Taha Husain
Taha Husain (myös muodossa Taha Hussein, 14. marraskuuta 1889 Maghaghah Egypti – 28. lokakuuta 1973 Kairo, Egypti) oli egyptiläinen kirjailija, akateemikko ja kulttuurivaikuttaja. Lapsena sokeutunut Husain julkaisi arabiaksi romaaneja ja kritiikkiä, sekä politiikkaa ja yhteiskuntaa käsitteleviä esseitä. Ulkomailla hänet tunnetaan etenkin kolmiosaisesta omaelämäkerrastaan Al-Ayyam ja hän oli ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi 14 kertaa. Egyptissä hän edusti modernistista liikettä, ja hän oli myös tunnetuimpia faraonisteja.
| Taha Husain | |
|---|---|
 Taha Husain. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 14. marraskuuta 1889 Maghaghah Egypti |
| Kuollut | 28. lokakuuta 1973 Kairo, Egypti |
| Kirjailija | |
| Tuotannon kieli | arabia |
| Pääteokset |
Al-Ayyam (1929, 1932, 1967) Mustaqbil al-thaqafa fi Misr (1938) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Elämäkerta muokkaa
Taha Husain syntyi Maghaghah'ssa Egyptissä 14. marraskuuta 1889. Hän sokeutui sairauden takia kaksivuotiaana.[1] Hän kävi lapsena koulua kotikaupungissaan ja muisteli yhdeksänvuotiaana Koraanin ulkoa.[2] Vuonna 1902 Husain aloitti opinnot Kairossa al-Azharin yliopistossa. Yliopistoa pidettiin johtavana sunnalaisena oppilaitoksena, ja se tunnettiin konservatiivisista johtajistaan.[1] Husain tutustui kuitenkin yliopistossa opiskellessaan Muhammad Abduhin johtamiin modernisteihin. Al-Azharin yliopiston opetukseen pettyneenä[2] Husain aloitti vuonna 1908 opiskelun sekulaarissa Kairon yliopistossa.[1] Hänestä tuli vuonna 1913[2] tai 1914[1] yliopiston ensimmäinen tohtoriksi valmistunut oppilas[2]. Vuonna 1915 Husain matkusti Ranskan Pariisiin ja sai tohtorinarvon Sorbonnen yliopistossa vuonna 1919 väitöskirjallaan La Philosophie sociale d'Ibn Khaldoun.[2] Ranskassa Husain tutustui myös länsimaiseen kulttuuriin.[1]
Husain palasi Ranskasta Egyptiin, jossa hän luennoi muinaishistoriasta Kairon yliopistossa. Vuonna 1925 hänestä tuli arabialaisen kirjallisuuden professori.[2] Husain otti urallaan usein yhteen uskonnollisten ja konservatiivisien piirien kanssa.[1] Hän kyseenalaista vuonna 1926 julkaistussa kirjassaan Fi al-shi'r al-jahili ('Esi-islamilaisesta runoudesta') esi-islamilaisten runojen ja tiettyjen Koraanin osien autenttisuuden.[2] Husainin mielestä huomattava osa esi-islamilaiseksi väitetystä arabialaisesta runoudesta oli tosiasiassa muslimien myöhemmin eri syistä väärentämää. Väärennöksillä haluttiin esimerkiksi vahvistaa Koraanin myyttejä.[1] Kirja herätti vastustusta al-Ahzarin yliopistossa ja Egyptin parlamentissa. Husain joutui vetämään kirjansa takaisin.[2] Husainia vastaan käytiin oikeudenkäynti, jossa häntä syytettiin apostasiasta. Lopulta hän ei kuitenkaan saanut tuomiota.[1] Husain julkaisi kirjastaan toisen version Fi al-adab al-jahil ('Esi-islamilaisesta kirjallisuudesta') vuonna 1927.[2]
Husain toimi Kairon yliopiston taiteiden laitoksen dekaanina vuodesta 1930 vuoteen 1931, jolloin Egyptin opetusministeri erotti hänet. Sittemmin hän liittyi Wafd-puolueeseen ja toimi sen sanomalehden toimittajana. Vuonna 1938 Husain julkaisi teoksen Mustaqbil al-thaqafa fi Misr ('Egyptin koulutuksen tulevaisuus'), josta tuli yksi hänen tunnetuimmista kirjoistaan. Kirjassa Husain liitti Egyptin Välimeren maihin. Perinteinen näkemys liitti maan pikemminkin arabimaihin ja muslimimaihin.[2] Hän edusti myös niin sanottua faraonistista näkemystä, jonka mukaan Egyptin muinainen historia erotti sen muista arabimaista.[3]
Husain nimitettiin vuonna 1944 Faruqin yliopiston rehtoriksi,[2] ja viimeisen Wafd-puolueen johtaman hallituksen kaudella hän toimi Egyptin opetusministerinä vuodesta 1950 vuoteen 1952. Opetusministerinä Husain laajensi valtion tarjoamaa koulutusta ja lakkautti opintomaksut.[1] Husain vetäytyi politiikasta kuningaskunnan päättäneen vuoden 1952 vallankumouksen jälkeen. Hän julkaisi edelleen kirjoja ja artikkeleita, joilla oli suuri lukijakunta arabimaissa.[2] Husain kuoli Kairossa 28. lokakuuta 1973.[1]
Tuotanto muokkaa
Husain julkaisi arabiaksi romaaneja ja kritiikkiä sekä politiikkaa ja yhteiskuntaa käsitteleviä esseitä. Länsimaissa hänen tunnetuin teoksensa on omaelämäkerrallinen romaani Al-Ayyam (suom. Päivät), joka julkaistiin kolmessa osassa vuosina 1929, 1932 ja 1967.[1][4] Hän oli Nobelin kirjallisuuspalkintoehdokkaana kaikkiaan 14 kertaa.[5] Husain julkaisi teoksensa arabiaksi ja hän puolusti kiivaasti kirjakielen käyttöä arabian arkikielen sijaan.[1]
Suomennettu teos muokkaa
- Päivät (Al-Ayyam), suom. Jussi Aro, Helsinki: Librum 1982 ISBN 951-862-043-1
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l Ṭāhā Ḥusayn Encyclopaedia Britannica. Viitattu 29.10.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Arthur Goldschmidt: Historical dictionary of Egypt, s. 193. 3. p.. Scarecrow Press. ISBN 0-8 108-4856-2. (englanniksi)
- ↑ Andrei Sergejeff: ”Itsenäisyys (1922–1952)”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3.
- ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Husain, Taha”, Otavan kirjallisuustieto, s. 307. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
- ↑ Nomination Archive: Taha Hussein Nobel Prize organisation. Viitattu 29.10.2020. (englanniksi)