteen nauhoitettuja osuuksia. FBI ei kuitenkaan löytänyt merkkejä kopioinnista, ennalta äänitetystä aineistosta tai muustakaan muuntelusta. FBI:n mukaan ei pystytä myöskään selvittämään nauhoituksessa kuuluvien askelten lukumäärää tai talossa askeltaneiden henkilöiden lukumäärää. Auerin vanhin lapsi kiistää nuorempien kertomukset ja sanoo, että surmaaja oli ulkopuolinen tunkeutuja.

Oikeudenkäynnit

Ensimmäinen käsittelykierros

Asian käsittely aloitettiin Satakunnan käräjäoikeudessa 14. huhtikuuta 2010, jossa Aueria syytettiin miehensä murhasta tai vaihtoehtoisesti taposta. Syyttäjinä tapauksessa toimivat kihlakunnansyyttäjät Jarmo Valkama ja Kalle Kulmala. Heidän mukaansa paikalla ei ole ollut ulkopuolista tappajaa, vaan Auer surmasi miehensä Jukka Lahden riidan päätteeksi ja lavasti olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi. Syyllisyyteen viittaavat esimerkiksi hätäkeskusnauha ja Auerin rauhallinen käytös surmapaikalla. Aueria puolustavan asianajaja Juha Mannerin mukaan syyte perustuu pelkkiin oletuksiin siitä, mitä olisi pitänyt tapahtua, että Auer olisi syyllinen. Hän myös moitti tapauksen esitutkintaa.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12. marraskuuta 2010 Auerin elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta. Tuomio oli erimielinen, sillä yksi kolmesta tuomarista olisi hylännyt syytteen. Ennen tuomion antamista Auerille tehtiin mielentilatutkimus, jossa hänet todettiin syyntakeiseksi eli täydessä ymmärryksessä olevaksi.

Tuomiosta valitettiin Vaasan hovioikeuteen. 1. heinäkuuta 2011 antamassaan tuomiossa hovioikeus yksimielisesti totesi Auerin syyttömäksi murhaan. Oikeuden perusteluissa Auerin syyttömyyttä puolsivat hänen itsensä ja perheen vanhimman tyttären kertomukset ulkopuolisesta tekijästä, tapahtumapaikalta löydetyt veriset kengänjäljet ja kurainen kengänjälki sekä ruskeankirjavat tekokuidut, joiden alkuperää ei pystytty selvittämään. Lisäksi toista tekovälinettä ei löydetty rikospaikalta. Oikeus piti erittäin epätodennäköisenä sitä, että Auer olisi puhelun ja avun paikalle saapumisen välillä ehtinyt lavastaa jonkun toisen tekijäksi.

Hovioikeuden tuomion jälkeen Auerin nuorimpien lasten huoltajana toiminut veli otti yhteyttä syyttäjiin ja kertoi, että lapset olivat kertoneet uusia tietoja surmayöstä. Poliisi suoritti tapauksessa lisätutkintaa, ja 19. lokakuuta 2012 korkein oikeus palautti tapauksen käsittelyn käräjäoikeuteen. Korkeimman oikeuden mukaan syyttäjien uusi aineisto viittaa sellaiseen tapahtumakulkuun, jonka pohjalta asiaa ei ole aiemmin arvioitu ja joka merkittävällä tavalla poikkeaa siitä lähtökohdasta, joka oli alempien oikeuksien tuomioiden perustana. Jos korkein oikeus olisi käsitellyt asian ensimmäisenä oikeusasteena, tuomiosta ei olisi voinut enää valittaa.

Toinen käsittelykierros

Tapausta alettiin käsitellä toistamiseen Satakunnan käräjäoikeudessa 20. elokuuta 2013. Syyttäjän mukaan lisätutkinta on tuonut selvyyttä tekoa edeltäviin tapahtumiin ja teon motiiviin. Oikeudenkäynnin alussa syyttäjä luopui väitteestään, että surmaan olisi liittynyt saatananpalvontaa. Valituslupahakemuksessaan korkeimmalle oikeudelle syyttäjä oli väittänyt, että Lahden verta ja tuhkaa oli käsitelty saatananpalvontaan viittaavilla rituaaleilla. Oikeudenkäynnissä kiisteltiin muun muassa lasten kertomusten totuusarvosta.

Satakunnan käräjäoikeus antoi tuomionsa asiassa 12. joulukuuta 2013. Edellisen käräjäoikeuden tapaan Auer tuomittiin elinkautiseen vankeuteen miehensä murhasta tuomariäänin 2–1. Enemmistö tuomareista katsoi, että paikalla ei voinut olla ulkopuolista tekijää, joten Auerin täytyi olla syyllistynyt tekoon. Tekoa ei ollut oikeuden mukaan suunniteltu, mutta se oli erityisen raaka ja julma. Oikeus ei antanut painoarvoa Auerin nuorimpien lasten kertomuksille. Syytteen puolesta puhui esimerkiksi hätäkeskusnauha, jolta ei oikeuden mukaan kuulu ulkopuoliseen tekijään viittaavia ääniä. Auerin kertomus tapahtumista oli oikeuden mukaan muuttunut matkan varrella, ja lisäksi surmaan oli täytynyt kulua enemmän aikaa kuin Auer väittää. Syyttäjän mukaan vanhan todistusaineiston uudelleentulkinta ratkaisi tuomion.

Tuomiosta on valitettu Vaasan hovioikeuteen, jossa asian käsittely aloitetaan tämän vuoden puolelta. Auerin puolustuksen mukaan käräjäoikeus sivuutti syyttäjien uuden näytön lähes kokonaan, vaikka juuri uuden näytön vuoksi asian käsittely palautettiin lähtöruutuun.

Erillinen seksuaalirikostapaus

Lisätutkinnassa vuonna 2011 ilmitulleiden seikkojen vuoksi käynnistettiin erillinen väkivalta- ja seksuaalirikostutkinta. Syyskuussa 2011 Auer ja hänen entinen miesystävänsä vangittiin todennäköisin syin epäiltyinä törkeistä seksuaalirikoksista. Syyttäjinä tapauksessa toimivat kihlakunnansyyttäjät Paula Pajula ja Heli Haapalehto. Tapauksen alkuperäinen syyttäjä Jouko Saario joutui vetäytymään, koska mediassa oli noussut kohu hänen esteellisyydestään.

29. kesäkuuta 2012 Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Anneli Auerin seitsemäksi vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdesta törkeästä raiskauksesta ja kolmesta törkeästä lapsen hyväksikäytöstä. Auerin entinen miesystävä Jens Rurik Kukka tuomittiin 10 vuoden ehdottomaan vankeuteen. Teot ajoittuvat vuosiin 2007–2009. Käräjäoikeus toteasi julkisessa selosteessa, ettei vastaajia tuomittu mistään saatananpalvontaan liittyvästä. Tuomiosta jouduttiin äänestämään, sillä yksi kolmesta tuomarista olisi tuominnut Auerin ja Kukan vain lievemmistä rikoksista ja päästänyt molemmat vapaaksi.

Tuomiosta valitettiin Turun hovioikeuteen. 27. kesäkuuta 2013 antamassaan yksimielisessä tuomiossa hovioikeus tuomitsi Auerin vielä kolmesta törkeästä pahoinpitelystä, ja hänen tuomiotaan korotettiin kuudella kuukaudella yhteensä seitsemään ja puoleen vuoteen. Jens Kukan saama yhdeksän vuoden tuomio ei muuttunut hovioikeudessa. Hovioikeuden ratkaisu perustuu näytön kokonaisarviointiin ja välillisiin todisteisiin, kuten asiantuntijoiden lausuntoihin ja lasten videokuulemisiin.

Auer ja Kukka ovat hakeneet tuomioihinsa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Heidän asianajajansa moittivat, että hovioikeus sivuutti puolustuksen asiantuntijat, ja puolustuksen pyytämiä lisätutkimuksia jätettiin tekemättä.

Käsittely julkisuudessa

Oikeustoimittajien yhdistys antoi vuonna 2010 Satakunnan poliisille salailun edistämisestä myönnettävän Sumuverho-palkinnon, sillä poliisi olisi halunnut salata valtaosan surman esitutkinta-aineistosta. Myöhemmin käräjäoikeus päätti julkistaa aineiston. Samainen yhdistys myönsi vuonna 2013 Satakunnan käräjäoikeudelle julkisuuden edistämisestä Valokeila-palkinnon. Yhdistyksen mukaan käräjäoikeus ymmärsi julkisuusperiaatteen merkityksen, vaikka syyttäjä olisi halunnut salata uuden aineiston lähes kokonaisuudessaan.

Tampereen yliopisto tutkii Ulvilan surman uutisointia. Yhtenä näkökulmana on selvittää, onko uutisointi ollut neutraalia ja hyvän journalisen tavan mukaista.

Tapauksen ensimmäinen tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti tuomittiin 28. helmikuuta 2014 80 päiväsakkoon virka-aseman väärinkäyttämisestä. Virkarikosepäily koski sittemmin syyttömäksi osoittautuneen porilaisnäyttelijän Kai Tannerin vangitsemista ja siihen johtaneita tapahtumia.

Kritiikkiä

Sekä syyttäjät että puolustus ovat moittineet tapauksen esitutkintaa. Syyttäjien mukaan esitutkinta hoidettiin huonosti eikä tapahtumapaikkaa tutkittu kunnolla. Puolustuksen mukaan esitutkintamateriaalista on jätetty Auerin syyttömyyteen viittaavaa materiaalia pois.

Nelosen uutiset selvitti vuonna 2012, että kymmenet poliisit olivat yrittäneet päästä katsomaan Auerin esitutkintatietoja, mutta koska tiedot oli salattu, niihin ei ollut päästy käsiksi. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan tämäntyylinen ”koputtelu” ei ole lainvastaista, mutta niin ei pitäisi kuitenkaan menetellä.

Esitutkinnan aikana Auerin koti oli tilakuuntelun kohteena, jota oikeusoppineet pitävät ongelmallisena, sillä lain mukaan lähisukulaisilla on oikeus kieltäytyä todistamasta.

Elokuussa 2012 Auer teki tutkintapyynnön koskien Ulvilan surman esitutkintaa. Auerin mukaan häntä pidettiin vuodesta 2009 asti lähtökohtaisesti syyllisenä miehensä murhaan. Auerin mukaan häntä kuulusteltiin esitutkintalain vastaisesti ja hänelle esitettiin väitteitä, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Joulukuussa 2013 kihlakunnansyyttäjä Tapio Mäkinen päätti, että asiassa ei toimiteta esitutkintaa, koska asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Aiheesta muualla

• Ulvilan murha Elävässä arkistossa
• Anneli Auerin kohtalonpäivä koittaa – mistä tässä kaikessa on kysymys? MTV3 11.12.2013
• Aikajana näyttää pitkän prosessin vaiheet – Auerin asianajaja odotti tuomiota jännittyneenä Helsingin Sanomat 11.12.2013
• Anneli Auer 45 minuuttia -ohjelman haastattelussa